Pilyn retkiblogi

Vuoden 2009 aikana Suomessa ja Pirkanmaallakin nähtiin monia harvinaisia vierailijoita, joista useita päästiin ihastelemaan lintuja häiritsemättä aivan läheltä ja nykytekniikalla kuvia saa kaukoputken avulla vähän kauempaakin linnuista. Omista bongauskohteistani suurharvinaisuuksiin kuuluivat elämänpinnojen ja toiseen kertaan nähtyjen eli tuplien tai prosujen lisäksi keltajalkaviklo, isokihu ja eskimosirri sekä harvinaisuuksiin mm. nummikirvinen, amerikantavi, punapäänarsku, jalohaikara, ruostesorsa, palsasirri, arosuohaukka ja virtavästäräkki.

Vuoden kohokohtiin kuuluvat kiistatta elisbongaukset, joiden kohteena oli Suomelle uusi lintulaji: kirjorastas Kalajoella, ylänkötylli Kristiinankaupungissa sekä amerikankurmitsa Hailuodossa. Unohtaa ei myöskään voi prosuja/tuplia, joita olivat: Keltajalkaviklo 18.5. Kokkolassa, aropääskykahlaaja 7.7. Salossa sekä käärmekotka 13.8. Kiteellä.  Näitä kaikkia ym. olen käynyt katsomassa yksin tai joidenkin retkitovereiden kanssa.

KELTAJALKAVIKLO (Tringa flavipes)

Pirkanmaan suurinta harvinaisuutta eli Lempäälän Ahtialanjärvellä  26.5.2009 Rainer Mäkelän ja Tatu Itkosen löytämää keltajalkavikloa sai katsella muutaman sadan metrin päästä rannalta, mutta hyvässä myötävalossa linnun määritys onnistui.  Kuviakin siitä on saatu erityistoimenpitein.  Sama keltajalkaviklo saapui jo toisena vuotena peräkkäin Lokkisaaren lintuparatiisiin upeaksi palkinnoksi hienoa kunnostustyötä saaressa tehneille Rainerille ja Tatulle. Itse näin toistamiseen tämän Lempäälän keltajalkaviklon 27.5.2009. Suomen elis tästä rarista tuli 4.6.2008, jolloin Paras A-ryhmä joutui keskeyttämään Kuusamossa rallipohjustuksen hetkeksi Lempäälässä poikkeamista varten.

Ennen Lempäälän lintua keltajalkaviklo oli bongattavissa 18.5.2009 Kokkolassa ja tämän linnun kuvaaminen oli biotoopista johtuen jo helpompaa.  Ajoin Kokkolaan yksin ja perillä kadoksissa ollut lintu löytyi muiden avustuksella ensin siten, että katseluetäisyys oli muutama sata metriä, mutta myöhemmin tätä prosulajia sain katsella useiden muiden hymysuisten kättelijöiden kanssa aivan “millistä”.

Kuvat 1-2: Jouni Riihimäki

Kokkolan keltajalkavikloa päästiin ihastelemaan lietteeltä myötävalossa aivan lähietäisyydeltä ilman, että sen ruokinta häiriintyi.

ISOKIHU (Catharacta skua)

Isokihu on arktisten seutujen aatelistoa ja sen näkeminen Suomessa on aina kova tapaus. 

Viimeisin isokihu, joka on ollut bongattavissa tavattiin 30.5.2009 lähtien Keminmaan ja Salon rajamailla ja sitä pääsi ihailemaan vielä 5.6.  Lintua sai seurata Matildedalin satamasta, mutta varsinkin illalla se oli vastavalossa parin kilometrin etäisyydellä vaikeasti havaittavissa, kunnes se lensi ja oli helpommin nähtävissä metsää ja taivasta vasten.

Isokihua pääsi myös katsomaan lähempää venekyydillä ja silloin sen näkeminen oli helppoa, kun lintu ei pelännyt veneitä eikä niissä olevia.  Sen kuvaaminenkin onnistui paremmin tällä menetelmällä.  Itselleni havainto oli neljäs. Isokihua ei ole vielä tavattu Pirkanmaalla ja sen näkeminen on syksyisin Näsijärven rantastaijareiden toiveunelma, mutta saa nähdä koska sen ohimuuttoa tai pysähtymistä paikalliseksi päästään seuraamaan Aspinniemestä.

Kuvat 3-5: Joni Raivio

Isokihu 1.6. Salon Hummelfjärdenissä, jossa se väliin lensi lokkeja härnäämään, jotta nämä pudottaisivat sille saaliinsa ateriaksi.  Tässä se odottaa veneilijöiltä kaloja – makeita armopaloja.

NUMMIKIRVINEN (Anthus campestris)

Porin Yyterissä oli toukokuun 24. päivänä kahlaajarannalla iso-, pikku-, lapin- ja suosirrien ohella helposti nähtävillä nummikirvinen, jota ei läheskään joka vuosi tavata Suomessa.  Kävin tuolloin paikalla Joni Raivion sekä Tampereella vuosittain työmatkalla vierailevan Belgialaisen Benny Cottelen kanssa. Määritys- ja kuvausmielessä yhteistyöhaluinen nummikirvinen viihtyi pari päivää lietteellä ja sen seurana oli ajoittain lyhytvarvaskiuru. Niitä pääsi katsomaan kaukoputkella siten, että olivat samassa putkinäkymässä yhtä aikaa. Myös sitruunavästäräkki oli tavattu samalla lietteellä, mutta me pääsimme katselemaan komean väristä koirasta, joka oli nähtävillä Porin Leveäkarilla istumassa karja-aidan tolppien nokassa ja ajoittain sen laulukin kuului.

Kuvat 6-7: Benny Cottele

Nummikirvinen tepasteli pelottomana Yyterin lietteen kuivahkoissa osissa.

Twitchers - Bongarijoukko Yyterin lietteellä – nummikirvinen ja lyhytvarvaskiuru tähtäimessä.

AMERIKANTAVI (Anas carolinensis)

Amerikantavi viivähti 13.4.2009 päivän ajan Vesilahden Laukossa, josta Jani Vastamäki löysi sen tulvalammikolta tavien seurasta ja ilman muuta sitä piti poiketa katsomassa.  Mainittakoon, että Jani näki seuraavana päivänä myös tavin x amerikantavin risteymän samassa paikassa.

Kuva 8: Jouni Riihimäki

Havainto on vasta Pirkanmaan neljäs amerikantavista, joka tässä lepää naarastavin seurassa.

PUNAPÄÄNARSKU (Netta rufina)

Pirkanmaan viides havainto punapäänarskusta tehtiin yhdistyksen kevätretkellä 25.4.2009 Hämeenkyrön Mahnalanselän Naarlahdessa.  Myös tätä harvinaisuutta oli käytävä bongaamassa.

Kuva 9: Rainer Mäkelä

Pilyn alueen kolmas narskunaaras oli koko päivän ajan bongattavissa sen levähtäessä väliin punasotkaparvessa ja väliin rannassa näkymättömissä.

AROSUOHAUKKA (Circus macrourus) 

Ruoveden Risujärveltä löysi Joni Raivio 19.4.2009 koiras arosuohaukan, joka oli paikalla vielä seuraavana päivänä.  Risujärjellä koiras oli helposti bongattavissa pienehköllä peltoaukealla ja sitä saatiin kuvattuakin.  Myös naaras arosuohaukan epäiltiin olleen alueella, mutta pienikokoinen sinisuohaukkakoiras hämäsi tarkkailijoita.  Näin itse vielä 24.4.2009 Ruoveden Moskulanmäen palovartiotornista vuoden toisen arosuokoiraan liihottelemasta matalalla kohti Jäminkipohjaa.  Lisää kuvia ja selvitystä Risujärven arosuohaukasta löytyy pilyn kotisivujen joulukuun retkiblogista kertomuksessa ”Vuoden 2009 makupaloja Ruovedeltä.

Kuva 10: Eino Hiekkanen

Arosuohaukka Ruoveden Risujärvellä 20.4.2009.

VIRTAVÄSTÄRÄKKI (Motacilla cinerea)

Pirkanmaalla tavattiin viime kevään-kesän aikana 5 virtavästäräkkiparia, joilla oli meneillään pesintään viittaavaa toimintaa. Ikaalisten Jyllinkoskella ja Hämeenkyrön Kyröskoskella sekä Nokialla Nokianvirran varressa suljetulla tehdasalueella on jo perinteiset pesintäpaikat. Lisäksi Juupajoen Korkeakoskella Juupajoen rotkosta löytyi sopivalta biotoopilta 25.5. koiras ja naaras, jotka osoittautuivat pesiviksi. Seurasin pesintää Markku Saarisen kanssa, joka löysi ja kuvasi pariskunnan. Myöhemmin ilmeni, että paikalla pesi myös toinen pariskunta. Löysin molempien parien pesät.  Siis kaksi onnistunutta pesintää saman kosken partaalla! Kaikkiaan näimme Markun kanssa 13 eri virtavästäräkkiä! Näistä olen julkaissut pilyn retkiblogissa marraskuussa 2009 kuvakertomuksen ”Virtavästäräkkien tuplapesintä Juupajoella”. Markun kuvia Juupajoen virtavästäräkeistä löytyy myös Tarsigerista.

Kuvat 11-14: Markku Saarinen

Ensimmäisen pesinnän koiras poseraa kuvaajalle.

Ensimmäisen pesinnän naaras ruokkii viittä poikastaan.

Toisen pesyeen koiras 2.8. Korkeakoskella Juupajoen rotkossa.

Toisen pesyeen naaras venyttelee yllä 31.7.

Löysin Jäminkipohjan uimarannalta myöhemmin 1.10.2009 Ruoveden lajilistalle uutena lajina virtavästäräkin, joka tavattiin paikalla vielä 14.10.2009.

Kuva 15: Joni Raivio

Uusi laji Ruovedelle 1.10.2009.

JALOHAIKARA (Egretta alba)

Pirkanmaalla on tavattu jalohaikaroita vuoteen 2000 mennessä yht. 8 kertaa. 2000-luvulla on aiemmin 2 havaintoa (To, Or) vuodelta 2000, 2001-2008 ei havaintoa.

Vuosi 2009 on ollut jalohaikaravuosi ja niitä tavattiin viidessä eri paikassa: Tampere, Toijala, Orivesi, Juupajoki ja Lempäälä. Todennäköisesti kyse on ainakin neljästä eri jalohaikarasta. Juupajoen jalohaikaraa lukuun ottamatta muista saatiin kuvia. Vertailuna on käytetty mm. linnun nokan väritystä. Bongasin Tampereen jalohaikaran vuodenpinnaksi ja Oriveden jalohaikaran Oriveden kuntapinnaksi. Sain 9.6. vihjeen Juupajoen Jaarilansalmessa laulujoutsenen pesän lähellä olleesta valkoisesta haikarasta Päivi Niemeltä, joka asuu salmen rannalla ja kävin vahvistamassa myös Juupajoelle jalohaikarasta uuden kuntapinnan.

Kuva 16: Jukka Wahlsten

Tampereen jalohaikara osui sopivasti kuvaajan hollille, se kun poistui Iidesjärveltä 23.4.2009.

Kuva 17: Jukka Helin

Orivedeltä Jukka T. Helinin löytämän jalohaikaran bongasin 13.5.2009 Pajukannasta Sakkolanlahdelta, jossa mökkiläiset havaitsivat sen jo edellispäivänä.

Kuva 18: Rainer Mäkelä

Akaan Terissaaressa 14.5. kuvatun jalohaikaran nokan väritys täsmäsi Juupajoella nähtyyn jalohaikaraan. Juupajoen jalohaikaralla oli selvää juhlapuvun valkoista röyhellystä selässä.

Kuvat 19-20: Rainer Mäkelä

Lempäälän jalohaikara kähmyili 11.6. Ahtialanjärven lintutornin lähellä Myllyojan suulla.

RUOSTESORSA (Tadorna ferruginea)

Porin Yyterin lietteillä kävimme taas 15.7.2009 hoitamassa Jonille eliksen sieltä ilmoitetusta ruostesorsasta.  Lintu oli vaikeasti kuvattavissa ruovikon reunassa korkean merivedenpinnan, vähäisten lietteiden sekä väreilyn että myös kuvausetäisyyden takia.  Kotimatkalla pitkospuiden alkupäässä kuulimme kun merihanhet lähtivät häirittyinä äänekkäästi lentoon ja pian huomasimme, että ruostesorsa lensi niiden mukana vierestämme ylitse.

Kuvat 21-22: Joni Raivio

Ruostesorsa merihanhiparvessa lennossa Riitasaranlahden suuntaan.

PALSASIRRI (Calidris melanotos)

Porissa Yyterin lietteillä bongasimme Jonin kanssa 29.6. palsasirrin.  Lintu oli Jonille elis ja itse sain siitä pinnan kesäkuulle.

Kuva 23: Joni Raivio

Hoitoniityllä patsasteleva palsasirri on nähty tänä vuonna Yyterin lietteillä touko-heinäkuun aikana useaan otteeseen.

ESKIMOSIRRI (Calidris bairdii)

Porissa Yyterin lietteiltä löytyi 30.9. eskimosirri, joka oli hyvin bongattavissa huolimatta siitä, että korkean meriveden takia matkanteko paikalle oli hidasta. Perillä lintua pääsi seuraamaan aivan vierestä. Kävin paikalla myös 1.10. sekä vielä 3.10 palatessamme pilyn yhdistysretkeltä Säpistä.

Kuvat 24-25: Joni Raivio

Yyterin hiekkarannalla 3.10. kuvattu eskimosirri pujotteli kuvaajien ja vesirajan välissä lähimmillään 2-3 metrin päässä.

NUNNATASKU (Oenanthe pleschanka) 

Tampereella Vilusenharjun maankaatopaikalla oli 18.-19.9. nunnatasku, joka oli myös uusi laji Pirkanmaan lajilistalle. Itse en yhteensattumien (amerikankurmitsanbongaus Hämeen hitaimpien seurassa) vuoksi päässyt paikalle, joten se puuttuu yhä Pirkanmaan lajilistaltani.  Nunnatasku löytyi 14.11. myös Nokialta Koukkujärven kaatopaikalta, mutta se teki ihmeellisen katoamistempun eikä sen bongaaminen onnistunut kuin yhdeltä lähialueen onnekkaalta.

Kuva 26: Rainer Mäkelä

Vilusenharjun nunnatasku – uusi laji Pirkanmaalle.

LOPUKSI SUOMENPINNOJA - uusia eliksiä

Tänä  vuonna sain elämänpinnalistalleni 3 lajia, joista 2 samalla oli myös Suomelle uusia lajeja: kirjorastas, ylänkötylli ja amerikankurmitsa. Näistä lajeista ei ole kuvia käytettävissäni.

KIRJORASTAS (Zoothera dauma) löytyi Kalajoelta ja oli ensi kertaa bongattavissa 15.6., jolloin se lauloi Holmanperässä ja pääsin suuren bongarijoukon mukana kuuntelemaan sen erikoista lauluääntä. Lajia oli vaikea päästä näkemään, mutta muutamille sekin onnistui. Laji on tavattu aiemmin Suomessa.

YLÄNKÖTYLLI (Charadrius mongolus) - ilmoitettiin ensin aavikkotyllinä 22.7. Kristiinankaupungin Domarkobbanista, joka on saari lähellä manteretta. Laji ei ollut minulle uusi, mutta lähdin Joni Raivion kanssa bongaamaan sitä, sillä laji puuttui Jonin elispinnalistalta. Matkalla lajimääritys muuttui Suomelle uudeksi lajiksi: ylänkötylliksi.  Sen hoitaminen onnistui vielä iltahämärissä kiitos Kari Korhosen, Veikko Forsbergin ym:n paikallisten harrastajien maankuulun venepalvelun! Ylänkötylli oli bongattavissa vielä 25.7.

AMERIKANKURMITSA (Pluvialis dominica) havaittiin ensi kerran 18.10. Hailuodossa ja pääsin ihastelemaan sitä heti aamulla 19.10. Hailuodon Tömpässä runsaan bongarijoukon kera.  Tämäkin Suomelle uusi laji viihtyi paikalla reilun viikon ajan eli 18.-27.10.

Bongausterveisin

Aarne

Keväällä heti lumien alkaessa sulaa löytyivät Jäminkipohjan laajoilta peltoalueilta ensimmäiset töyhtöhyypät, kiurut, västäräkit ja pulmuset.  Niiden innoittamana alueen aktiiviharrastajat lisäsivät retkeilyään ja tuloksena on ollut monia alueellisesti hienoja havaintoja. Retkilistalle kirjattiin mm. paikallisia tai muuttavia merikotkia, merialueilta tulleita harhailijoita tai läpimuuttajia kuten haahka, metsäkankailla ja soramontuilla pesiviä kangaskiuruja sekä useampia suohaukkalajeja huipennuksena arosuohaukka.

Retkipäivän ohjelmassa saattoi olla Jäminkipohjan lisäksi Siikakangas, Loukkokangas, Murole, Ruhala, Kautunvuolle, Kotvionniemi, Matosuo, Mustajärvi, Tuuhoskylä, Risujärvi, Visuvesi jne., joilla pohjoispuhurin tai yöpakkasten johdosta levähti pesivien lisäksi muuttavia yksittäisiä tai parveutuneita lintuja kuten kapustarintoja tai pulmusia.

Kevään, kesän, syksyn ja alkutalven aikana harrastajien aktiviteetti on ollut vireää ja useita hienoja havaintoja on tehty.  Uudeksi lajiksi Ruovedelle kirjattiin vain yksi eli virtavästäräkki kun edellisvuonna niitä saatiin peräti neljä: vuorihemppo, rastaskerttunen, pikkutiira ja  lyhytnokkahanhi. Seuraavassa vuoden 2009 erikoisuuksia tai muuten hienoja kokemuksia:

Kotkia muutolla sekä kala-apajilla

Maaliskuussa 14.-15 päivä pääsimme ihastelemaan kahta merikotkaa, jotka näkyivät hyvin  Kotvionniemestä paikallisena.  Ne söivät pilkkiavantojen reunalle jätettyjä pikkukaloja seuranaan harmaalokkeja, variksia ja korppeja. Kevään ajalta tiiraan on ilmoitettu Ruovedeltä havainnot 9 eri linnusta, lisäksi 18.-19.4. nähtiin Risujärvellä ainakin 2 merikotkaa, joista ei ole tarkempia tietoja. Syksyn jälkeen on nähty 9 eri merikotkaa muutolla, joten vuoden saldo on 18-20 merikotkaa. Muuttoaikana harvinaisemmasta maakotkasta on tehty 2 havaintoa kuluneen vuoden aikana.

Kuva 1: Joni Raivio

Toinen Pöytäselän kala-apajien merikotkista

Kuva 2: Riitta Angervuo

Merikotka on Pirkanmaalla muuttoaikana yleinen.  Myös muina vuodenaikoina sitä päästään näkemään. On vain ajankysymys, koska se saadaan takaisin pesimälajiksi.

Kangaskiuruilla hieno vuosi

Muroleen Kalettomassa muuttoa seurannut Pentti Leppänen huomasi lähelleen muutolta mökkitielle laskeutuvan kevään ensimmäisen kangaskiurun 3.4., jolloin myös muualla Pirkanmaalla tehtiin ensihavainnot.  Samalla mökkitiellä hän näki 5.4. kangaskiuruparven, jossa oli 4 lintua sekä 7.4. parven, jossa oli 7 lintua.  Ihan kiva välilaskupaikka kangaskiurujen muuttoparville!

Tämän lisäksi kangaskiuru lauloi useammassa  paikassa Siikakankaalla sekä sekä Kuuroharjun soramontuilla. Mikäli Kalettoman kangaskiurut ovat eri lintuja kuin Siikakankaalla pesivät lähentelee Ruovedellä havaittujen kangaskiurujen  kevään-kesän kokonaismäärä kahtakymmentä.  Siikakankaan reviirimäärä lienee 6-8.

Kuva 3: Markku Saarinen

Kangaskiuru

 

Syksyllä elo-syyskuussa oli Siikakankaalla pienessä käytöstä pois jääneessä soramontussa leppoisa levähdyspaikka, jossa kävi ruokailemassa 1-5 linnun parvia ja parhaimmillaan 27.9. siellä viihtyi 8 kangaskiurun parvi. Arvailuksi jää kuinka paljon eri lintuja siellä kävikään.

 

Haahkapari vierailulla

Joni Raivio löysi 10.4. illalla Kautunvuolteella uiskentelevan haahkapariskunnan, joka viihtyi paikalla vielä seuraavana aamuna, jolloin lähti vesistöä seuraten kohti Näsijärveä.  Tämä oli vasta neljäs havainto Ruovedeltä. Aikaisemmin harhautuneet haahkat ovat vuosilta 1982 Muroleesta sekä 1986 ja 1996 Kautunvuolteelta.

Kuva 4: Joni Raivio

Haahkapari lepäämässä tyynessä Kautunvuolteessa. Laji oli uusi kaikille paikallisharrastajille, joilla oli mahdollisuus poiketa sulan ääressä.

Meriharakka pesi toistamiseen Jäminkipohjassa

Pentti Leppänen näki Muroleessa Varisnokalla 12.4. muuttavan meriharakan Meriharakoita on nähty lisäksi Pusunvuolteella 3, Pöytäselällä 5, Taipaleenaukealla 3 ja ilahduttavasti Taipaleenaukealla pesi jo toista vuotta peräkkäin meriharakkapari, joka sai 3 poikasta. Kotvionniemen kärjestä näkyi luodolla 5 meriharakan parvi 20.5. sekä 30.7. Häyhiönsaaressa yksi meriharakka.

Kuva 5: Joni Raivio

Jäminkipohjassa pesineistä meriharakoista toinen oli rengastettu.

Kuva 6: Joni Raivio

Meriharakalla oli 3 maastopoikasta, joista tässä yksi.

Meriharakan lisäksi Jäminkipohjan peltoaukeat on suosittuja kahlaajien levähdyspaikkoja.  Kapustarintaparvet ovat vuosittain suuria.  Keväällä 2007 ja 2009 oli Taipaleenaukealla yli 500 kapustarinnan parvi. Yksi vuoden 2009 kohokohta kahlaajapuolella oli 10.5. hetken paikallisena levännyt mustapyrstökuiri.

Alleja, mustalintuja, pilkkasiipiä sekä muuta merellistä

Varisnokalla Pentti löysi 14.4. paikallisena mustalintuparin sekä 3 pilkkasiipeä ja Iltamyöhällä näin itse saman sulan reunalla 2 merilokkia, jotka hävisivät kalastajien liikkuessa sulalla.  Edellispäivänä hän havaitsi Varisnokalla sisämaassa harvalukuisen kyhmyjoutsenen, joka siirtyi illemmalla Muroleen Rikalanjärvelle.  Raimo Arhonen ilmoitti 15.4. tiiraan 2 merimetsoa, jotka olivat bongattavissa koko päivän. Yhteensä kevään aikana Ruovedeltä on ilmoitettu mustalintuja 19/6a, alleja 57/5a ja 3 pilkkasiipeä.

Syksyllä on tavattu alleja 98, mustalintuja 24 sekä pilkkasiipiä 13, joista yksinäinen nuori lintu on ollut 30.10 – 1.12. Kotvionniemen-Ulonsaaren rannassa.  Merimetsoja on puolestaan löytynyt Tarjannevedeltä, Pöytäselän ympäristöstä sekä Vankavedeltä 1-2 kerrallaan.  Kotvionniemessä havaittiin 4.9. kaksi muuttavaa lapintiiraa.

Petoja ja taas petoja

Jalohaukoista jaloin eli muuttohaukka sävähdytti Taipaleenaukean kolmea staijaria 11.4. aamupäivällä  Löysin sen juuri kun se hävisi metsäsaarekkeen taakse, jonka takaa se ilmestyi uudestaan ja lähestyi meitä ohittaen noin sadan metrin päästä 10-20 metrin korkeudella valkoinen poski ja viiksijuovat loistaen.  Yllättävää kyllä se ei saanut aikaan minkäänlaista paniikkia pelloilla olleiden hyyppien keskuudessa, vaikka se kesken matkalennon teki pienen sivuliikkeen ikään kuin syöksyäkseen, mutta jatkoi kuitenkin rauhallisesti koillisen suuntaan häviten metsän taakse.  Ehkäpä se oli jo kylläinen. Illemmalla näimme todennäköisesti saman muuttohaukan kaartelemassa Ruhalan ratsutallien viereisellä peltoaukealla. Syksyltä on kaksi havaintoa Moskulanmäen palovartiotornista muuttavasta muuttohaukasta.

Kuva 7: Markku Saarinen

Tämä nuori muuttohaukka on kuvattu Espanjassa. Taipaleenaukean muuttohaukka oli vanha lintu.

Risujärven suohaukat – huipennuksena arosuohaukka

Risujärvi on pieni soistunut järvi, jonka ympärillä on metsään rajoittuvaa peltoaukeaa.  Vanha maatalousympäristö on lähes asumatonta ja rauhallista.  Tänä keväänä siellä on ilmeisen hyvä myyräkanta, koska 16.4. näin paikallisen hiiri-, varpus- ja tuulihaukan lisäksi peltoa kiertelemässä sinisuohaukkakoiraan naaraan kera.  Ja 18.-19.4. paikalla nähtiin useita muuttavia hiirihaukkoja, piekanoita ja merikotkia.

Joni Raivio oli illalla 18.4. Risujärvellä ja hän soitti näkevänsä arosuohaukka koiraan, josta hänellä ei ollut aiempaa kokemusta.  Hänen kuvauksensa oli sen verran vakuuttava, että lähdin heti kohti Ruovettä Juupajoen Salokunnasta, jossa olin retkeilemässä.  Paikalle oli jo useita tyytyväisenä myhäileviä paikallisharrastajia kun itse saavuin sinne.  Lintu oli kadoksissa saarekkeen takana, mutta noustuaan sieltä ei ollut pientäkään epäselvyyttä lajimäärityksen suhteen.  Vanha komea arosuohaukka liihotteli kevyesti peltoja kierrellen ja väliin maahan pudoten.  Autolla sitä pääsi katsomaan jopa alle 20 metrin päästä maassa.  Illan päätteeksi se kaarteli metsän rajan yllä ja katosi ilmeisesti yöpymään seuranaan määrittämätön suohaukka.

Kuva 8: Markku Saarinen

Arosuohaukkakoiras kierteli lokkimaisen kevyesti liihotellen jääpeitteisen järven yllä sekä saalisti sitä reunustavilla peltolohkoilla. Seuraavan päivänä 19.4. heti aamusta tuli tieto, että koiras oli edelleen maisemissa.  Paikalla kävi runsaasti harrastajia, jotka näkivät linnun hyvin, muutaman kerran maassa aivan auton vieressä.

Kuva 9: Eino Hiekkanen

Arosuohaukka koiras kierteli Risujärven peltoaluetta saalistellen.

Kuva 10: Eino Hiekkanen

Arosuohaukka koiras päältä. 

Kuva 11: Markku Saarinen

Ja alta.

Kuva 12: Eino Hiekkanen

Peltoalueen ladonkupeessa pesivä tuulihaukka puolusti reviiriään vierasta tunkeutujaa vastaan.  Kerran arosuohaukkakoiraan nähtiin ryöstävän tuulihaukkakoiraalta myyrän, jonka se vei metsän taakse ja palasi pian takaisin.  Epäilyjä heräsi josko paikalla olisi myös naaras, mutta siihen ei saatu ainakaan kuvista vahvistusta.

Kuva 13: Markku Saarinen

Maastossa hankalasti määritettävät sirosuohaukat ovat ongelmallisia lintuharrastajille varsinkin kauempaa nähtynä.  Tässä Risujärvellä arosuohaukan kanssa samaan aikaan nähty ja kuvattu naaraspukuinen sinisuohaukka esittäytyy.

Moskulanmäen palovartiotornissa

Olin yksin 24.4. staijaamassa Moskulanmäen vanhassa palovartiotornissa ja suureksi yllätykseksi näin siellä myös arosuohaukkakoiraan, joka liiti ja kaarteli matalalla myötätuulessa ja -valossa Siikakankaan soramonttujen W-reunan kohdalta ja katosi lopuksi metsän taakse Jäminkipohjan paikkeilla.  Tämä oli jo toinen arosuohaukka kevään aikana Ruovedeltä!

Kuvat 14-15: Ilkka Sahi

Moskulanmäen vanha palovartiotorni Siikanevan suoalueen vieressä on erinomainen muutonseurantapaikka, josta voi nähdä mm. petolintuja, kurkia ja hanhia.

 

Näkymä Moskulanmäen vanhasta palovartiotornista. Oikeassa reunassa näkyy Siikakankaan soramonttujen reunakasoja ja metsänrajan takaa häämöttää Jäminginselän vesistöä. Arosuohaukka liihotti 22.4. tornin ohitse kadoten metsänrajan taakse soramonttujen reunan kohdalta.

Torni soveltuu hyvin isojen lintujen muutonseurantaan. Tänä vuonna näin tornista syysmuutolla 10.9. jälkeen 5.730 kurkea, joista parhaana päivänä 14.9. vajaa 3.400. Syksyn hanhimäärä oli lähes 800, joista mielenkiintoisin oli 500 yksilön sepelhanhiparvi 25.10., loput olivat metsä-/harmaahanhia.  Pedoista syksyn muuttosaldo oli: mehiläishaukka 15, hiirihaukka 4, piekana 1, sääksi 4, ampuhaukka 1, tuulihaukka 4, nuolihaukka 2 ja muuttohaukka 2. Sääksen sekä tuuli- ja nuolihaukan muuttajien määrän arviota vaikeuttaa se, että niitä pesii näköetäisyydellä tornista. Syksyn viidestä muuttavasta merikotkasta näin vain yhden Moskulanmäestä.  Muista muuttajista mainittakoon 11.9. tornin vierestä lounaaseen matkannut valkoselkätikka.

Piekana pesi ensi kertaa Pirkanmaalla

Ilkka Sahi ja Joni Raivio havaitsivat jo helmikuussa Ruovedellä Helvetinjärven kansallispuiston alueella piekanan ja samalta seudulta vahvistui syksyllä kuvista Pirkanmaan ensimmäinen piekanan pesintä!

Piekana on pohjoinen pesimälaji, jota tavataan hyvinä myyrävuosina pesimässä myös etelämpänäkin.  Pirkanmaalta ei ole aiemmilta vuosilta pesimähavaintoja, mutta Suomenselän puolella se on pesinyt. Ruoveden lisäksi Pirkanmaalla piekana pesi tai ainakin yritti pesintää tänä vuonna tiettävästi myös Parkanossa ja Virroilla.

Seppo Koverokoski havaitsi 5.7 emolintujen lentelevän järven yli useita kertoja. Seuraavalla kerralla 19.7. hän kävi järvellä yhdessä Pentti Järvisen ja Hannu Hautasen kansa ja he löysivät pesän, josta otettiin poikaskuvia, mutta  silloin ei ollut vielä varmuutta lajista. Pesäkuvat poikasista on ottanut Pentti Järvinen 19. ja 27.7. veneestä käsin. Seppo Koverokoski  näki 12.8. lentopoikueen järvellä ja hän kävi 28.8. Ilkka Sahin ja Joni Raivion kanssa pesimäpaikalla. Tällöin pesä oli tyhjä eikä poikuetta havaittu, mutta kuvista varmistui lajimääritys piekanaksi.

Kuvat 16-18: Pentti Järvinen

19.7. nuoret piekanat risupesällä jyrkän pesäpahdan kielekkeellä.

27.7. kolme nuorta lähes lentokykyistä piekanaa tarkkailee ympäristöään ja tähyää joko pitäisi lähteä maailmalle, kun emokin kutsuu.

Kuva 19: Ilkka Sahi

Veteen putoava pesäpahta ja ylhäällä oikealla tyhjä risupesä 28.8., jolloin poikaset olivat jo jättäneet pesän.

 

Kuva 20: Ilkka Sahi

 

 

Ruoveden piekanan pesimäjärvi jyrkkine kalliopahtoineen tuo mieleen Lapin erämaat.

Suo- ym. pöllöjä

Heinä-elokuu on ollut kautta aikain hienoin suopöllövuosi Ruovedellä. Peräti 8-9 eri suopöllöä on havaittu kunnan eri puolilla. Ensimmäisen löysin ajaessani Jäminkipohjan Taipaleenaukean tietä 21.7., jolloin näin ojanpenkalla pöllön, joka katseli kirkkailla keltaisilla silmillään ohiajajaa.  En pysäyttänyt paikalle, vaan jatkoin matkaa.  Ensimmäinen epäitsekäs reaktio oli, että lajista tuli ilmoittaa muillekin paikallisille, sillä laji on tavattu sen verran harvaan, että se puuttui joltain paikallisharrastajilta myös Ruoveden pinnoista.  Puhelin oli kuitenkin jäänyt kotiin, jonne oli noin 10 km:n matka.  Ajoin kotiin, hain puhelimen ja ilmoitin havainnosta muille.  Lähdin heti takaisin paikalle, josta löysin pöllön entiseltä paikalta.  Myös muita kertyi pian paikalle ja Joni Raivio sai suopöllöstä myös valokuvia.

Kuva 21: Joni Raivio

Suopöllö katseli tarkkana Taipaleenaukealla ojanpenkalta 21.7. paikalle kertynyttä harrastajajoukkoa.

Suopöllö havaittiin 16.8. paikallisrallissa Hanhossa ja samalla alueella vielä syys- ja lokakuussa. Elonkorjuukisaa varten kävimme Jonin kanssa yrittämässä 23.8. riekkoa Haukkamaan Mustajärveltä.  Matka oli sikäli turha, että emme tavanneet tätä projektilajia.  Paluumatka ei ollut turha, sillä Haukkamaantie osoittautui oikeaksi petoparatiisiksi, sillä yön aikana näimme auton valoissa 2 suopöllöä ja kuulimme erään pysähdyksen aikana varpuspöllön syyslaulua sekä lapinpöllön poikueen kerjuuääniä.  Myöhemmin elokuussa tien varresta on kuultu ja nähty lisäksi 3-4 viirupöllöä, 2 varpuspöllöä sekä 5 suopöllöä, joista yksi oli Ylöjärven puolella aivan Ruoveden/Ylöjärven rajan tuntumassa.

Kuva 22: Joni Raivio

Viirupöllöjä nähtiin saalistelemassa vuoden 2009 kuluessa usein.

Kuva 23: Benny Cottele

Hiiripöllöstä on ruovedeltä tänä vuonna vain yksi havainto 10.11. Ruhalasta. Tämä lintu kuvattu Valkeakoskella 9.3.2007.

Nokkavarpunen

Raimo Västilä löysi 29.4. Ruoveden keskustasta Palmeenintieltä kunnostettavan koulurakennuksen takaa omenapuiden juuressa vierailleen nokkavarpusen.  Lintu viihtyi tässä villiintyneessä puutarhassa ja oli lintuharrastajien bongattavissa helposti koko päivän ajan.

Kuva 24: Raimo Västilä

Nokkavarpusta pääsi katselemaan sitä häiritsemättä koulurakennuksen ikkunasta, josta tämä kuva on otettu lasin läpi.

Ruoveden Kaakonperällä vieraili ruokinnalla 25.-26.11. vuoden toinen nokkavarpunen, joka oli myös bongattavissa.

”Valkoinen” harakka

Kesän ja alkusyksyn aikana saattoi Ruhalan huoltoaseman seudulla törmätä harakkapoikueeseen, jossa kaksi nuorta lintua oli väriltään kalkinvalkoisia, ei kuitenkaan täysin albiinoja.

Kuva 25: Joni Raivio

Värivikainen nuori harakka 3.9. Ruoveden Ruhalassa.

Virtavästäräkki – uusi kuntalaji

Poikkesin 1.10.2009 normaalilla päiväretken aloituskohteella Jäminkipohjan uimarannalla, jonka edustan kivikolla kirmaili useita västäräkkejä hyönteisten perässä.  Niitä kiikarilla katsellessa huomasin, että joukossa lennähti keltaiselta vaikuttava västäräkki kadoten kiven taakse. Ensiarvaus linnusta oli keltavästäräkki.  Hain autosta kaukoputken ja samalla ajattelin, että miksei se olisi voinut olla vaikka virtavästäräkki, joka tosin olisi uusi laji Ruovedelle. Ryhdyin seuraamaan västäräkkien ruokailua.  Pian keltaiselta vaikuttava västäräkki asettui kivelle ja silloin tajusin, että lintuhan oli virtavästäräkki, olinhan nähnyt niitä aikaisemmin vuoden aikana jo ainakin 15 eri lintua, näistä 13 seuratessani Juupajoen kahta pesintää. Uimarannan lintu oli bongattavissa ja helposti kuvattavissa 1.-2.10.2009. Vielä 12. - 14.10.2009 tämä naaraspukuinen virtavästäräkki näyttäytyi uimarannan edustan kivikolla, josta se usein lennähti kauaksikin.

Kuva 26: Markku Saarinen

Virtavästäräkki - uusi laji Ruovedelle 1.-2.10.2009

Kuva 27: Joni Raivio

Virtavästäräkki Jäminkipohjan uimarannalla edelleen 14.10.2009

Turturikyyhky Mustajärvellä

Lokakuun puolivälin jälkeen tuli tietoon laji, joka puuttuu kaikilta Ruoveden paikallisharrastajilta kuntapinnoista.

Kuva 28: Juhani Lundén

Ruoveden Mustajärvellä Peltolan tilan kivinavetan katolta on Juhani Lundén kuvannut 18.10.2009 tämän turturikyyhkyn. Havainto on neljäs Ruovedeltä.

Muroleen joulukuikka

Vilppulan sahan alueelle 21.12. kuivalle maalle laskeutunut kuikka siirrettiin 22.12. Ruoveden Murolekosken alapuoliseen suvantoon, joka on lähiseutujen laajin sille sopinut sula-alue.  Vein tällöin Markku Saarisen kanssa pienikokoisen ja hyväkuntoiselta vaikuttava vanhan vaihtopukuisen kuikan sulaan, jossa se ryhtyi heti huoltamaan pukuaan ja sukeltelemaan ravintoa. Kuikka oli paikalla vielä 30.12.2009 ja samassa sulassa on viihtynyt myös yksinäinen laulujoutsen.

Kuvat 29-30: Markku Saarinen

Uuden Vuoden terveisin

Aarne 

Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen (PiLYn) hallitus teki lauantaina 19.12. joulunalusretken Virtain Pahalamminvuoren maisemiin.  Tavoitteena oli tutustua Pahalamminvuoren alueeseen, koska siellä sijaitsee yksi Pirkanmaan viimeisistä kuukkelireviireistä. Lisäksi tuo alue on jälleen ollut julkisuuden valokeilassa. Metsähallitus ei tunnu olevan vieläkään valmis suojelemaan aluetta ja liittämään sitä jo muuhun lähituntumaan äskettäin perustettuun suojelualueeseen. Nämä kuukkelimaat sijaitsevat pääosin valtion mailla. Tästäkin syystä valtion tulee kantaa vastuunsa kuukkelin säilymisestä Pirkanmaan linnustossa.

Virtain Pahalamminvuoren kuukkelimetsää©Kuva Jukka T. Helin

Metsähallitus suojeli Virroilla Lakeisnevankankaalla 455 ha vanhaa metsää. Jos tähän jo suojeltuun alueeseen liitettäisiin Pahalamminvuoren kuukkelireviirialue, muodostuisi kuukkeleille laaja vanhan metsän alue, joka turvaisi kannan säilymistä Pirkanmaan ja Suomenselän alueilla. Metsien jatkuva pirstominen ja avohakkuut vaikuttaisivat jatkuessaan sen, että kuukkeli katoaisi kokonaan Pirkanmaan pesimälajistosta. Tämä olisi valitettavaa, koska kuukkeli on alunperin ollut yleinen pesimälaji myös Pirkanmaalla. Tällä Virtain kuukkeliesiintymäalueella sinnittelee nykyisin 10-15 kuukkelia.

Oppaat Eero Heinonen ja Kari Leo nuotiolla©Kuva Jukka T. Helin

Viisi PiLYn hallituksen jäsentä suuntasi lauantaiaamun hämärässä kohti Virtoja -tuota Pirkanmaan ja Suomenselän yhtymäkohtaa. Mukana oli kaksi autonkuljettajaa. Pakkanen oli paukkunut viikolla, mutta lauantaiaamuksi pakkasen voima oli hellittänyt. Sää tuntui mukavan leppoisalta. Olin sopinut paikallisten kuukkeliharrastajien kanssa siitä, että saamme opastusta retkellemme.

Pahalamminvuoren kuukkeli©Kuvaaja Markku Rantala

Tapasimme vuoden luontokuvaaja Kari Leon ja lintuharrastaja Eero Heinosen Virroilla Kitusen Kievarin pihalla. Tervehdimme toisiamme ja sitten suuntasimme kohti kuukkelimaita. Olimme saaneet kuulla, että tuolla kuukkelialueella on liikkunut  susilauma ja karhu. Näistä emme kuitenkaan tehneet havaintoja edes jälkien muodossa.

Lunta oli maastossa vähän, joten pääsimme autoilla melkoisen lähelle Pahalamminvuoren kuukkelireviirin ydintä. Otimme autoista mukaan omat eväämme. Kuukkeleillekin oli varattu kaikenlaisia makupaloja näin joulun alla. Lähdimme sitten astelemaan Karin ja Eeron johtamina kohti kuukkelien valtakuntaa. Matkalla kuulimme, miten tätäkin kuukkelireviiriä on vähitellen pyritty nakertamaan eri osistaan. Avohakkuitakin on tehty sinne tänne. Metsäkoneen syvät jäljet olivat näkyvissä lähes lumettomassa metsämaastossa.

Sielunlintu kannonpäässä©Kuva Markku Rantala

Kun saavuimme reviirin ytimeen, kuukkelien hiljaisia ääniä alkoi kuulua välittömästi. Kuukkelit seurasivat meitä kuusten oksien lomasta hieman kuin vaivihkaa. Karin ja Eeron ne tuntevat ennestään, mutta nyt mukana oli useita uusia tuttavuuksia, joten oli syytä olla varovainen ja tutustua joukkoon ensiksi hieman kauempaa.

Kuukkelien varovaisuus vaimeni hetken päästä. Tähän varmaankin vaikuttivat erilaiset herkut, joita aseteltiin puiden oksiin. Jauhenlihaa ja pähkinää oli tarjolla. Lintumakkarakin laitettiin puuhun roikkumaan. Tämä makkara oli ilmeisen uusi ilmestys kuukkeleille. Kuukkelit eivät ensiksi siitä välittäneet, mutta aikaa myöten kuukkelitkin kävivät sitä muutaman kerran nokkimassa.

Tuija, Vesa, Pirjo, Helena ja Olli tarkkaavaisina©Kuva Jukka T. Helin

Kari ja Eero kertoilivat kuukkeleista lintujen lennellessä lähimmillään muutamassa metrissä. Kuulimme, miten tärkeää kuukkelipopulaation säilymiselle tällä Virtain vanhan metsän alueella on Pahalamminvuoren saaminen mukaan suojelualueeseen. Jos nämä Pahalamminvuoren kuusikot kaadetaan, niin jäljelle jäävä kakkosluokan männikkö ei enää täytä kuukkelien reviirivaatimuksia. Puissa näytti olevan runsaasti naavaa. Lisäksi alueelle on muodostumassa lahopuuta, ja maaperä on paikoin soinen. Metsä näyttää varsin sopivalta juuri kuukkelille. Tämäntyyppinen kuukkelimetsä on myös monelle muulle vähälukuiselle lajille  välttämätön. Tuollaisen metsän suojeleminen on mitä parhainta luonnon monipuolisuuden kunnioittamista.

Retkeläisen ystävä kuukkeli©Kuva Jukka T. Helin

Nuotion loimutessa ja lämmittäessä hämärän kuukkelimetsän siimeksessä kuulimme lisää tietoa kuukkelien elintavoista. Samalla sai aistia sen lämmön, joka Karin ja Eeron puheista huokui kuukkeleita kohtaan. Miehille on muodostunut läheinen yhteys juuri näihin Pahalamminvuoren kuukkeleihin. Keskustelun ja makkaran paistamisen aikana kuukkelit lentelivät koko ajan lähituntumassa tai pysähtyivät vähäksi aikaa kuusten oksille tutkimaan ihmisten tekemisiä. Kun näitä metsän hämyssä pyrähteleviä kauniin punaruosteensävyisiä lintuja seurasi, saattoi aistia todellista vanhan ja aidon suomalaisen kuusimetsän tunnelmaa. Kyllä se kuukkeli on lintu, joka käy suoraan sielun syvyyteen!

Pahalamminvuoren reviirin kaikki kolme kuukkelia hakivat innokkaasti makupaloja ja kätkivät niitä kuusten oksiin ja naavojen alle. Tällainen vanha kuusimetsä on jo ravinnon varastoinnin vuoksi kuukkelille välttämätön. Kuukkelit ovat myös huonoja lentäjiä ja aukeiden alueiden ylittäminen saattaa ne suureen vaaraan joutua petojen uhreiksi. Juuri vanha kuusimetsä antaa niille hyvän suojan. Soveliaan kuukkelireviirin koko on vähimmillään ehkä hieman yli neliökilometri, mutta hyvä olisi, jos reviiri olisi neljänkin neliökilometrin laajuinen.

Nuotio lämmittää kuukkelimetsän hämärässä©Kuva Jukka T. Helin

Paluumatkalla kuukkelireviiriltä kiersimme vielä pienen lenkin ja tutkimme metsää. Kuukkelit seurasivat meidän perässämme ja pysähdyimme hetkeksi ruokkimaan ja kuvaamaan niitä. Kun lähdimme ajelemaan autolla paikalta pois, ainakin itselläni oli tunne, että näidenkin kuukkeleiden kohtaaminen oli jättänyt pysyvän paikan omaan sieluun ja sydämeen. Nämä kuukkelit ovat ansainneet sen, että tämä vanha kuukkelimetsä säilytetään niiden asuinsijaksi myös tulevaisuudessa.

Kuukkelimetsä oli talvisen hiljainen. Hömötiaisia ja pirteitä töyhtötiaisia kävi makupaloja nokkimassa. Jostakin kuului käpytikan koputus puunrunkoon. Poikkesimme myös kuuluisalla Virtain Herraskoskella. Koskikaraa ei näkynyt, mutta sulavesissä viipyi vielä noin 130 laulujoutsenta.

Virtain Herraskosken talvinen maisema©Kuva Jukka T. Helin

Vierailu Pahalamminvuorella oli onnistunut ja varmaankin ajatuksia avaava. Olin itse käynyt aiemmin tuolla Virtain kuukkelialueella joitakin kertoja, mutta juuri Pahalamminvuoren alueeseen en ollut tutustunut.  Muillakin halukkailla on nyt mahdollisuus lähteä tutustumaan näihin toimialueemme viimeisiin kuukkeleihin ensi vuoden puolella helmikuun alussa. PiLY järjestää tuolloin yhdessä Nokian Lintukoulun kanssa retken paikalle. Retkestä saa lisätietoja PiLYn kotisivujen tapahtumasivustosta. Suosittelen tutustumista tähän hienoon alueeseen, jossa aistii menneen suomalaisen metsähengen!

Jukka T.

Pirkanmaalla on tällä hetkellä pöllöjä lukuisasti liikekannalla. Uusia hiiripöllöjä ja viirupöllöjä ilmoitellaan päivittäin. Pöllöjen avoin näkyminen ja saalistelu sopivilla paikoilla merkitsee sitä, että myyräkannat alkavat ainakin paikka paikoin hiipua. Lisäksi, koska hyvä myyräkanta suosi pesintöjä, pöllöjä on nyt runsaasti maastossa.

Korea lapinpöllö Oriveden maisemissa©Kuva Jukka T. Helin

Yksi mielestäni todellinen lintuelämys on komean lapinpöllön kohtaaminen linturetkellä Pirkanmaalla. Pirkanmaalta on ilmoitettu loppukesän ja syksyn aikana kuudelta paikalta lapinpöllö. Lapinpöllöillä tuntuu olevan jonkinlaista vaellusta muiden pöllöjen tapaan. Lapinpöllön kohtaamiseen Pirkanmaallakin on nyt hyvät mahdollisuudet.

Myyräkö siellä alhaalla liikuskelee?©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllö on paikkalintu, mutta sillä on säännöllisesti vaellusta. Lapinpöllön pesiminen on sidoksissa myyräkantoihin. Sellaisina vuosina, kun myyräkannat ovat hyviä Pirkanmaalla, lapinpöllöjä voi soidintaa ja pesiäkin maakunnassamme.

Lapinpöllö istuu tarkkaavaisena pellon reunapuussa©Kuva Jukka T. Helin

Olin viime viikonloppuna lauantaina joutsenlaskentaretkellä Oriveden maisemissa Eila Smolanderin kanssa, kun yhtäkkiä kapean pellon kohdalla tien yli lensi isolta näyttävä pöllö. Pöllö laskeutui metsän reunaan närhen rääkyessä ja varoitellessa pöllön lähituntumassa. Kun sain kiikarit silmilleni, määritys varmistui hetkessä: kysymyksessä oli upea lapinpöllö. Lapinpöllölle on tyypillistä suuri koko, iso  pää, hyvin näkyvä naamakiehkura ja keltaiset silmät.

Seisoimme Eilan kanssa rauhallisesti paikoillamme auton luona. Pöllö käänteli ja kallisteli isoa päätään tarkkaillen peltoa allaan. Kaipa sieltä kuului jotakin myyränääntä. Sitten se lensi meitä lähemmäksi ja jäi istumaan matalaan puuhun. Saimme tarkkailla komeaa lapparia lähietäisyydeltä.

Iso pää, naamakiehkura ja keltaiset silmät©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllö on aktiivinen päivisin ja saalistelee hyvinkin näkyvästi. Tosin pöllö osaa myös pysytellä piilossa esim. tiheässä kuusessa. Lapinpöllö -kuten useat muutkin pöllöt- ovat varsin luottavaisia ihmistä kohtaan, kun niitä ei turhaan häiritä. Rauhallinen ja järkevä käyttäytyminen antaa mahdollisuuden tarkkailla lapinpöllöäkin läheltä.

Lapinpöllön näkee päivisinkin©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllön havaitseminen on aina retken kohokohta. Eilalle lapinpöllö oli lisäksi elis. Viikonloppuna näimme vielä varpuspöllön ja viirupöllön. Pöllöjä on nyt runsaasti, joten maastossa liikkuessa kannattaa pitää silmät ja korvat avoinna.

Jukka T.

Kesän ja syksyn 2009 aikana pääsin seuraamaan Markku Saarisen kanssa aitiopaikalta kahden virtavästäräkkipariskunnan pesintää Juupajoen korkeakoskella. Tapahtumasarja sai alkunsa kun Markku Saarinen näki 25.5.2009 kahden virtavästäräkin lentävän autonsa edestä ajaessaan Juupajoen Korkeakosken keskustaan tultaessa patosillan yli. Työpaikkani on 100 metrin päässä ja Markku soitti heti minulle asiasta.  Koskesta ja sen ympäristön rakennusten tiimoilta löysimme ensin naaraan ja sen jälkeen koiraan, joka äänteli voimakkaasti lähes koko ajan.

Patosillan yläpuolella on Tehtaanjärvi, josta Korkeakoski ryöppyää voimalaitoksen läpi sekä padon ohijuoksutuksen kautta rehevään rotkomaisemaan, jonka pohjalla virtaa Juupajoki. Kosken vieressä on P-alue sekä opastus Juupajoen rotko. P-alueelta lähtee alas rinnettä polku idylliseen, kiehtovaan rotkoon ja kiertää neljän puusillan kautta rakennukset, joissa on voimalaitos sekä Koskenjalan kenkämuseo.

Pesivä pari ja rähmäkurkkukoiras

Tämän jälkeen etenkin laulava koiras oli helposti havaittavissa museorakennuksen vierestä patosillan alapuoliselta puusillalta, kun se lauloi äänekkäästi joko voimalaitoksen katonharjalla tai viereisissä koivuissa. 

Kuva 1: Markku Saarinen

Koiras lauloi löytymisen jälkeen aktiivisesti puussa ja katolla.

Markku kävi kuvaamassa paikalla ja hän huomasi pian, että kosken alajuoksulla kerää ruokaa kivikoista koiras ja naaras, joten pesintä oli ilmeinen. Hän huomasi myös, että ylempänä katolla ja koivuissa lauloi eri koiras kuin pesivä, joka ajoittain joutui ajamaan tunkeilijan kauemmas.

Kuva 2 ja 3: Markku Saarinen

 

Kosken alaosasta löytyi toinen koiras, joka osoittautui pesiväksi.

Kuva 4 ja 5: Markku Saarinen

Pesivän koiraan seurana viihtyi naaras.

Kuva 6: Markku Saarinen

Myöhemmässä vaiheessa pesivälle naaraalle ilmestyi vasempaan jalkaan rengas.

Alkuvaiheessa naaraalle ilmestyi vasempaan jalkaan rengas ja myöhemmin selvisi, että Jyrki Savolainen oli Hannu Majavan kanssa käynyt tietämättämme rengastamassa tämän naaraan.  Pesivä koiras jäi rengastamatta ja myöhemmin varmistui, että myös katolla lauleskeleva koiraskin oli renkaaton.  Erona näillä koirailla oli se, että pesivän koiraan leukalappu oli tasaisen musta ja ylijäämäkoiraan leukalappu oli suttuisempi, kun siinä näkyi selviä pieniä valkeita läikkiä, lisäksi se lauloi lyhyitä säkeitä lähes jatkuvasti.

Pesälöytö ja poikasten pesäruokintaa

Seurasin 20.6. alajuoksun pariskunnan touhuilua kiikarein ja kaukoputkella, kun huomasin, että ne veivät ruokaa pesälle. Pesä oli lähes avoimesti näkyvillä punaisen viinimarjapensaan köynnöksien roikkuvien oksien suojassa siten, että pesään saattoi nähdä kaukoputkella 40 metrin päästä emojen ruokkiessa poikasiaan.

Kuva 7: Markku Saarinen

Kaukoputkella pesästä erottui 20.6. jo isohkoja poikasia

Lisäksi pesä oli aivan turistipolun tuntumassa sillan vieressä virtaavan veden yläpuolella. Kaiken kukkuraksi huomasin kerran, että pesästä alle kolmen metrin päässä sijaitsevan sillan ylitti orava, joten poikueen luontaisia vaaroja ei tarvinnut kaukaa hakea.

Seurasin pesintää 20.-23.6. kaukoputkella ja emot ruokkivat vuoron perään viittä (5) jo isohkoa poikasta.  Poikasten väritys alkoi muistuttaa jo aikuisen värejä.  Selkä ja pää harmaita, rinta ja alapuoli kellertävää, yläperässäkin kellervää, siivet tumman ruskeat ja sulkien  reunat vaaleat. Pyrstö oli lyhyt, vajaa 2 cm. Pieni tumma nappisilmä, jossa vaalea silmärengas ja yläpuolella vaalea  pieni silmäkulmanjuovan alku jatkui silmän taakse.  Nokka näytti yläpuolelta vaaleammalta kuin harmaa pää ja otsa sekä kahdella näytti leuan alus olevan vaalea ja kahdella leuan alla oli tummaa suttua. Viides oli lehden takana ja siltä näkyi ajoittain emolta kerjätessä punakeltainen kita.

Kuva 8: Markku Saarinen

Virtaavan veden äärestä löytyi poikasille ravintoa helposti aivan pesän läheisyydestä.

Kuva 9: Markku Saarinen

Kuvasta selviää naaraan ruokkimien nälkäisten poikasten lukumäärä helposti.

Kuva 10: Markku Saarinen

Nälkäisiä kitoja lähestyy mehevä annos, jonka koiras keräsi koskikivikosta.

Kuva 11: Markku Saarinen

Koiras hoiti oman ruokintaosuutensa hienosti, mutta kolme kitaa odottaa vielä lisäannosta.

Poikaset saivat ravintoa hyvin ja niiden käyttäytyminen oli rauhallista, vaikka emo väliin tuli pesän lähelle ja poistuikin varovaisena ennen hyönteisravinnon luovuttamista. Emot jakoivat ruokaa tasaisesti kaikille ja poikasetkin kääntyivät ja vaihtoivat takariviin kylläisinä ja samalla emot korjasivat ulosteet talteen ja kantoivat ne pois. Pari kertaa emo ei ehtinyt napata heti ulostekokkaretta, mutta se syöksyi perään ja nappasi sen ilmasta tai pesän alta viedäkseen pois pesää paljastamasta. Kovin montaa pientä valkeaa läikkää ei pesän alapuolelta löytynyt.

Kuva 12: Markku Saarinen

Ulostekokkareiden poisvieminen on jokapäiväinen puhtaanapitoon liittyvä toimenpide.

Jossain vaiheessa yksi paikkaa vaihtanut poikanen oli vähällä pudota pesästä, mutta terävillä kynsillään se piti sitkeästi kiinni ja kapusi takaisin muiden seuraan. Pudotessaan se olisi joutunut virtaavaan veteen eikä olisi varmaankaan selviytynyt elossa. Luppoaikana poikasten elkeet olivat jo aikuismaisia: siipisulkia suittiin, korvaa rapsutettiin, lentoa harjoiteltiin, vaikka tilaa ei ollut liiemmälti.

Pesästä lähtö

Seuratessani tilannetta aamupäivällä 23.6., huomasin molempien emojen käyvän pesällä harvemmin kuin aiempina päivinä. Tunnin aikana koiras vei vain 4-5 kertaa ruokaa pesälle ja näytti siltä, että se yritti ruoalla ja ääntelyllä houkutella isohkoja poikasia ulos pesästä. Naarasta sain odotella lähes tunnin ennen kuin sekin käväisi pesällä ruokaa viemässä. Kun 24.6. aamulla laskeuduin rotkoon kuulin jo emojen jatkuvasta varoittelusta, että poikaset olivat jo lähteneet maastoon. Asia varmistui kun vilkaisin pesään, joka oli tyhjä.

Seurasin jonkin aikaa, kun koiras ja naaras keräilivät virtaavan veden varresta ruokaa nokkaansa kosken alajuoksulla ja katosivat varoitellen kosken yllä olevien puiden lehvistöön sekä palasivat hakemaan uutta hyönteisannosta. Poikasia en kuitenkaan onnistunut näkemään maaston peitteisyyden vuoksi. Samoin 25.6. näin vain emot, nuoret linnut olivat piilossa runsaan lehvistön seassa emojen varoitellessa.

Poikasten itsenäistyminen

Markku Saarinen oli kuvaamassa aamupäivän 26.6. ja hänen onnistui varmistaa, että kaikki 5 nuorukaista olivat edelleen hengissä. Emot ruokkivat niitä, mutta ne osasivat jo itsekin kerätä virtaavan veden yltä hyönteisravintoa itselleen. Alla olevissa kuvissa on pesästä lähdön jälkeen tallentunut erilaisia ruokintatilanteita. Ravintolistalle kertyi mm. koski- ja harsokorentoja, niiden toukkia ja olipa Markku nähnyt ja kuvannut koiraan pyydystävän taimenen ja syöttävän sen jälkikasvulle.

Naaraan tyylinäytteitä siitä, miten jälkipolvea hoidetaan:

Kuvat 13-15: Markku Saarinen

Nälkä alkaa vaivata, joten lisää sapuskaa haluaa tämä lyhytpyrstöinen vasta pesästä poistunut nuorukainen emoltaan.

Harsokosennon siipiä ensin, sitten vasta lisää..

Eiköhän se pahin nälkä lähde näillä korentojen toukilla.

Koiras löysi rehevästä koskiympäristöstä kaikenlaista nälänsammuttajaa: sääskiä, korentoja, toukkia ja joka kalamiehen toivelajistoon kuuluvaa taimenta.

Kuvat 16-19: Markku Saarinen

Nälkäisempi  kerjääjä saa oman osuutensa, toisen on vain odotettava vuoroaan.

Ja sitten se kalajuttu:

 

Koiras onnistui nappaamaan kalan ja päätti kokeilla miten se maistuisi.

 

Kuvan nuorelle linnulle maistui kala, eikä mikä tahansa kala, vaan jalompaa lohensukuista taimenta sen olla pitää!

Päivittäinen vierailu paikalla ajalla (27.6-28.6.) varmisti, että suurin osa poikasista selvitti onnistuneesti ensimmäiset päivät maastossa. Emot keräsivät ruokaa joen keski- ja alajuoksun kivikoilta ja joenvarren puun- ja pensaiden juurien sokkeloista. Niiden juoksu- ja lentoliikkeet olivat hämmästyttävän nopeita eikä hyönteisillä ollut juuri mahdollisuuksia välttyä niiden saaliiksi joutumiselta. Hienoin olympiatason liike oli, kun koiras nappasi kerran pään yläpuolelta hyönteisen siten, että teki suorin vartaloin voltin ja putosi tyylikkäästi taas jaloilleen!  Pesimätön koiras lauleskeli edelleen kosken yläosassa ja näkyi usein voimalarakennuksen katon harjalla.

Koiras ja naaras hoitelivat hienosti oman osuutensa ja poikaset odottelivat kärsivällisesti puunoksalla tai kivenpäällä välillä nukkuen, mutta suurimman osan ajasta ne kuitenkin viettivät pyrstöään keikutellen ja joskus hyönteisiäkin saalistellen. Ne alkoivat muistuttaa kooltaan ja eleiltään hämmästyttävästi emojaan ja vain lyhyt pyrstö (n. 4 cm) ja kerjuuasento ja -ääntely paljasti kauempaa kumpi oli kumpi. Näin 28.6. pesimäpaikalla vain koiraan ja 2-3 nuorta lintua. Kun kävelin joen vartta alajuoksulle noin 200 m, löysin naaraan sieltä kahden nuoren kanssa läheltä puusiltaa. Tällä kohdalla rotkon reunamat ovat hyvin pystyjä ja harjanteen päältä polulta näkyi yläpuolelta yksi nuori lintu lepäämässä joen yli kaatuneen haavan rungolla. Poikasen suojaväri sopi erinomaisen hyvin kelohaavan kelta-viher-harmaaseen sammaloituneen pintaan, varsinkin silloin kun pyrstö ei heilunut.

Kuvat 20-23: Markku Saarinen

Nuoria virtavästäräkkejä saattoi tavata pitkin jokivartta 500 metrin matkalla joko puun oksilla, kivillä tai vedessä rauhallisesti leväten, pyrstöä heilutellen tai muuten vain siipiä venytellen.

Heinäkuussa 2.-3.7. poikaset lentelivät emojen perässä pitkin jokivartta ja ne alkoivat olla jo emojen kokoisia, pyrstökin lähenteli täyttä mittaa. Koiras keräsi nuorille ravintoa kosken alaosasta ja sen alapuolelta  ja naaras pari sataa metriä alempana. Ainakin neljä nuorta lintua oli vielä todennettavissa. Emojen ruokkiessa poikasia, virtavästäräkit oli helposti paikannettavissa kutsu- ja kerjuuäänten perusteella. Viimeinen havainto pesineestä parista on 21.7.  Sitä ennen olivat kaikki nuoret linnut kadonneet joko alajuoksulle tai lähteneen kokonaan muualle.

Kuva 24: Markku Saarinen

Heinäkuun puolivälissä pesinyt koiras aktivoitui ja esitti väliin soidinelkeitä ja ajoi ylempänä koskessa laulaneen toisen koiraan ärhäkästi pois sen tultua liian lähelle.

Pesimätön koiras lauleskeli edelleen kosken yläosassa ja näkyi usein voimalarakennuksen katon harjalla.

Uusi pariskunta

Eikä ”ylijäämä”koiras laulellutkaan turhaan. Näin 3.7. ylävirran puolella 2 virtavästäräkkiä lennähtävän alajuoksun suuntaan vähän sen jälkeen kun kuulin pesimättömän koiraan aktiivista soidinlaulua katolta. Silloin havainto meni pesineen pariskunnan piikkiin.  Markku kuvasi poikasten ruokintaa jälleen 4.7. ja kuvatessaan huomasi, että suttukaulaisen koiraan seurana olikin naaras, jolla oli kurkussa hieman tummaa kuviota. Eli paikalla oli nyt toinenkin pariskunta. Tämä kosken yläosaa hallitseva pariskunta joutui varomaan kosken alaosan pariskunnan reviiriä.

Kuvat 25-26: Markku Saarinen

“Ylijäämä-/suttukaula-/rähmäkurkku”koiras lauleskeli kosken yläosassa alusta lähtien ja heinäkuun alkupäivinä sen seuralaiseksi ilmestyi tummakurkkuinen naaras.

Kuva 27: Markku Saarinen

Heinäkuun 4. päivä varmistui, että rähmäkurkkukoiras löysi itselleen naaraan, jolla oli tummaa kuviota kurkun seudulla.

Näin itsekin tuon uuden pariskunnan kosken alaosassa 5.7. samalla kun siellä oli myös pesineen parin naaras kahden nuoren linnun kanssa. Niinpä jatkossa onkin seurattavana jo onnistuneen pesinnän lisäksi mahdollinen toinen pesintä eri pariskunnan toimesta. Ja voihan se ensin pesinyt pari pesiä toistamiseen?

Pariskunnan pesintään viittaavaa käyttäytymistä seurasin seuraavan 2-3 viikon aikana.  Koiras ja naaras viihtyivät patosillan alla olevan puisen puusillan alapuolella. Koiras varoitteli ruokaa suussaan jatkuvasti kun joku seisoi sillalla, jota pitkin mentiin Koskenjalan Kenkämuseoon, joka oli avoinna päivittäin. Ihmiset pysähtyivät yleensä seisoskelemaan sillalle ja katsomaan kosken kuohuja sillan alapuolella. Koiras varoitteli usein sillan kaiteilla tai rakennusten katolla osoittaen, että pesäpaikka on aivan lähellä.

Toisenkin parin pesä löytyi!

Löysin toisen pariskunnan pesän sillan liepeiltä iltahämärissä 28.7. ja seuraavana aamuna varmistui, että pesässä oli 4 pientä poikasta, jotka olivat vielä avuttomia. Nämä poikaset lähtivät pesästä 3.8.

Kuvat 28-30: Markku Saarinen

Avuttomat poikaset 29.7.2009

31.7.2009 poikasten ilmeet olivat jo tarkkaavaisia.

2.8.2009 päivää ennen pesästä lähtöä poikasista löytyy jo virtavästäräkin tuntomerkkejä. 

Nämä nuorukaiset olivat pesästä lähdön jälkeen 4.-6.8. emojen kera kosken kivillä ja pensaiden oksilla patosillan alapuolella näkyen heti museorakennuksen vieressä olevan puusillan alapuolella. Ne viipyivät pitkään samalla paikalla pyrstön tynkää heilutellen ja joskus itseään sukien. Ja odottivat emon ilmestymistä hyönteislastissa, jolloin ne menivät vauhdilla vastaan ottamaan annoksensa. Emot varoittelivat ja olivat hyvin esillä aina, kun ihmiset kävelivät puusillan yli museoon.

Olimme 8.8. Markun kanssa paikalla emmekä heti huomanneet yhtään lintua. Seisoessamme patosillalla Markku huomasi yhden emoista lentävän Tehtaanjärven rantapensaiden luona poikasen seuratessa perässä. Siirryimme järvialtaan rannalla olevan vanhan tiilisen kenkätehtaan alueelle, jossa näimme emojen ruokkivan yhtä poikasta nurmikolla. Myöhemmin emoja ja poikasia tapasi ajoittain koskialueella pesimäpaikan vieressä. Poikasten opittua lentämään kunnolla niiden havaitseminen vaikeutui, kun ne lennähtivät helposti rantapensaikkojen suojaan ihmisiä havaitessaan.

Vielä 13.8. näin koskessa naaraan ja kaksi nuorta lintua. Sen jälkeen olen käynyt paikalla harvakseltaan. Näin vielä 27.8-2.9.sillan alla kosken rannassa naaraan, joka oli vaihtamassa pyrstösulkiaan. Pyrstön oikeat reunasulat olivat vielä tallella ja uusi pyrstö oli kasvanut noin puoleen kokomitastaan. Syyskuun 12. päivä naaraan pyrstö näytti lähes täysimittaiselta.  Syyskuun loppupuolella aina lokakuun puoliväliin saakka pesimäalueella näyttäytyi naaraspukuinen virtavästäräkki. Jäähyväisesiintyminen oli 15.10.2009.

Pesimäpaikat valokuvin

Kuvat 31-32: Markku Saarinen

Ensiksi pesineen parin pesimäseutu kosken alaosassa näytti tällaiselta. Taustalla on voimalarakennus. 

Kosken alaosan luonnonuomasta löytyi emojen ehtymätön ruokavarasto. 

Kuvat 33-34: Markku Saarinen

Toiseksi pesineen parin pesimäpaikka oli kosken yläosassa.

Ja tästä kosken keskiosasta haettiin pääosa poikasten ravinnosta.  

Betonisen patosillan ja sen vieressä olleen puusillan liepeillä  pesi toinen pariskunta heti sen jälkeen kun ensiparin poikue oli jo kadonnut koskialueelta. Siitä huolimatta toinen poikue pysyi tiiviisti kosken yläosassa koko pesimäkauden ajan.

Pesimäympäristö

Juupajoen rotko on rehevä. Puusto on kuusivaltainen. Koivu, leppä, pihlaja ja paju sekä tuomi hallitsevat koskea ja joen vierustaa, aluskasvillisuuden valtalajina on saniainen ja mustikka. Puna- ja mustaherukkaa löytyy ja taikinamarjaakin kasvaa paikoittain. Runsaasti lahopuita on kaatunut joen yli, mutta niitä oli heinäkuun alussa ryhdytty korjaamaan pois.  Kunnostustöiden ajoitus lintujen parhaaseen pesimäaikaan, oli erittäin huonosti harkittua eikä puiden nosto sikin sokin rannalle ole mitenkään silmiä hivelevää muutoin erittäin upeassa rotkomaisemassa.  Koskien ja jokiuomien perkuuta tehtiin entisaikaan uittoa varten, mutta nykyaikana niitä päinvastoin pyritään entisöimään siirtämällä kiviä yms. takaisin jokiuomiin, jotta ne saataisiin luonnonmukaisiksi.

Kuva 35: Markku Saarinen

Pesimäpaikkojen alapuolinen joenosa raivattiin pesimäaikana kuvan kaatuneen kuusen alapuolelta noin 200 metrin matkalta.

Lintuja rotkoalueella esiintyi runsaasti ja äänimaailma oli monipuolinen. Tapasin seuranta-aikana 40 eri lajia.  Käpytikkapoikue mekasti alkupäivinä pesäkolossaan, nyt ne ovat lähteneet maailmalle. Pohjantikka koiras oli 3.7. lahokuusen kimpussa aivan opastetun retkipolun alussa sillan vieressä. Hiiri- ja mehiläishaukkakin näyttäytyivät.  Emojen varoitteluäänet paljastivat leppälintupoikueen, harmaa- ja kirjosieppo saalistelivat ja varoittelivat, musta-, laulu-, punakylki- ja räkättirastaita lauloi, varoitteli ja etsii ravintoa jälkikasvulle, punarinta tiksutti ja ääni solisi kilpaa virtaavan veden kanssa. Kuitenkin voimakasäänisimpänä lauloi  pieni ruskea peukaloinen pyrstö pystyssä kaatunen puun rungolla. Se kuului selvästi ylitse kosken pauhun samoin kuin yläjuoksulla laulava virtavästäräkkikoiras.

Virtavästäräkki menestyy

Virtavästäräkki on yleistynyt viime vuosina koko maassa. Muuttuva pesimälinnusto arvioi Suomen pesimäkannaksi 0-10 paria vuosittain. Atlaksen 2006-2010 mukaan tällä hetkellä on varmoja pesintöjä (ruutuja) Suomessa 24, todennäköisiä 4 ja mahdollisia 29. Pirkanmaan atlastilanne tällä hetkellä näyttää seuraavalta: varma pesintä 3, mahdollinen 3. Nämä nyt varmistetut pesimähavainnot nostaisivat kyseisen Korkeakosken keskustan atlasruudun indeksin korkeimpaan mahdolliseen eli 82.

Kyseessä on tälle vuodelle jo ilmeisesti neljäs ja viides pesintähavainto Pirkanmaalla (Nokia, Ikaalinen, Hämeenkyrö)  ja Juupajoen ensimmäinen sekä toinen.  Olen kolunnut Juupajoen aluetta harrastusmielessä jo yli 30 vuoden ajan ja vasta nyt tuli ensihavainto virtavästäräkistä itselleni ja millä tavalla: Markku Saarisen valokuvat kertokoon puolestaan!

Aarne

Pilyn retkiporukan hääriessä Utössä suuntasin kohti Luvian Säppiä.  Siellä järjestettiin nuorille suunnattu viisipäiväinen lintuasemakurssi. Etukäteen hieman mietitytti, mihin oikein olin itseni ilmoittanut. Jonnekin eristetylle saarelle porilaisten kanssa useiksi päiviksi.  Pelot olivat kuitenkin turhia, sillä leiri oli todella mukava kokemus.  

 

Lauantai 17.10

Lauantaina lähdimme puolenpäivän aikaan Kuuminaisista veneellä Säppiin. Perille päästiin kuivana, vaikka paatti keikkui muutaman kerran aika lailla. Kannoimme kamat asemalle, ja majoituttuamme lähdimme kiertämään saarta.  Sillanpään Matti ja Pitkälän Ari rengastajina menivät katsastamaan verkkoja.

Pikkulintuja, kuten urpiaisia, tiaisia ja rastaita oli mukavasti liikkeellä. Aikaisemmin päivällä Arttu oli nähnyt ja kuvaannut saaressa töyhtötiaisen, joka taisi kiinnosti jotakuta Säpinpinnamielessä. Sitä emme kuitenkaan nähneet tai kuulleet, vaikka yritys oli kova.

 

Jatkoimme kohti Hanhiston niittyä. Komppaus tuotti tulosta, kun jaloistamme nousi äännellen komea isokirvinen. Siitä tuli reissun ensimmäinen elis, ei hassumpi aloitus kurssille.

 Pistäydyimme vielä pohjoiskärjessä merisirrien toivossa, mutta saimme tyytyä suosirriin. Merellä kävi aikamoinen tuuli, joka nostatti valtaisia vaahtopäitä. Oli mahtavaa katsella laineitten pärskeitä kalliota vasten.  Asemalle palatessamme näimme vielä muutaman muflonin, josta sain nisäkäseliksen.

Ilta kului syödessä ja porilaisten mielenkiintoisia juttuja kuunnellessa. Meillä oli oikein rattoisaa, oikeesti.

 Sunnuntai 18.10

Aamupalan jälkeen lähdimme staijaamaan epävirallista aamuvakiota. Kaukana väreilyssä painoi lähes jatkuvasti pieniä vesilintuparvia. Vähän lähempänä näkyi muun muassa alleja, mustalintuja sekä muutamia riskilöitä. Lähistöllä kellui myös useampia lapasotkia, jotka olivat hienoa katseltavaa.

 

Kävellessämme Hanhistoon päin eräältä rantaniityltä lennähti ilmaan äänetön sirkku, joka ei ollut keltasirkku. Kyseessä olisi voinut olla joku parempi laji, mutta emme nähneet lintua tarpeeksi hyvin. Illalla Matti kertoi nähneensä kerran lennossa todennäköisen pikkusirkun. Näkemämme linnun identiteetti jäi  lopulta arvoitukseksi.  

Päiväkahvien jälkeen yhytimme aseman ja laiturin väliseltä alueelta tiltaltin ja pari peukaloista. Pihapiiristä löytyi kohmeinen kyy, jota valokuvattiin innokkaasti. Edellisestä kyyhavainnostani oli jo useampi vuosi. Mukava yllätys oli myös hyvin myöhäinen kirjosieppo, joka pyöri aseman ympäristössä koko päivän.

Peräkulman verkkoihin oli jäänyt paljon urpiaisia ja punatulkkuja, joten autoimme Aria niiden irrottamisessa.  Aluksi en uskaltanut pitää lintuja kädessä tai vapauttaa niitä verkoista, koska pelkäsin satuttavani niitä. Lopulta kouraani kuitenkin työnnettiin urpiainen, ja oli mahtavaa katsella siivekästä läheltä. Oli hienoa tuntea linnun sydämenlyönnit ja ihailla kaikkia höyhenpuvun kauniita yksityiskohtia. Tavallisten urpojen lisäksi rengastettiin yksi ruskeasävyinen cabaret-urpiainen.

Ari jäädessä verkoille lähdimme Petterin, Tepon ja Tomaksen kanssa vielä komppailemaan rantoja. Erityisesti sinitiaisia oli runsaasti liikkeellä. Niiden lisäksi puskissa pyöri muutamia tiltaltteja, mustapääkerttuja, punarintoja, rastaita ja rautiaisia. Pari kertaa ylitsemme lensi käpylintuparvi.

Asemalla meitä odotti lämmin sauna ja Raijan valmistama herkullinen pyttipannu. Illan pimetessä pihaan laitettiin helmipöllöatrappi soimaan, jos joitain pöllöjä verkkoon eksyisi. Hetken kuluttua siellä räpisteli  yksi helmari, ja Matti tuli sisälle rengastamaan sen. Vasta lähemmässä tarkastelussa tajusin, kuinka suuret silmät pöllöllä todellisuudessa on. Tämä kaveri sai runsaasti ihailua osakseen, ja kuvia räpsittiin kiitettävästi.

 

Maanantai 19.10

Yöllä oli ollut pakkasta, maa oli peittynyt hentoon kuuraan. Matti rengasti aamulla yhden helmipöllön, ja vapautti sen pihlajan oksalle. Lintu jäi hienosti paikoilleen, ja kameran muisti sai taas täytettä.

Rannalla aamu valkeni mielettömän kauniina. Nouseva aurinko värjäsi maiseman kirpeän kellanoranssiksi. Tällaisina syysaamuina kelpaa olla merellä.

Teppo ja Petteri jäivät tuijottelemaan ulapalle, me muut lähdimme Arin johdolla verkoille. Ensimmäisellä kierroksella lintuja tuli mukavasti, hippiäisiä, muutama punarinta, puukiipijöitä, punakylkirastas. Rastasta oli mukava päästä katsomaan läheltä, aamun valo korosti linnun nättejä värejä. Höyheniään pörhistelevät puukiipijät olivat myös suloisia.

 

Merellä ei ollut mainittavaa liikehdintää, mutta poikien ylitse oli lentänyt äännellen todennäköinen taigakirvinen. Lähdimme etsimään lintua rantaniityiltä, Aija ja Taru jäivät Arin ja Raijan kanssa rengastamaan.

 

Pusikoista kuului tiltaltti ja joitakin rastaita, maasta potkimme yhden niittykirvisen. Mahdollinen hodari pysyi kuitenkin piilossa. Isossa varisparvessa syntyi hälinää, jonka aiheuttajaksi paljastui kanahaukka. Lännennokan edustalla havaitsimme hetken kuluttua kaksi kuollutta varista, jotka kelluivat meressä. Liekö gentti ollut asialla?

Iltapäivällä verkoista löytyi kaksi mukavaa lajia, veikeä valkea pyrstötiainen ja oranssinkirjava järripeippo. Kauniita lintuja molemmat.

Myös käpytikan rengastus oli varsin hauska episodi, joka tallentui videolle äänten kera. Lintu huusi lähes tauotta koko operaation ajan, ja rääkynä oli aivan kaameaa kuultavaa. Ihailtavan hieno höyhenpuku otuksella kumminkin oli. Tomas sai vapauttaa linnun, ja pääsi kirjaimellisesti heittämään tikkaa.

Kuulimme, että Teppo oli löytänyt Ulkolaskulta kolme merisirriä. Läksimme pikapuoliin Tomaksen kanssa sinne, sillä meiltä molemmilta puuttui laji elämänpinnoista. Pienen etsimisen jälkeen ne löytyivätkin, vaikka etäisyyttä lintuihin oli jonkin verran. Eliksen lisäksi sain lajista nimikkopinnan. Enää puuttuu merikeiju, mutta sitä saanen tovin odotella Suomeen.

Sirrejä ihaillessamme paikallinen kalastaja tuli turisemaan meille niitä näitä. Hän kertoi parikymmentä vuotta sitten kuskanneensa (tamperelais)bongareita läheiselle luodolle, jossa oli ollut jokin harvinainen lintu. Tähän merisirrielikseen ei onneksi tarvittu venekyytiä.

Illaksi laitettiin taas pöllöatrappi soimaan. Lajista tuli hieman kiistelyä, koska joku olisi halunnut pihalle lapinpöllön huutaman. Lopulta päädyttiin kuitenkin tavallisempaan varpuspöllöön. Jossain vaiheessa Matti asteli muina miehinä sisälle, ja läväytti yhtäkkiä nenäni eteen varpuspöllön. Aiempien pöllöjen tapaan myös tämä kaveri sai paistatella kameranvalojen loisteessa. Lintu kiinnosti monia, ja asemajyrä Mäkelälläkin taisi olla vain muutama aiempi varpuspöllöhavis Säpistä. Ari sai lajista myös rengastuspinnan.

 

Tiistai 20.10

Aamulla verkoista tuli tavalliseen tapaan hippiäisiä, muutama tiainen sekä pari mustarastasta. Saarella asuva ylämaankarja laidunsi tänä aamuna Peräkulman niityllä. Pitkäkarvaiset eläimet näyttivät ihan lehmän ja nallekarhun risteytykseltä. Valtavat sonnit herättivät kunnioitusta suurine sarvineen. Ne olivat kuitenkin lempeitä, eivätkä onneksi hyökänneet päälle.

Lintumeno oli iltapäivään asti poikkeuksellisen hiljaista. Olin kahden aikaan kuvaamassa maisemia laiturin liepeillä, kun kännykkä pirahti soimaan. Petteri kertoi, että Hanhistossa oli taigakirvinen. Kipinkapin toiselle puolelle saarta, ja niittyä komppaamaan. Matin johdolla järjestäydyimme hienoon haravaan, ja kävimme Hanhiston läpi pariin otteeseen. Saimme ylös niittykirvisen ja jänkäkurpan, muttemme etsimäämme hodaria. Tuntuu tämä taigakirvinen olevan meille pirkanmaalaisille toisinaan aika kova pala. Päätimme kuitenkin tulla huomenaamulla vielä lintua etsimään.

Illalla juteltiin taas mukavia, vaikka välillä sain kuulla kuittailuja kotipaikkani harrastuksen tasosta ja harrastajien laadusta. ;)

 

Viimeisenä leiriaamuna suuntasimme toiveikkaina Hanhiston suuntaan. Rantaniityt kompattiin jälleen tehokkaasti, mutta taigakirvinen ei suostunut näyttäytymään.

Verkoista tuli komea mustarastas, hippiäisiä, puukiipijöitä ja muutama punatulkku. Puolenpäivän aikaan läksimme asemalle pakkaamaan tavarat ja siivoamaan paikat. Kyytiä odotellessamme ihailimme vedessä kelluneita meduusoita, ja kauempana luodolla tepastelleita merisirrejä.

 

Lintuasemakurssilla opin paljon uutta. Oli hienoa päästä seuraamaan rengastusta ja tarkastelemaan lintuja kädessä. Erityisesti mieleeni jäivät pöllöt, jotka olivat kiehtovia otuksia. Porilaisetkin osoittautuivat mukavaksi porukaksi, ja meillä oli leirillä todella hauskaa. Lähden ehdottomasti ensi vuonna uudestaan lintuasemakurssille Säppiin.

Meri

Pilyläisten retkiporukka teki laajennetun viikonloppuretken ulkosaaristoon Utön lintusaarelle 15.10-18.10 välisenä aikana. Retkelle lähti yhteensä 37 pilyläistä. Utössä oli samaan aikaan myös Hakin lintuyhdistyksen retkiväkeä sekä muitakin vierailijoita, joten saaressa oli viikonlopun tuntumassa aikamoinen ihmisvilinä. Mutta kyllä sinne lintujakin mahtui!

Rupikonna Utössä©Kuva Jukka T. Helin

Pilyläiset saapuivat Pärnäisten laivarantaan ajoissa. Jo tulomatkalla matkan varrella oli tehty hyviä lintuhavaintoja ja saatu muutama päivänpinnakin. Kun tavarat oli viety laivaan, osa porukasta kiikaroi sataman lähiympäristöä. Aikaa tarkkailuun oli hyvin, koska laiva lähti satamasta vasta klo 11.15. Sataman tienoilla lenteli pari hiirihaukkaa, käpylintuja, urpiaisia, merimetsoja, lokkeja, harmaahaikaroita ja merikotkakin.

Meristaijailu jatkui laivan lähdettyä satamasta. Laivan kannelta on hyvät tarkkailumahdollisuudet, varsinkin jos sää on otollinen ja aallokko riittävän matalaa. Kannelta näkyi mm. riskilöitä, alleja, pilkkasiipiä, lukuisasti merikotkia, varpus- ja kanahaukkoja, piekana ja pyrstötiaisparvi. Jotkut saivat ihailla myös muuttavaa maakotkaa.

Itäniityn kuuluisa raripuska syksyn väreissä©Kuva Jukka T. Helin

Osa noin neljä ja puolituntista matkaa kuluu yleensä laivan ruokailuosastolla kahvia ja ruokaa nauttien sekä ajatuksia vaihdellen muiden matkustavaisten kanssa. Vaarana tällöin on juuri se, että nuijaa jonkin hyvän lajin, joka nähdään tuolloin kannelta.

Mukavan meriretken jälkeen laiva saapui parin välisataman kautta Utöhön. Matkatavarat vietiin nopeasti majapaikkoihin, jotka sijaitsivat aivan sataman lähituntumassa Havshotellin tiloissa. Pienen silmäyksen jälkeen voitiin todeta, että majoitus näytti varsin oivalta. Sitten mentiin ripeää vauhtia vielä pienelle saarikierrokselle ennen pimeän laskeutumista saaren ja meren ylle.

Näkymä Luotsiasemalta©Kuva Jukka T. Helin

Keväinen toukokuun lintupäivä on Utössä paljon “rasittavampi”, koska valoisaa aikaa on runsaasti enemmän kuin nyt lokakuussa. Toukokuussa innokkaan lintuharrastajan päivä alkaa jo heräämisellä reilusti ennen kello viittä. Sitten on aamustaijin vuoro Luotsiaseman luona tai saaren tarkkaa komppausta. Päivällä jatkuu saaren erilainen kiertely pienin lepo- ja ruokatauoin. Ja illalla on mahdollista jälleen staijailla iltamuuttoa aina iltakymmeneen saakka. Yölintuja pitää tietenkin havainnoida sitten öiseen aikaan. Yöuni jää toukokuussa huomattavasti vähemmälle kuin näin lokakuussa, jolloin pimeys alkaa jo illalla kello seitsemältä ja jatkuu kello kahdeksaan asti aamulla.

Sotilasalueen kalliot itäniityllä©Kuva Jukka T. Helin

Torstaipäivän viimeiset tunnit menivät siis saaren pikaiseen ja osittaiseen läpikäymiseen. Itäniitty ja siellä oleva kuuluisuutta saanut raripuska piti tietenkin tarkistaa. Ennen hämärän laskeutumista havaittiin pari merikotkaa, jokunen jänkäkurppa ja taivaanvuohi sekä pari myöhäistä punakuiria. Helmipöllö istuskeli hyvin kuvattavissa puussa. Kangaskiuruja löytyi aivan majoituksemme vierestä päivittäin enimmillään seitsemän linnun parvi. Samalla paikalla kierteli säännöllisesti hemppoja. Muutoinkin tuo rivitalojen vierusta oli yllättävän hyvä lintupaikka. Siellä tavattiin myös lapinsirkkuja.

Helmipöllö päivälevolla©Kuva Jukka T. Helin

Torstai-iltana retkiporukkamme sai tutustua myös ruokailuun päivällisen muodossa. Jo tällöin syntyi se vaikutelma, joka vain vahvistui päivien myötä. Ruoka oli todella maittavaa ja erinomaista! Ja hinta kohtuullinen. Ei Utössä ainakaan tarvitse kärsiä nälästä. Olen itsekin todennut tämän seikan jo aiemmilla retkilläni.

Perjantaipäivää odoteltiin sitten suurin toivein. Aamun valjetessa sääkin alkoi kirkastua. Osa porukasta oli innokkaita lintuharrastajia ja moni lähtikin kiertelemään saarta ympäriinsä. Osa taas halusi lähinnä katsella saarta rauhallisempaa tahtia ja aistia saaren kulttuuria. Tällaisessa suuressa retkiporukassa on aina jouston tarvetta. Jokainen voi käyttää päivänsä juuri sillä tavalla, joka sopii itselle. Ja jälkikäteisten kommenttien perusteella jokainen retkeläinen sai tältä retkeltä sitä, mitä tulikin hakemaan. Saamieni palautusten perusteella pilyläiset kokivat retken onnistuneeksi.

Pieni suunnittelu- ja lepohetki©Kuva Jukka T. Helin

Perjantaina staijattiin jonkin verran merellä tapahtuvaa muuttoa. Vesilintumuutto oli kuitenkin varsin vaisua kaikkina saaressa oleskelupäivinä. Vähäisiä määriä telkkiä, riskilöitä, ruokkeja, pilkkasiipiä ja mustalintuja oli liikkeellä. Perjantaina onnistuttiin näkemään myös 55 sepelhanhen parvi. Muutoin hanhiparvet olivat tiukassa. Pikkulokkeja ja naurulokkeja muutti viikonlopun aikana pieniä määriä.

Saarta kompatessa kiinnittyi huomio päivien aikana siihen, että saaressa oli runsaasti peukaloisia, hippiäisiä, punarintoja ja punatulkkuja. Rastasparvia liikkui ja muutti yleisesti. Nyt oli jokaisen mahdollista tutustua kulorastaan mukavaan narisevaan lentoääneen.

Staijausta Luotsiasemalla©Kuva Jukka T. Helin

Petolinnuista pilyläiset havaitsijat ainakin merikotkia, varpushaukkoja ja tuulihaukan. Nähtiinpä saarella myös muuttava muuttohaukka, mutta tämä meni pilyläisiltä ohi silmien. Saarelta löytyi lisäksi kolme pikkuvarpusta ja ainakin yksi pajusirkku.

Perjantaina saaren lähiluodolta joku keksi koskikaran. Koskikara on Utössä hyvin harvinainen vierailija. Tämä kara oli vasta seitsemäs havainto lajista saarelta. Esimerkiksi saarella viime vuosina runsaasti aikaa viettänyt ja lintuhavaintoja tehnyt Jorma Tenovuo ei ollut kertaakaan nähnyt koskikaraa Utössä. Koskikara viipyi saarella vielä lauantaina, joten perjantai-illan laivalla saareen saapunut Jorma sai karasta lauantaina Utön pinnan.

Kurppakomppausta Saunalahdella©Kuva Jukka T. Helin

Pirkanmaalaisittain ajatellen ei voisi heti uskoa, miten harvinainen laji koskikara on tuollaisella ulkosaarella. Samaten palokärki (joka havaittiin laivamatkalla) on varsin harvinainen vierailija Utössä. Muita vastaavia lajeja ovat harakka ja varpunen. Pirkanmaalainen ja ulkosaaristolainen lintumaailma eroavat monin eri tavoin toisistaan. Tästä syystä tuollainen Utöpiipahdus on varsin piristävä kokemus.

Päivien aikana retkeläiset saivat kuvata kyllikseen mm. oksalla torkkuvaa helmipöllöä. Pöllöthän päästävät usein päivälevolla ollessaan tarkkailijat varsin lähelle, jos niitä vain lähestytään varovaisesti. Saaressa tavattiin retkipäivinä useitakin helmipöllöjä. Jotkut näkivät myös sarvipöllön.

Vanha Vossiili odottelee uusia pinnoja©Kuva Jukka T. Helin

Lauantai-illan alkaessa hämärtää saaren ylitti viiden suopöllön parvi. Oma huonekuntani älysi yhtäkkiä, että muutama havainnoitsija katseli pihalla ylöspäin taivaalle. Kun ryntäsimme ulos, taivaalle katselijat kertoivat suopöllöparvesta, joka oli katoamassa hiljalleen hotellin taakse. Jotkut muutkin pilyläiset onnistuivat nopean hälytyksen ansiosta näkemään ainakin osan näistä muuttavista suopöllöistä. Pöllöjen näkeminen ja niiden tarkkaileminen on aina tällaisen retken kohokohtia.

Sunnuntaina laiva lähti takaisin Pärnäistä kohti klo 11.15. Aamupäivällä tavaroiden pakkaamisen ja aamupalan jälkeen oli vielä mahdollisuus käydä hieman saarta läpi. Lähdin itse Vanhan Vossiilin eli Johan Tastin kanssa etsiskelemään päivänpinnoja ja muitakin mukavia haviksia. Enpä olisi uskonut omina kouluaikoinani, että joskus tulevaisuudessa olen entisen opettajani kanssa linturetkellä Utön saarella. Tuli tämäkin koettua!

Ollin ja Matin kiikareissa on jokin lintu©Kuva Jukka T. Helin

Aamuhämärissä havaitsin jo Petrin, Tuijan ja Vesan kanssa laiturin lähettyvillä pari pulmusta ja lapinsirkun. Kun kävelimme Jussan kanssa kylällä, kuulimme yllämme muutamia pulmusia. Jussa oli etsinyt parina päivänä innokkaasti haarapääskyä, joka oli nähty kaupan tuntumassa. Mutta pääskyä ei näkynyt tälläkään kertaa. Jalkapallokentän vierestä lähti yksi kangaskiuru.

Saunalahden perukkaa kompatessamme lentoon lähti neljä taivaanvuohea ja punakuiri. Punakuiri jäi lepäilemään hyvin näkyville läheiselle kivelle. Lisäksi kuulin ruovikosta peukaloisen ääntä. Jänkäkurppaa ei löytynyt tällä kertaa.

Utön viehättävä kirkko©Kuva Jukka T. Helin

Palatessamme hotellia kohti saimme kuulla, että rivitalojen vieressä oli havaittu kaksi vuorihemppoa. Kun ehätimme paikalle, vuorihempot riippuivat talventörröttäjissä ja kävelivät tiellä paljastaen tarkkailijoille kaikki tuntomerkkinsä. Näin retkeläiset saivat tutustua tähän Pirkanmaallakin talvisin vierailevaan lajiin perinpohjin.

Paluumatkalla laivan kannelta havaittiin jälleen merikotkia. Teerikin lensi erään saaren päällä. Lisäksi nähtiin yksittäinen haahkanaaras. Tämä olikin varsin hyvä havainto, koska vain vähän ennen reissuamme Utössä oli nähty vielä sadoittain tai tuhansittainkin haahkoja. Mutta tämä paluusunnuntain haahka oli tämän retken ainoa pilyläisten näkemä. Haahkaparvet olivat kadonneet.

Omena palkinnoksi päivänpinnasta©Kuva Jukka T. Helin

Tavarat kannettiin laivan saavuttua satamaan nopeasti autoihin ja lähdettiin kauniista syksyisestä saaristosta kohti Pirkanmaata. Lossijononossa kului kuitenkin puolitoistatuntia, koska saaristossa oli ollut porukkaa retkiviikonloppuna yllin kyllin. Laivamatkalla ollessani ja lossijonossa istuessani sain kaksikin lintutedotuksen viestiä harvinaisista linnuista. Suomelle uusi laji -amerikankurmitsa- oli tavattu Hailuodosta. Ja nunnatasku oli löydetty Tampereelta Vilusen täyttömaalta. Nunnatasku on Pirkanmaalle uusi laji. Nunnatasku oli vielä maanantaina paikalla, ja näin sen. Keskiviikkona kävin sitten Hailuodossa ihailemassa siellä edelleen paikalla ollutta amerikankurmitsaa.

Utön eläimistö ei rajoitu vain lintuihin©Kuva Jukka T. Helin

Utön retki oli onnistunut. Retkiporukka oli mukavaa peruspilyläistä. Kummisetä Ollikin (Kalkko) kertoili linnuista tuttuun asialliseen ja maltilliseen tapaansa. Nämä Ollin kertomukset ovat useasti retkien huippuhetkiä. Ollilla on myös hallussaan loputon lintujuttujen aarreaitta.  Jotenkin tuntuu siltä, että tämä ei jäänyt viimeiseksi PiLYn järjestämäksi retkeksi Utöhön.

Jukka T.

Olin viikonloppuna Ympäristötoimintapäivillä Orivedellä, jonne kokoontui kymmeniä nuoria ympäri Suomea pohtimaan ilmastonmuutosta eri näkökumista. Itse osallistuin Ympäristöystävällisen elämän ABC-nimiseen työpajaan, jossa tutustuttiin muun muassa Reiluun Kauppaan ja pohdittiin uusia ekologisia tapoja liikkua, asua ja kuluttaa. Tykkäsin tapahtumasta kovasti, toteutus oli kokonaisuutena onnistunut. Siellä tutustui samanhenkisiin ihmisiin, ja sai paljon uutta ajateltavaa.

Sunnuntaiaamuna ohjelmaan kuului vapaaehtoinen linturetki. Jukka oli asiantuntevana oppaanamme, ja aluksi pysähdyimme Hirtopohjan pelloille joutsenten toivossa. Aamutuimaan pellot olivat valitettavasti typötyhjät. Taivaalla muutti kuitenkin rastaita tasaiseen tahtiin, kuulimme myös keltasirkun ja niittykirvisen.

Hirtolahdella näkyi sitten useampia joutsenia, samoin kanadanhanhia. Myös muutama haapana, silkkiuikku ja nokikana pyörivät lahdella. Kaislat ja muut kasvit olivat kauniissa kuurassa, ilmassa oli selvästi lähestyvän talven tuntua.

Loppuun käväisimme vielä Pappilanselän aallonmurtajalla. Lähellä sukelteli muutama silkkiuikku, ja ylitsemme lensi yksi pajuirkku. Päältämme lehahti myös komea, pitkäpyrstöinen varpushaukka.

Tänään näin Tiirasta, että Ratinassa oli havaittu helmipöllö. Kävin katsomassa ja kuvaamassa sitä. En ole ennen nähnyt helmipöllöä, otus oli suloinen levätessään pihlajan oksilla. Helmareita pääsee perin harvoin näkemään, ja vielä harvemmin keskusta-alueilla. Mukava piristys pimeään syyspäivään!

Meri

Aspinniemi on ollut tänäkin vuonna kesän kääntyessä lopuilleen hyvin miehitetty staijipaikka. Mitään kovin voimakasta muuttoa paikalta ei vielä toistaiseksi ole nähty, mutta aina jotakin mukavaa sattuu kiikareihin ja kaukoputkiin. Lisäksi mukavassa porukassa hiljainenkin muuttopäivä kuluu nopeasti.

Loppukesän havaintoihin on kuulunut mm. kahlaajia ja vesilintuja. Kahlaajien määrä on tosin ollut melko vähäinen. Usein elokuussa karilla tavattu karikukkokin on jäänyt puutelistalle. Karikukkoa olisi kovasti kaivattu jo päättyneessä sisämaayhdistysten välisessä elonkorjuukisassa, jossa PiLy sijoittui komeasti hopeasijalle. Karilla oli kuitenkin elokuun ensimmäisenä päivänä kolmen pulmussirrin parvi. Pulmussirrit ovat aina Pirkanmaalla harvinaista herkkua.

Aspilla voi ottaa rennostikin kuten Viertolan Kirsi© Kuva Jukka T. Helin

Vesilintupuoli on koostunut tietenkin pääosin paikallisista kuikista, kaakkureista, silkkiuikuista ja härkälinnuista. Tähän mennessä vain melko pieniä lähinnä yksittäisiä sorsalintuparvia on näkynyt muuttavina merkkinä syksyn alkamisesta. Alussa sorsalintumuutto painottui jouhisorsiin, mutta viime päivinä on havaittu myös haapanoita. Mustalintuja kiertelee Näsijärvellä useasti ilman varsinaista päämäärää. Tällainen epäjohdonmukainen kiertely ja lentely pitkin Näsijärven pintaa kuuluu olennaisesti mustalintujen elämäntapaan ennen varsinaista ponkaisua muutolle yli Pyynikinharjun.

Yksinäisen staijarin ystävä© Kuva Jukka T. Helin

Loppukesän ja alkusyksyn aikana on tapahtunut joitakin mieleenpainuvia lintutapahtumia. Yksi tällainen oli varsin aikaisen nuoren pikkukajavan kohtaaminen Eero Niinikosken kanssa 19.8. Katselimme melkoisen hiljaista Näsijärveä tarkkaillen kuitenkin lokkilintuja. Yhtäkkiä äkkäsimme harmaalokkia pienemmän lokkilinnun, jolla oli selkeä w-kuvio, lähestyvän Siilinkarin takaa.

Lokkilintu lensi lähemmäksi ylittäen Siilinkarin. Se lensi suoraan Aspinniemeä kohti jonkin matkaa, mutta kääntyi sitten itään kohti Koukkukaria. Se näytti seuraavan hetkisen kalastajavenettä, joka oli liikkeessä Koukkukarin suunnalla. Pystyimme havainnoimaan lintua hyvässä valaistuksessa. Lintu teki myös muutaman syöksyn, jossa ratkaisevat tuntomerkit näkyivät selkeästi. Pikkukajavan näkeminen Pirkanmaalla on aina huippuhetki -ja etenkin kajavan näkeminen näin aikaisin elokuussa oli yllättävän hieno kokemus. Kajava suunnisti sitten Niihamanselän suuntaan kadoten meiltä näkyvistä Koukkuniemen taakse. Kajavaa ei sen koommin nähty -kaiketi se jatkoi muuttoaan pois Pirkanmaalta.

Kukkiva Aspinniemen staijipaikka© Kuva Jukka T. Helin

Toinen kokemus, joka jättää jotakin mielensopukoihin, on merikihuparven havaitseminen. Merikihu on tavallinen laji, mutta Pirkanmaalla ja sisämaassa yleensäkin sen tapaamisessa on jännitystä. Jo yksittäinen kihu on kokemus sinänsä, mutta kihuparvi on suuri kokemus. Kihujen taitavaa lentelyä ja kisailua lokkien kanssa on aina mukava seurata. On jopa yllättävää, että kihu kykenee saamaan yleisen hälytyksen aikaan harmaalokkienkin joukossa. Usein juuri harmaalokkien nouseminen Siilinkarilta tai Koukkukarilta ilmaan paljastaa kihun tai jonkin muun pedon lähestyvän.

Sain seurata Eero Niinikosken ja Olavi Kalkon kanssa Aspinniemestä käsin elokuista kihuparvea, joka koostui kahdesta tummasta yksilöstä ja yhdestä vaaleasta yksilöstä. Parvi lenteli hitaasti pitkin Näsijärveä ja katosi kuten pikkukajavakin lopulta Niihamanselän suuntaan.

Yhtenä päivänä tuli myös nähtyä jo perinteiseksi muodostunut syksyinen näytelmä, jonka päätähtenä esiintyi aikuinen merikotka. Merikotka lähestyi Siilinkaria, ja lokit ampaisivat ilmaan. Jotkut lokit ovat kuitenkin yllättävän rohkeita. Ne eivät tunnu käsittävän, miten nopea tuollainen suurikokoinen merikotkakin voi olla. Merikotka on jo useana syksynä käyttänyt ravinnokseen harmaalokkien lihaa. Nytkin merikotka kääntyi nopeasti ja iski yhtä liian lähelle jäänyttä harmaalokkia. Harmaalokki tipahti veteen, josta merikotka raahasi sen kynsissään Siilinkarille. Jostakin syystä merikotka kuitenkin jätti aikeensa kesken ja jätti harmaalokin Siilinkarin kiville poistuen itse itää kohti. Häiriintyikö sitten liikaa vieressä rääkyvistä variksista? Näimme Aspinniemestä käsin, miten loukkaantunut lokki pystyi vielä kipittämään kallioilla parempaan suojaan, vaikka oli saanut osansa merikotkan kynsistä. Pitkää ikää sillä tuskin oli odotettavissa.

Harmaalokki itse roskaajien tarjoamalla aterialla© Kuva Jukka T. Helin

Muuttohaukkoja tapaa Aspinniemen syksyinen staijari säännöllisesti. Muuttohaukka saattaa usein tulla suoraan järven yli. Tai sitten se ilmaantuu kuin tyhjästä yläilmoista! Näin tapahtui elokuun lopussa. Aspinniemessä lenteli väsyneen oloinen kiuru. Se jäi kököttämään kivenkoloon aivan rannan tuntumaan. Sitten se lähti lentämään väsyneen kiurun lentoa Lapinniemen suuntaan aivan veden pinnassa. Seurasin sitä kiikarilla. Yhtäkkiä kiuru näytti tipauttavan itsensä veteen. Huusinkin muille:” Miksi kiuru laskeutui veteen?”. Sitten vasta älysin muiden kanssa, että aikuinen muuttohaukkakoiras oli muuttomatkallaan ampaissut jostakin korkealta ja iskenyt kiurua siten, että kiuru putosi veteen.

Muuttohaukan ravinto kiuru © Kuva Matti Sulko

Muuttohaukka lensi uudelleen kiurun luo ja nappasi sen kynsiinsä. Sitten komea haukka lensi Tampellan korkean piipun taakse syömään saalistaan.  Ateriointi ei kestänyt kuin tovin ja haukka ilmaantui jälleen esille kaarrellen muutaman kerran ennen muuttolennon jatkumista lounasta kohti.

Muuttohaukka ei varmaankaan voinut vastustaa väsyneesti räpiköivän kiurun näkemistä otollisesti alapuolellaan, vaan vaistomaisesti syöksyi nauttimaan pientä välipalaa. Kiurun kannalta tämä oli tietenkin hyvin surullinen tapahtuma, mutta Aspinniemen staijareille muuttohaukka tarjosi jälleen yhden ikimuistettavan kokemuksen.

Muuan sumuinen aamupäivä elokuussa oli myös merkittävä, kun ajatellaan pirkanmaalaisia lintuhavaintoja. Tarkastelin sumun läpi Siilinkaria ja havahduin näkemääni. Karilla istui kallion ja kivet täyttäen 165 mustavalkoista meriharakkaa. Hetken päästä karille laskeutui vielä 60 meriharakan parvi. Karilla oli näin ollen näkyvissä 225 meriharakkaa, mikä on ennätyksellinen määrä Pirkanmaalla. Karin toista puolta ei näe Aspinniemestä ja sinne voi hukkua lukuisasti lintuja. Näin ollen meriharakoita saattoi olla enemmänkin kuin tuo 225. Mutta, koska meriharakkaparvi ei lähtenyt lentoon karilta, tarkkaa määrää en kyennyt laskemaan.

Utuinen Siilinkari ja meriharakoita© Kuva Jukka T. Helin

Eräänä päivänä sain havainnoida mielestäni varsin omituista tapahtumaa. Pitkin järven pintaa lensi kolmen pikkukuovin parvi. Ne näyttivät aivan selvästi pyydystelevän järven pinnasta jotakin. Kuovit jäivät myös aika ajoin hetkeksi lekuttelemaan veden pinnalle. Sitten taas yhtäkkiä parvi kohosi korkeuksiin kierrellen siellä aikansa. Hetken kuluttua kuovit tulivat alas ja tuo kiertely edestakaisin aivan veden pinnassa jatkui. Tätä toistui pitkään. Tuona päivänä oli ilmeisesti lentomuurahaisia runsaasti lentelemässä veden pinnan päällä. Pikkukuovitkin halusivat kaiketi saada osuutensa niistä. Myös lokit käyttäytyivät samalla tavalla. Jossakin vaiheessa pikkukuovit lentelivät veden pinnassa yhdessä lokkien kanssa samassa rintamassa.

Aspinniemi antaa lähes päivittäin kokemuksia, kun vain jaksaa staijailla joskus hiljaiselta näyttävää järvenselkää ja rantoja. Kun syysmuutto todella käynnistyy, nähtävää riittää entistä enemmän. Aspinniemi on oiva paikka tulla seuraamaan paikallisia ja muuttavia lintuja. Aspinniemeen ovat kaikki tervetulleita kantastaijareiden joukkoon. Siellä voi vain tulla poikkeamaan. Joten nähdään toisemme hyvällä pirkanmaalaisella lintupaikalla Näsijärven rantamilla!

Jukka T.

Aamupäivä on jo pitkällä, kun kaappaan kameralaukkuni ja lähden pitkästä aikaa ulos tuulettumaan. Syysflunssa on hoitanut omaa hommaansa ja pitänyt minut neljän seinän sisällä. Nyt on jo pakkokin päästä ulos haistelemaan syksyn alkua. Kuiva ja aurinkoinen sää houkuttelee linturetkelle, samalla voisi kävellä tutulle kaakkurilammelle asti.

Nousen korkean mäen päälle, josta on muutamia vuosia sitten hakattu harventaen nuorta kuusta ja mäntyä pois. Maisema näyttää siedettävämmältä nyt, kun korkea heinä peittää hakkuujätteet näkyvistä. Kulku on kuitenkin raskasta monitoimikoneen syvissä urissa ja metsään jätettyjen runkojen ja oksien välissä. Viimein aukea loppuu ja jylhä kuusikko seisoo edessäni.

Palokärki uikuttaa metsässä tuttuun tapaansa, kun tunkeudun hakkuuakealta kuusimetsän pimentoihin. Kävely muuttuu heti helpommaksi, kun ei tarvitse väistellä metsänpohjaan jätettyjä latvuksia ja oksia. Pehmeä sammalpohja myötäilee askelia, kun hiljaa liikkuen nautin maiseman hiljaisuudesta ja metsän tuoksuista.

Metsän rauhassa on jotain suomalaiseen sieluun vetoavaa.

Maasto viettää hiljalleen alaspäin kohti suolammen rantaa. Lampi on rauhallisessa notkelmassa, joten se on tarjonnut jo monena vuonna kaakkureille oivan pesälammen kasvattaa poikasiaan. Paikalle harvoin osuu ihmisiä, mitä nyt paikalliset asukkaat käyvät lakkoja poimimassa tai satunnaisesti ahvenentirrejä narraamassa. Omassa muistissani on pojankoltiaisena noin 30 vuotta sitten tehdyt kalareissut isän kanssa. Silloin jo lammella saattoi nähdä varovaisesti liikkuvan ison linnun, joka ei turhaa meteliä itsestään pitänyt.

Suolammen rauhaa. Kaakkurin pesimäsaari etuoikealla.

Suopursun voimakas tuoksu tulee huumaavana, kun kävelen upottavaa lammenrantaa. Sudenkorentoja liikkuu nopein pyrähdyksin rantakasveja tutkailemassa ja vedenpinnalla tuhannet vesimittarit tekevät omaa tarkkaa työtänsä. Kaakkureiden pesinnästä ei ole enää merkkiäkään näkyvissä, tämän kesän kaksi poikasta ovat jo lentäneet isommille vesille opettelemaan kaakkurina olemista. Ainoastaan telkkäpoikue on vielä yhdessä ja peräkanaa emon perässä uiden kiirehtivät karkuun lammen toiselle rannalle. Lammenrannassa on yksi telkänpönttö, mutta se on huonokuntoinen, joten melko varmaan telkällä on ollut kolopesintä jossain lähellä.

Telkkäpoikue kotilammellaan.

Jätän lammen ja palaan takaisin kuusimetsän varjoihin. Kuljen kitukasvuisten mäntyjen muodostaman muutaman kymmenen metrin pituisen vyöhykkeen läpi närhen karhean rääkäisyn saattelemana. Liekö sekin tarkkaillut minua ja nyt ilmoittaa mielipiteensä kulkijalle, joka tylysti on sen hommia häirinnyt.

Kuusimetsässä istahdan kannolle ja alan hiljaa viheltelenään. En edes yritä muodostaa minkäänlaista linnunääntä, koska tiedän, että pikkulintuja kiinnostaa kyllä tavallinen viheltelykin. Eikä tarvitse kauan odottaa, kun jo alkaa kuulua vihellyksiä ja tirahduksia, kun tiaisparvi saapuu uteliaisuuttaan paikalle. Joukosta erottuu hömötiaisen karheankäheä tsi-tsi-tääh-tääh ja talitiaisen vihaiselta kuulostava shä-shä-shä. Koitan laskea lintuja, kun ne kiertelevät minua oksien suojassa tarkastaen mahdollisen vaaran merkit.

Kun ne viimein totesivat vaarattomuuteni ja uteliaisuus tuli tyydytetyksi, palasivat linnut omiin puuhiinsa. Kiireisinä ne kieppuvat ja pyrähtelevät kuusten rungoilla etsien halkeamista ja rakosista syötäväksi kelpaavaa. Sammalikosta ja kuusenneulasista ne nokallaan nopeasti nappaavat makupalat ja kiikuttavat niitä omiin kätköihinsä myöhempää käyttöä varten.

Parvesta erotan ainakin tali- ja sinitiaisia sekä hömö- ja töyhtötiaisia. Ne loittonevat minusta syvemmälle metsään ja hiljaisuus palaa kuunneltavaksi. Satunnaisten ylilentävien lintujen äänet ovat ainoat, jotka erottuvat tuulenhuminasta. Istun vielä pitkän tovin kannolla ja alan miettiä jo poislähtöä, kun tiaiset palaavat takaisinpäin. Ne lennähtävät kuusenoksille yhtä vikkelästi kuin ennenkin ja jatkavat omaa yhteydenpitoääntelyään. Töyhtötiainen lähestyy minua kuin tarkistaakseen vielä, etten ole syötävää tai vihollinen. Se keikkuu kuusenoksalla nostaen ja laskien hassua mustavalkeaa töyhtöänsä. Töyhtötiainen on utelias ja suht peloton, kun se tulee juttelemaan vieraan kulkijan kanssa. Tirriririt-tirriririt sen tarina kuuluu, omia asioitaanko kehuu vai metsän tapahtumiako, en tiedä.

Töyhtötiainen on peloton ja utelias lintu.

Äkkiä yksi tiaisista päästää varoitushuudon ja koko parvi säntää siivilleen. Ne ääntelevät kiivaasti ja siivet hakkaavat ilmaa pakokauhun vallassa. Kiireesti ne etsivät suojaa mistä kerkiävät, tiheistä ryteiköistä tai kuusenoksien alta. Jokin ne sai pakokauhun valtaan, mutta mikä? Yhtään tiaista ei ole enää näkyvissä. Katseeni kiertää ympäröiviä kuusia ja viimein keksin oksalta pienen mytyn, josta minua tuijottaa kaksi keltaisena leimuavaa silmää. Varpuspöllö saapui paikalle ja ilmeisesti se koitti napata tiaisparvesta itselleen saalista.

Pöllölläkin on kiire kasvattaa talvivarastoaan. Sen pääasiallinen saaliseläin on metsämyyrä, mutta onpa pöntöstä löytynyt räkättirastaan kokoisia saaliita. Pöllö tarvitsee saaliita naaraan viettelyyn ja talvikuukausien vararavinnoksi, kun hiiret ja myyrät katoavat hankien alle.

Nyt tuijotimme toisiamme silmiin, toinen avoimen vihaisena ja toinen silmät suurina varoen tekemästä äkkinäisiä liikkeitä. Pöllö antaa ensin periksi ja alkaa käännellä päätään eri suuntiin kuunnellen ja katsellen. Nostan varovasti kameran silmille ja toivon, ettei pöllö tulkitse aikeitani vihamielisiksi. Kameran etsimen läpi katsottuna pöllön ilme on lauhkeampi ja uskallan itsekin jo hengittää. Nappaan nopeasti muutaman ruudun pöllön kiinnittäessä taas naulitsevan katseensa minuun. Sen koko on pieni, mutta silmistä näkyy sen hurja ja peloton luonne.

Varpuspöllö on pieni, mutta taitava metsästäjä.

Pitkään ei varpuspöllö jouda minua katselemaan, vaan se ponkaisee pehmeästi siivilleen ja livahtaa metsän varjoihin. Sen mentyä ei metsästä kuulu hiiskahdustakaan, aina äänessä oleva tiaisparvikin on hiljaa piiloissaan. Odottelen paikallani istuen vielä tovin, että tulisiko näytelmään jatkoa, mutta metsä vaikuttaa aivan elottomalta. Vain tuulen humina rikkoo hiljaisuuden.

Nousen kannolta ja keräilen kamerat takaisin laukkuun. Venyttelen hieman kankeita jäseniä ja suuntaan rinteeseen kohti hakkuuaukeaa ja tietä. Kuusikon reunassa käännyn vielä katsomaan taakseni, toivoen näkeväni viimeisen vilauksen pienestä petolinnusta, mutta kuusenoksilla heiluu vain naavaa tuulessa. Huokaisten käännyn ja aloitan raskaan tarpomisen risujen seassa kohti maantietä.

Markku