Pilyn retkiblogi

Lauantai-ilta 19.6. alkoi Tampereella tasainen harmaana ja tuulisena. Suuntasimme Jukka T. Helinin kanssa kohti Oriveden Lyytikkälää ja Eila Smolanderin tarjoamia pullakahveja. Tarkoituksena oli vetää paikallinen PiLYn yölaulajaretki Orivedellä. Matkalla mietimme mahtaako yölaulajaretkestä tulla mitään, kun vettä sataa kaatamalla ja tuuli niin, että liikkeiden liput olivat märkyydestään huolimatta vaakasuorassa. Harvinaista kyllä matkalla ei tehty ylimääräisiä pysähdyksiä, sen verran hieno ‘perinteinen retkeilysää’ oli. Lyytikkälässä Eila oli meitä vastassa puutarhamajaan katettujen kahvien kanssa. Retken perumista väläyteltiin jo ilmassa, mutta paikalle tuli kuin tulikin säästä huolimatta 15 innokasta retkellelähtijää. Loistavien pullakahvien ja Eilan kauniin pihan ihailun jälkeen jakauduimme autoihin ja lähdimme liikkeelle.

Alku ei ollut lupaava. Sää oli surkea, strategiaksi valittiin ns. varmojen ja helppojen paikkojen kuuntelu. Lyytikkälän rannoilta ei kuulunut luhtahuittia, sateen ropinaa senkin edestä. Siirryimme seuraavaan kohteeseen ruisrääkkäpellolle Korppoon Maunukkalaan. Sade jatkui edelleen ankarana ja luottamus kalvotakkiin petti ennen takkia. Sadetakki oli syytä kaivaa esille. Ruisrääkkä ei reagoinut edes atrappiin. Alkuyö oli hiljainen, tuulta ja sadetta lukuunottamatta. Vain pari lokkia kuului sateessa, jopa rastaat olivat hiljaa. Eila onnistui havaitsemaan lehtokurpan, mutta sekään ei riittänyt nostamaan mielialaa. Autoille palatessa kuului ensimmäinen varsinainen laulaja, ruokokerttunen lauloi vaimeasti Nihuanjärven kaislikossa.

Sadepisarat salamavalossa. Ruisrääkkäkin on tällä kelillä hiljaa©Tuija Palonen.

Teimme pitkiä siirtymiä varmojen paikkojen perässä. Viitakerttuset pysyivät kuitenkin hiljaa, eikä ruisrääkkiä kuulunut. Kuulimme kuitenkin kaksi satakieltä, joten lämpimän kesäyön tunnelman saattoi kuvitella, jos onnistui sulkemaan sateen ja tuulen pois. Yö oli onneksi lämmin ja kelistä huolimatta kaikki retkeläiset halusivat jatkaa retkeä. Tähtiniemeen asettunut viitakerttunen löytyi laulamasta aivan tien vierestä ja pääsimme nauttimaan tästä esityksestä. Viitakerttunen kuuluu ehdottomasti yölaulajien parhaimmistoon yhdessä luhtakerttusen ja kultarinnan kanssa. Evästauko pidettiin ahkerasti aihetta vaihtavaa viitakerttusta kuunnellen. Sadekin alkoi taukoamaan. Tuulen tyyntyminen olisi ollut jo liikaa toivottu.

Retken ensimmäinen satakieli ja hyvin uitetut retkeläiset©Tuija Palonen.

Eräjärven Vettenrannassa puhdistamon pihaan kuului luhtahuitti, joka jaksoi huittailla huonosta kelistä huolimatta. Tämän jälkeen suoritimme pienen siirtymän Uiherlanjoen varteen ja siinä samalla yökävelyn pimeään lehtoon. Syynä tähän oli lehtorinteeseen kuuluva rastaskerttunen. Myös laiskasti puhalteleva kaulushaikara kuului rinteeseen. Yleisön toivomuksena oli kuulla kuhankeittäjää, mutta aamun valkenemiseen oli vielä jonkin aikaan. Kuhankeittäjä kun on äänessä vasta aamulla, harvemmin yöllä. Poikkesimme vielä Eräpyhän tiellä, jossa kuulimme töyhtöhyyppiä, laulujoutsenia ja osa kuuli kaukaa heikosti luhtakerttusen. Hetken aikaa aamu näytti valkenevan, mutta sitten saimme niskaamme vielä yhden sadekuuron. Kello oli hieman yli kolme, oli aika lähteä yrittämään Vihasjärven kuhankeittäjää.

Aamu valkenee. Sade on lakannut, mutta kuhankeittäjät ovat hiljaa©Tuija Palonen.

Vaan ei onnistunut kuhankeittäjän kuuleminen. Yritimme kuulla kuhankeittäjää Vihasjärven etelä- ja kaakkoisreunalta, sekä pohjoispuolelta Toisjärven rannalta. Atrapista huolimatta kuhankeittäjien kalansaalis oli ilmeisesti jäänyt yöllä pieneksi, eikä yhtään kuhaa ollut keitettävänä. Sade oli lakannut ja sinistä taivastakin oli jo runsaasti näkyvissä, mutta kuhankeittäjät pysyivät hiljaa, eikä yhtään ‘kuha kiehuu’-vihellystä kuulunut. Hirvittävästä, perinteisestä retkeilysäästä huolimatta retkelle kertyi 18 lajia, eikä kukaan retkeläisistä halunnut keskeyttää retkeä. Kiitos kaikille osallistuneille ja erityisesti Smolanderin Eilalle pullakahveista.

- Tuija Palonen

Varhain lauantaiaamuna 29.5. kaksitoista toiveikasta retkeilijää lähti ajelemaan kohti Eräpyhän jylhiä järvimaisemia Orivedellä. Osa retkeläisistä starttasi Tampereelta Hakametsän jäähallin parkkipaikalta. Toinen mokoma lähti liikkeelle Kangasalta. Sääennuste oli luvannut aamuksi poutaa, mutta lounaasta lähestyvä sadealue oli uhkana. Aamu valkenikin poutaisena ja osittain selkeänä, joten mielialat olivat korkealla.

Marko Ollila tarkkaavaisena Eräpyhän polulla©Jukka T. Helin

Suuntasimme matkamme Kuhmalahden kautta, koska ensiksi oli tavoitteena nähdä ja kuulla Oriveden ja Kuhmalahden rajamailla reviiriä pitäviä kuhankeittäjiä. Kuhankeittäjät ovat viime vuosien aikana taantuneet uhkaavan nopeasti Pirkanmaalla. Muistan itse lapsuudestani ja nuoruudestani, miten eksoottisen kuhankeittäjän laulu kuului kaikkialla Oriveden maisemissa. Itselleni kuhankeittäjästä on tullut jonkinlainen kiintymyksen kohde. Tästä syystä tunnen suurta surua siitä, että tämä kaunis kesän lintu on käynyt maakunnassamme todella harvinaisuudeksi.

Tulimme Maljastensalmen silloille hieman yli puoli seitsemän. Kangasalta saapuneet odottivatkin jo parkkipaikalla. Maljastensalmen siltojen tuntumassa ei kuulunut kuhankeittäjän tuttua ääntä. Ajelimme hieman silloilta Orivedelle päin ja katsastimme hyvän koivulehdon. Koivulehdossa kuulimme aina kauniisti soivan mustapääkertun laulua. Myös kultarinta oli päättänyt juhlistaa vierailuamme paikalla. Mutta se päätähti -kuhankeittäjä- pysyi edelleen vaiti.

Taideteos lahokannossa©Jukka T. Helin

Poikkesimme asfalttitieltä hiekkaiselle sivutielle Vihasjärven eteläpuolelle. Ja vihdoin ponnistelumme palkittiin. Tutulta Hattokallion reviiriltä alkoi kuulua kuhankeittäjän sieluja koskettavaa viheltelyä. Toinen kuhankeittäjä kruunasi kuunteluhetken vastaten lännen suunnalta. Ainakin tänä kesänä voi vielä kuulla kuhankeittäjän vihellystä Oriveden maisemissa. Komea keltainen kuhankeittäjäkoiras lensi pellon poikki. Jotkut retkeläisistä onnistuivat näkemään sen.

Tyytyväisinä lähdimme Eräpyhän suuntaan, mutta poikkesimme matkalla kuuntelemaan, olisiko löytämäni rastaskerttunen edelleen äänessä Uiherlanjoen ruovikossa. Rastaskerttunen on uusi laji Oriveden pinnalistoille. Hyttysten inistessä korvan juuressa yritimme kuulostella rinteen päältä Uiherlanjoen ruovikon suuntaan. Ja sieltähän kaikui kuuluvasti rastaskerttusen voimakas ja hidas tahti. Retkemme oli alkanut loistavasti. Aurinkokin lämmitti pilvien välistä.

Äänien kuuntelua reitin varrella©Jukka T. Helin

Saavuttuamme Eräpyhän parkkipaikalle oli ensiksi eväiden vuoro. Söimme eväitä laavulla, mutta itse tarkastin ensiksi Längelmäveden pinnan mahdollisten lepäilevien lintuparvien varalta. Mitään erityistä en kuitenkaan löytänyt. Retkeläiset nauttivat eväitään jutellen ja hymyillen. Sitten oli aika lähteä Eräpyhän retkeilylenkille.

Polku lähtee aika kovalla nousulla rinnettä ylös. Mutta hitaasti kulkien ja lintuja kuunnellen nouseminen onnistuu hyvin. Koko ajan piti kuitenkin olla varuillaan kivenkolojen sekä liukkaiden kivien ja juurien vuoksi. Retkipolun varrella on muutama melkoisen paha kohta, mutta yllättävän hyvin retkeläiset selviytyivät polun haasteista.

Lepohetki Nunnankirkolla©Jukka T. Helin

Polku kulkee komean näköalarinteen ja metsäkosteikon läpi kohti Nunnankirkkoa. Rinteeltä näkee pitkälle Längelmävedelle Kangasalan suuntaan, mutta harva männikkö asettaa näkymälle rajoitteita. Nunnankirkko on vain kasa kiviä, mutta tästä kivikasasta on joskus etsitty aarrettakin. Pidimme evästaukoa Nunnankirkon edustalla.

Tauon jälkeen laskeuduimme Nunnankirkolta alas Längelmäveden rantaan. Rannan lähituntumassa on Nunnankallio, jolla pesii suurehko tiirayhdyskunta. Katselimme Längelmävettä, mutta emme löytäneet kuin pari kuikkaa. Viertolan Onni kuitenkin kertoi nähneensä petolinnun toisella puolella järveä, mutta pikainen nuotitus ei tainnut oikein onnistua.

Reitti kulkee jyrkkää rinnettä alas©Jukka T. Helin

Kävelimme varovaisesti rantapolkua takaisin parkkipaikkaa kohti. Matkalla poikkesimme toiselle laavulle, jonka edustalla on komea “grilli” ruoanlaittoa varten. Viertolan Kirsi sytytti nopeasti kokemuksellaan tulen ja kärräsi monta palaa makkaraa tulen päälle. Olin itse jättänyt Palosen Tuijan kanssa eväsreppuni autolle, mutta onneksi makkaraa riitti myös meille molemmille. Tosin makkaran syönnin jälkeen oli puhdistettava suu noesta, koska ainakin oma makkarani oli hieman palanut. Mutta maku oli erinomainen!

Nunnankallio sijaitsee rannan läheisyydessä©Jukka T. Helin

Kun olimme levänneet kylliksi, jatkoimme taivaltamista parkkipaikkaa kohti. Parkkipaikan lähellä kuuntelimme sirittäjän eri ääniä ja tapasimme myös pikkusiepon, joka piti vain “tsri”-ääntä. Itse olin kuullut paikalla pari päivää ennen laulavan pikkusieppokoiraan, mutta tämän näkemämme pikkusiepon sukupuoli jäi hieman epävarmaksi. Se oli joko naaras tai viime kesäinen koiraslintu. Pikkusieppo vilahteli todella nopsaan lehvästön suojissa.

Viertolan Kirsi hallitsee makkaranpaiston taiat©Jukka T. Helin

Paluutamme parkkipaikalle ilahdutti myös pyrstötiainen. Pyrstötiainen on komistus tiaisten joukossa. Tämän harvinaisen pesimälajin kohtaaminen on aina miellyttävä kokemus. Pyrstötiaisen pesä on ilmeisesti jossakin lähistöllä, koska olen tavannut pyrstötiaisparin säännöllisesti kevään aikana Eräpyhän alueella.

Eräpyhässä ollessamme kuulimme tai näimme yhteensä 35 lajia. Lintujen lauluaktiivisuus oli kuitenkin melkoisen passiivista, koska monella lajilla tuntuu nyt olevan välivaihe pesinnöistä riippuen. Toinen laulukausi on vasta edessä. Längelmävedessäkään ei ollut mitään lintuparvia, vain jokusia kuikkia. Kuikka on kuitenkin tällaisen maiseman ehdoton tunnelman tuoja.

Joko makkara kohta valmistuu?©Jukka T. Helin

Osa porukasta suuntasi vielä Eräpyhästä kohti Sinivuorta. Sinivuoressa on ollut idänuunilintuja, joita nyt haluttiin erityisesti kuulla. Sinivuoressa lauloi kaksi pikkusieppokoirasta ja pari peukaloista, mutta idulin löytäminen oli tuskallista. Mutta yhtäkkiä iduli suostui ilmoittamaan itsensä laulamalla pari kertaa. Tämä oli onnellinen piste retkellemme.

Retki Orivedelle oli näin ollen menestyksellinen. Jotkut saivat kuulemani mukaan matkalta jopa kolme elistä.  Sain kuulla retkellä mukana olleelta asiantuntijalta, että kohta uhkaa kiikareiden särkeminen, jos eliksiä tulee liian paljon. Tällainen tapa lienee jossain päin käytännössä. Mutta ei ilmeisesti vielä kolmen eliksen jälkeen, koska kiikarin sirpaleita ei näkynyt tällä matkalla.

Kostea painanne luo tunnelmaa©Jukka T. Helin

Sinivuoresta lähdettyämme sadekin alkoi todenteolla. Mutta se ei nyt haitannut. Kaksi kuhankeittäjää, rastaskerttunen, kolme pikkusieppoa, kultarinta ja idänuunilintu olivat mukava saalis kotiin vietäväksi. Takana oli myös rentouttava linturetki mukavassa porukassa. Jälleen tuli opittua uutta lintujen elämästä ja maailmasta.

Jukka T.

Pilyläisten retkiporukka rantautui jälleen runsaaksi viikonlopuksi 20.5-23.5. keväiselle Utön lintusaarelle. Pilyläiset kävivät paikalla suurella joukolla jo viime syksynä, mutta nyt päätettiin palata katsastamaan lintusaaren lajisto keväiseen muuttoaikaan. Retkiporukka oli tällä kertaa kahdentoista hengen suuruinen. Mukaan otettiin puolet sellaisia pilyläisiä, jotka eivät osallistuneet syksyiseen retkeen.

Kun lähdimme ajamaan Tampereelta kohti Pärnäistä, sää oli mitä lämpimin. Helle jatkui. Itse ajattelin matkaa pienellä pelolla. koska munkkikorppikotka oli juuri edellispäivänä pyörinyt Lounais-Suomessa. Retkien järjestäminen ja retkenvetäjänä toimiminen aiheuttaa toisinaan harmaita hiuksia, jos on halukas näkemään harvinaisia lintulajeja Suomessa. Usein nämä rarit päättävät ilmaantua juuri silloin, kun itse on poissa mantereelta saaressa tai muutoin retkeä vetämässä. Mutta tietenkin velvollisuudet menevät tällöin bongauksen edelle.

Eivor Pärnäisten satamassa©Jukka T. Helin

Saavuimme hyvissä ajoin Palosen Tuijan ja Vilanderin Vesan kanssa lossirantaan ja pääsimme lähes välittömästi lossilla ylitse. Sitten jatkoimme matkaa Pärnäisten satamaan, jossa Eivor jo odotteli. Mutta aikaa lähtöön oli vielä ruhtinaallisesti ja ehdimme nauttia kaikessa rauhassa eväistämme ja Pärnäisten maisemista. Aloin myös rakennella retken lajilistaa. Paikalle saapui vähitellen muiden matkustavaisten ohessa myös muita pilyläisiä. Tavarat vietiin laivaan ja paikat valittiin aurinkoiselta kannelta, jolta saattoi tarkkailla meren yllä ja luodoilla näkyviä lintuja.

Laiva lähti aikataulun mukaisesti klo 11.15 Pärnäisten satamasta. Pienen matkan päässä Pärnäisten satamasta on aivan laivareitin vieressä kuuluisa sääksen pesä, jota nytkin voitiin ihailla. Sääksi lenteli pesän tuntumassa ja toinen sääksiemo hautoi pesässä. Ainekset olivat koossa mukavaa laivamatkaa ja lukuisia lintuhavaintoja varten.

Pilyläiset odottelevat laivanlähtöä Pärnäisissä©Jukka T. Helin

Sitten alkoi piippari laulaa munkkikorppikotkan matkasta pitkin eteläistä Suomea lännestä itään. Viestejä tuli jatkuvasti siitä, miten upeasti tuo suurharvinaisuus oli nähty ja koettu. Asiaan oli nyt sopeuduttava, koska sille ei voinut mitään. Tällaisia tilanteita tulee useasti eteen. Kaikkea ei voi nähdä eikä aina kaikkiin bongausreissuihin viitsi edes lähteä. Edessä oli kuitenkin mukava saaristolasviikonloppu Utössä pilyläisten seurassa. Pitää myöntää, että aluksi hieman harmitti tämä epäonnistunut ajoitus, mutta vähitellen mieli virkistyi.

Merimatkan aikana kertyi retkihaaviin jo lukuisa määrä lajeja. Useita merikotkia lenteli siellä täällä saaristossa. Saariston lintumaailma ja lajisto on aina poikkeuksellista sisämaan lintuihin verrattuna. Oman leimansa tähän saaristolaisretkeilyyn luo hieno maisema. Irtaantuminen tutuista kuvioista saaristoon muutamaksi päiväksi vuodessa on erittäin kannatettava ajatus.

Kuvassa Utön pääraittia©Jukka T. Helin

Kun laiva saapui Utön satamaan, tavarat kuljetettiin nopeasti majapaikkoihin. Pilyläiset majoittuivat rivitaloissa. Rivitalojen tasosta oli jo hyvät kokemukset viime retkeltä. Sitten oli aika tehdä ensimmäinen silmäys saaren linnustoon. Itselläni oli epäonnea myös siinä, että olin kadottanut staijikeppini maihinnousun yhteydessä. Keppiä ei löytynyt mistään, joten jouduin tyytymään pelkkään kiikariin ilman tätä olennaista apuvälinettä.

Näkymä kallioiseen saareen©Jukka T. Helin

Yritimme aluksi sepelsieppokoirasta koulun pihan tuntumasta. Kun saavuimme paikalle, sinne jo ehtineet muutamat saareen saapuneet kertoivat nähneensä linnun vain paria minuuttia aikaisemmin. Pilyläisille tuo sepelsieppo ei sitten enää suostunut näyttäytymään kovasta yrityksestä huolimatta. Varsinkin niiden, joille tämä sepelsieppo olisi ollut elis, on syytä jatkossa opiskella ripeyttä hoidella paikalla olevia lajeja. Olisin toki voinut itsekin kehottaa väkeä suurempaan ripeyteen. Jouduimme tyytymään laulaviin kirjosieppokoiraisiin.

Saaren keväisiä pihapiirejä©Jukka T. Helin

Klo 18.00 aikoihin kävimme syömässä hotellilla. Tämän jälkeen lähdimme iltastaijiin luotsiaseman edustalle. Siellä oli jo saaressa oleillutta lintuporukkaa. Staijaaminen (muutonseuranta) luotsiaseman edustan kallioilla kuuluu Utön päiväohjelmaan. Muuttoa seurataan sekä aamulla auringonnoususta lähtien ja sitten vielä illalla auringonlaskuun. Lintujen muuttotilanteen ja oman halun mukaan voi muuttoa ja paikallisia lintuja seurata luotsiaseman tuntumasta muutoinkin.

Pilyläisiäkin luotsiasemalla staijailemassa©Jukka T. Helin

Merellä liikkuikin muuttoparvia -lähinnä alleja ja mustalintuja. Meri oli paikka paikoin täynnä myös suuria haahkaparvia. Viikonlopun aikana usealla paikalla näkyi pieniä haahkanpoikasia. Saa nähdä, miten haahkanpoikaset selviävät tänä vuonna merikotkien saalistuksesta. Kahlaajia oli liikkeellä varsin niukasti.

Koreita pilkkasiipiä Saunalahdella©Jukka T. Helin

Muutonseurannan lomaan liittyy sitten saaren kiertelyä. Hyviä paikkoja tarkistella tilannetta pitkin päivää ovat koulun piha ja sen ympäristö, Saunalahti ja kuluisa Itäniitty raripuskineen. Tänä keväänä ainakin itselleni oli ikävänä yllätyksenä Itäniityn edustan ruovikon täydellinen häviäminen. Syynä tähän olivat olleet talven erityispiirteet. Itäniitty oli surullisen näköinen ilman ruovikkoa.

Itäniitty näyttää ankealta ilman ruovikkoaan©Jukka T. Helin

Saaressa liikkumisessa on huomioitava kielletyt sotilasalueet ja sitten linnustollisesti arat kohteet. Lintujen hyinvoinnin takaaminen ja pesintöjen onnistuminen edellyttää esimerkiksi sitä, että Itäniitylle ei majoituta kovin pitkäksi aikaa eikä siellä käydä jatkuvasti pienissä porukoissa. Eteläkärkeen on myös kuljettava tietä pitkin, koska alueella on lukuisasti mm. lapintiirojen pesiä.

Perjantaiaamuna herätys oli klo 4.30 ja luotsiaseman edustalle alettiin saapua siinä klo 5.00 tuntumassa. Hyvin tuo aamuherätys näytti pilyläisiltä onnistuvan! Keväällä ei nukkumisaikaa jää innokkaalle lintuharrastajalle kovin runsaasti, koska lintuja on havainnoitava aamuvarhaisesta iltamyöhään. Mutta iltapäivällä on mahdollista viettää lyhyttä päivätaukoa. Ainakin omana lähtökohtanani on ollut, että saaristoon lähteminen merkitsee innokasta lintujen havainnointia. Annan tunnustuksen kaikille pilyläisille siitä, että innokkuutta riitti läpi koko retken. Pilyläisten porukka käyttäytyi myös hyvin ja lintuja kunnioittaen.

Palvelun toimiminen on perusta onnistuneelle retkelle©Jukka T. Helin

Lauantaina sää alkoi hieman viilentyä ennusteiden mukaisesti. Pari joukostamme lähti käymään Jurmon lintusaarella, mutta mitään ihmeellistä ei sieltäkään löytynyt. Utössä hautausmaan ja jäteaseman välistä havaittiin kuitenkin koirassepelrastas. Niinpä pilyläisten porukka lähti astelemaan ripeää vauhtia kohti havaintopaikkaa. Hetken odottelun jälkeen sepelrastas vilahtelikin kivikossa. Lopulta se antoi ihailla itseään näkyvästi hautausmaan aidan vierustalla hetken aikaa. Lauluakin kuului tuulen huminan läpi. Sepelrastas oli usealle retkelle osallistuneelle elis.

Valkoposkihanhia Itäniityn edustalla©Jukka T. Helin

Koulun pihan tuntumasta etsittiin sitten siellä nähtyä pikkusieppoa. Puissa ravintoa nauttivia hyönteissyöjiä käytiin tarkasti läpi, mutta pikkusieppoa ei vain löytynyt. Jonkin ajan päästä näin itse siitä pienen vilahduksen, mutta lintu katosi taas nopeasti matalalle aidan taakse. Lopulta kuitenkin Palosen Tuija havaitsi linnun koulun pihan ulkopuolella tieltä. Nyt se antoi havainnoida itseään hyvin.

Koulun tuloportin lähistöllä kiikitti myös käenpiika hauskasti. Se viihtyi pitkiä aikoja pöntön luukulla töllistellen ohikulkevia lintuharrastajia. Välillä kuului piian kovaäänistä kimitystä.

Nokkavarpusta ei näy tälläkään kertaa©Jukka T. Helin

Sunnuntaina oli sitten lähtöpäivä takaisin mantereelle ja Pirkanmaata kohti. Aamukiertely saaressa ei tuonut juurikaan uutta. Satakieli lauleskeli aamutuimaan koulun lähistöllä. Olinkin jo ihmetellyt, miksei satakieliä kuulu lainkaan. Kirjokerttua yritettiin jälleen mm. Itäniityn tuntumasta, mutta lajista ei näkynyt jälkeäkään. Ehkäpä se saapuu reviirilleen vasta lähtömme jälkeen. Puissa ja pensaissa liikuskeli tuttuja hyönteissyöjiä kuten kerttuja ja sieppoja.

Tavarat kannettiin laivaan ajoissa. Samalla varattiin paikat sisätiloista, koska luvassa oli sadetta. Utössä alkoikin sataa pari tuntia sen jälkeen, kun laiva oli irtaantunut satamasta. Tältä osin retkemme oli ajoittunut hyvin, koska saaressa oloaikana ei tarvinnut kastua.

Saaren rapsutuksenkipeä lemmikki©Jukka T. Helin

Paluumatkan aikana kuitenkin staijattiin hiukkasen laivan kannella. Uutena lajina saatiin pikkutiira Jurmon satamasta. Pelätyistä lossijonoista päästiin tällä kertaa loistavasti läpi. Näin kotimatka saattoi alkaa hyvissä tunnelmissa. Menetetyt munkkikorppikotka ja staijikeppi eivät enää painaneet mieltä. Eikä sekään, että Utön lajisto olisi voinut olla monipuolisempi kuin se juuri nyt oli ollut. Mukava seura ja saaristolaiselämä piristävät mieltä kummasti, vaikka hieman lihaksissa tuntuikin saaren ahkera kiertely ja vähiin jääneet yöunet.

Yön saapumisen romantiikkaa©Jukka T. Helin

Pilyläiset onnistuivat näkemään retken aikana Pärnäisistä lähtien 92 eri lajia. Jonkinlaiseksi alarajaksi ennakolta asettamastani 100 lajista jäätiin. Saaressa olisi kertynyt enemmän lajeja, jos luotsiasemalla olisi staijannut pitempään. Parhaimpina lajeina pilyläisten näkökenttään osuneina olivat varmaankin sepelrastas, pikkusieppo, merikihut ja nopeasti ohi lehahtanut isosirriparvi. Tundrakurmitsakin näkyi. Ja karikukkoja oli mielestäni runsaasti näkyvissä. Taisi karikukostakin joku saada eliksen. Eikä sitä Jurmon pikkutiiraakaan sovi unohtaa, vaikka tämä laji päätti vierailla retkemme jälkeen Tampereellakin Iidesjärvellä 45 vuoden jälkeen uudestaan.

Jukka T.

Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys (PiLY) järjesti eilisiltana (17.4.) riekkoretken Pirkanmaan reunamille Kihniön maisemiin. Oppaaksi suoretkelle oli lupautunut paikallinen soiden suojelija Ilpo Lahtinen. Ilpohan sai viime syksynä PiLYn jokavuotisen linnustonsuojelupalkinnon soiden suojelemisesta ja ennallistamisesta.

Odotukset olivat korkealla, kun retki lähestyi. Mutta sitten sää alkoi näyttää keväistä olemustaan. Retkipäivänä alkoi sataa räntää ja vettä sekä tuuli voimistui. Oli kaikista kehnoimmat olosuhteet lähteä viettämään aikaa keväiselle suolle riekkojen pariin.

Riekon maisemaa Kihniössä©Jukka T. Helin

Kaikesta huolimatta retkelle ponnisti kuitenkin runsas parikymmentä osallistujaa. Toiset ajelivat omilla autoillaan suoraan Kihniöön kokoontumispaikalle. Toiset kokoontuivat Hakametsän jäähallin pihaan, josta lähti usean auton letka klo 17.30 aikoihin taivaltamaan kohti Kihniön suoalueita sateen läpi.

Ajomatkan aikana ainakin itselläni mieliala laski entisestään. Ikaalisten ja Parkanon tuntumassa satoi räntää sakeastikin,  Ja tuuli möyrysi. Ei taida riekkoja näkyä tässä kelissä?

Saavuimme Ilpon kotipihaan hieman yli iltaseitsemän. Ja kas kummaa! Sade oli lakannut, ja tuulikin oli vaimentunut. Jonkinlaisia puuskia kuitenkin humisi vielä puiden latvoissa. Ilpon luona oli jo useita muitakin retkelle lähtijöitä. Lintuja ei juuri kuulunut eikä näkynyt. Sentään Viertolan Onni kertoi nähneensä mustarastaan ja sitten ajomatkan aikana kurkia ja tuulihaukan. Itse taisin katsella liiankin tarkkaan tietä varoen ikävännäköisiä routakuoppia. Oli se Onni sitten ehtinyt havainnoidakin eväspakettien lomassa!

Hämärtyvän suon sielunmaisema©Jukka T. Helin

Ilpo oli hommannut usean oppaan paikalle, joiden johdolla retkelle lähdettiin puoli kahdeksan aikoihin. Sää oli edelleenkin tyydyttävä, vaikka oli koleaa ja tuulenpuuskia. Pienen ajomatkan jälkeen jätettiin autot tien viereen, ja porukka jakaantui kahdelle eri retkipaikalle. Itse lähdin Ilpon matkaan rämpimään noin kolmeasataametriä märkää suota kohti sopivaa tarkkailupaikkaa. Onneksi suo oli vielä jäässä. Vettä ja mutaa oli vain pääosin aivan pinnassa. Saapas ei pahemmin uponnut syvälle suohon.

Meillä oli aikaa odotella tarkkailupaikassamme riekkojen mahdollista esiintulemista ja illan hämärtymistä pitkähkö tovi. Mutta aika kului joutuisaan Ilpon kertoessa riekosta, soiden suojelusta ja Vapo Oy:n toimista riekkosoilla. Ilpo on hyvä kertoja, ja hänen sanoistaan oppi runsaasti uutta riekon sielunelämästä. Vankka kokemus riekosta ja suoluonnosta tulivat ilmi hänen sanoistaan. Ilpo kertoili myös edellispäivän suomielenosoituksesta Parkanon Rukonevalla. Ilposta heijastelee syvä kiintymys riekkoon ja suomalaiseen suohon.

Ilpo kertoilee hänelle rakkaasta riekosta©Jukka T. Helin

Toiset menivät laittamaan suon reunaan kuvauslaitteita valmiiksi toivorikkaina. Toiset alkoivat kaivella eväitään ja kahvejaan. Keväinen tuulinen suo on kylmä, mutta kukaan ei valitellut olotilaansa. Ilmassa oli aistittavissa selvää jännitystä ja pirkanmaalaisen riekkosuon tunnelmaa.

Ilta alkoi hämärtyä entisestään. Luonnon ääniä ei juurikaan osunut korviin. Vain paikallisen kurkipariskunnan kuuluvat komeat törähdykset antoivat oman viestinsä suoympäristöön. Ilpo kertoili, että riekko ei tule valoisaan aikaan helposti näkyville avoimelle suolle, koska vaalea lintu joutuisi tällöin todelliseen vaaraan. Mutta kun ilta on kylliksi hämärtynyt, riekko uskaltautuu myös avoimelle suolle. Riekko laskeutuu pääsääntöisesti vaalealle alustalle (suojaväri) esim. viimeisille lumilaikuille tai jäkälille.

Kirsi odottelee malttamattomasti riekkoa©Jukka T. Helin

Sitten koitti vihdoin aika, jolloin Ilpo laittoi atrapin soimaan. Kului hetken aikaa. Yhtäkkiä riekko nauroi jossakin lähistöllä kuuluvasti. Ja taas pian kaikui yötä kohti hämärtyvällä suolla riekon nauru. Ainakin kaksi eri riekkoa oli äänessä. Pian vaaleahko riekko näkyikin suolla tutkimassa, oliko vierailija tunkeutunut sen reviirille. Sitten se lennähti pimenevän suon kitupuiden lomitse toiseen paikkaan -aivan valokuvausta aikovien jalkoihin. Jännä valkoinen lumipallo syöksyi öisen suon läpi!

Joko riekko on kiikareissa©Jukka T. Helin

Kuvia riekosta ei kuulemani mukaan saatu, koska oli liian pimeää. Mutta kaikki näkivät ja kuulivat tämän pirkanmaalaisen reviireistään kamppailevan linnun. Jos kuukkeli on osa vanhan metsän sielunmaisemaa, niin riekko on mielestäni erottamaton osa suon sielua. Riekon katoaminen Pirkanmaan soilta merkitsisi ainakin itselleni sitä, että suo ei ole enää suo ja sen sielusta tulisi vajavainen.

Sitten alkoi vaivalloinen paluumatka pimeän suon läpi lamppujen opastuksella. Piti tarkoin tihruttaa, mihin saappaansa painoi. Mutta ponnistelujen jälkeen saavuimme autojemme luokse, ja itsekin pääsin ajelemaan tyytyväisenä kohti Tamperetta.

Riekko laskeutuu mielellään valkealle alustalle maahan©Jukka T. Helin

Tämä riekkoretki jätti syvän kokemuksen omaan sydämeeni. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta kaikesta huolimatta riekko tuli jälleen nähtyä ja kuultua. Keväinen riekkosuo on sellainen kohde, jonka jokaisen tulee omakohtaisesti kokea. Vasta tällöin tajuaa sen, mitä todellinen luonnonmukainen suo merkitsee. Ja mikä on suon suomalainen sielu! Riekon nauru ja kurjen törähdykset pimenevällä keväisellä, vielä kylmähköllä, suolla ovat suomalaisen luonnon symboleja. Suon ääni- ja sielunmaisema on turvattava tuleville polville -myös Pirkanmaalla. Tästä olemme jokainen vastuussa.

Jukka T.

Hei,

Tässä Annen kertomus muutontarkkailutapahtumasta Nokian Alasenlahdella. Julkaisen sen blogipalstallani.

Jukka T.

Taivalkunnassa golf-kentällä lentelevät valkeat pallot ilmassa, mutta aivan lähellä Alasenlahdella kiikarit ja kaukoputket tähystävät toisenlaisia lentäviä - lokkeja ja joutsenia.

Lähes 30 henkilöä kerääntyi seuraamaan muuttoa Alasenlahdelle, Kuloveden rantaan. Opastamassa olivat Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen pj. Jukka T. Helin ja Nokian Lintukoulusta Anne Viitalaakso-Kaasalainen ym. aktiivit. Lauantain keskipäivän aurinko oli kuuma, ja niinpä kymmenen asteen lämmössä kansa tarkeni staijata ilman käsineitä ja toppatakkia. Nokkosperhoset lentelivät, pajut aloittavat kukintaansa ja hyönteiset etsiytyvät kilvan auringonläikille. Kylläpä tuli hieno sää muutontarkkailutapahtumalle, mutta sittenkin jotain puuttui - eli se lounainen tuulen vire.

 

Huhtikuinen Alasenlahti©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

Heti kuivurin nurkalla saatiin kuulla niittykirvisten olemassaolosta ponnekkaasti ist, ist -äänin. Kiurut livertelivät ja varikset vaakkuivat. Ruskosuohaukka-koiras esitti lentonäytöksen aivan yläpuolellamme. Myöhemmin näimme sen uudelleen kierroksellaan. Pellon lammmikolle oli kokoontunut joukko kala-, harmaa- ja naurulokkeja sekä naakkoja, sepelkyyhkyjä, sinisorsia ja jokunen töyhtöhyyppäkin. Myöhemmin näimme “hyypiöitä” lisää parvina, joista suurin oli a24. Pellolla ruokaili myös keltasirkku ja suureksi iloksemme harvinaistunut hemppo. Enää ei peltopyitä ole alueella, eikä joka keväistä fasaanin ääntä kuultu.

Muutontarkkailijoita pellolla©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

 

Kävelimme polkua rantaan, kun kurjet lähtivät pellolta, mutta myöhemmin näimme lisää muutolla niitä pieninä auranvannaksina (a7, a6, a5, a4). Rannassa oli kalastuskaksikoita, joten vesilinnut olivat paenneet kauemmas heitto-onkien tavoittamattomiin. Isokoskelo lensi Lukkisalmeen ja laulujoutsenet myös Intianlahden sopukkaan. Yksinäinen kyhmyjoutsen sentään viihtyi rannassa muutaman telkkäparin kanssa. Siuron rannan kaislikosta löytyi kanadanhanhipari. Rantapajukossa sirkuttivat pajusirkut. Kaksi västäräkkiä tsilputti iloisesti kevätterveisiään mennen tullen.

 

Keväiset kanadanhanhet©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

Klo 12.42 osui kaukoputkeen 4 muuttavaa hanhea ja tarkan pohdinnan jälkeen tummasiipiset hanhet todettiin metsähanhiksi. Hetken päästä sääksi saapui kalastelemaan lahdelle. On se uljas lintu! Klo 13.05-13.08 oli etelän puolella näkyvillä kaksi hiirihaukkaa. Rastasparvi ohitti meidät idän puolelta. Sitten saapui pikkulintujen kauhuksi varpushaukkanaaras pyörimään T-kuviossa rantaniityn ylle. Eikä aikaakaan, kun jo naakkaparvet sulloutuivat palloiksi taivaalle, kun kanahaukka kaarteli metsän yllä useampaan kertaan. Massiiviset merikotkat näyttäytyivät Pyhäjärven suunnalla.

 

Muutto oli aika lukkoista, sillä tuuli oli vastainen, mutta jotain lintuliikettä sentään oli havaittavissa. Lähtöämme viivästytti sopivasti paikalle rauhallisesti, Kulovedeltä, lentävä harmaahaikara, ja se laskeutui läheiselle peltolammikolle lepäämään lokkien, naakkojen ym. seuraan.

 

Pajusirkut lauloivat rantapensaikoissa©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

Eväät syötiin hätäisesti, että ehti näkemään ja kuulemaan kaikki linnut. Aurinko porottaa jo mukavasti ja lumi haihtuu tuoksuen ilmaan. Viimeisetkin veneet käännetään kohta Alasenlahden rannalta. Paula sai jo veistettyä kaarnaveneen tuohipurjeineen ja antoi sen Mikolle mukaan koeuitettavaksi.

Kevät on nyt!

 

Kiitos kaikille mukana olleille ja hyviä keväthavaintoja!

 

Anne Viitalaakso-Kaasalainen

 

Juupajoen Hyytiälässä sijaitsevan omakotitaloni ikkunasta avautuu näkymä lintujen talviruokinnalle. Puun oksasta riippuu tintinmakkaroita punaisessa nailonverkossa ja talipalloja metallikehyksessä, puun runkoa vasten on kiinnitetty läskiä, lähes maan tasolla koivun kannon päällä on lautainen siementalo, jonka alaosasta linnut saavat auringonkukka-, kaura- ja pähkinäseosta, jota tiputtelevat myös maan pinnalle.  Jo kolmisen vuosikymmentä olen katsellut ikkunasta ruokintapaikan vieraita ja aina ne jaksavat kiinnostaa ja yllättää eikä seuranta jättänyt kylmäksi edes tämän hyisen talven pakkasessa.  Näytelmän päätähtien vierailut sykähdyttävät aina.

Viime vuosina on yhdistyksen sähköpostilistalla haastettu jäseniä leikkimielisessä kilpailuhengessä ilmoittamaan kotipihasta tavattuja lintulajeja ajalta 1.12.- 28.2.  Ja tietysti on osallistuttava kisaan.  Se lisää seuranta-aktiviteettia ja mahdollistaa uusien yllätysten näkemistä ja ennen kaikkea on hienoa ajankulua.  Metsänreunassa sijaitseva paikka ei ole verrattavissa talviaikaisen lajimäärän osalta lähellekään peltoaukeiden ja vesistöjen lähistöjen seurantapaikkojen lajimääriin.  Mutta tärkeintähän ei ole voitto, vaan osallistuminen.

Viimeisen viiden vuoden aikana talvipihapinnakisan lajimääräni on vaihdellut vuosittain välillä 15-21.  Yhteensä kisalajeja on 28. Tänä talvena oli yhteismäärä 17, joka jää selvästi alle kisailevien pihojen keskiarvon 22. Uutena kisalajina tuli 2.-22.12.2009 ruokinnalla viihtynyt peippo jolla oli pahannäköinen patti toisessa jalassa eikä sitä näkynyt enää joulun jälkeen pakkasen kiristyttyä yli -20 asteen. Harmaapäätikka on vieraillut joka vuosi viiden viimeisen kisavuoden aikana. Sen lisäksi jokavuotisia lajeja ovat olleet: tali-, sini- ja hömötiainen, keltasirkku, viherpeippo, punatulkku, urpiainen, närhi, korppi ja käpytikka. Varpuspöllö  ja –haukka ovat ilahduttaneet muutamana talvena.  Yhden talven erikoisuuksia ovat olleet mm. koskikara, pyy, teeri ja tundraurpiainen.

Harmaapäätikka on ollut talvipihakisojen kruunaamaton kuningas ja kuningatar.  Koiras tai naaras harmaapäätikka on käynyt ruokinnallani 1980-1990 luvuilla satunnaisesti muutamana vuotena. 2000-luvulla se on ollut vuosittainen vieras ja viime vuosina vähintään koiras ja naaras ovat ilahduttaneet käynneillään. Talvella 2007-2008 kävi koiraan lisäksi samanaikaisesti 2 naarasta eli vähintään 3 eri lintua.

Kaikki kuvat ovat Markku Saarisen ottamia tämän talven ruokinnalta. Erityiskiitokset Markulle sitkeästä kuvaamisesta noin -20 asteen pakkaskelissä.

Harmaapäätikka

Kuva 1: Markku Saarinen

Punaotsainen harmaapäätikka koiras tarkkailee meripihkanvärisin silmin voisiko tintinmakkaralle jo mennä.  Koiras kävi ruokinnalla ensikerran 24.1.2010.

Kuva 2: Markku Saarinen

Naaras on käynyt ruokinnalla 14.12.2009 alkaen lähes säännöllisesti. Ensimmäinen käynti meinasi muodostua kohtalokkaaksi, kun se säikähti ja tömähti sivusta ikkunaan jatkaen kuitenkin matkaansa.  On ollut hienoa seurata ikkunasta sen parhaimmillaan lähes tunnin mittaisia poikkeamisia ruokinnalla ja lähipihojen puissa.

Kuva 3: Markku Saarinen

Vanha koiras toteaa, että kyllä tätä kelpaa syödä.  Sekä naaras että koiras olivat samanaikaisesti talimakkaroiden kimpussa 27.1.2010 kahteen otteeseen. Viimeinen havainto koiraasta on toistaiseksi 20.2.2010.

Kuva 4: Markku Saarinen

Naaraan otsassa näkyi vielä yksi nuoruuspuvun punainen höyhen.

Käpytikka

Kuva 5: Markku Saarinen

Käpytikka koiras on jokavuotinen vakiovieras talviruokinnalla.

Kuva 6: Markku Saarinen

Käpytikka naaraalta puuttuu punainen juova niskasta. Se on myös jokavuotinen vierailija.

Närhi

Kuva 7-8: Markku Saarinen

Kuvan närhi kevyessä lumisateessa. Tänä talvena kävi enimmillään 7 eri närheä yhtä aikaa ruokinnalla.  Seurasin 17.2. ikkunasta, kun varpushaukka yritti saalistaa puolen tunnin ajan närheä tiheästä syreenipensaasta. Haukka istui pensaassa liikahtamatta pitkään ja syöksähti pari kertaa närhen kimppuun, mutta ei onnistunut kuitenkaan saamaan sitä sillä kertaa omaksi herkkupalakseen.

Närhi on värikäs sekä parvessa äänekäs ja keskenään toraileva lintulaudan talvivieras, joka verottaa oman osansa ruokinnalle laitetuista auringonkukan siemenistä, pähkinöistä, talipalloista sekä tintinmakkarasta.

Punatulkku

Kuva 9: Markku Saarinen

Punatulkkukoiras ei jää yhtään värikomeudessa närhestä. Kaksi pariskuntaa on ollut koko talven elävöittämässä ruokinnan vieraslistaa.

Tiaiset

Tämän vuoden ruokintaa aloittaessani lajeja kävi  niukasti. Ensin talitiaisia oli runsaasti ja vain yksi sinitiainen pitkään. Sittemmin sinitiaisten määrä kasvoi ja nyttemmin niitä molempia on käynyt kymmenittäin. Kaksi hömötiaista on käynyt marraskuun puolivälistä lähtien säännöllisesti. Kuusitiainen vieraili vain kerran 27.12.2009 pihakisan aikana, kun taas töyhtötiainen suvaitsi laulaa takapihalla vasta 12.3., kun pihakisa oli jo päättynyt. Talvi on ollut erittäin kylmä ja lunta on ollut paljon. Maaliskuun puolivälin jälkeen soidin ja pesintään valmistautuminen on tuonut mukanaan monenkirjavan äänivalikoiman ja kun päivä on vielä pidentynyt, niin seurattavaa riittää aamusta iltaan. Määrät näyttävät pienenevän osan linnuista siirtyessä reviireilleen.

Kuvat 10-11: Markku Saarinen

Talviruokinnan peruslajit tali- ja sinitiainen tintinmakkaroita ja talipalloja nokkimassa.  Sinitiaisia tuli usein tupsahtaen kymmeniä kerralla. Parhaimmillaan laskin yhden tintinmakkaran kimpussa 14 tiaista herkuttelemassa.

Hemppo ym.

Ensimmäinen merkki kevään tulosta oli 25.3., kun ruokinnalla käväisi yllättäen hemppo, joka oli uusi pihapinna N:o 109, upea päätös talvikaudelle!  Ruokinta ja sen seuranta jatkuu edelleen. Vuoden ensimmäinen naarasvihervarpunen poikkesi ruokinnalla 28.3. ja seuraavana päivänä oli vuorossa koirasvihervarpunen ja koiraspeippo sekä 30.3. vanha koirasmustarastas. Rautiainen ilahdutti 4.4. ja pihalle kuului myös palokärjen huutoa.

Tämän talven muista vierailulajeista mainittakoon 3 oravaa ja rusakko.

Uusia yllätyslajeja ja kevätmuutton kiihkeää jatkoa odotellessa.

Aarne

Vuoden 2009 aikana Suomessa ja Pirkanmaallakin nähtiin monia harvinaisia vierailijoita, joista useita päästiin ihastelemaan lintuja häiritsemättä aivan läheltä ja nykytekniikalla kuvia saa kaukoputken avulla vähän kauempaakin linnuista. Omista bongauskohteistani suurharvinaisuuksiin kuuluivat elämänpinnojen ja toiseen kertaan nähtyjen eli tuplien tai prosujen lisäksi keltajalkaviklo, isokihu ja eskimosirri sekä harvinaisuuksiin mm. nummikirvinen, amerikantavi, punapäänarsku, jalohaikara, ruostesorsa, palsasirri, arosuohaukka ja virtavästäräkki.

Vuoden kohokohtiin kuuluvat kiistatta elisbongaukset, joiden kohteena oli Suomelle uusi lintulaji: kirjorastas Kalajoella, ylänkötylli Kristiinankaupungissa sekä amerikankurmitsa Hailuodossa. Unohtaa ei myöskään voi prosuja/tuplia, joita olivat: Keltajalkaviklo 18.5. Kokkolassa, aropääskykahlaaja 7.7. Salossa sekä käärmekotka 13.8. Kiteellä.  Näitä kaikkia ym. olen käynyt katsomassa yksin tai joidenkin retkitovereiden kanssa.

KELTAJALKAVIKLO (Tringa flavipes)

Pirkanmaan suurinta harvinaisuutta eli Lempäälän Ahtialanjärvellä  26.5.2009 Rainer Mäkelän ja Tatu Itkosen löytämää keltajalkavikloa sai katsella muutaman sadan metrin päästä rannalta, mutta hyvässä myötävalossa linnun määritys onnistui.  Kuviakin siitä on saatu erityistoimenpitein.  Sama keltajalkaviklo saapui jo toisena vuotena peräkkäin Lokkisaaren lintuparatiisiin upeaksi palkinnoksi hienoa kunnostustyötä saaressa tehneille Rainerille ja Tatulle. Itse näin toistamiseen tämän Lempäälän keltajalkaviklon 27.5.2009. Suomen elis tästä rarista tuli 4.6.2008, jolloin Paras A-ryhmä joutui keskeyttämään Kuusamossa rallipohjustuksen hetkeksi Lempäälässä poikkeamista varten.

Ennen Lempäälän lintua keltajalkaviklo oli bongattavissa 18.5.2009 Kokkolassa ja tämän linnun kuvaaminen oli biotoopista johtuen jo helpompaa.  Ajoin Kokkolaan yksin ja perillä kadoksissa ollut lintu löytyi muiden avustuksella ensin siten, että katseluetäisyys oli muutama sata metriä, mutta myöhemmin tätä prosulajia sain katsella useiden muiden hymysuisten kättelijöiden kanssa aivan “millistä”.

Kuvat 1-2: Jouni Riihimäki

Kokkolan keltajalkavikloa päästiin ihastelemaan lietteeltä myötävalossa aivan lähietäisyydeltä ilman, että sen ruokinta häiriintyi.

ISOKIHU (Catharacta skua)

Isokihu on arktisten seutujen aatelistoa ja sen näkeminen Suomessa on aina kova tapaus. 

Viimeisin isokihu, joka on ollut bongattavissa tavattiin 30.5.2009 lähtien Keminmaan ja Salon rajamailla ja sitä pääsi ihailemaan vielä 5.6.  Lintua sai seurata Matildedalin satamasta, mutta varsinkin illalla se oli vastavalossa parin kilometrin etäisyydellä vaikeasti havaittavissa, kunnes se lensi ja oli helpommin nähtävissä metsää ja taivasta vasten.

Isokihua pääsi myös katsomaan lähempää venekyydillä ja silloin sen näkeminen oli helppoa, kun lintu ei pelännyt veneitä eikä niissä olevia.  Sen kuvaaminenkin onnistui paremmin tällä menetelmällä.  Itselleni havainto oli neljäs. Isokihua ei ole vielä tavattu Pirkanmaalla ja sen näkeminen on syksyisin Näsijärven rantastaijareiden toiveunelma, mutta saa nähdä koska sen ohimuuttoa tai pysähtymistä paikalliseksi päästään seuraamaan Aspinniemestä.

Kuvat 3-5: Joni Raivio

Isokihu 1.6. Salon Hummelfjärdenissä, jossa se väliin lensi lokkeja härnäämään, jotta nämä pudottaisivat sille saaliinsa ateriaksi.  Tässä se odottaa veneilijöiltä kaloja – makeita armopaloja.

NUMMIKIRVINEN (Anthus campestris)

Porin Yyterissä oli toukokuun 24. päivänä kahlaajarannalla iso-, pikku-, lapin- ja suosirrien ohella helposti nähtävillä nummikirvinen, jota ei läheskään joka vuosi tavata Suomessa.  Kävin tuolloin paikalla Joni Raivion sekä Tampereella vuosittain työmatkalla vierailevan Belgialaisen Benny Cottelen kanssa. Määritys- ja kuvausmielessä yhteistyöhaluinen nummikirvinen viihtyi pari päivää lietteellä ja sen seurana oli ajoittain lyhytvarvaskiuru. Niitä pääsi katsomaan kaukoputkella siten, että olivat samassa putkinäkymässä yhtä aikaa. Myös sitruunavästäräkki oli tavattu samalla lietteellä, mutta me pääsimme katselemaan komean väristä koirasta, joka oli nähtävillä Porin Leveäkarilla istumassa karja-aidan tolppien nokassa ja ajoittain sen laulukin kuului.

Kuvat 6-7: Benny Cottele

Nummikirvinen tepasteli pelottomana Yyterin lietteen kuivahkoissa osissa.

Twitchers - Bongarijoukko Yyterin lietteellä – nummikirvinen ja lyhytvarvaskiuru tähtäimessä.

AMERIKANTAVI (Anas carolinensis)

Amerikantavi viivähti 13.4.2009 päivän ajan Vesilahden Laukossa, josta Jani Vastamäki löysi sen tulvalammikolta tavien seurasta ja ilman muuta sitä piti poiketa katsomassa.  Mainittakoon, että Jani näki seuraavana päivänä myös tavin x amerikantavin risteymän samassa paikassa.

Kuva 8: Jouni Riihimäki

Havainto on vasta Pirkanmaan neljäs amerikantavista, joka tässä lepää naarastavin seurassa.

PUNAPÄÄNARSKU (Netta rufina)

Pirkanmaan viides havainto punapäänarskusta tehtiin yhdistyksen kevätretkellä 25.4.2009 Hämeenkyrön Mahnalanselän Naarlahdessa.  Myös tätä harvinaisuutta oli käytävä bongaamassa.

Kuva 9: Rainer Mäkelä

Pilyn alueen kolmas narskunaaras oli koko päivän ajan bongattavissa sen levähtäessä väliin punasotkaparvessa ja väliin rannassa näkymättömissä.

AROSUOHAUKKA (Circus macrourus) 

Ruoveden Risujärveltä löysi Joni Raivio 19.4.2009 koiras arosuohaukan, joka oli paikalla vielä seuraavana päivänä.  Risujärjellä koiras oli helposti bongattavissa pienehköllä peltoaukealla ja sitä saatiin kuvattuakin.  Myös naaras arosuohaukan epäiltiin olleen alueella, mutta pienikokoinen sinisuohaukkakoiras hämäsi tarkkailijoita.  Näin itse vielä 24.4.2009 Ruoveden Moskulanmäen palovartiotornista vuoden toisen arosuokoiraan liihottelemasta matalalla kohti Jäminkipohjaa.  Lisää kuvia ja selvitystä Risujärven arosuohaukasta löytyy pilyn kotisivujen joulukuun retkiblogista kertomuksessa ”Vuoden 2009 makupaloja Ruovedeltä.

Kuva 10: Eino Hiekkanen

Arosuohaukka Ruoveden Risujärvellä 20.4.2009.

VIRTAVÄSTÄRÄKKI (Motacilla cinerea)

Pirkanmaalla tavattiin viime kevään-kesän aikana 5 virtavästäräkkiparia, joilla oli meneillään pesintään viittaavaa toimintaa. Ikaalisten Jyllinkoskella ja Hämeenkyrön Kyröskoskella sekä Nokialla Nokianvirran varressa suljetulla tehdasalueella on jo perinteiset pesintäpaikat. Lisäksi Juupajoen Korkeakoskella Juupajoen rotkosta löytyi sopivalta biotoopilta 25.5. koiras ja naaras, jotka osoittautuivat pesiviksi. Seurasin pesintää Markku Saarisen kanssa, joka löysi ja kuvasi pariskunnan. Myöhemmin ilmeni, että paikalla pesi myös toinen pariskunta. Löysin molempien parien pesät.  Siis kaksi onnistunutta pesintää saman kosken partaalla! Kaikkiaan näimme Markun kanssa 13 eri virtavästäräkkiä! Näistä olen julkaissut pilyn retkiblogissa marraskuussa 2009 kuvakertomuksen ”Virtavästäräkkien tuplapesintä Juupajoella”. Markun kuvia Juupajoen virtavästäräkeistä löytyy myös Tarsigerista.

Kuvat 11-14: Markku Saarinen

Ensimmäisen pesinnän koiras poseraa kuvaajalle.

Ensimmäisen pesinnän naaras ruokkii viittä poikastaan.

Toisen pesyeen koiras 2.8. Korkeakoskella Juupajoen rotkossa.

Toisen pesyeen naaras venyttelee yllä 31.7.

Löysin Jäminkipohjan uimarannalta myöhemmin 1.10.2009 Ruoveden lajilistalle uutena lajina virtavästäräkin, joka tavattiin paikalla vielä 14.10.2009.

Kuva 15: Joni Raivio

Uusi laji Ruovedelle 1.10.2009.

JALOHAIKARA (Egretta alba)

Pirkanmaalla on tavattu jalohaikaroita vuoteen 2000 mennessä yht. 8 kertaa. 2000-luvulla on aiemmin 2 havaintoa (To, Or) vuodelta 2000, 2001-2008 ei havaintoa.

Vuosi 2009 on ollut jalohaikaravuosi ja niitä tavattiin viidessä eri paikassa: Tampere, Toijala, Orivesi, Juupajoki ja Lempäälä. Todennäköisesti kyse on ainakin neljästä eri jalohaikarasta. Juupajoen jalohaikaraa lukuun ottamatta muista saatiin kuvia. Vertailuna on käytetty mm. linnun nokan väritystä. Bongasin Tampereen jalohaikaran vuodenpinnaksi ja Oriveden jalohaikaran Oriveden kuntapinnaksi. Sain 9.6. vihjeen Juupajoen Jaarilansalmessa laulujoutsenen pesän lähellä olleesta valkoisesta haikarasta Päivi Niemeltä, joka asuu salmen rannalla ja kävin vahvistamassa myös Juupajoelle jalohaikarasta uuden kuntapinnan.

Kuva 16: Jukka Wahlsten

Tampereen jalohaikara osui sopivasti kuvaajan hollille, se kun poistui Iidesjärveltä 23.4.2009.

Kuva 17: Jukka Helin

Orivedeltä Jukka T. Helinin löytämän jalohaikaran bongasin 13.5.2009 Pajukannasta Sakkolanlahdelta, jossa mökkiläiset havaitsivat sen jo edellispäivänä.

Kuva 18: Rainer Mäkelä

Akaan Terissaaressa 14.5. kuvatun jalohaikaran nokan väritys täsmäsi Juupajoella nähtyyn jalohaikaraan. Juupajoen jalohaikaralla oli selvää juhlapuvun valkoista röyhellystä selässä.

Kuvat 19-20: Rainer Mäkelä

Lempäälän jalohaikara kähmyili 11.6. Ahtialanjärven lintutornin lähellä Myllyojan suulla.

RUOSTESORSA (Tadorna ferruginea)

Porin Yyterin lietteillä kävimme taas 15.7.2009 hoitamassa Jonille eliksen sieltä ilmoitetusta ruostesorsasta.  Lintu oli vaikeasti kuvattavissa ruovikon reunassa korkean merivedenpinnan, vähäisten lietteiden sekä väreilyn että myös kuvausetäisyyden takia.  Kotimatkalla pitkospuiden alkupäässä kuulimme kun merihanhet lähtivät häirittyinä äänekkäästi lentoon ja pian huomasimme, että ruostesorsa lensi niiden mukana vierestämme ylitse.

Kuvat 21-22: Joni Raivio

Ruostesorsa merihanhiparvessa lennossa Riitasaranlahden suuntaan.

PALSASIRRI (Calidris melanotos)

Porissa Yyterin lietteillä bongasimme Jonin kanssa 29.6. palsasirrin.  Lintu oli Jonille elis ja itse sain siitä pinnan kesäkuulle.

Kuva 23: Joni Raivio

Hoitoniityllä patsasteleva palsasirri on nähty tänä vuonna Yyterin lietteillä touko-heinäkuun aikana useaan otteeseen.

ESKIMOSIRRI (Calidris bairdii)

Porissa Yyterin lietteiltä löytyi 30.9. eskimosirri, joka oli hyvin bongattavissa huolimatta siitä, että korkean meriveden takia matkanteko paikalle oli hidasta. Perillä lintua pääsi seuraamaan aivan vierestä. Kävin paikalla myös 1.10. sekä vielä 3.10 palatessamme pilyn yhdistysretkeltä Säpistä.

Kuvat 24-25: Joni Raivio

Yyterin hiekkarannalla 3.10. kuvattu eskimosirri pujotteli kuvaajien ja vesirajan välissä lähimmillään 2-3 metrin päässä.

NUNNATASKU (Oenanthe pleschanka) 

Tampereella Vilusenharjun maankaatopaikalla oli 18.-19.9. nunnatasku, joka oli myös uusi laji Pirkanmaan lajilistalle. Itse en yhteensattumien (amerikankurmitsanbongaus Hämeen hitaimpien seurassa) vuoksi päässyt paikalle, joten se puuttuu yhä Pirkanmaan lajilistaltani.  Nunnatasku löytyi 14.11. myös Nokialta Koukkujärven kaatopaikalta, mutta se teki ihmeellisen katoamistempun eikä sen bongaaminen onnistunut kuin yhdeltä lähialueen onnekkaalta.

Kuva 26: Rainer Mäkelä

Vilusenharjun nunnatasku – uusi laji Pirkanmaalle.

LOPUKSI SUOMENPINNOJA - uusia eliksiä

Tänä  vuonna sain elämänpinnalistalleni 3 lajia, joista 2 samalla oli myös Suomelle uusia lajeja: kirjorastas, ylänkötylli ja amerikankurmitsa. Näistä lajeista ei ole kuvia käytettävissäni.

KIRJORASTAS (Zoothera dauma) löytyi Kalajoelta ja oli ensi kertaa bongattavissa 15.6., jolloin se lauloi Holmanperässä ja pääsin suuren bongarijoukon mukana kuuntelemaan sen erikoista lauluääntä. Lajia oli vaikea päästä näkemään, mutta muutamille sekin onnistui. Laji on tavattu aiemmin Suomessa.

YLÄNKÖTYLLI (Charadrius mongolus) - ilmoitettiin ensin aavikkotyllinä 22.7. Kristiinankaupungin Domarkobbanista, joka on saari lähellä manteretta. Laji ei ollut minulle uusi, mutta lähdin Joni Raivion kanssa bongaamaan sitä, sillä laji puuttui Jonin elispinnalistalta. Matkalla lajimääritys muuttui Suomelle uudeksi lajiksi: ylänkötylliksi.  Sen hoitaminen onnistui vielä iltahämärissä kiitos Kari Korhosen, Veikko Forsbergin ym:n paikallisten harrastajien maankuulun venepalvelun! Ylänkötylli oli bongattavissa vielä 25.7.

AMERIKANKURMITSA (Pluvialis dominica) havaittiin ensi kerran 18.10. Hailuodossa ja pääsin ihastelemaan sitä heti aamulla 19.10. Hailuodon Tömpässä runsaan bongarijoukon kera.  Tämäkin Suomelle uusi laji viihtyi paikalla reilun viikon ajan eli 18.-27.10.

Bongausterveisin

Aarne

Keväällä heti lumien alkaessa sulaa löytyivät Jäminkipohjan laajoilta peltoalueilta ensimmäiset töyhtöhyypät, kiurut, västäräkit ja pulmuset.  Niiden innoittamana alueen aktiiviharrastajat lisäsivät retkeilyään ja tuloksena on ollut monia alueellisesti hienoja havaintoja. Retkilistalle kirjattiin mm. paikallisia tai muuttavia merikotkia, merialueilta tulleita harhailijoita tai läpimuuttajia kuten haahka, metsäkankailla ja soramontuilla pesiviä kangaskiuruja sekä useampia suohaukkalajeja huipennuksena arosuohaukka.

Retkipäivän ohjelmassa saattoi olla Jäminkipohjan lisäksi Siikakangas, Loukkokangas, Murole, Ruhala, Kautunvuolle, Kotvionniemi, Matosuo, Mustajärvi, Tuuhoskylä, Risujärvi, Visuvesi jne., joilla pohjoispuhurin tai yöpakkasten johdosta levähti pesivien lisäksi muuttavia yksittäisiä tai parveutuneita lintuja kuten kapustarintoja tai pulmusia.

Kevään, kesän, syksyn ja alkutalven aikana harrastajien aktiviteetti on ollut vireää ja useita hienoja havaintoja on tehty.  Uudeksi lajiksi Ruovedelle kirjattiin vain yksi eli virtavästäräkki kun edellisvuonna niitä saatiin peräti neljä: vuorihemppo, rastaskerttunen, pikkutiira ja  lyhytnokkahanhi. Seuraavassa vuoden 2009 erikoisuuksia tai muuten hienoja kokemuksia:

Kotkia muutolla sekä kala-apajilla

Maaliskuussa 14.-15 päivä pääsimme ihastelemaan kahta merikotkaa, jotka näkyivät hyvin  Kotvionniemestä paikallisena.  Ne söivät pilkkiavantojen reunalle jätettyjä pikkukaloja seuranaan harmaalokkeja, variksia ja korppeja. Kevään ajalta tiiraan on ilmoitettu Ruovedeltä havainnot 9 eri linnusta, lisäksi 18.-19.4. nähtiin Risujärvellä ainakin 2 merikotkaa, joista ei ole tarkempia tietoja. Syksyn jälkeen on nähty 9 eri merikotkaa muutolla, joten vuoden saldo on 18-20 merikotkaa. Muuttoaikana harvinaisemmasta maakotkasta on tehty 2 havaintoa kuluneen vuoden aikana.

Kuva 1: Joni Raivio

Toinen Pöytäselän kala-apajien merikotkista

Kuva 2: Riitta Angervuo

Merikotka on Pirkanmaalla muuttoaikana yleinen.  Myös muina vuodenaikoina sitä päästään näkemään. On vain ajankysymys, koska se saadaan takaisin pesimälajiksi.

Kangaskiuruilla hieno vuosi

Muroleen Kalettomassa muuttoa seurannut Pentti Leppänen huomasi lähelleen muutolta mökkitielle laskeutuvan kevään ensimmäisen kangaskiurun 3.4., jolloin myös muualla Pirkanmaalla tehtiin ensihavainnot.  Samalla mökkitiellä hän näki 5.4. kangaskiuruparven, jossa oli 4 lintua sekä 7.4. parven, jossa oli 7 lintua.  Ihan kiva välilaskupaikka kangaskiurujen muuttoparville!

Tämän lisäksi kangaskiuru lauloi useammassa  paikassa Siikakankaalla sekä sekä Kuuroharjun soramontuilla. Mikäli Kalettoman kangaskiurut ovat eri lintuja kuin Siikakankaalla pesivät lähentelee Ruovedellä havaittujen kangaskiurujen  kevään-kesän kokonaismäärä kahtakymmentä.  Siikakankaan reviirimäärä lienee 6-8.

Kuva 3: Markku Saarinen

Kangaskiuru

 

Syksyllä elo-syyskuussa oli Siikakankaalla pienessä käytöstä pois jääneessä soramontussa leppoisa levähdyspaikka, jossa kävi ruokailemassa 1-5 linnun parvia ja parhaimmillaan 27.9. siellä viihtyi 8 kangaskiurun parvi. Arvailuksi jää kuinka paljon eri lintuja siellä kävikään.

 

Haahkapari vierailulla

Joni Raivio löysi 10.4. illalla Kautunvuolteella uiskentelevan haahkapariskunnan, joka viihtyi paikalla vielä seuraavana aamuna, jolloin lähti vesistöä seuraten kohti Näsijärveä.  Tämä oli vasta neljäs havainto Ruovedeltä. Aikaisemmin harhautuneet haahkat ovat vuosilta 1982 Muroleesta sekä 1986 ja 1996 Kautunvuolteelta.

Kuva 4: Joni Raivio

Haahkapari lepäämässä tyynessä Kautunvuolteessa. Laji oli uusi kaikille paikallisharrastajille, joilla oli mahdollisuus poiketa sulan ääressä.

Meriharakka pesi toistamiseen Jäminkipohjassa

Pentti Leppänen näki Muroleessa Varisnokalla 12.4. muuttavan meriharakan Meriharakoita on nähty lisäksi Pusunvuolteella 3, Pöytäselällä 5, Taipaleenaukealla 3 ja ilahduttavasti Taipaleenaukealla pesi jo toista vuotta peräkkäin meriharakkapari, joka sai 3 poikasta. Kotvionniemen kärjestä näkyi luodolla 5 meriharakan parvi 20.5. sekä 30.7. Häyhiönsaaressa yksi meriharakka.

Kuva 5: Joni Raivio

Jäminkipohjassa pesineistä meriharakoista toinen oli rengastettu.

Kuva 6: Joni Raivio

Meriharakalla oli 3 maastopoikasta, joista tässä yksi.

Meriharakan lisäksi Jäminkipohjan peltoaukeat on suosittuja kahlaajien levähdyspaikkoja.  Kapustarintaparvet ovat vuosittain suuria.  Keväällä 2007 ja 2009 oli Taipaleenaukealla yli 500 kapustarinnan parvi. Yksi vuoden 2009 kohokohta kahlaajapuolella oli 10.5. hetken paikallisena levännyt mustapyrstökuiri.

Alleja, mustalintuja, pilkkasiipiä sekä muuta merellistä

Varisnokalla Pentti löysi 14.4. paikallisena mustalintuparin sekä 3 pilkkasiipeä ja Iltamyöhällä näin itse saman sulan reunalla 2 merilokkia, jotka hävisivät kalastajien liikkuessa sulalla.  Edellispäivänä hän havaitsi Varisnokalla sisämaassa harvalukuisen kyhmyjoutsenen, joka siirtyi illemmalla Muroleen Rikalanjärvelle.  Raimo Arhonen ilmoitti 15.4. tiiraan 2 merimetsoa, jotka olivat bongattavissa koko päivän. Yhteensä kevään aikana Ruovedeltä on ilmoitettu mustalintuja 19/6a, alleja 57/5a ja 3 pilkkasiipeä.

Syksyllä on tavattu alleja 98, mustalintuja 24 sekä pilkkasiipiä 13, joista yksinäinen nuori lintu on ollut 30.10 – 1.12. Kotvionniemen-Ulonsaaren rannassa.  Merimetsoja on puolestaan löytynyt Tarjannevedeltä, Pöytäselän ympäristöstä sekä Vankavedeltä 1-2 kerrallaan.  Kotvionniemessä havaittiin 4.9. kaksi muuttavaa lapintiiraa.

Petoja ja taas petoja

Jalohaukoista jaloin eli muuttohaukka sävähdytti Taipaleenaukean kolmea staijaria 11.4. aamupäivällä  Löysin sen juuri kun se hävisi metsäsaarekkeen taakse, jonka takaa se ilmestyi uudestaan ja lähestyi meitä ohittaen noin sadan metrin päästä 10-20 metrin korkeudella valkoinen poski ja viiksijuovat loistaen.  Yllättävää kyllä se ei saanut aikaan minkäänlaista paniikkia pelloilla olleiden hyyppien keskuudessa, vaikka se kesken matkalennon teki pienen sivuliikkeen ikään kuin syöksyäkseen, mutta jatkoi kuitenkin rauhallisesti koillisen suuntaan häviten metsän taakse.  Ehkäpä se oli jo kylläinen. Illemmalla näimme todennäköisesti saman muuttohaukan kaartelemassa Ruhalan ratsutallien viereisellä peltoaukealla. Syksyltä on kaksi havaintoa Moskulanmäen palovartiotornista muuttavasta muuttohaukasta.

Kuva 7: Markku Saarinen

Tämä nuori muuttohaukka on kuvattu Espanjassa. Taipaleenaukean muuttohaukka oli vanha lintu.

Risujärven suohaukat – huipennuksena arosuohaukka

Risujärvi on pieni soistunut järvi, jonka ympärillä on metsään rajoittuvaa peltoaukeaa.  Vanha maatalousympäristö on lähes asumatonta ja rauhallista.  Tänä keväänä siellä on ilmeisen hyvä myyräkanta, koska 16.4. näin paikallisen hiiri-, varpus- ja tuulihaukan lisäksi peltoa kiertelemässä sinisuohaukkakoiraan naaraan kera.  Ja 18.-19.4. paikalla nähtiin useita muuttavia hiirihaukkoja, piekanoita ja merikotkia.

Joni Raivio oli illalla 18.4. Risujärvellä ja hän soitti näkevänsä arosuohaukka koiraan, josta hänellä ei ollut aiempaa kokemusta.  Hänen kuvauksensa oli sen verran vakuuttava, että lähdin heti kohti Ruovettä Juupajoen Salokunnasta, jossa olin retkeilemässä.  Paikalle oli jo useita tyytyväisenä myhäileviä paikallisharrastajia kun itse saavuin sinne.  Lintu oli kadoksissa saarekkeen takana, mutta noustuaan sieltä ei ollut pientäkään epäselvyyttä lajimäärityksen suhteen.  Vanha komea arosuohaukka liihotteli kevyesti peltoja kierrellen ja väliin maahan pudoten.  Autolla sitä pääsi katsomaan jopa alle 20 metrin päästä maassa.  Illan päätteeksi se kaarteli metsän rajan yllä ja katosi ilmeisesti yöpymään seuranaan määrittämätön suohaukka.

Kuva 8: Markku Saarinen

Arosuohaukkakoiras kierteli lokkimaisen kevyesti liihotellen jääpeitteisen järven yllä sekä saalisti sitä reunustavilla peltolohkoilla. Seuraavan päivänä 19.4. heti aamusta tuli tieto, että koiras oli edelleen maisemissa.  Paikalla kävi runsaasti harrastajia, jotka näkivät linnun hyvin, muutaman kerran maassa aivan auton vieressä.

Kuva 9: Eino Hiekkanen

Arosuohaukka koiras kierteli Risujärven peltoaluetta saalistellen.

Kuva 10: Eino Hiekkanen

Arosuohaukka koiras päältä. 

Kuva 11: Markku Saarinen

Ja alta.

Kuva 12: Eino Hiekkanen

Peltoalueen ladonkupeessa pesivä tuulihaukka puolusti reviiriään vierasta tunkeutujaa vastaan.  Kerran arosuohaukkakoiraan nähtiin ryöstävän tuulihaukkakoiraalta myyrän, jonka se vei metsän taakse ja palasi pian takaisin.  Epäilyjä heräsi josko paikalla olisi myös naaras, mutta siihen ei saatu ainakaan kuvista vahvistusta.

Kuva 13: Markku Saarinen

Maastossa hankalasti määritettävät sirosuohaukat ovat ongelmallisia lintuharrastajille varsinkin kauempaa nähtynä.  Tässä Risujärvellä arosuohaukan kanssa samaan aikaan nähty ja kuvattu naaraspukuinen sinisuohaukka esittäytyy.

Moskulanmäen palovartiotornissa

Olin yksin 24.4. staijaamassa Moskulanmäen vanhassa palovartiotornissa ja suureksi yllätykseksi näin siellä myös arosuohaukkakoiraan, joka liiti ja kaarteli matalalla myötätuulessa ja -valossa Siikakankaan soramonttujen W-reunan kohdalta ja katosi lopuksi metsän taakse Jäminkipohjan paikkeilla.  Tämä oli jo toinen arosuohaukka kevään aikana Ruovedeltä!

Kuvat 14-15: Ilkka Sahi

Moskulanmäen vanha palovartiotorni Siikanevan suoalueen vieressä on erinomainen muutonseurantapaikka, josta voi nähdä mm. petolintuja, kurkia ja hanhia.

 

Näkymä Moskulanmäen vanhasta palovartiotornista. Oikeassa reunassa näkyy Siikakankaan soramonttujen reunakasoja ja metsänrajan takaa häämöttää Jäminginselän vesistöä. Arosuohaukka liihotti 22.4. tornin ohitse kadoten metsänrajan taakse soramonttujen reunan kohdalta.

Torni soveltuu hyvin isojen lintujen muutonseurantaan. Tänä vuonna näin tornista syysmuutolla 10.9. jälkeen 5.730 kurkea, joista parhaana päivänä 14.9. vajaa 3.400. Syksyn hanhimäärä oli lähes 800, joista mielenkiintoisin oli 500 yksilön sepelhanhiparvi 25.10., loput olivat metsä-/harmaahanhia.  Pedoista syksyn muuttosaldo oli: mehiläishaukka 15, hiirihaukka 4, piekana 1, sääksi 4, ampuhaukka 1, tuulihaukka 4, nuolihaukka 2 ja muuttohaukka 2. Sääksen sekä tuuli- ja nuolihaukan muuttajien määrän arviota vaikeuttaa se, että niitä pesii näköetäisyydellä tornista. Syksyn viidestä muuttavasta merikotkasta näin vain yhden Moskulanmäestä.  Muista muuttajista mainittakoon 11.9. tornin vierestä lounaaseen matkannut valkoselkätikka.

Piekana pesi ensi kertaa Pirkanmaalla

Ilkka Sahi ja Joni Raivio havaitsivat jo helmikuussa Ruovedellä Helvetinjärven kansallispuiston alueella piekanan ja samalta seudulta vahvistui syksyllä kuvista Pirkanmaan ensimmäinen piekanan pesintä!

Piekana on pohjoinen pesimälaji, jota tavataan hyvinä myyrävuosina pesimässä myös etelämpänäkin.  Pirkanmaalta ei ole aiemmilta vuosilta pesimähavaintoja, mutta Suomenselän puolella se on pesinyt. Ruoveden lisäksi Pirkanmaalla piekana pesi tai ainakin yritti pesintää tänä vuonna tiettävästi myös Parkanossa ja Virroilla.

Seppo Koverokoski havaitsi 5.7 emolintujen lentelevän järven yli useita kertoja. Seuraavalla kerralla 19.7. hän kävi järvellä yhdessä Pentti Järvisen ja Hannu Hautasen kansa ja he löysivät pesän, josta otettiin poikaskuvia, mutta  silloin ei ollut vielä varmuutta lajista. Pesäkuvat poikasista on ottanut Pentti Järvinen 19. ja 27.7. veneestä käsin. Seppo Koverokoski  näki 12.8. lentopoikueen järvellä ja hän kävi 28.8. Ilkka Sahin ja Joni Raivion kanssa pesimäpaikalla. Tällöin pesä oli tyhjä eikä poikuetta havaittu, mutta kuvista varmistui lajimääritys piekanaksi.

Kuvat 16-18: Pentti Järvinen

19.7. nuoret piekanat risupesällä jyrkän pesäpahdan kielekkeellä.

27.7. kolme nuorta lähes lentokykyistä piekanaa tarkkailee ympäristöään ja tähyää joko pitäisi lähteä maailmalle, kun emokin kutsuu.

Kuva 19: Ilkka Sahi

Veteen putoava pesäpahta ja ylhäällä oikealla tyhjä risupesä 28.8., jolloin poikaset olivat jo jättäneet pesän.

 

Kuva 20: Ilkka Sahi

 

 

Ruoveden piekanan pesimäjärvi jyrkkine kalliopahtoineen tuo mieleen Lapin erämaat.

Suo- ym. pöllöjä

Heinä-elokuu on ollut kautta aikain hienoin suopöllövuosi Ruovedellä. Peräti 8-9 eri suopöllöä on havaittu kunnan eri puolilla. Ensimmäisen löysin ajaessani Jäminkipohjan Taipaleenaukean tietä 21.7., jolloin näin ojanpenkalla pöllön, joka katseli kirkkailla keltaisilla silmillään ohiajajaa.  En pysäyttänyt paikalle, vaan jatkoin matkaa.  Ensimmäinen epäitsekäs reaktio oli, että lajista tuli ilmoittaa muillekin paikallisille, sillä laji on tavattu sen verran harvaan, että se puuttui joltain paikallisharrastajilta myös Ruoveden pinnoista.  Puhelin oli kuitenkin jäänyt kotiin, jonne oli noin 10 km:n matka.  Ajoin kotiin, hain puhelimen ja ilmoitin havainnosta muille.  Lähdin heti takaisin paikalle, josta löysin pöllön entiseltä paikalta.  Myös muita kertyi pian paikalle ja Joni Raivio sai suopöllöstä myös valokuvia.

Kuva 21: Joni Raivio

Suopöllö katseli tarkkana Taipaleenaukealla ojanpenkalta 21.7. paikalle kertynyttä harrastajajoukkoa.

Suopöllö havaittiin 16.8. paikallisrallissa Hanhossa ja samalla alueella vielä syys- ja lokakuussa. Elonkorjuukisaa varten kävimme Jonin kanssa yrittämässä 23.8. riekkoa Haukkamaan Mustajärveltä.  Matka oli sikäli turha, että emme tavanneet tätä projektilajia.  Paluumatka ei ollut turha, sillä Haukkamaantie osoittautui oikeaksi petoparatiisiksi, sillä yön aikana näimme auton valoissa 2 suopöllöä ja kuulimme erään pysähdyksen aikana varpuspöllön syyslaulua sekä lapinpöllön poikueen kerjuuääniä.  Myöhemmin elokuussa tien varresta on kuultu ja nähty lisäksi 3-4 viirupöllöä, 2 varpuspöllöä sekä 5 suopöllöä, joista yksi oli Ylöjärven puolella aivan Ruoveden/Ylöjärven rajan tuntumassa.

Kuva 22: Joni Raivio

Viirupöllöjä nähtiin saalistelemassa vuoden 2009 kuluessa usein.

Kuva 23: Benny Cottele

Hiiripöllöstä on ruovedeltä tänä vuonna vain yksi havainto 10.11. Ruhalasta. Tämä lintu kuvattu Valkeakoskella 9.3.2007.

Nokkavarpunen

Raimo Västilä löysi 29.4. Ruoveden keskustasta Palmeenintieltä kunnostettavan koulurakennuksen takaa omenapuiden juuressa vierailleen nokkavarpusen.  Lintu viihtyi tässä villiintyneessä puutarhassa ja oli lintuharrastajien bongattavissa helposti koko päivän ajan.

Kuva 24: Raimo Västilä

Nokkavarpusta pääsi katselemaan sitä häiritsemättä koulurakennuksen ikkunasta, josta tämä kuva on otettu lasin läpi.

Ruoveden Kaakonperällä vieraili ruokinnalla 25.-26.11. vuoden toinen nokkavarpunen, joka oli myös bongattavissa.

”Valkoinen” harakka

Kesän ja alkusyksyn aikana saattoi Ruhalan huoltoaseman seudulla törmätä harakkapoikueeseen, jossa kaksi nuorta lintua oli väriltään kalkinvalkoisia, ei kuitenkaan täysin albiinoja.

Kuva 25: Joni Raivio

Värivikainen nuori harakka 3.9. Ruoveden Ruhalassa.

Virtavästäräkki – uusi kuntalaji

Poikkesin 1.10.2009 normaalilla päiväretken aloituskohteella Jäminkipohjan uimarannalla, jonka edustan kivikolla kirmaili useita västäräkkejä hyönteisten perässä.  Niitä kiikarilla katsellessa huomasin, että joukossa lennähti keltaiselta vaikuttava västäräkki kadoten kiven taakse. Ensiarvaus linnusta oli keltavästäräkki.  Hain autosta kaukoputken ja samalla ajattelin, että miksei se olisi voinut olla vaikka virtavästäräkki, joka tosin olisi uusi laji Ruovedelle. Ryhdyin seuraamaan västäräkkien ruokailua.  Pian keltaiselta vaikuttava västäräkki asettui kivelle ja silloin tajusin, että lintuhan oli virtavästäräkki, olinhan nähnyt niitä aikaisemmin vuoden aikana jo ainakin 15 eri lintua, näistä 13 seuratessani Juupajoen kahta pesintää. Uimarannan lintu oli bongattavissa ja helposti kuvattavissa 1.-2.10.2009. Vielä 12. - 14.10.2009 tämä naaraspukuinen virtavästäräkki näyttäytyi uimarannan edustan kivikolla, josta se usein lennähti kauaksikin.

Kuva 26: Markku Saarinen

Virtavästäräkki - uusi laji Ruovedelle 1.-2.10.2009

Kuva 27: Joni Raivio

Virtavästäräkki Jäminkipohjan uimarannalla edelleen 14.10.2009

Turturikyyhky Mustajärvellä

Lokakuun puolivälin jälkeen tuli tietoon laji, joka puuttuu kaikilta Ruoveden paikallisharrastajilta kuntapinnoista.

Kuva 28: Juhani Lundén

Ruoveden Mustajärvellä Peltolan tilan kivinavetan katolta on Juhani Lundén kuvannut 18.10.2009 tämän turturikyyhkyn. Havainto on neljäs Ruovedeltä.

Muroleen joulukuikka

Vilppulan sahan alueelle 21.12. kuivalle maalle laskeutunut kuikka siirrettiin 22.12. Ruoveden Murolekosken alapuoliseen suvantoon, joka on lähiseutujen laajin sille sopinut sula-alue.  Vein tällöin Markku Saarisen kanssa pienikokoisen ja hyväkuntoiselta vaikuttava vanhan vaihtopukuisen kuikan sulaan, jossa se ryhtyi heti huoltamaan pukuaan ja sukeltelemaan ravintoa. Kuikka oli paikalla vielä 30.12.2009 ja samassa sulassa on viihtynyt myös yksinäinen laulujoutsen.

Kuvat 29-30: Markku Saarinen

Uuden Vuoden terveisin

Aarne 

Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen (PiLYn) hallitus teki lauantaina 19.12. joulunalusretken Virtain Pahalamminvuoren maisemiin.  Tavoitteena oli tutustua Pahalamminvuoren alueeseen, koska siellä sijaitsee yksi Pirkanmaan viimeisistä kuukkelireviireistä. Lisäksi tuo alue on jälleen ollut julkisuuden valokeilassa. Metsähallitus ei tunnu olevan vieläkään valmis suojelemaan aluetta ja liittämään sitä jo muuhun lähituntumaan äskettäin perustettuun suojelualueeseen. Nämä kuukkelimaat sijaitsevat pääosin valtion mailla. Tästäkin syystä valtion tulee kantaa vastuunsa kuukkelin säilymisestä Pirkanmaan linnustossa.

Virtain Pahalamminvuoren kuukkelimetsää©Kuva Jukka T. Helin

Metsähallitus suojeli Virroilla Lakeisnevankankaalla 455 ha vanhaa metsää. Jos tähän jo suojeltuun alueeseen liitettäisiin Pahalamminvuoren kuukkelireviirialue, muodostuisi kuukkeleille laaja vanhan metsän alue, joka turvaisi kannan säilymistä Pirkanmaan ja Suomenselän alueilla. Metsien jatkuva pirstominen ja avohakkuut vaikuttaisivat jatkuessaan sen, että kuukkeli katoaisi kokonaan Pirkanmaan pesimälajistosta. Tämä olisi valitettavaa, koska kuukkeli on alunperin ollut yleinen pesimälaji myös Pirkanmaalla. Tällä Virtain kuukkeliesiintymäalueella sinnittelee nykyisin 10-15 kuukkelia.

Oppaat Eero Heinonen ja Kari Leo nuotiolla©Kuva Jukka T. Helin

Viisi PiLYn hallituksen jäsentä suuntasi lauantaiaamun hämärässä kohti Virtoja -tuota Pirkanmaan ja Suomenselän yhtymäkohtaa. Mukana oli kaksi autonkuljettajaa. Pakkanen oli paukkunut viikolla, mutta lauantaiaamuksi pakkasen voima oli hellittänyt. Sää tuntui mukavan leppoisalta. Olin sopinut paikallisten kuukkeliharrastajien kanssa siitä, että saamme opastusta retkellemme.

Pahalamminvuoren kuukkeli©Kuvaaja Markku Rantala

Tapasimme vuoden luontokuvaaja Kari Leon ja lintuharrastaja Eero Heinosen Virroilla Kitusen Kievarin pihalla. Tervehdimme toisiamme ja sitten suuntasimme kohti kuukkelimaita. Olimme saaneet kuulla, että tuolla kuukkelialueella on liikkunut  susilauma ja karhu. Näistä emme kuitenkaan tehneet havaintoja edes jälkien muodossa.

Lunta oli maastossa vähän, joten pääsimme autoilla melkoisen lähelle Pahalamminvuoren kuukkelireviirin ydintä. Otimme autoista mukaan omat eväämme. Kuukkeleillekin oli varattu kaikenlaisia makupaloja näin joulun alla. Lähdimme sitten astelemaan Karin ja Eeron johtamina kohti kuukkelien valtakuntaa. Matkalla kuulimme, miten tätäkin kuukkelireviiriä on vähitellen pyritty nakertamaan eri osistaan. Avohakkuitakin on tehty sinne tänne. Metsäkoneen syvät jäljet olivat näkyvissä lähes lumettomassa metsämaastossa.

Sielunlintu kannonpäässä©Kuva Markku Rantala

Kun saavuimme reviirin ytimeen, kuukkelien hiljaisia ääniä alkoi kuulua välittömästi. Kuukkelit seurasivat meitä kuusten oksien lomasta hieman kuin vaivihkaa. Karin ja Eeron ne tuntevat ennestään, mutta nyt mukana oli useita uusia tuttavuuksia, joten oli syytä olla varovainen ja tutustua joukkoon ensiksi hieman kauempaa.

Kuukkelien varovaisuus vaimeni hetken päästä. Tähän varmaankin vaikuttivat erilaiset herkut, joita aseteltiin puiden oksiin. Jauhenlihaa ja pähkinää oli tarjolla. Lintumakkarakin laitettiin puuhun roikkumaan. Tämä makkara oli ilmeisen uusi ilmestys kuukkeleille. Kuukkelit eivät ensiksi siitä välittäneet, mutta aikaa myöten kuukkelitkin kävivät sitä muutaman kerran nokkimassa.

Tuija, Vesa, Pirjo, Helena ja Olli tarkkaavaisina©Kuva Jukka T. Helin

Kari ja Eero kertoilivat kuukkeleista lintujen lennellessä lähimmillään muutamassa metrissä. Kuulimme, miten tärkeää kuukkelipopulaation säilymiselle tällä Virtain vanhan metsän alueella on Pahalamminvuoren saaminen mukaan suojelualueeseen. Jos nämä Pahalamminvuoren kuusikot kaadetaan, niin jäljelle jäävä kakkosluokan männikkö ei enää täytä kuukkelien reviirivaatimuksia. Puissa näytti olevan runsaasti naavaa. Lisäksi alueelle on muodostumassa lahopuuta, ja maaperä on paikoin soinen. Metsä näyttää varsin sopivalta juuri kuukkelille. Tämäntyyppinen kuukkelimetsä on myös monelle muulle vähälukuiselle lajille  välttämätön. Tuollaisen metsän suojeleminen on mitä parhainta luonnon monipuolisuuden kunnioittamista.

Retkeläisen ystävä kuukkeli©Kuva Jukka T. Helin

Nuotion loimutessa ja lämmittäessä hämärän kuukkelimetsän siimeksessä kuulimme lisää tietoa kuukkelien elintavoista. Samalla sai aistia sen lämmön, joka Karin ja Eeron puheista huokui kuukkeleita kohtaan. Miehille on muodostunut läheinen yhteys juuri näihin Pahalamminvuoren kuukkeleihin. Keskustelun ja makkaran paistamisen aikana kuukkelit lentelivät koko ajan lähituntumassa tai pysähtyivät vähäksi aikaa kuusten oksille tutkimaan ihmisten tekemisiä. Kun näitä metsän hämyssä pyrähteleviä kauniin punaruosteensävyisiä lintuja seurasi, saattoi aistia todellista vanhan ja aidon suomalaisen kuusimetsän tunnelmaa. Kyllä se kuukkeli on lintu, joka käy suoraan sielun syvyyteen!

Pahalamminvuoren reviirin kaikki kolme kuukkelia hakivat innokkaasti makupaloja ja kätkivät niitä kuusten oksiin ja naavojen alle. Tällainen vanha kuusimetsä on jo ravinnon varastoinnin vuoksi kuukkelille välttämätön. Kuukkelit ovat myös huonoja lentäjiä ja aukeiden alueiden ylittäminen saattaa ne suureen vaaraan joutua petojen uhreiksi. Juuri vanha kuusimetsä antaa niille hyvän suojan. Soveliaan kuukkelireviirin koko on vähimmillään ehkä hieman yli neliökilometri, mutta hyvä olisi, jos reviiri olisi neljänkin neliökilometrin laajuinen.

Nuotio lämmittää kuukkelimetsän hämärässä©Kuva Jukka T. Helin

Paluumatkalla kuukkelireviiriltä kiersimme vielä pienen lenkin ja tutkimme metsää. Kuukkelit seurasivat meidän perässämme ja pysähdyimme hetkeksi ruokkimaan ja kuvaamaan niitä. Kun lähdimme ajelemaan autolla paikalta pois, ainakin itselläni oli tunne, että näidenkin kuukkeleiden kohtaaminen oli jättänyt pysyvän paikan omaan sieluun ja sydämeen. Nämä kuukkelit ovat ansainneet sen, että tämä vanha kuukkelimetsä säilytetään niiden asuinsijaksi myös tulevaisuudessa.

Kuukkelimetsä oli talvisen hiljainen. Hömötiaisia ja pirteitä töyhtötiaisia kävi makupaloja nokkimassa. Jostakin kuului käpytikan koputus puunrunkoon. Poikkesimme myös kuuluisalla Virtain Herraskoskella. Koskikaraa ei näkynyt, mutta sulavesissä viipyi vielä noin 130 laulujoutsenta.

Virtain Herraskosken talvinen maisema©Kuva Jukka T. Helin

Vierailu Pahalamminvuorella oli onnistunut ja varmaankin ajatuksia avaava. Olin itse käynyt aiemmin tuolla Virtain kuukkelialueella joitakin kertoja, mutta juuri Pahalamminvuoren alueeseen en ollut tutustunut.  Muillakin halukkailla on nyt mahdollisuus lähteä tutustumaan näihin toimialueemme viimeisiin kuukkeleihin ensi vuoden puolella helmikuun alussa. PiLY järjestää tuolloin yhdessä Nokian Lintukoulun kanssa retken paikalle. Retkestä saa lisätietoja PiLYn kotisivujen tapahtumasivustosta. Suosittelen tutustumista tähän hienoon alueeseen, jossa aistii menneen suomalaisen metsähengen!

Jukka T.