Pilyn retkiblogi

Kaakkurin kohtaaminen sen oikeassa ympäristössä -erämaisella lammella- on aina kokemus. Orivedellä pesii vielä joitakin kaakkuripariskuntia. Kiertelin eilen ja tänään (30.7.-31.7.) niitä alueita, joilla kaakkureita voi tavata.

Alla kuva kaakkuriemosta, jonka tapasin tänään aamulla kaakkureiden pesimälammelta (Kuvan ottaja: Jukka T. Helin)

Löysin jo eilen kaksi kaakkuripariskuntaa sopivilta pesimälammilta, mutta poikasia en havainnut. Tänään jatkoin retkeäni tarkoituksenani löytää poikasiakin. Oriveden alueella on vielä useita sellaisia paikkoja, joissa kaakkuri voisi pesiä. Valitettavasti vain ihmisasumukset ovat levittäytyneet jatkuvasti yhä syvemmälle rauhallisiin erämaihin. Kaakkuri ei tosin ole enää vain arka erämaalintu, vaan se voi selviytyä aivan ihmisten läheisyydessä, kunhan kaakkureille suodaan riittävä rauha. Tästähän on esimerkkejä aivan tiiviin asutuksen läheisyydessä Tampereella pesineistä kaakkureista.

Kuva kaakkurilammesta Orivedeltä ( Kuvan ottaja: Jukka T. Helin)

Kuulin aluksi kaakkureiden lentoääntä. Kaakkureita tuntui olevan useita. Lentoääntähän voi kuulla myös pesimäalueen ulkopuolella. Orivedellä kaakkureita tapaa yleisesti pitkin kesää mm. Pappilanselällä. Joskus kaakkuri lentää myös kesämökkini yli Oriveden Rönnissä. Mutta kaakkureiden äänet ovat oma elämyksensä juuri siellä, mihin ne sopivat parhaiten. Tällainen paikka on rauhallinen erämainen lampi.

Lentoäänten lisäksi kuulin myös kaakkureiden valitusta. Tätä valitusta ovat jotkut kuvanneet karmivaksi ääneksi. Omasta mielestäni valituskin sopii hyvin suomalaiseen erämaaluontoon. Se on alkukantainen suomalainen ääni, joka kuvastaa, että vielä on toivoa jäljellä alkuperäisen suomalaisen luonnon säilyttämiseksi.

Sitten löysin yhdeltä lammelta kaksi kaakkurinpoikasta. Siellä ne odottelivat kaikessa rauhassa emoaan. Pian kaakkuriemo laskeutuikin lammelle ja sillä näytti olevan kala mukanaan. Poikaset havahtuivat ja uivat nopeasti emon viereen. Lähistöltä kuului ainakin kahden muun aikuisen kaakkurin ääniä.

Aamulla tapaamani kaakkuriemo poikasineen (Kuvan ottaja: Jukka T. Helin).

Olin tyytyväinen, että ainakin yksi kaakkuripariskunta oli onnistunut pesinnässään Oriveden alueella. Seurasin puiden suojassa tovin kaakkureiden perhe-elämää. Emokin yritti ottaa hiukan aikaa itselleen. Se suki ja puhdisteli pukuaan ja lepäsikin muutaman hetken pää painettuna alas.

Kaakkuriemo ja poikaset viettävät aikaa (Kuvan ottaja: Jukka T. Helin).

 Jukka T.

Olin kävelemässä pihassa, kun näin uusien naapuriemme katselevan alas nurmikolle. Menin lähemmäksi, ja maassa räpiköi tervapääsky. Sen toiseen siipeen oli takertunut jotakin, eikä se pystynyt lentämään. Päätimme kiivetä kerrostalomme vintin kautta katolle, jos lintu lähtisi sieltä lentoon.

Katolle päästyämme tutkimme siipeä tarkemmin. Sen ympärille oli kiertynyt naru, eikä pääsky kyennyt avaamaan toista siipeään. Leikkasimme varovasti narun poikki. Aluksi lintu ei oikein tahtonut nousta siivilleen, mutta lopulta se sujahti taivaalle kaverinsa kanssa kirskumaan.

Tervapääsky oli mahtavan näköinen läheltä katsottuna. Sillä oli suuret ja kauniit silmät, sekä pikkuinen nokka. Höyhenetkin olivat upean kiiltävät. Lintua ihaillessani ajattelin, että joskus olisi hienoa päästä rengastajaksi, silloin varmasti oppisi siivekkäistä paljon enemmän. Ja kuka tietää, jos kymmenen vuoden kuluttua vaikka kuljen rengastamassa lintuja.   

Meri

Olemme vasta heinäkuun puolessavälissä, mutta kahlaajamuutto on jo voimakkaana käynnissä ja nähtävissäkin. Kun on sopivan vahva vastakkainen puhuri ja vielä ukkos- ja sadekuurot puhkovat ilmaa sopivin väliajoin, kannattaa lähteä staijailemaan kahlaajia hyville paikoille. On vain eduksi, jos kahlaajien lähtöalueella (Vienan ympäristössä) on otollinen pohjoisen-idänpuoleinen tuuli. Yksi tällainen hyvä loppukesän ja syksyn muutonseurantapaikka on Tampereella Näsijärven eteläranta Aspinniemestä aina Uittotunneliin asti.

Itse avasin eilen (16.7.) tämänsyksyisen Näsijärvistaijauksen. Säätilanne näytti olevan varsin otollinen muuton näkemiselle keskellä päivääkin. Niinpä suuntasin matkani tutulle paikalle Aspinniemeen. Seuraani liittyi päivän kuluessa Eero Niinikoski, Jouni Riihimäki ja Aki Vuoristo. Tuuli kävi varsin voimakkaana etelän ja lännen suunnalta. Näsijärvellä oli korkeat vaahtopäät. Sopivin välein tuntui Näsijärven ympäristössä olevan sadekuuroja. Lisäksi muualla Suomessa oli sadealueita siten, että jonkinlainen hyvä kahlaajamuuttokäytävä saattoi avautua Pirkanmaata kohti.

Olin itse staijaamassa klo 11.15-18.00 välisen ajan. Kahlaajia näkyikin mukavasti. Tähän ajankohtaan kannattaa todellakin mennä katsastamaan kahlaajien puvun koreutta. Monet aikuiset vielä juhlapukuiset isosirrit, punakuirit ja kuovisirrit ovat todellakin upean punertavia. Tosin varsinkin eilen näkemiemme isosirrien puvun väri vaihteli komean punaisesta melko valjuun väritykseen. Tämä johtui osaltaan naaraslintujen haaleammasta värityksestä. Aikuisten suosirrien mahanalustat loistavat mustina niiden käyskennellessä Siilinkarilla tai muuttoparven ylittäessä Näsijärveä matalalla veden pinnassa.

Kuovisirri Kuhmalahden Tervaniemenlahdella (Kuvan ottaja: Jukka T. Helin)

Näimme eilen lähes 200 suosirriä. Lukuisa joukko suorirrejä oli koko päivän paikallisena Siilinkarilla. Siilinkari on syytä yrittää tutkia tarkoin rannalta käsin. Karille näkee parhaiten Aspinniemestä. Siilinkarilla on usein paikallisena erilajisia kahlaajia. Kahlaajien määrittäminen vain on työlästä varsinkin huonossa säässä tai sitten lämpöväreilyn ollessa voimakasta. Siilinkarilta saattaa löytää mm. räyskiä, pulmussirrejä, isosirrejä, vikloja, suosirrejä, karikukkoja ja muuta mukavaa. Onpa siellä ollut paikallisena merikotka ja muuttohaukkakin.

Havaitsimme eilen lisäksi 12 yksilön kuovisirriparven ja 15 yksilön isosirriparven. Näiden kahlaajalajien näkeminen Pirkanmaalla on aina jonkinlainen elämys. Siilinkarin lähistöllä uiskenteli upea juhlapukuinen mustakurkku-uikku, ja karille ilmaantui jostakin päivän aikana räyskä.

Jokaisen lintujenystävän kannattaa nyt seurata säätilaa. Kun se näyttää kahlaajamuuton kannalta suotuisalta, on syytä kiiruhtaa tarkkailemaan kahlaajien vaellusta Pirkanmaan halki heti, kun siihen on mahdollisuus. Samalla voi tehdä muitakin kiintoisia lintuhavaintoja. Koreat ja vielä juhlapukuiset kahlaajat ovat näkemisenarvoisia komistuksia. Kesän edetessä syksyä kohti juhlapuvut vaihtuvat entistä enemmän nuorten lintujen värittömiin luomuksiin. Tällöin myös lajien erottaminen toisistaan vaikeutuu tuntuvasti.

T. Jukka T.

Olen jo useamman vuoden harrastanut varsinkin kesäkuussa ja heinäkuun alkupuolella yölaulajien kuuntelua. Tästä on tullut sellainen jokavuotinen tapa, josta ei ole mitään tarvetta päästä eroon. Kesät vaihtelevat vuosittain. On lämpimiä kesiä -sellaisia oikeita vanhan ajan kesiä-, jolloin yöt ovat hyvin lämpimiä ja tyyniä. Sitten taas on kesiä, jotka ovat sateisia ja viileitä. Sopivia retkiöitä saa tosissaan hakea. Kaikesta huolimatta kesäinen yö erilaisine tuoksuineen ja kuutamoineen on elämys, joka antaa voimia loppuvuodelle ja muullekin linturetkeilylle.

Yöllisellä retkellä ei pelkästään koe yölintujen maailmaa. Retkellä voi nähdä jäniksiä, supikoiria, kettuja, valkohäntäkauriita, mäyriä ja muita nisäkkäitä. Retkeily pirkanmaalaisessa yössä kysyy kyllä toisinaan hermojakin. Koirien haukunta hukuttaa helposti alleen yölaulajien mestarilliset säkeet. Lisäksi liikenteen melu kuuluu häiritsevänä lähes kaikkialle. Erityisesti yöllä liikkeellä olevien rekkojen suuri määrä vaikeuttaa kaukaa kuuluvien yölaulajien havainnointia.

Vaikeuksista huolimatta yölaulajien kuuntelu on kuin yksi helmi lintuharrastuksen kirjossa. Itse olen kolunnut vuosien ajan pääasiassa Oriveden ja Kuhmalahden seutuja. Nämä alueet ovatkin tulleet melkoisen tutuiksi sivuteineen ja hyvine pensaikkoalueineen. Kyseiset alueet kuuluvatkin Pirkanmaan parhaimmistoon, kun ajatellaan yölaulajien määriä ja lajiston monipuolisuutta.

Sama reitti kannattaa kiertää useaan kertaan saman kesän aikana. Yölaulajat saapuvat eri aikoihin. Satakielet esimerkiksi alkavat vaieta jo juhannuksen aikoihin, jolloin maahamme tulee vielä uusia myöhäisiä yölaulajia. Viirusirkkalinnut ja viiriäiset ilmestyvät reviirille usein vasta reilusti heinäkuun puolella. Yölaulajien määrät ovat osittain sidoksissa muutonaikaiseen säähän. Lämpimät kaakkoisvirtaukset ovat otollisia sille, että Suomeen ja Pirkanmaalle ilmaantuu runsas yölaulajamäärä.

Yölaulajien todellisen määrän arvioiminen tuottaa useasti hankaluuksia. Lintu saattaa huonolla onnella olla äänessä vain muutaman yön, jos se pariutuu välittömästi saapumisensa jälkeen. Tämä on luonteenomaista esimerkiksi viitakerttuselle ja luhtakerttuselle. Toisaalta saman lajin yksilöitä voi olla tiheässä useitakin, jolloin niiden tarkka erottaminen on hankalaa. Pariutumattomiksi jääneet yksilöt vaihtavat myös laulupaikkaa. Ruisrääkkien puolestaan on useasti pakko vaihtaa reviiriä, koska heinätyöt tuhoavat entisen alueen. Kaulushaikaroiden kauas kantava puhaltelu hankaloittaa haikaramäärien arviointia.

Tämä kesä näyttää muodostuvan Oriveden ja Kuhmalahden alueella monen lajin kohdalla huonommaksi kuin edelliset kesät. Tämä johtuu osittain huonoista ja kylmistä säistä lintujen muuttoaikaan. Epäedullinen muuttosää rajoittaa lintujen saapumista etenkin pesimäalueen reuna-alueille.

Retkeilyni tulokset osoittavat, että Orivedellä satakielten, viitakerttusten ja luhtakerttusten määrä on puolittumassa v. 2006 verrattuna, jolloin oli hyvä yölaulajavuosi. Pensassirkkalinnut ovat myös alamäessä v. 2006 verrattuna, vaikkakin viime vuoteen verrattuna on tapahtumassa Orivedellä pienoista kasvua. Viitasirkkalintu on pitänyt puolensa Orivedellä pensassirkkaa paremmin viimeisten vuosien aikana. Sitä vastoin Kuhmalahden alueella ei ole tähän mennessä tiedossani yhtäkään sirkkalintureviiriä!

Ruisrääkät ovat vahvistamassa otettaan Kuhmalahdella ja Orivedellä viime vuoteen verrattuna, vaikkakin lukemat näyttävät jäävän selkeästi jälkeen v. 2006 tasosta. Luhtahuittejakin on kuulunut tänä kesänä varsin mukavasti. Kaulushaikaroita on puhallellut ruovikoista totuttu määrä – joillakin alueilla jopa enemmän kuin aiempina vuosina.

Tänä kesänä olen havainnut pöllöpoikueitakin viime vuoden hiljaisuuden jälkeen. Ravintotilanne on pöllöjen kannalta monilla alueilla melkoisen hyvä. Orivedellä olen kuullut neljällä paikalla lehtopöllöpoikueen. Sarvipöllöpoikueitakin on ollut lukuisia. Orivedellä ja Kuhmalahdella olen havainnut juhannuksen jälkeen yhteensä lähes kymmenkunta poikuetta. Heinäkuun alun kesäöihin luo mielestäni hyvin tunnelmaa sarvipöllöpoikasten kuuluva “valitus” jostakin pellonlaitametsiköstä! Tämän huomaa sellaisina kesinä -kuten viime kesä oli-, jolloin pöllöpoikueet puuttuvat.

Vielä on hyvä hetki lähteä kuulostelemaan kesäyön ääniä, vaikkakin olemme pitkällä heinäkuun puolella. Olen itse yleensä aloittanut retken siinä klo 23.00 paikkeilla. Alun olen mennyt hieman hitaammin, koska yölaulajat useasti vasta aloittelevat pätkittäin lauluaan tähän kellonaikaan. Tahti paranee, kun kello alkaa lähestyä keskiyötä. Kesäyö on kuitenkin lyhyt, ja jo ennen klo 3.00 aamulla yölaulajien äänet alkavat häipyä muun lintukuoron alle. Tosin heinäkuun puolella tämä muu lintukuoro on jo paljon hiljaisempi kuin kesäkuun alkupuolella.

Retkelle kannattaa varata mukaan lämpimät vaatteet, koska kesäyö voi olla yllättävän viileä. Lisäksi hyvät eväät ja miellyttävä seura ovat oiva piriste kesäyön retkeilyä silmälläpitäen!

Kesäiset aamuyöt antavat myös muita hyviä havaintoja kuin pelkästään yölaulajia. Itse olen kuunnellut tänäkin kesänä toukokuussa ja kesäkuussa kuhankeittäjiä Oriveden ja Kuhmalahden raja-alueilla. Kuhankeittäjät aloittavat kauas kuuluvan viheltelynsä lehvästön suojista jo ennen aamukolmea.

Ja sitten vain kuuntelemaan tämän kesän viimeisiä yöllisiä lintuääniä! Ruisrääkkiä raksuttelee vielä Pirkanmaan joka kolkalla. Sirkkalintuja on edelleen äänessä. Luhtahuittien sivalluksia kuulee, ja myöhäisiä viitakerttusiakin on äänessä. Pöllöpoikueita tuntuu olevan runsaasti maastossa vähän kaikkialla Pirkanmaan alueella. Kallioisilta mäntyalueilta voi tavata kehrääjän kehräämästä.

Jukka T.

Tänä keväänä olen seurannut Ruoveden Jäminkipohjaan keväällä ilmaantuneiden kahden meriharakan vaiheita tiiviisti.  Ensihavainto kahdesta linnusta oli 16.5., jolloin Taipaleenaukealla olevan Auvisentien päässä rantaan laskeutuvan peltoalueen mullokselta lennähti rantaan kaksi äänekästä lintua yhtä aikaa. Siihen saakka oli huhtikuun 29. päivä ilmaantunut meriharakka nähty yksinään joko Taipaleenaukean peltoalueilla tai sitten Jäminginselän Pärjanojansuulla, jota myös peltoalue reunustaa.

Sen jälkeen olen ajoittain käynyt paikalla tarkkailemassa, josko pesintää tapahtuisi.  Itse ranta-alue on hankalasti nähtävää eikä pesän etsimiseen ole ollut mitään intressiä.   Kesäkuun aikana Auvisentieltä saattoi useaan otteeseen nähdä pellolla ruokailevan pariskunnan, joka vielä matalassa rypsikasvustossa erottui hyvin paikalla viihtyneiden noin sadan töyhtöhyypän ja muutaman kymmenen kala-, nauru- harmaa- tai selkälokin kanssa.

Heinäkuun kolmas päivä illalla pysähdyin taas paikalle, jossa meriharakat viihtyivät.   Edessä oli normaalitilanne, jolloin kaikki lähellä olevat hyypät säikähtivät tielle pysähtymistä ja lennähtivät vähän kauemmaksi lähelle pellon taitekohtaa, mistä se laskee rantaan.  Etsin kaukoputkella meriharakoita ja löytyihän yksi vanha lintu vihreiden lehtien seasta ja hetken päästä vierestä löytyi toinenkin.  Molemmat lähtivät kipittämään samaan suuntaan ja kummallakin kiemurteli kastemato nokassaan.  Vaikutti lupaavalta!

Pysähdyttyään molemmat näyttivät laskevan madon nokastaan ja hetken päästä lehdyköitten seasta tuli näkyviin meriharakan maastopesäpoikanen!  Onnistunut pesintä oli totta ja pienet tuuletukset olivat paikallaan! Kellervänharmaanruskeahkon poikasen päälaella, selässä ja silmän takana näkyi mustaa juovitusta.  Rinnassa oli selvä raja ja alapuoli oli valkoinen. Nokka  ei ollut mikään porkkana, vaan lyhyehkö.  Emot kävelivät väliin parinkymmenen metrin päähän ja kipittivät sieltä mato nokassaan poikasen luo.  Tämä toistui muutaman kerran.

Sää oli komea ja aurinko paistoi eivätkä aiempia käyntejä häirinneet sadekuurot vaivanneet.  Läheisen metsikköön lensi tuulihaukka ja sieltä alkoi kuulua kovaa poikasten kerjuuääntä.  Väliin laskin hyyppien määrää, mutta se oli vaikeaa, kun osa niistä uppoutui kasvuston sekaan.  Tärkein asia oli kuitenkin varmistettu.  Tsekkasin vielä kerran matoja kantavia emoja ja huomasin nyt toisenkin poikasen ilmaantuvan piilostaan samanaikaisesti näkyville.  Siis ainakin kaksi poikasta!  Useampaa nuorta poikaslintua en enää nähnyt.

Kävin paikalla myös 4.7. illalla.  Päivä oli ollut helteinen ja maaperä kuiva.  Pellolla oli hyyppien lisäksi ainakin 15 vanhaa sepelkyyhkyä, joista näkyi ajoittain vain päät.  Tuulihaukan poikaset kerjäsivät lähimetsässä.  Vanhat meriharakat löytyivät helposti.  Nyt ne taapersivat pitkiä toveja ennenkuin löysivät madon poikasille, joita nytkin havaitsin kaksi yhä kasvavan viherkasvuston seasta.

Edelleen vierailin paikalla illalla 5.7.  Paikalle tullessani lensi rypsipellosta metsään noin 80 sepelkyyhkyn parvi. Rypsikasvusto oli sen verran rehevää, että en onnistunut näkemään meriharakan poikasia.  Vanhat linnut sensijaan olivat paikalla ja vieläpä hyvin äänekkäinä.  Ne lensivät huudellen väliin näkymättömiin kumpareen taakse ja jopa metsän yli ranta-alueelle saakka.  Poistuessani lähimetsään lensi yöpymään noin 150 mekkaloivan naakan parvi.

Illalla 6.7. katselin Pärjanojansuulta kaukoputkella kahta vanhaa meriharakkaa, jotka olivat kivellä sukimassa, mutta lähtivät pian lentoon ja nousivat metsän yli Taipaleenaukean puolelle.  Kiersin sinne ja kuulin joitain kimeitä varoitusääniä, mutta lintuja ei enää näkynyt.  Rypsikasvusto oli jo sakeaa ja varsiin alkoi ilmestyä kellertävää kukintoa. Nyt meriharakat olivat pellolla kumpareen takana lähellä metsän rajaa, jota ei näe tielle.  Siellä  on ilmeisesti vähän kosteampaa ja ravintoa siten helpommin saatavilla poikasille. 

Ehkä sitten kun poikaset lentävät varmistuu, onko vielä useampia nuoria meriharakoita tämän onnistuneen pesinnän tuloksena.

Aarne