PiLY:n retkiblogi

Keskiviikkona 24.9. Pirkanmaalla oli aistittavissa kurkimuuton kiihtymistä. Itse olin tuolloin Kaupin vesitornissa, josta kykenin havaitsemaan vajaa 1000 pitkäkaulaa. Varsinkin Tampereelta itään Pirkanmaalla laskettiin huomattavasti suurempia muuttavia kurkimääriä. Ennuste lupaili hyvää muuttosäätä seuraavalle päivälle, joten valmistauduin kurkimuuton seuraamiseen. Laskeskelin, että havainnointipistettä on syytä muuttaa idemmäksi, koska kurkia piti muuttaa juuri itäisen Pirkanmaan ylitse. Niinpä päädyin Oriveden tuttuihin maisemiin, joissa on tullut havainnoitua lintuja jo lukuisia vuosia.

 Ajelin torstaiaamusta Orivedelle Lyytikkälään, josta poimin innokkaan lintuharrastaja Eila Smolanderin mukaani. Pienen lenkin tehtyämme ja odotettuamme aamusumun katoamista päädyimme sitten klo 10.00 aikoihin Soneran mastolle, joka sijaitsee Pitkäjärvellä Raiskionvuorella. Tuolta avautuikin hieno näkymä itään, etelään ja länteen. Idässä heijasteli Längelmävesi vielä utuisessa väreilyssä. Aurinko alkoi vähitellen lämmittää. Yritimme etsiä kurkiparvia lähinnä idästä, mutta mitään parvia ei näkynyt.

Näkymä Oriveden Raiskionvuorelta©Jukka T. Helin

Nautimme Eilan tekemiä maittavia eväitä ja katselimme melko voimakasta rastas- ja peippolintumuuttoa. Jokusia sepelkyyhkyparviakin näkyi muuttavan. Jostakin ilmaantui yllätäen hanhiparvi, joka lensi joutuisasti ohitsemme etsien sopivaa muuttosuuntaa.

Missähän ne kurjet viipyivät? Sain tietää Rainer Mäkelältä, joka oli Pälkäneellä Sappeen vuorella, että sieltä katsottuna idässä muutti jo kurkiparvia. Yritimme etsiä kurkiparvia idästä Längelmäveden yli. Mitään ei näkynyt, vaikka Sappee ja Pitkäjärvi sijaitsevat suunnilleen yhtä etäällä idässä. Kurjet muuttivat sitäpaitsi lähinnä etelää kohti. Aloin aavistella, että sää oli edelleenkin liian utuinen ja väreinen. Sääolosuhteet imaisivat yksinkertaisesti kaukaiset parvet näkyvistä. Melko lähellä muuttaneet pari itäistä kurkeakin katosivat aina välillä näkyvistä.

 Keskustelin Aarne Ohtosen kanssa kurkitilanteesta. Aarne oli staijaamassa Ruovedellä Kotvionniemessä. Hänen mukaansa suuria kurkiparvia muutti kohti etelää jossakin Näsijärven itäreunaa pitkin. Emme kyenneet Eilan kanssa näkemään näitäkään parvia. Olimme valinneet juuri sellaisen tarkkailupisteen, joka jäi molempien muuttolinjojen väliin.

Päätimme jo luopua kurkimuuton seuraamisesta ja lähteä muualle. Mutta yhtäkkiä tilanne muuttui. Iltapäivällä klo 14.00 aikoihin Oriveden taivaalle ilmaantui pari suurta kurkiparvea, joissa oli yhteensä 600 kurkea. Ne lensivät välillä nopeasti ja jäivät taas sitten kaartelemaan ottaen korkeutta. Tuollaiset kaartelevat ja jäähyväistervehdyksiään kuuluttavat kurkiparvet ovat todellakin upeita katseltavia!

Eila Smolander etsii kurkiparvia©Jukka T. Helin

Ruovedellä tapahtuva muutto oli siirtynyt keskipäivän jälkeen selkeästi itää kohti. Näin se ohjautui hyvin Oriveden suuntaan. Samanaikaisesti meistä kaukaa idästä tapahtunut aamupäivän muutto alkoi myös hiipua. Kurkiparvet ohjautuivat siten, että me pystyimme niitä havaitsemaan. Intomme alkoi jälleen kasvaa!

Laskimme klo 14.00 ja 18.00 välisenä aikana yhteensä hieman yli 5.300 kurkea. Näin ollen saavuttamamme lukema on erinomainen, kun ottaa huomioon aamupäiväisen epäonnemme. Pirkanmaan parhain paikkakohtainen kurkimäärä nousi tuona torstaina 7.600 kurkeen (Ruoveden Kotvionniemi).

Pienen takaiskun siihen tyytyväisyyteen ja iloon, jota tunsin näkemistämme kurkiparvista, iski se epäonni, jonka koin kaukoputkeni kanssa. Innostuksen keskellä putkeni putosi kapealta kallionkielekkeeltä viitisen metriä alaspäin. Olin aivan varma, että putkeni olisi nyt entinen. Mutta onneksi ja valtavaksi yllätykseksi siihen oli tullut lommo vain vastavalosuojaan. Ja kun testasin putkea seuraavana päivänä Aspinniemessä, tuntui sen kuvan parantuneen entisestään ”pikkuisen” töyssyn jälkeen. Eihän tuo vastavalosuojassa oleva kolhu haittaa, koska se muistuttaa hyvästä kurkipäivästä Orivedellä. Eila tosin kalpeni, kun minulta pääsi jossakin välissä pari varsin pahaa sanaa…

Tuo torstainen kurkipäivä oli siis meillekin Eilan kanssa loppujen lopuksi menestys. Eila tosin totesi retkelle lähtiessämme aamusta, että hänellä olisi aikaa ehkäpä viiden tunnin retkelle. No, tällä kertaa retki venyi yli yhdeksän tunnin mittaiseksi. Aika hyvin Eila pystyi olemaan yhden paikan päällä ja seuraamaan komeaa iltapäivän kurkimuuttoa! 

Muita kurkipäivän lomassa tehtyjä havaintojamme Raiskionvuorelta olivat mm. palokärki, pari hiirihaukkaa, varpushaukka, pikkutikka, käpylintuja ja muutama hanhiparvi. Lisäksi saimme nauttia varsin kauniista ja lämpimästä syksysäästä ruskaisessa maisemassa.

Jukka T.

Ruoveden Taipaleenaukea sijaitsee Jäminkipohjassa ja siitä on muotoutunut keskeinen havainnointipaikka niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Viime vuosien aikana olen löytänyt sieltä useita uusia lajeja Ruovedelle, mm. kuovisirri 2005, lyhytvarvaskiuru 2007 ja vuorihemppo keväällä 2008. Tänä vuonna olen keräillyt Ruoveden vuosipinnoja ja tämän vuoden antia Taipaleenaukean pelloilta on ensihavainnot mm. seuraavista lajeista: pikkujoutsen, meri- ja kanadanhanhi, sinisuohaukka, lapin- ja peltosirkku jne.

Syyskuun 12. päivä olin taas aamulla Taipaleentien varressa ja aluksi katsoin kiikareilla sinisuohaukkaa, joka ruderaatilla hypähteli siivet levillään ja näytti pitävän jotain jaloissaan, mutta lähti kuitenkin ilman saalista lentoon. Seurauksena tietysti, että kaikki pikkulinnut lentelivät ilmassa ja ääntelivät ajoittain: kiuruja 15, niittykirvisiä kymmenkunta, pari kertaa lapinkirvisen ääntä ja muutamia äänteleviä pajusirkkuja. Tuulihaukkoja istui pylväiden poikkitangoilla 2, variksia ja naakkoja oli joka puolella useita satoja.

Peltoalueen keskellä on noin 100 x 200 metrinen kosteikko- ja ruderaattialue, joka viime vuosina on ollut useiden muuttolajien pysähdys- ja levähdyspaikka. Ruderaattia ympäröivä alue puitiin edellispäivänä, joten päätin mennä komppaamaan kyseisen kosteikon. Koska sinisuohaukka oli juuri putsannut sen pikkulinnuista, ei sieltä näyttänyt löytyvän mitään.

Kiersin kuitenkin vielä pari kosteaa lammikkoaluetta ja yhtäkkiä jaloista lennähti äänetön pieni kurppa, joka siirtyi vain kolmisen metriä, katsoi häiriön aiheuttajaa hetken ja jatkoi vielä kymmenisen metriä eteenpäin vähän korkeampaan rudeen suojaan. Tämä oli Ruovedellä vasta toinen havaintoni jänkäkurpasta ja laitoin innostuneena tietoa paikallisille harrastajille. Kun soitot/viestit oli hoidettu, jatkoin matkaa ja muutaman askeleen päästä ponnahti ilmaan isokokoinen kurppa, joka ähkäisi vaimeasti ja lensi matalalla laskeutuen sänkipeltoon, jolloin pyrstön valkoisuus näkyi hyvin, heinäkurppa! Siitäkään ei ole aiempia havaintoja Ruovedeltä kuin pari kertaa. Olipa huima alku päivälle! Taas tuli laitettavaksi uutta lintutietoa muille harrastajille. Paikalle tulivat Heikki Saarnio ja Tapio Tuomenoja, joiden kanssa käytiin läpi alue parin tunnin päästä ja linnut näkyivät hyvin vaihtaessaan hieman paikkaa.

Väliin poikkesin Ruhalassa, jossa Kalkon Olavin ja Tuomenojan Tapion kanssa katseltiin mustaleppälintujen liikkeitä. Niitähän on vielä pesinnän jäljiltä ainakin 4 eri yksilöä paikalla: kahdesti pesineet koiras ja naaras sekä ensipoikueen 2 seniorinuorukaista. Eihän muleleita pääse Pirkanmaalla edes joka vuosi näkemään, joten nyt on otettava niistä kaikki näkemisen ilo irti. Niitä näitä puhellessa sivuttiin myös Taipaleenaukeaa, käytiin läpi päivän kurppalöydöt sekä esitin myös paikan unelmani nuoresta komeasta kaulurilla varustetusta punaruskeanhehkuvasta ja helposti tunnistettavasta arosuohaukasta useiden sinisuohaukkojen jatkoksi. Mutta tällaiset toiveet ovat usein vain keskusteluissa sivuttuja kaukaisia haaveita ja useimmiten jäävät toteutumatta.

Illalla poikkesin taas Jäminkipohjassa ja kävin näyttämässä päivänpinnoja keräävälle vanhalle Vossiilille ensin kuikan, sitten Taipaleenaukealla pensastaskun ja Joni Raivion liittyessä seuraan jänkä- ja heinäkurpan sekä Ruhalassa mustaleppälinnun. Niinpä meitä lähti Ruhalasta kolme päivään tosi tyytyväistä harrastajaa kaikki omille tahoilleen.

Kotimatkalla Ilkka Sahi soitteli tulevansa mökilleen Ruovedelle ja sovittiin tapaaminen missäs muualla kuin Taipaleenaukealla. Terveisiä vaihdettiin, katseltiin kurpparudetaattia, puhuttiin viime aikojen havainnoista, kunnes kuovin varoittelu ihan läheltä keskeytti jutustelun. Kiikaroitiin kuovia ja nähtiin, että varoittelun aiheutti jokin pienikokoinen suohaukka, joka lensi aivan sen vieressä. Aloin heti kaivaa autosta kaukoputkea, jolloin Ilkka jatkoi haukan katselua ja kuulin hänen huutava kovaan ääneen: arosuohaukka! Putki suorastaan lensi ojennukseen ja lintu löytyi helposti metsää vasten ja miten ollakaan, siinähän oli päältä kokonaan vaaleanharmaa ja alta valkoinen, pienikokoinen suohaukka ilman näkyvästi erikseen erottuvaa valkeaa yläperää ja ihanan pienet mustat kiilat käsisiiven kärjessä – arosuohaukka – vanha koiras! Se jatkoi kevyenoloista lentoaan kaakon suuntaan ja katosi metsäsaarekkeen taakse Lamminkylän suuntaan. Ilkka oli saanut myös kaukoputkensa katselukuntoon alta aikayksikön ja voiko hienompaa näkyä sen lävitse katsoakaan kuin vanha koiras arosuo ja vielä sponde Ruovesipinna! Lintu näytti vaihtavan suuntaa siten, että se ei välttämättä jatkanut muuttolentoaan, vaan käänsi vähän koilliseen kadotessaan. Kellohan oli jo 19, joten kohta olisi jo yöpuun aikakin. Puhelimeni oli soinut koko katselun ajan, mutta siihen ei löytynyt nyt vastausaikaa.

Kai siinä muutama riemunhuudahdus pääsi kummaltakin eivätkä jalatkaan varmaan olleet koko aikaa maassa ja tietysti pinnakättely kuului kuvioon. Aloin tärisevin käsin kirjoittaa viestiä lintutiedotukseen ja Ilkka hoiti paikallisharrastajille suunnatun infon. Samalla kertailtiin ja makosteltiin sitä, mitä tulikaan nähtyä. Arosuohaukkaa etsittiin lähipeltoalueilta, mutta uutta havaintoa ei tullut. Mutta ehkä aamulla, jos se jäi lähistölle yöpymään.

Huikean hieno päätös muutenkin mahtavalle syyspäivälle. Sinnikäs yrittäminen, hyvä ajoitus ja tuuri saivat taas erään unelman todeksi. Arosuohaukka oli osaltani Ruoveden pinna N:o 217 ja tämän vuoden Ruoveden pinna N:o 184.

Arosuo- ja kurppaterveisin

Aarne

Läksin viikonlopuksi Turun suuntaan katsastamaan Varsinais-Suomen lintupaikkoja. Ei ollut ihan turha reissu, sain nimittäin jopa kolme elistä, ja kaikenlaista muutakin mukavaa näkyi.

Perjantaina lähdimme Ossin ja Lampisen Markuksen kanssa kohti Dragsfjärdin Björkbodaa. Heti aluksi kävimme komppaamassa takapeltoja, ja ruohikosta lennähti lapinkirvinen, josta sain päivän ensimmäisen eliksen. Kiuruja oli useita kymmeniä, ja pellosta nousivat lentoon myös taivaanvuohi ja liro.

Staijikukkulalla meno oli aamupäivällä melko hiljaista, yksittäisiä petoja näkyi jonkin verran. Päivällä alkoi kuitenkin mennä useita kurkiparvia, suurimmissa oli yli sata lintua. Päivän yhteissumma kohosi yli 1500 kurkeen. Pari pähkinähakkia näkyi myös, josta sain vihdoin viimein eliksen.

Iltapäivällä näkyi muutamia muuttavia hiirihaukkoja sekä sinisuohaukkoja. Joku äkkäsi taivaalta muuttohaukan oloisen linnun, joka tuli koko ajan lähemmäs. Haukka näytti kuitenkin melko pieneltä, ja eri valaistuksissa ruskealta tai harmaalta. Viiksijuovaakaan ei tahtonut erottaa. Linnun viilettäessä vinhaa vauhtia linnun lajiksi huudeltiin nuolihaukkaa, ampuhaukkaa, välimerenhaukkaa ja punajalkahaukkaa. Lopulta linnun tuntomerkit nähtiin hyvin, ja se määritettiin muuttohaukaksi.

Erikoinen veijari jaksoi kuitenkin hämmentää edelleen. Lintu nimittäin istui langalle, mitä kukaan ei olisi ikinä uskonut muuttohaukan tekevän.

En ollut ennen nähnyt muuttohaukkaa, joten 250 eliksen raja meni komeasti rikki. Varsin mukava lintupäivä, tosin Pirkanmaalla oli kuulemma ollut erittäin hiljaista. Sedät olivat jopa melkein nukahtaneet rantaan…

Lauantaina lähdimme Ossin ja Ainon kanssa Porin suuntaan. Pysähdyimme Luvialla ihailemassa nuorta arosuohaukkaa, joka oli aivan mielettömän komea. Nuori arosuo on mielestäni yksi komeimmista linnuista.

Yyterissä oli 17 pikkusirriä, jotka tulivat muutaman kerran varsin lähelle. Niiden vauhdikasta vipellystä oli hauska seurata. Lisäksi lietteillä oli yksi punakuiri, muutamia kapustarintoja sekä tundrakurmitsoja. Rantaniityllä ruokaili niittykirvisiä, lapinkirvisiä, västäräkkejä ja keltaväiskejä sekä lapinsirkkuja. Muista luontohavainnoista mainittakoon kaksi meduusaa sekä sukeltaja, jota en ollut koskaan ennen nähnyt.

Reposaaressa ihailimme hakkia, joka istui lähikuusessa. Pilkullinen lintu oli todella veikeän näköinen. Muuten lintupäivä oli aika hiljainen, eikä pulmussirriä kovasta etsinnästä huolimatta löytynyt.

Viikonloppukeikka oli onnistunut, ja monenlaisia hauskoja lintuja pääsi näkemään. Välillä on ihan hauskaa retkeillä Pirkanmaan ulkopuolellakin!

Meri