Pilyn retkiblogi

Torstai 22.5

Kauan odotettu Utön reissu alkoi torstaina aamuvarhaisella, kun Jukka tuli hakemaan minut ja Ainon. Tampereelta matka jatkui kohti Turkua, josta poimimme mukaan Peterin ja Ossin. Auton takakontti oli lievästi sanottuna täynnä tavaraa, mutta kaikki kamat mahtuivat sinne ainakin jotenkuten. Pärnäisistä alkoi noin viiden tunnin laivamatka Utöseen.

En ollut kauheasti ennen nähnyt mitään merilintuja, joten jo m/s Eivorin kannelta tuli muutama elis. Erään saaren rannassa kellui riskilä, merikihuja havaittiin parikin kappaletta ja lisäksi näimme kolmen ruokin parven. Matkan aikana sain nisäkäseliksen harmaahylkeestä. Oli myös hauska katsella viittä merikotkaa samassa kiikarinkuvassa.

Perillä kannoimme tavarat kämppään ja söimme. Sen jälkeen hajaannuimme kiertämään saarta. Alkuun ei oikein tiennyt, mihin olisi pitänyt suunnata. Kävelimme Ainon kanssa etelään päin, ja näimme retken ensimmäiset pensaskertut ja hernekertut. Pesiviä lapintiiroja näkyi runsaasti. Illalla staijasimme luotsiasemalla, mutta mitään kovin suurta muuttoa ei mennyt. Lahdella olivat paikallisena mustakurkku-uikku- ja heinätavipariskunnat, ja lisäksi kivillä yksinäinen pikkusirri.

Jukka ja Aino olivat myös näkevinään kauempana kalliolla karikukon, mutta omasta mielestäni kaukoputkessa näkynyt lintu muistutti erehdyttävästi västäräkkiä…

Utön huuhkajapari istuskeli komeasti läheisellä luodolla. Upea havainto, kun en ollut koskaan ennen lintua nähnyt. Olin kuullut vain kumean huhuilun muutaman kerran talvisessa metsässä.

Puista löytyi kultarinta laulamasta, ja tämä oli itselleni vuoden ensimmäinen. Ainolle se olisi ollut elis, mutta lintu katosi jonnekin. Onneksi niitä havaittiin paljon muina päivinä, ja esimerkiksi majapaikkamme lähistöllä kultarinta lauleskeli useaan otteeseen iloisesti.

 

Päivä oli ollut pitkä, joten kymmenen jälkeen menimme nukkumaan. Ainoastaan Ossi tallusteli itäniitylle puoli yhdeksitoista, jolloin yritettiin saada aamulla paikalla ollutta viiriäistä ääneen atrapilla. Lintu oli varmaankin jatkanut matkaansa, kun mitään ei ollut kuulunut.

Perjantai 23.5

Herätyskello soi neljältä, ja aamustaiji alkoi vähän ennen viittä. Muutto oli edelleen melko vaisua, muutamia pikku parvia silloin tällöin.

Lahdella kellui paljon paikallisia pilkkasiipiä. Täällä pääsi kunnolla ihastelemaan niitä ja tarkkailemaan lentäviä lintuja lähietäisyydeltä. Ennen olin nähnyt pääasiassa vain kaukana painavia muuttoparvia. Kivikosta löytyi vihdoin myös ihan oikea ja todella komea karikukko, vaikka Utössä nämä karikukot tuntuvat olevan kovasti västäräkkien kaltaisia.

Merikihun saalistus oli mielestäni yksi retken hienoimpia haviksia. Ilmataistelu oli hurjan näköistä touhua linnun ahdistellessa tiiroja. Lopulta kihu sai napattua kaipaamansa aterian.

Lähistöllä lauloi pikkusieppo, ja komea koiras myös istui puun latvassa muutaman hetken. Hauska kaveri, kun ei niitä liian usein tule havaittua. Aino sai linnusta myös eliksen.

Lähdimme komppaamaan etelään päin, jos pusikosta vaikka pomppaisi jotain mielenkiintoista. Ruovikosta esiin lennähti jokin kerttunen, mutta tarkempi määritys jäi auki. Pensaista löytyi kultarinta sekä muutamia hernekerttuja ja pensaskerttuja.

Suuntasimme eteläniemen piisamilammikolle, koska Peteriä kiinnostivat kovasti nisäkäsvuodenpinnat. Kävellessämme kivikkoista katajikkoa pitkin, säikähdin yhtäkkiä hirveästi. Olin juuri astumassa maahan, kun huomasin jalkani alla hautovan haahkan.

Onneksi ehdin tajuta asian, joten mitään ei sattunut. Jos olisin päättänyt haahkaemon ja poikasten päivät, asia varmaan kalvaisi mieltäni pitkään. Linnulla on kyllä erinomainen suojaväri, joten kannattaa aina tuollaisilla paikoilla katsoa, mihin jalkansa laittaa.

Noin kymmenen metriä käveltyäni huomasin jalkani alla taas jotain. Pienessä linnunpesässä oli kolme kaunista munaa, pesä oli ilmeisesti lapintiiran. Tällä kertaa osasin paremmin varoa, ja munat säilyivät ehjinä. Päätimme kuitenkin kiertää vähän kauempaa polkua pitkin, ettemme vahingossa astuisi poikasten tai pesien päälle.

Varovasti lähestyimme piisamilätäkköä, jotteivät eläimet pelästyisi meitä. Odotimme hetken aikaa, mutta piisamit pysyivät tällä kertaa piilossa.

Eteläkärjessä kuulimme mustaleppälinnun laulua, ja Aino sai eliksen. Muleli ei kuitenkaan näyttäytynyt, vaikka yritimme sitä kalliolta etsiä. Eteläniemen kivikossa lenteli pensastasku, joka oli Ainolle taas elämänpinna, ja itselleni vuodari. On aina hauska katsella vuoden ensimmäisiä lintuja, erityisesti hyönteissyöjiä, kun niitä ei ole talven aikana ollenkaan nähnyt.

Pohjoisesta koetimme etsiä sinirintoja, laihoin tuloksin. Lapintiirat esittivät hienoja lentonäytöksiä ilmassa, ja haahkapoikue uiskenteli rantavedessä. Läheiseltä luodolta Ossi ja Jukka löysivät luotokirvisen, joka oli Ainolle ja minulle elis. Aika hauska juttu, että luotokirvinen on selvästi tummempi kuin tutummat metsäkirvinen ja niittykirvinen.

Tyllillä oli kuulemma poikanen jossakin lähistöllä, ja kaksi lintua juoksentelikin rantahiekalla edestakaisin. Pikkuista en kuitenkaan nähnyt. Muutaman kerran tylli tuli sen verran lähelle, että siitä sai jonkinlaisia kuvia.

 

Lounaan olimme tilanneet etukäteen Hannalta, ja söimme herkullista kalalaatikkoa. Seuraa meille piti Hannan mummu, jolla riitti puhuttavaa vaikka mistä. Ymmärsin puheesta suurimman osan, vaikka olen lukenut ruotsia vasta kaksi vuotta.

Ruuan jälkeen Aino ja Ossi jäivät päiväunille, ja me muut lähdimme etsimään piisamilammikolla nähtyä luhtahuittia.

Istuimme kallionpainanteessa tähyillen luhtahuittia kaislojen seasta. Se ei kuitenkaan tepastellut komeasti esille, vaikka odotimme muutaman tovin. Komppasimme lätäkön ympärillä pariinkin otteeseen, mutta huitti pysyi piilossa. Lintu oli tainnut jatkaa matkaansa.

Illalla itäniityn rannalla oli komea suosirri, josta tuli vuodenpinna. Kivillä seikkaili muutama punajalkaviklo, ja vedessä ui tukkasotkapari sekä koiraslapasorsa. Kallioiden puskissa lauloi useita pensaskerttuja. ”Raripuskaksi” kutsutussa pensaassa kähmyili harmaasieppoja, pajulintuja ja hernekerttuja. Ilmassa lenteli todella paljon pikkuhyönteisiä, joten kyllä hysyjen kelpasi.

 

Utössä leijaili jännän näköisiä hyönteisiä, jotka roikottivat takajalkojaan. Välillä niitä pörräsi ympärillä jopa liiaksi asti. Myöhemmin kuulin, että kaverien nimi oli karvahyttynen. Tällaisia kummajaisia en ollut aikaisemmin tavannut.

Lauantai 24.5

Auringonnousu on aina upeaa katseltavaa, ja oli hienoa kävellä aamulla staijipaikalle ihaillen auringon ensisäteitä. 

 

Lahdella oli komea isosirri paikallisena. Linnun punertava höyhenpuku oli loistokkaan näköinen hyvässä myötävalossa. Gavioita muutti jonkin verran. Itse en parvia kauheasti mereltä löytänyt, silmät meinasivat väkisin painua kiinni parin tunnin nuhaisten yöunien jälkeen. Muutto ei nytkään ollut maata mullistavaa, joten lähdimme kiertämään saarta. Kävellessä sitä virkistyi, eikä enää ollut yhtä väsynyt olo.

Kylän puissa ja puskissa oli pikkulintuja, kuten harmaasieppoja ja punavarpusia. Käenpiika vihelteli silloin tällöin, ja retkiporukkamme muiden jäsenten mielestä sen valitus kuulosti omalta puheeltani.  Sain kuulla tästä aina, kun käenpiika oli äänessä. Ei ole todellakaan helppoa olla joukon nuorin.

 

Näinkin sitä voi lintuja tarkkailla

Jukan ja Ainon kanssa lähdimme itäniityn rantaan. Mitään kummempia siellä ei näkynyt. Palasimme polkua pitkin raripuskan kohdalle. Pusikossa lauloivat ruokokerttunen ja lehtokerttu. Välillä äänessä olivat myös erehdyttävästi kuhankeittäjältä ja kultasirkulta kuulostaneet linnut, mutta samaan aikaan oksien kätköistä kuului poikien supinaa…

Lähdimme koko porukan voimin katsastamaan tykkikalliot. Yhdessä pensaassa pyöri pajulintuja ja niiden lisäksi laulava kultarinta. Lintu luritteli oikein innoissaan, ja tuli hyvin näkyville. Oli todella mahtavaa ihailla kaukoputken läpi sen vahvan keltaista rintaa, ja etenkin punaista kurkkua linnun laulaessa. Lähietäisyydeltä nähty kultarinta oli ehdottomasti yksi retken makeimpia haviksia, tämän tulen varmaan muistamaan vielä pitkään.

Ossi ja Peter olivat havainnoineet lintua hieman eri suunnasta, eivätkä ilmeisesti olleet nähneet tätä yhtä hyvin kuin me muut. Kämpällä käytiinkin kiivasta keskustelua otuksen laulutavasta ja pukutuntomerkeistä. Linnun tarkkaa lajia pohdittiin ankarasti, oliko se nyt kultarinta, luhtakerttunen vai taiturikultarinta. Myöhemmällä tarkastuskäynnillä paikalta löytyi kultarinta, joten eiköhän se ollut sama kaveri kuin aamulla.

 

Asuntomme luovutimme puolenpäivän aikaan, seuraavan yön majapaikasta ei ollut tietoa. Ilma oli kyllä mitä hienoin, joten tarvittaessa voisimme nukkua kalliolla. Roudatessamme kamojamme ulos Tenovuon Jorma tuli näyttämään kuollutta lapinsirkkua, joka vielä eilen oli lennellyt eteläniemellä. Näkyviä vammoja linnussa ei ollut, ja koiraan höyhenpuku oli äärimmäisen kaunis. Oli hauskaa tarkastella siivekästä niin läheltä, mutta mieluummin sitä olisi ihaillut elävänä.

Ainon ja Jukan kanssa kävelimme eteläniemeen. Oli aivan tyyntä ja aurinko porotti korkealta. Koska iltapäivän lintumeno oli lähes olematonta, loikoilimme kalliolla ja söimme eväitä. Aino lähti hakemaan makuualustojamme kylältä. Juuri kun hän oli palannut, Peter soitti ja sanoi kahden pikkukuovin olevan paikallisena staijipaikan lähellä. Olisivat olleet Ainolle eliksiä, mutta hän ei jaksanut taas kävellä takaisin. Niinpä vain minä ja Jukka läksimme luotsiasemalle.

Pikkukuoveilla oli tajuttoman hyvä suojaväri, enkä meinannut löytää niitä millään, vaikka muut näyttivät kaukoputkella paikan. Luulin aluksi, että linnut olivat vain joku vitsi, jotta tulisimme turhaan toiselle puolelle saarta. Lopulta kuitenkin hoksasin linnut, jotka kätkeytyivät kalliota vasten todella hyvin.

Vähän ajan kuluttua Ainokin siirtyi eteläniemestä luotsiasemalle, ja onnistui näkemään pikkukuovit. En jaksanut kauheasti seurata päivämuuttoa, joten päätin vain levätä kalliolla. Ossi ja Jukka huomasivat molemmat yhden muuttavan parven merellä, mutta mitään muuta ei juuri näkynyt. 

 

Illalla Ossi painui staijamaan eteläkärkeen. Kun hän vähän päästä soitti, että kahlaajia muuttaa ihan mukavia määriä, me muutkin suuntasimme samalle paikalle. Merellä meni parvea toisen perään, iso osa linnuista oli suosirrejä. Myös luotsiasemalla staijanneet näkivät runsaasti kahlureita, ja yhteensä illan aikana laskettiin muun muassa lähemmäs 700 suosirriä ja noin 480 pientä kahlaajaa. Vaikka muutto oli ollut aiemmin retkellä lähes olematonta, niin tämä kyllä korvasi kaiken. Kerrassaan mahtavaa kahlaajien iltamuuttoa!

Muutto hiipui yhdeksän jälkeen, mutta jäimme kalliolle, koska meillä ei ollut kiirettä nukkumaan. Hanna oli nimittäin järjestänyt meille jonkinlaisen yösijan, mutta herrasmiehet juhlivat siellä vähintään kahteentoista asti. Eteläniemen staijipaikalla meitä viihdytti peltomyyrä. Seisoimme paikallamme liikkumatta, ja myyrä tuli aivan jalkojemme juureen jyrsimään jotain ruohoa. Veikeän näköinen otus, josta osa joukostamme kuittasi nisäkäseliksen.

Mustaleppälintu lauloi myös muutaman kerran, mutta tälläkään kertaa emme saaneet lintua näkyviin. Kävellessämme kylälle päin ihailimme auringonlaskua, joka sai taivaanrannan hehkumaan punaisen, violetin ja oranssin eri sävyissä.

Kylällä etsimme sarvipöllöä, ja näimme sen lentämässä kaupan nurkilla. Otus oli salamyhkäisen näköinen liidellessään hämärissä.

Koska juhlijoilla menikin pitempään, pääsimme rakenteilla olevaan kahvilaan nukkumaan.

25.5. Sunnuntai

Viimeinen päivä oli edessä, ja ennen lautan lähtöä ehtisi vielä hyvin katsastaa saaren. Jossain kylällä seikkaili nokkavarpunen, mutta sitä en onnistunut näkemään. Muuten kylän lintutarjonta oli varsin tavanomaista. Puun oksalla istunut käenpiika oli kuitenkin kiva havainto, koska en ollut ikinä ennen lintua nähnyt.

Mietimme minne päin saarta pitäisi suunnata, kun saimme tiedon, että Ossi oli löytänyt itäniityltä pussitiaisen! Ripeästi siis sinne, ja lintu löytyikin ruo´on päästä istumasta. Melkein heti se kuitenkin nousi lentoon, ja samalla kuului pussitintin haikea ääni. Lintu näytti katoavan etelään päin, mutta palasi pian takaisin ruovikkoon.

Lintua päästiin kunnolla ihailemaan, ja monet saivat siitä eliksen. Pussitiaiskoiras oli kyllä komean näköinen otus. Päivemmällä lintu siirtyi saunalahden pajupuskaan. Samaan pensaaseen istahti kerran pikkulepinkäinen, ja oli hauska vertailla samassa kiikarinkuvassa olevaa lepinkäistä ja pussitinttiä. Naamiopäiset linnut olivat kuin toistensa kopiot, toinen vain vähän toista suurempi.

 

Itäniityn raripuskasta löytyi aamulla vielä naarassinirinta, josta tuli retken seitsemäs elis. Vaikkei tällä linnulla ollutkaan kovin paljoa sinistä rinnassa, se oli ihan itsensä näköinen. Kesäkuun toisensa päivänä lähden reiluksi viikoksi Lappiin vaeltamaan, joten ehkäpä siellä näen komean sinirintakoiraan.

Ensimmäisestä saarireissusta jäi todella hyvät fiilikset. Lintusäät eivät olleet kovin otolliset, mutta toisaalta oli ihanaa nauttia auringonpaisteesta kokonaiset neljä päivää. Siivekkäitä olisi voinut näkyä hyvällä tuurilla moninkertainen määrä. Silti oli mukavaa tarkkailla ihan peruslajejakin, siinä kuitenkin oppii eniten. Täällä pääsin esimerkiksi hyvin vertailemaan hernekertun ja pensaskertun eroja. Myös eri lintujen laulut tulivat tutummiksi, erityisesti mustapääkertun ääntä muut yrittivät takoa päähäni. Sen laulu saattaa edelleen olla vähän hakusessa, mutta enköhän opi senkin jonain päivänä tunnistamaan. Kerrassaan mieletön retki, Utöseen täytyy vielä joskus päästä uudestaan!  

Meri

Aloitin viime yönä (29.5-30.5) yölaulajaretkeilyn Oriveden läntisissä ja eteläisissä osissa. Retkiseuranani oli belgialainen Benny Cottele. Benny ehti lähteä mukaan yöretkelle, koska hänen koneensa lähtee vasta tänään iltapäivällä Pirkkalasta kohti kotimaisemia. Ilta oli lämmin, ja tuulikin vaimeni mukavasti. Aamuyöstä koleus alkoi kuitenkin vaivata – eniten Bennyä. Benny kuunteli sisukkaasti suomalaisen alkukesän ääniä, mutta hänen olemuksestaan näki, että yöllinen kylmyyskin teki tehtävänsä. Itselläni ei ollut suuria vaikeuksia, koska olen turtunut kesäisen yön koleudessa jo riittävän useasti.

 

Benny kertoi, että Belgiassa ei tehdä juurikaan yöretkiä suomalaiseen tapaan. Yöt ovat siellä pimeitä, ja linnut eivät laula. Tällainen suomalainen valoisa kesäyö on varmaankin jonkinlainen ihmeellisyys Bennylle.

 

Aloitimme retkemme Siitaman suunnalta. Arvelinkin jo etukäteen, että tuolta suunnalta ei lajipussi taida kovin täyttyä. Kuulimme pari käkeä ja kaulushaikaran. Lehtokurppia soidinteli siellä sun täällä. Muutoin vain rastaita, punarintoja, töyhtöhyyppiä ja kuoveja oli äänessä.

 

Suomaseman suunnalla kuulimme parikin kaulushaikaraa. Toinen puhalteli jostakin Kangasalan Vesijärven suunnalta kaukaa lännestä. Suomaseman Naurissaaren tuntumassa puolestaan ”pulloili” tutulla reviirillä toinen haikara. Edelleenkin yölaulajien määrä antoi toivomisen varaa. Rajalahden yllä soidinteli kaksi taivaanvuohta.

 

Koivuniemessä Vaarinjärven rannoilta löysimme satakielen. Leppälintukin esitteli säkeitään yöllisessä hämäryydessä. Ruokokerttusia oli äänessä kaikkialla sopivissa paikoissa.

 

Pappilanlahden pensaikossa surisi pensassirkkalintu. Kauempaa Hiedan suunnalta kuului satakielen säkeitä. Asemalla oli menossa junanvaunujen lastaus, joten yölaulajien kuunteleminen ei ollut aivan yksinkertaista. Kuitenkin erotimme kivitaskun laulavan jossakin ratojen välisellä alueella. Pappilanlahden pensaikot ja luhta on aina syytä tarkistaa, koska yölaulajat suosivat aluetta.

 

Tähtiniemen alue, jossa sijaitsee vanhainkoti ja vedenpuhdistamo, on hyvää pensaikkoaluetta. Siellä kuulimme kaksi eri satakieltä. Lisäksi erotin kaukaa viitakerttusen maltillisen puhtaat luritukset sekä luhtahuitin piiskansivallukset jostakin Oriselän W-rannalta.

 

Ajelimme Parpolaan ja Sukkavartaan peltojen tuntumaan. Oripohjanjärvellä lauleskeli kaksi satakieltä ja Sukkavartaalla yksi. Kuulimme jälleen myös kivitaskun laulun. Onkohan kivitasku hieman yleistymässä Oriveden seudulla? Sukkavartaan peltojen kohdalla erotin hetken päästä lähellä laulavan satakielen takaa nopeaa matkimista pensaikosta. Kyllä – siellähän lauloi luhtakerttunen kesäisellä riemulla koleahkossa yössä. Ei, kyllä niitä oli kaksi luhtakerttusta! Satakieli veteli ensi viulua voimakkaasti, ja tähän satakielen viritelmään luhtakerttusten äänet olivat aivan kadota. Samassa pensaikossa lauleskeli viime kesänäkin luhtakerttunen.

 

Siukosaaresta löytyy usein mielenkiintoisia yölajeja. Tällä kertaa Siukosaaren ja Nihuanjärven ympäristön pensaikot olivat vallanneet satakielet. Laskimme niitä kaikkiaan viisi pieneltä alueelta. Tämän jälkeen tarkastimme Onnistaipaleen, jossa on usein ollut viitakerttuskeskittymä. Mutta nyt siellä oli yllättävän vaisua. Löytyi vain yksi satakieli pensaikosta. Ei edes matala Myllyjärvi paljastanut luhtakanaa tai luhtahuittia. Hörtsänän arboretumin tuntumasta on kaadettu komeita isoja lehtipuita. Alue näyttää nyt jotensakin ”kärsineeltä”. Lehtipuukuja on vain muisto.

 

Suuntasimme sitten Hirsilään ja Voitilaan. Hirsilässä lauleskeli satakieli tutulla paikalla. Hetken jo luulimme, että viitasirkkalintu lauloi lyhyesti pari kertaa lähellä radanvarsipensaikossa. Mutta sitten lyhyen ”helinän” perään tuli aina tsii. Laulaja olikin keltasirkku, jonka laulun alku oli jännän viitasirkkalintumainen. Voitilasta kuuntelimme jo Siukosaaresta kuulemiamme satakieliä. Yksi uusi satakieli oli vielä äänessä lähellä Holmaa Jyväskylän tien tuntumassa.

 

Lyytikkälästä ei yölaulajia ollut äänessä. Laahuksessa tuntuu pesintää yrittävän monikymmenpäinen pikkulokkiyhdyskunta. Vehkalahden pelloilla esitteli laulutaitojaan niittykirvinen. Päätimme kuuntelun klo 3.45 Yliskylän pellonlaitaan. Sinne kuulimme kolme käkeä samanaikaisesti.

 

Bennykin pääsi levolle viluisen yön käännyttyä jo aamuun. Olin itsekin melkoisen väsynyt, koska olimme käyneet päivällä Bennyn kanssa Porissa. Siellä näimme mm. jänkäsirriäisiä, niittysuohaukan, piekanan ja monia muita petoja. Räyskästä ja pikkusieposta Benny oli etenkin riemuissaan. Lisäksi Yyterin lietteille kävellessämme kohtasimme isokäpylintuparven. Näin Bennykin pääsee palaamaan kotiin Belgiaan repussaan uusia kokemuksia ja uusia Suomessa havaittuja lajeja.

 

Tämän Orivedelle suuntautuneen yölaulaja-avauksen saldo näyttää seuraavalta:

 

Kaulushaikara 3Ä

satakieli 14Ä

viitakerttunen 2Ä

luhtakerttunen 2Ä

luhtahuitti 1Ä

pensassirkkalintu 1Ä

käki 8Ä

kivitasku 2Ä

leppälintu 2Ä

Ja sitten vain kuuntelemaan kesäyöhön!

 

Jukka T.

 

Puolenyön tienoissa Innostuin yrittämään yölaulajia, kun keli vaikutti tyynenevän ja kun aikakin alkoi olla niille sopiva. Jäminkipohjassa ei kuulunut yölaulajia eikä Ruhalassa, mutta jatkoin keskustaan, jossa Koulunrannassa jankutti aiemmin ilmoitettu satakieli, mutta muut keskustan rantapaikat kuten Runeberginlähde ja Haapasaarentie olivat hiljaisia. Poukantien loppupäässä alkoi kuulua satakieli, joka lauloi Halkosentien th:n kohdalla. Vähän eteenpäin ja Pyynikkilän kesäteatterin kohdalla kuului vielä toinen eli yön kolmas satakieli.

Kesäteatterin rannasta kuului viitakerttusmaista hidasta laulua ja istuinkin vartin teatterin katsomossa kuuntelemassa koleassa kesäyössä (+ 3-4 astetta) satakielten säestämää esitystä laulunvirittelystä ja varmistamassa, että tulihan sieltä ne hiihyy-tyyppiäänetkin, joita viitakerttunen laulaa.

Jatkoin Ruovedentietä ja retken neljäs satakieli kuului jo kaukaa ja se lauloi Myllyperäntien varressa. Matkalla Mustajärvelle tarkkaili puunlatvassa saalista suurikokoinen yönlintu huuhkaja, joka lähti lentoon auton tultua kohdalle.

Mustajärven rantapuskista lauloi retken viides satakieli. Kun vuoden Ruoveden pinnoista puuttui vielä kaulushaikara, käväisin Visuveden venesatamassa, josta kuului heti tuttu pulloon puhaltelu. Poikkesin vielä paluumatkalla aiemmin ilmoitetulla idänuunilintupaikalla, mutta sen lauluaika ei ollut käsillä.

Paluumatkalla kotiin ajattelin vielä käydä tarkistamassa olisiko niitä Pappilankulmantien satakieliä ollutkin kolme? Heti ensimmäisen kohdalla Halkosentien liittymässä auton avoimesta ikkunasta kuului satakielen lisäksi tuttu surina – pensassirkkalintu! Hienoa musiikkia on kuulla aina lajinsa ensiedustajaa. Ajoin vielä eteenpäin, viitakerttunen oli parantanut lauluaan, toinenkin satakieli jaksoi jatkaa ja minäkin jatkoin vielä eteenpäin. Eräällä peltoaukealla edellisvuotisella paikalla kuului vuoden eka ruisrääkkä!

Palatessa kokeilin Ruhalassa Tapiontien vartta ja löytyihän sieltä yön kuudes satakieli sekä toinen pensassirkkalintu. Susimäessä poikkeaminen ei tuonut lisälajeja, joten oli aika mennä yöpuulle.

Yhteenveto 27.5. Ruoveden yölaulajista:

- satakieli 6 Ä, joista 4 Ä uutta

- pensassirkkalintu 2 Ä

- viitakerttunen 1 Ä

- kaulushaikara 1 Ä ed.

- huuhkaja 1p

Vaikka viileähkö yö ei ollut mitenkään suotuisan tuntuinen yölaulajille, olin yllättynyt näinkin mukavasta retkilajistosta, joten kuuntelemaan!

Aarne

Olin tänään linturetkellä tutuissa maisemissa Orivedellä ja Kuhmalahdella Eila Smolanderin kanssa. Retkeily tuolla suunnalla onkin ollut hieman vähäistä, koska olin neljän päivän retkellä Utön saarella viikonlopun korvilla mukavassa porukassa. Tänään aamulla klo 7.00 ajelin kuitenkin Eilan kotipihaan Oriveden Lyytikkälässä. Eila saapuikin pian ulos eväsreppu ja kaukoputki mukanaan.

Päätimme suunnata auton kohti Vihasjärven ja Maljastensalmen kuhankeittäjäalueita. Yritin jo eilen kuhankeittäjää samalta suunnalta, mutta huonolla menestyksellä. Tuuli oli silloin ikävän navakka ja kylmä. Nyt aamulla -vaikkakin yöllä lämpötila oli ollut ehkä hiukkasen pakkasen puolella- tuuli oli heikkoa, ja aurinko alkoi nopeasti lämmittää. Olosuhteet olivat näin ollen paljon paremmat kuin eilen.

Pysähdyimme aluksi Vihasjärven alueelle kuulostelemaan tuttua kuhankeittäjäreviiriä. Hiljaista oli. Yhtäkkiä havaitsin pellolla lentelevän pöllön. Selvä asio sp. Pöllö saapui hetken kuluttua lentelemään uudelleen lähes pellon pintaan. Tällöin pystyin määrittämään sen sarvipöllöksi. Sarvipöllö saalistelee pelloilla usein vielä varhain aamulla ja jopa aamupäivällä. Tämä oli mukava havis, koska sarvipöllöjä ei esim. viime vuonna näkynyt juurikaan Oriveden alueella. Saa sitten nähdä, onko tällä näkemällämme sarvipöllöllä pesä ja poikaset jossakin peltosaarekkeessa.

Jatkoimme sitten vähän matkaa kohti Rantalaa. Odottelimme hetkisen. Kuulimme vain käen kukunnan, mutta kuhankeittäjästä ei ääntäkään. Soittelin hieman atrappia. Ja yhtäkkiä orioluksen tuttu ja sydäntä nostattava viheltely alkoi kuulua Tiirikaisen suunnalta. Sieltä lintu lensi melko lähelle paikkaa, jossa seisoimme. Se jatkoi viheltelyään aktiivisesti. Näyttäytyä se ei kuitenkaan halunnut, vaan kätkeytyi taitavasti lehtipuiden lehvästöön.

Odotan jokainen kevät kuhankeittäjän paluuta. Muistelen, miten lapsena kuhankeittäjiä oli runsaasti pitkin Orivettä aina aseman seudulle asti länteen. Mutta nyt tämä kaunis ja eksoottinen lintu on käynyt perin harvinaiseksi. Kannan hiipuminen tuntuu vain jatkuvan. Mutta edelleen sen mieltä ylentävä ja lämmittävä kesäinen vihellys kuuluu osana Oriveden ja Kuhmalahden lintumaailmaa. Se tuo kaukaisen saapujan tervehdyksen suomalaiseen kesään.

Kuulimme vielä puolenpäivän jälkeen kuhankeittäjän viheltelevän aktiivisesti Vihasjärven peltojen takaa tutulta kotireviiriltään. Jos haluaa kuulla tätä lopullisen kesän viestintuojaa, on syytä lähteä liikkeelle aamuvarhain. Tällöin -aamuauringon noustessa- kuhankeittäjän vihellykset kaikuvat kuuluvina suomalaisen koivumetsikön kätköistä järvien reunamilta. Parempaa kesätunnelmaa saa etsiä!

Kuhankeittäjää kuunnellessamme viitakerttunen aloitti yllättäen laulunsa erään talon pihapuskissa. Näin sekin innostui aktiiviseen lauluun, vaikka aurinko oli jo korkealla. Kuhankeittäjän vihellys ja viitakerttusen taitavat maltilliset matkinnat täydensivät toisiaan. Alkava kesä tarjosi meille todellisia elämyksiä!

Jatkoimme Maljastensalmelle. Siellä puhalteli kaulushaikara tutusta ruovikostaan. Kultarinta esitteli matkimissarjojaan sillan pielessä juuri Kuhmalahden puolella. Yrityksistämme huolimatta emme havainneet muita kuhankeittäjiä. Mutta kuhankeittäjän muuttokausi kestää pitkälle kesäkuuhun asti, joten niitä saapuu toivottavasti vielä lisää myös Orivedelle ja Kuhmalahdelle.

Siirryimme sitten Sinivuoren luonnonpuistoon. Linnut olivat siellä melkoisen vaisusti äänessä. Tämä johtui varmaankin osittain siitä, että kello alkoi lähestyä jo keskipäivää. Havaitsimme kuitenkin yhden aikuisen pikkusieppokoiraan, joka suostui vain ääntelemään tunnusomaisesti. Laulamaan se ei suostunut. Sirittäjiä ja peukaloisia oli useita äänessä. Idänuunilintua ei löytynyt, vaikka alue haravoitiin huolella.

Paluumatkalla poikkesimme Vihasjärven pelloille. Tavoitteenamme oli staijata hieman petolintuja. Näimmekin sääksen ja kolme kiertelevää mehiläishaukkaa. Pellot vaikuttivat melkoisen tyhjiltä ja hiljaisilta. Yksi laulava pensastasku löytyi muutaman kuovin ja töyhtöhyypän kera. Ja komea kettu asteli pellon poikki. Varmaan sama, jonka olen siellä tänäkin vuonna jo useasti tavannut. Yksittäinen kurki kaarteli ilmassa, ja laulujoutsenpariskunta piti mekkalaa.

Seuraavaksi ajelimme Uiherlanjoen ruovikkoon ja lehtometsään. Tavoitteenani oli löytää rytikerttunen. Hetken kuluttua erotinkin rytikerttusen jankkaavan laulun ruokokerttusten laulusarjojen joukosta. Rytikerttunenkin oli palannut monivuotiseen reviiriruovikkoonsa. Tällä kertaa ruovikossa asusteleva kaulushaikara oli vaiti.

Vein Eilan kotiin ja tarkistin vielä  paluumatkalla Tampereelle Pappilanlahden ja Säynäniemen. Pappilanlahdelta ei löytynyt mitään ihmeellistä. Pari mustapääkerttua lauleskeli rantametsiköissä. Muutama pikkulokki saalisteli lahden yllä. Säynäniemen lehdosta yhdytin kultarinnan ja pyrstötiaispariskunnan. Pikkutikka kiikitteli koivujen luomasta hämäryydestä.

Tähän retkeen olen tyytyväinen. Olinhan nähnyt sarvipöllön. Kultarinnan kuuleminen on myös aina yksi päätavoitteeni. Kuhankeittäjä on kuitenkin se lintu, joka saa mieleni kesäisen iloiseksi. Kuhankeittäjä on jälleen palannut kotiin pitkältä ulkomaanmatkaltaan. Toivottavasti näitä kotiinpalaamisia Pirkanmaalle on vielä runsaasti edessäpäin!

Jukka T.

Useimmilla kokopäivän retkillä pidän kirjaa kaikista lintulajeista, jotka kuulen tai näen.  Eilen 22.5. lähdin liikkeelle vasta klo 8, johon mennessä olin “hoitanut” Juupajoelta muistioon jo kotipihan lajit mm. peukaloinen, punarinta, kirjosieppo, 4 rastaslajia jne.  Viereisen Kuivajärven tsekkaamisen jälkeen ajoin Susimäen ls. alueelle, joka on Ruoveden puolella.  Sieltä on mahdollisuus lisätä lajimäärää metsälajeilla.  Paikalla on tavattu aikaisempina vuosina mm. pikkusieppo ja idänuunilintu, mutta vielä ne eivät olleet saapuneet.  Töyhtötiainen, hippiäinen, puukiipijä, palokärki, käpytikka, närhi, korppi, vihervarpunen, järripeippo ja käki ainakin listautuivat sieltä.

Siikakangas soramonttuineen on mielenkiintoinen paikka ja sieltä saa lähes päivittäin mm. leppälinnun ja kangaskiurun.  Nytkin kangaskiuru lensi heti autosta noustuani ylitse äännellen ja laskeutui paikalle, josta se on laulanut pitempään. Jäminkipohja peltoaukeineen ja vesistöineen on tuottavin pinnarasti.  Vielä viime päivinä Taipaleenaukealta on löytynyt tavallisten lajien lisäksi mm. kapustarinta ja pikkukuovi. Nyt ei näkynyt meriharakoita, jotka piileksivät jossain Jäminginselän rannan tuntumassa ilmeisesti pesimäaikeissa.  Kiuru, kottarainen sekä keltavästäräkki löytyvät pesimälajeina helposti ja tuulihaukka avittaa väliin lentämällä yli peltoaukean.  Parina päivänä on aukean pohjoispäässä laulanut Ruoveden ainoa tiedossa oleva peltosirkku, jonka sulosointuinen ääni on mannaa korvalle.  

Jäminginselkä, varsinkin Pärjanojansuu on keskeinen vesi- ja rantalajeihin liittyvä tarkkailupaikka.  Nyt kun vedenpinta on ollut korkealla lajivalikoima on ollut niukka.  Isokoskelo, telkkä, kuikka, haapana, valkoviklo ja liro ovat jokapäiväisiä ja tietenkin myös alueella luppoilevat laulujoutsenet, joita laskin yhteensä yli 200.   Jäminginselän vehreät rantalehdot ovat laululintujen suosimia ja siellä lauloivat  pensas-, mustapää- ja lehtokerttu, jotka ovat viime päivien uusimpia saapujia.

Poikkeaminen Ruhalaan on välttämätöntä, koska siellä on mustaleppälintu aloittanut pesinnän ja nytkin koiras lauleskeli katolla ja naaraskin näyttäytyi.   Ruhalassa on myös Pöytäniementien ja Vilppulantien välissä peltoaukea, joka on varmin paikka löytää keräkurmitsa.  Nyt niitä ei näkynyt, mutta parina edellispäivänä paikalla levähti ja ruokaili 10 ja 4 keräkurmitsan parvet.  Pikkukuovi sentään isokaimansa kanssa löytyi pellolta, jossa juoksenteli myös useita kivi- ja pensastaskuja.

Kautunvuolle, Pöytäselkä, Kotvionniemi ja muut keskustan alueet mm. koulunranta, Runegerginlähde ja Pappilanlahti olivat seuraavat kohteet.   Pöytäselkä on satavarma kaakkuripaikka, jonne ympäristön pesivät linnut tulevat kaakattaen ruokailemaan ja vilvoittelemaan.  Myös lokkilajit hoituvat sieltä, ellei niitä sitä ennen ole löytynyt pelloilta.  Kotvionniemi on hyvä muutontarkkailupaikka, vaikka asutusrakentaminen on heikentänyt näkymäalueita vesistöön.  Sieltä näkee paikoittain vesistöalueen hyvin ja rannoilta voi löytää myös kahlaajia satunnaisesti.  Pikkutylli pesii siellä, mutta en lähtenyt sitä komppaamaan.  Koulunrannassa lauloi satakieli ja useilla retkillä sieltä tapaa pikkutikan.  Pappilanlahdelta löysin vuoden ensimmäisen harmaasiepon ja sitä katsellessa alkoi kuulua pyrstötiaisen varoittelua.  Pian lintu ilmestyikin tienvarteen ja lensi sen toisella puolen olevan mökin alueelle. Vielä oli poikettava Ruojärvellä, jossa lauloi useita ruokokerttusia sekä Risujärvellä, jonka pelloilta löytyi kulorastas ja ilmassa soidinsi metsäviklo.  Itse Risujärvi on umpeenkasvanut, avointa vesialuetta on vähän ja pesivät vesiäiset ovat vaikeasti löydettävissä.  Kun em. Ruoveden paikat oli koluttu, niin pinnalistalle oli kertynyt vähän yli 80 lajia. 

Iltapäivällä kävin vielä Juupajoen paikkoja läpi ajamalla ensin Musturinsuon ja Sauvasuon metsätaipaleen kautta Korkeakoskelle ja Salokuntaan.  Tuohon aikaan useimmat kohdelajit ovat vaikeasti tavoitettavissa, joten puutelistalle tuli mm. pohjan- ja harmaapäätikka, pohjansirkku ja kuukkeli.  Kanalinnuista sentään pyy ja teeri lennähtivät auton edessä, mutta tällä kertaa metsoa ei näkynyt. Myös Korkeakosken kesykyyhkyt pysyivät piilossa.  Salokunnassa Lutunjärven pohjoispää tarjosi vakiolajistoaan: nokikana, tavi, haapana, tukka- ja punasotka, silkkiuikku sekä taivaanvuohi.  Sensijaan paikalla pesivät heinätavi ja lapasorsa eivät näkyneet pitkän ruohikon seasta. Törmäpääsky löytyi järven yllä kiertelevästä pääskyparvesta.   Pikkulokkeja pörräsi yli sadan linnun parvi hyönteisjahdissa selällä, joukossa joitain kymmeniä kalatiiroja. Uusia lajeja ei enää ilmaantunut yrityksistä huolimatta, joten kun illalla lensi vielä lehtokurppa piiskuttaen ja kurnuttaen, oli koko päivän lajisaldo jo 94.  Tänä keväänä se on suurin lukema näiden kahden kunnan alueelta.  Jotta pääsisi yli sadan täytyisi lähteä joko aamulla aikaisemmin liikkeelle tai poiketa vaikkapa Orivedellä tai Virroilla.

Aarne