PiLY:n retkiblogi

Oriveden Längelmäveden Pappilanlahdella oli keväällä 2008 huhtikuussa erikoisenvärinen kanadanhanhi. Havaitsin linnun ensimmäisen kerran 12.4., jolloin olin lahdella retkellä yhdessä Meri ja Aino Öhmanin kanssa. Hanhi laskeutui lahdelle muutaman laulujoutsenen joukossa. Meri äkkäsi omituisen linnun ensiksi.

Kun nopeasti vilkaisin lintua, mielessäni välähti: valkoposkihanhi. Ajatus kuitenkin katosi samantien, koska eihän tuo mikään valkoposki ollut, vaikka päässä valkoista olikin.

Kanadanhanhi viihtyi lahdella 12.4-14.4. välisen ajan. Pirkanmaalta oli tältä keväältä useampikin havainto vastaavanvärisestä kanadanhanhesta. Itsekin näin sellaisen Äetsässä. Liekö sitten ollut sama kiertelevä yksilö vai oliko liikkeellä useampi samankaltainen ilmestys? Tämännäköinen hanhi vieraili myös Juupajoen Salokunnan Jaarilansalmessa 14.4.-15.4.  Juupajoen lintu saattoi olla juuri tämä Pappilanlahden yksilö.

On aika avata tämä Pilyn blogi omalta kohdaltanikin. Viime viikot ovat olleet melkoisen kiireisiä, koska kevät ja alkukesä ovat mielestäni parasta aikaa liikkua luonnossa ja tarkkailla lintuja Lintujen havainnoinnin yhteydessä on mukava myös seurata, miten paljas, lumen alta vapautuva maa alkaa viheriöidä ja kukkia. Puut saavat pienet hiirenlehdet, joiden peitosta kuuluvat ensimmäiset mustapääkertun, kirjosiepon ja sirittäjän säkeet.

Eilen (6.5.) retkeilin jälleen kerran Orivedellä tutuissa maisemissa. Matkaseuranani oli aina yhtä innokas lintumaailman ihailija Eila Smolander. Niinpä ajelin aamusta hänen kotipihaansa Oriveden Lyytikkälässä. Yö oli ollut melkoisen kylmä. Onneksi sentään hyinen edellispäivän tuuli oli tuntuvasti vaimentunut, mutta tuuli tuntui kuitenkin edelleen melkoisen jäätävältä aamusta.

Menomatkalla pysähdyin pikaisesti tarkastelemaan Oripohjanjärveä, joka näkyy jotenkuten Jyväskylän tien varrelta. Siellä on jälleen suurehko naurulokkiyhdyskunta pesimispuuhissa. Laskeskelin järveltä ainakin 250 naurulokkia. Muutoin järvessä uiskenteli näkyvissä vain muutama silkkiuikku sekä yksinäinen punasotkakoiras.

Pian pääsimmekin Lyytikkälästä reissun päälle Eilan kanssa. Lyytikkälän lähialueilta teimme jo jokusen kiintoisan havainnon. Laahuksen järvessä piti mekkalaa 60 pikkulokkia. Saa nähdä, yrittävätkö pikkulokit pesiä siellä tänä vuonna. Laahuksessa olevassa pienessä saarekkeessa oli myös ruokailevia kahlaajia. Löysimme sieltä 15 liroa, kaksi komeaa suokukkokoirasta ja yhden mustaviklon.

Teimme pienen poikkeaman läheisen lehdon tuntumaan, josta kuului muutaman kerran mustapääkertun huilumaiset loppuäänet lavertelun lisäksi. Oriselän rannoilla kuuntelimme rantasipin ja metsäviklojen keväisiä ääniä.

Siirryimme sitten Pappilanlahden rantamille. Leiripappilan alueella on lehtomaista lehtipuumetsää, jossa voi ihailla sirittäjien, mustapääkerttujen, kultarintojen, satakielten sekä muiden yölaulajien mestarillisia otteita. Lehtipuut olivat saaneet jo täälläkin upean keväisen vihertävän puvun. Lintuja oli runsaasti äänessä, mutta edellä mainituista lajeista kuulimme tällä kertaa vain sirittäjän. Pikkutikka kiikitteli nyt Hiedanrannassa.

Pappilanlahti on ollut tänä keväänä melkoisen vähälintuinen -johtuen varmaankin osittain korkeasta vedentasosta. Yksittäisen ruokokerttusen katkonainen rahistelu kantautui korviini. Alueella usean päivän viihtynyt lapasorsapariskunta oli edelleen paikalla. Yksittäinen komeavärinen jouhisorsakoiras uiskenteli ja ruokaili arvokkaasti lahdella.

Pappilanlahti on myös hyvä kahlaajapaikka, kunhan vain vesi on riittävän alhaalla. Tänä vuonna kahlaajia on ollut niukasti. Nyt tosin lahden luhtarannoilla ja pienillä vesimättäillä ruokaili ainakin 50 liroa. Liron ääniä kuului jatkuvasti lintujen vaihtaessa vilkkaasti paikkaansa.

Alla olevassa kuvassa keväisiä Pappilanlahden laulujoutsenia:

Tarkastelimme Eilan kanssa myös tulevan lintutornin paikkaa. Eila oli käynyt pari päivää sitten rakentelemassa pitkospuureittiä tornipaikalle. Torni rakennetaan Leiripappilan välittömään läheisyyteen miellyttävän lehdon suojaan. Toivottavasti torni valmistuu pian, jotta Orivedelläkin voidaan osallistua Tornien taistoon lähivuosina.

Leiripappilan rannalla on hyvä paikka maistella eväitä. Eila oli jälleen kerran taikonut mukaansa todella herkulliset eväät. Tämän taidon hän tuntuu osaavan liiankin hyvin! Linturetkellä on tärkeää hyvä seura ja hyvät eväät. Nämä seikat avustavat sitä, että myös lintuja jää silmiin ja korviin runsaasti. On miellyttävää viivähtää hetken kiireettömänä keväisen lehdon laulupaljouden suojissa.

Leiripappilasta suuntasimme Parpolan ja Sukkavartaan alueelle Oripohjanjärven ja Oriselän rantamille. Kuulimme jokusen niittykirvisen äänen, ja näimmekin kirvisiä. Peltosirkku ei ollut vielä saapunut perinteiselle pesimäpaikalleen. Peltosirkkujen kohtalo on Pirkanmaalla todellakin synkkä. Orivedeltä tämä laji on tyystin katoamassa. Olen viime vuosina löytänyt Orivedeltä korkeintaan muutaman reviirin. Viime vuonna tapasin vain tämän Sukkavartaan alueella reviiriään pitäneen peltosirkun.

Havaitsimme myös kaksi kivitaskupariskuntaa, jotka olivat pesänkunnostustoimissa. Kivitasku on aina mukava havainto, koska tälläkään lajilla ei välttämättä mene kovin hyvin.

Seuraava kohteemme oli Onnistaipaleen Myllyjärvi. Tämä matala järvi on mielenkiintoinen retkikohde, jonne kannattaa käydä tutustumassa. Alkukesällä järven ympäristössä on monipuolinen yölintulajisto. Olen itsekin laskenut sieltä esimerkiksi runsaat viisi viitakerttusta pieneltä alueelta.

Tällä kertaa havaitsimme järvellä kaksi laulujoutsenpariskuntaa, naurulokkiyhdyskunnan, muutama kymmenen liroa ja pari suokukkoa. Vesilinnustoon kuului taveja, tukkasotkapariskunta, nokikanoja, silkkiuikkuja ja pari haapanapariskuntaa. Varpushaukka kaarteli järven yllä. Lähipelloilta kuului kuovin ja töyhtöhyypän ääniä.

Suntasimme sitten Lakkasuolle. Ajatuksenamme oli löytää pohjantikka tai pohjansirkku. Kumpaakaan emme tällä kertaa kuitenkaan havainneet. Palasimmekin Lakkasuolta auton luokse vain lähinnä palokärki havaintopussissamme.

Vähän ennen autoa kännykkä piippasi. Luin nopeasti, että Porista oli löytynyt keltajalkaviklo. Tämä laji olisi itselleni elis, ja se on tavattuna lajina hyvin harvinainen maassamme. Sanoinkin Eilalle, että olen pahoillani, mutta nyt retkemme täytyy tällä kertaa keskeyttää, koska ajattelin lähteä Poriin yrittämään tuota hieman liroa suurempaa, keltajalkaista kahlaajaa. Eila ymmärsi tämän heti eikä tuntunut ottavan yhtään pahakseen. Kiitos siitä hänelle!

Niinpä ajelimme nopeasti Lyytikkälään, josta hyppäsin omaan autooni. Matkan aikana yhdistelimme porukoita siten, että Tampereelta pienen miettimisen jälkeen lähdimme minä, Aarne Ohtonen, Seppo Laine ja Hannu Sippola Aarnen autolla kohti Poria, jossa oli jälleen nähty vilaus tuosta linnusta liroparvessa.

Saavuimmekin Porin Launasiin hevosaitauksen luokse, johon linnun oli nähty uudelleen palanneen liroparvessa. Paikka oli melkoisen hankala tarkkailtava, koska niitty oli jo sen verran korkeaa, että lirot katosivat hyvin ruohon peittoon. Vain toisinaan ne näkyivät avoimesti pienen kosteikon laitamilla. Itse löysin vain liroja -tosin yksi liro tuntui muilta suuremmalta ja jalatkin keltaisemmilla kuin muilla liroilla. Mutta kokoeron arviointi on aina vaikeaa. Samaten valoisuus ja aurinko voi muutella värejä arvaamattomastikin. Tosin tällä lirolla oli samanmallinen vaalea juova silmäkulmassa kuin liroillakin -ainakin minusta näytti siltä. Mutta niityn suojiin saattoi kätkeytyä se oikea keltajalkaviklo!

Yhtäkkiä lirot nousivat ilmaan, ja se suurempi lintu lirojen joukossa. Joku huusi, että tuossa se nyt lentää!  Sain muita liroja suuremman linnun putkeeni, mutta vaikeaa oli nopeasti lentävästä ja kääntyilevästä linnusta tehdä kovin tarkkoja havaintoja. Siinäkö se sitten oli ja meni! Varpushaukan karkuun ajaman liroparven mukana!

Kun liroparvi ei palannut takaisin, päätimme jonkin ajan kuluttua lähteä Yyterin lietteille, jossa oli tavattu lyhytvarvaskiuru, ja siellä olisi kenties kahlaajia. Varsinkin päivänpinnamies Sippola ja kuukausipinnamies Laine tahtoivat käydä tarkistamassa lietteet, vaikka ajoittainen vesisadekin alkoi. Kun on porukassa mukana, on kuunneltava myös muiden mielipiteitä. Niinpä suuntasimme lieterantojen parkkipaikalle ja kävelimme lietteille, jossa vesi oli matalalla. Onneksi tuuli ei ollut kova!

Lietteiltä löytyikin pienen etsinnän jälkeen lyhytvarvaskiuru, joka oli itselleni vuodari. Siellä oli myös runsaasti punakuireja, tyllejä ja punajalkavikloja. Lapinsirrin ääni kuului. Suosirrejäkin näkyi. Tämän jälkeen suuntasimme takaisin parkkipaikalle ja lähdimme kotia kohti. Kaarluodon avosetti ei enää jaksanut kiinnostaa ketään. Avosettihan oli lisäksi tänä keväänä ollut upeasti nähtävissä Pirkanmaalla Lempäälän Ahtialanjärvellä.

Sellainen retkipäivä, joka kääntyi perusretkeilystä bongailuksi. Itselläni nämä perusretkeilypäivät ovat kuitenkin alkaneet muuttua yhä harvemmin hektiseen bongaukseen kesken kaiken. Kiireetön retkeily ajan kanssa kauniissa luonnossa on sitä, mitä on alkanut kaivata kaiken muun kiireen keskellä.

Jukka T.

Tänään olin suunnistamassa iltarasteilla Kaupissa. Maaliin päästyäni hämmästykseni oli melkoinen, kun näin naarasmetson poukkoilemassa väkijoukon keskellä. Vaikka olen koko ikäni metsässä liikkunut, metso ei ole koskaan tullut vastaan.

Lintu oli kesy, eikä juuri pelännyt ihmisiä. Se oli kauniin näköinen, ja ihmiset kummastelivat “hullua” lintua. En osannut odottaa, että iltarasteilla käydessäni voisin saada elämänpinnan! Varsin mukava päätös tälle maanantaille.

Meri

Lauantaina osallistuin ensimmäistä kertaa Tornien taistoon Vammalan Keskistenjärvellä. Joukkueemme muut jäsenet olivat Eetu Myllymäki, Kirsi Nisula, Kimmo Pihlava ja Petri Seppälä.

Kisa alkoi aamuviideltä, ja lintuja lauloi joka puolella. Muut kuulivat koko ajan uusia lajeja, ”Rautiaisen säe tuolla”, ”Kuulitteko, metsäkirvinen!”, ”Eikös ollutkin mustapääkerttu?”, ”Olisko voinu olla pajusirkku?” Tunsin itseni vähän hölmöksi, kun en osannut poimia juuri muuta kuin peipon ja punarinnan. Äänet kun eivät ole aivan vahvinta alaani. Mutta siitä pidän lintuharrastuksessa, että aina oppii jotain uutta. Esimerkiksi tänä keväänä olen kuunnellut punarintojen ja punakylkirastaiden laulua, ja uskoisin tunnistavani ne nyt.

Muutaman ensimmäisen tunnin aikana lajeja saatiin kasaan eniten, päivää kohden tuli sitten vähän hiljaisempaa. Mukavia havaintoja olivat muun muassa luhtakana, muuttava pikkukuovi, ruokokerttunen ja neljän merimetson parvi. Oli myös hauska seurata telkkäkoirasta, joka antoi koirasuivelolle monet kerrat kovaa kyytiä. Viimeiseksi lajiksi jäi yläilmoissa kaarrellut hiirihaukka. Ihan hauska kokemus tämä tornikisa, voisin vaikka osallistua taas ensi vuonna. Ja kun puhuin oppimisesta, niin noin kuuden tunnin ajan taivaanvuohen kitkutusta kuunneltuani luulisin tunnistavani sen tästä lähtien.

Sunnuntaina kävin Jukan kanssa Urjalan Kortejärvellä bongaamassa jalohaikaran. Se oli erikoinen ilmestys ja hauskaa vaihtelua, kun on tottunut harmaahaikaroihin. Kaksi sääkseä kalastelivat järvellä, pajulinnun ja pajusirkun laulua kuuli tornin lähistöltä, ja ruovikossa laulanut rytikerttunen tuli vuodariksi.

Tampereen Halimasjärvellä yritimme etsiä idänuunilintua, mutta sen laulua emme kuulleet. Kaakkuri lepäili järvellä, ja puunrunkojen päällä pyrstöään keikutteli veikeä peukaloinen. Sikosuolta haimme mustapääkerttua. Sitä ei kuulunut, mutta paljon muuta kylläkin, kuten pikkutikka, kaksi sirittäjää, laulurastaita ja punakylkiä. Oli ihanaa kävellä vihreässä lehdossa, tuli ihan kesä mieleen. Aloin jo odottaa kesän yölaulajaretkiä, jotka ovat  todella mahtavia reissuja. Onneksi ei ole enää pitkä aika siihen, kun satakielet, kerttuset, sirkkalinnut ja muut yölaulajat palaavat Suomeen, ja niiden konsertteja pääsee taas kuulemaan.

Meri

Hauskaa alkaa kirjoittaa tänne Pilyn omaan blogiin! Pidän nettipäiväkirjaa myös Diabetesliiton nuortensivuilla, ja sinnekin olen useasti linnuista tarinoinut. Tänne vaan on ehkä mukavampi kirjoittaa, kun ei tarvitse esimerkiksi kaikkia termejä ja lyhenteitä ruveta selittelemään.

Vappuaamuna lähdin isosiskoni Ainon ja Helinin Jukan kanssa linturetkelle. Pienen pohdinnan jälkeen suuntasimme kohti Pöytyää kattohaikaroita etsimään. Muutaman mutkan kautta löysimme perille Lankkiseen. Erään talon pihassa huuteli käenpiika, joka oli vuodenpinna kaikille. Haikaroita ei kuitenkaan näkynyt pellolla, joten ajoimme toiseen paikkaan, josta linnut voisi nähdä paremmin.

Ja siellähän ne seisoivatkin. Melkein heti autosta noustessamme nämä kolme kaveria lähtivät lentoon. Ne kuitenkin kaartelivat melko pitkään lähistöllä, joten niitä saattoi kunnolla ihailla. Lopulta ne katosivat pilviin. Aika hyvä ajoitus meillä, viisi minuuttia myöhemmin ei haikaroita olisi enää näkynyt. Kattohaikara oli elis Ainolle ja minulle, ja komealtahan linnut näyttivät.

Mietimme, palaisimmeko Pirkanmaalle, mutta päätimme lähteä kohti Poria, jossa oli nähty kaksi lampivikloa. Kaarluodon parkkipaikalla kuulin vuoden ensimmäisen tiltaltin. Sen ääni on aina yhtä hauskan kuuloinen. Tornissa putkeeni osui heti mustapyrstökuirin oloinen lintu, ja sehän siinä tepastelikin. Kuiri oli komean näköinen, ja varsin mukava spontaani havainto. Pienen hakemisen jälkeen  löytyi myös rantavedessä kahlaillut lampiviklo. Tämä oli jo toinen elämänpinna tälle päivälle.

Tornista näkyi muutenkin kaikenlaista mukavaa, kuten heinätavipariskunta ja yli sata punakuiria. Niitä oli mielenkiintoista seurata, kun kaikki linnut olivat erivärisiä. Myös suokukkoja oli kaikenkirjavia lämpimän punaruskeasta mustaan. Muutama haarapääsky lensi ylitsemme, ja pensaista kuului muutaman kerran myös hernekertun laulua, molemmat vuodenpinnoja.

Seuraava kohde oli Preiviikin kalasatama, jossa mustajoutsen oli viihtynyt jo pitemmän aikaa. Kävelymatkalla metsäkirvinen lauloi itsensä vuodariksi. Satamassa kävi kova vilske, tiiroja lenteli ympäriinsä, ja lokit kaklattivat suureen ääneen.

Joutsenparvesta löytyi myös se mustajoutsen. Hienon näköinen otus, vaikka tuskin onkaan luonnonvaraisesti tänne harhautunut.

Tukkasotkia kellui siellä täällä, ja yksi valkoviklo kipitti hiekalla. Korea mustakurkku-uikkupari oli todella sykähdyttävä, ei niitä liian usein pääse näkemään.

Auton luona Jukka kuuli tarkkakorvaisena peukaloisen, ja hetken päästä Aino ja minäkin hoksasimme sen. Kauniistihan peukku lauloi, ja ihmettelin, miten niin pieni lintu saa itsestään niin voimakkaan äänen.

Teemuluodossa oli melko hiljaista. Matkalla tornille ei kuulunut kuin peippoja, punarintoja, punakylkirastaita ja tiltaltti, vaikka jotain muutakin olisi ehkä odottanut. Tornista näkyi harmaahaikaroita, komea ruskosuohaukkanaaras, punajalkavikloja, valkovikloja sekä värikkäitä suokukkoja. Vesi oli todella matalalla, mikä lienee syynä kahlaajien runsauteen. Pikkuinen rantasipi sekä muutaman säkeen laulanut pajulintu olivat uusia lajeja tälle vuodelle.

Parkkipaikalla haeskelimme nokkavarpusia, ja melkein heti löysimme yhden linnun istumasta koivun latvasta. Erikoista lintua kelpasi ihailla, ja se oli Ainolle elämänpinna.

Sen jälkeen ajoimme takaisin Pirkanmaalle, ja käväisimme Pirkkalan Korteniityllä. Tulvalammikossa oli useita naurulokkeja, ja töyhtöhyypät esittivät hurjia lentonäytöksiä ilmassa ujeltaen. Myös monia kahlaajia ruokaili lammikossa, havainnointia vain haittasi vähän ikävä vastavalo. Suokukkoja, valkovikloja ja kuoveja näkyi, ja lisäksi muutama liro ja mustaviklo, joista tuli vuodenpinnat. Kannattaa muuten katsoa mustaviklokandidaatit tarkasti, ettei vahingossa tule määrittäneeksi suokukkoa mustavikloksi…

Lopuksi kävimme vielä Villilänsaaressa, jossa sirittäjä siritteli itsensä elikseksi. Sirittäjä oli ehkä helpoin puute listallani. Lintu myös näyttäytyi pikaisesti, ja se oli erittäin kaunis kellanvihertävässä höyhenpuvussaan. Lehdossa oli muutenkin paljon lintuja äänessä, kuten mustarastaita, peippoja, punakylkirastaita ja pajulintu. Kesäaamuina Villilänsaaressa taitaa olla oikein kunnon lintukonsertti, kun lajeja on vielä enemmän.

Vappureissu oli onnistunut, uusia eliksiä tuli peräti kolme ja vuodenpinnoja 21. Pinnat eivät kuitenkaan ole niitä tärkeimpiä asioita, vaan itse linnut ja tietysti hyvä seura. Omasta mielestäni retken paras havis oli ehkä mustapyrstökuiri, kaunis spontaani lintu jotenkin vain jäi parhaiten mieleen.

Meri