PiLY:n retkiblogi

Viikonloppu kului kokonaan linturetkeillessä niin lähellä kuin vähän kauempanakin.

Lauantaina olin retkellä Metsälän Joukon kanssa Vammalan suunnalla. Liekovedellä oli kanadanhanhia, haapanoita, muutama sata sinisorsaa sekä pari nokikanaa. Vaunujoensuun puissa pyöri talitiaisia sekä veikeitä pyrstötiaisia.

Kokemäen Puurijärvellä oli melko hiljaista. Joitakin haapanoita ja laulujoutsenia uiskenteli järvellä. Nuori merikotka pyörähti kerran pelästyttämässä vesilintuja lentoon.

Huittisten Isosuon pelloilla ruokaili seitsemän laulujoutsenta. Metsänreunan koivuista yritimme etsiä valkoselkätikkaa, mutta sellaista ei valitettavasti löytynyt. Käpytikkoja sen sijaan näkyi ja kuului useita, alueella oli käpäreitä varmaankin yli kymmenen yksilöä.

Huittisten Karhiniemi oli lähes tyhjä vesilinnuista, muutama isokoskelo kellui kaukana. Varikset ahdistelivat joen yllä lennellyttä komeaa nuorta sinisuohaukkaa.

Lauantai-iltana puoliltaöin Ossi ja Markus poimivat minut Tampereelta kyytiinsä ja suuntasimme kohti Utajärveä tiiralokin toivossa. Pojat lähtivät reissuun lähes suoraan vietettyään ensin viikon Korppoon Utössä. Siellä he näkivät muun muassa isovesipääskyn ja Suomen ensimmäisen viirukerttulin, aika mieletön havainto!

Olimme perillä noin neljän aikaan aamuyöstä, ja nukuimme muutaman tunnin ennen valoisan tuloa. Aamun valjettua kipusimme Ahmasjärven lintutorniin. Maisema oli varsin synkkä ja sumuinen, näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Järvellä lenteli joitakin lokkeja, mutta yksikään niistä ei ollut etsimämme. Myös uiveloita, mustalintuja ja isokoskeloita näkyi vedessä. Sitten tuli tieto, että tiiralokki on kalalokkiparvessa pellolla muutaman kilometrin päässä. Kipinkapin sinne, ja lintu löytyikin heti. Tiiralokki lenteli vähän väliä ilmassa, ja näytti tuntomerkkinsä hienosti. Se oli yllättävän kaunis ja elegantti, upeamman näköinen kuin olin kuvitellut.

Meri

Sunnuntai 12.10.2008 oli todella kaunis aurinkoinen päivä. Tuo sunnuntai oli sikäli merkittävä Orivedelle, että kunta sai silloin ensimmäisen lintutorninsa. Lintutorni sijaitsee Pappilanniemessä Pappilanlahden reunalla. Syksyn viimeinen ruska hehkui upeasti. Lehdet putosivat puista kuin ounastellen syksyn kääntymistä kohti talvea. Längelmäveden Pappilanselällä oli hieman valkopäistä aallokkoa tuulen puhaltaessa kohtalaisesti. Päivä oli kuin luotu tällaista tilaisuutta varten. Ero edellispäivän sateiseen harmauteen oli täydellinen.

Käväisin ensin pikaisesti mökillä ja lähdin sitten kohti Pappilanniemeä, jossa juhlallisuuksien piti alkaa klo 12.00. Pysähdyin ohimennen Päilahden peltojen äärelle, jossa laidunsi 165 laulujoutsenta. Joutsenten seassa oli 35 kanadanhanhea. Tuollainen kansallislintujemme muodostama parvi saa aikaan hienon tunnelman sydämessäni. Laulujoutsen on aina yhtä komea ja suomalainen lintu. Sen katselemiseen ei kyllästy.

Sitten suuntasin kohti Oriveden asemaa ja Hiedanrantaa, josta lähtee tie kohti Pappilanniemeä ja uutta lintutornia. Jätin autoni Hiedanrantaan johtavan tien varteen. Siellä tapasin myös Olavi Kalkon. MInut ja Olavi oli aikoinaan nimetty Pilyn tornikummeiksi. Niinpä astelimme innostuneena tietä lintutornin ja Pappilanniemen suuntaan.

Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtevät pitkospuut tornille. Torni sijaitsee komeassa lehdossa Pappilanlahden rantamilla. Tuossa lehdossa laulavat kesäisin satakielet, kultarinnat, mustapääkertut ja monet muut laululinnut. Usein siellä tapaa myös pikkutikan.

Pappilanniemen lintutorni “valkosiipi” Orivedellä. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin vihkimistilaisuudessa Oriveden kaupunkia edustivat vapaa-aikatoimenjohtaja Sirpa Vuohelainen ja ympäristösihteeri Tarja Viteli. Metsähallituksen, jonka maalle torni on rakennettu, edustajina paikalla olivat suunnittelijat Sauli Sarkanen ja Timo Laine. Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä vihkimistilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan puheenjohtaja Petri Seppälä ja sihteeri Markku Rantala.

Tornin pystyttämisestä kiitoksen ansaitsevat etenkin Eila ja Olavi Smolander, jotka rakensivat tornin omin voimin ja aikaansa säästämättä. Torni-idean vireilletulosta ja toteutumisesta on muistettava myös Pirjo ja Timo Peltoniemeä.

Tilaisuuden avasi Olavi Smolander. Sitten allekirjoittanut piti pienen juhlapuheen. Korostin tuossa puheessani tornin saamisen tärkeyttä yhdelle Oriveden ja Pirkanmaankin parhaista lintupaikoista. Lisäksi kerroin hieman Pappilanlahden ja Pappilanniemen monipuolisesta lintulajistosta. Totesin myös retkeileväni runsaasti Oriveden alueella, koska kesämökkini sijaitsee Oriveden Rönnissä kauniin Längelmäveden rannalla. Näin ollen Oriveden maisemat ja lintupaikat ovat tulleet tutuiksi. Kokemukseni mukaan lintutornin saaminen helpottaa tuntuvasti lintujen havainnointia Pappilanlahdella. Alussa ja lopussa kiittelin tietenkin tornihankkeen ideoijia ja sen rakentamisessa mukana olleita.

Tämän jälkeen oli nauhan leikkaamisen vuoro. Jokainen osallistuja sai oman pienen pätkän nauhaa muistoksi tästä merkkitapahtumasta. Smolanderin Eila oli taitavasti delegoinut tämänkin tehtävän minulle. Olisi tosin tarvinnut harjoitella leikkaamista etukäteen, koska suoraanleikkaaminen ei oikein ottanut onnistuakseen.

Hankkeen puuhanainen Eila Smolander tornissa. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin seinällä ollut nimikilpi paljastettiin. Sen mukaan tornille oli annettu nimi “valkosiipi”, jonka Peltoniemen Timo oli ideoinut. Tuo nimi oli minusta varsin miellyttävä, koska se viittaa Pirkanmaan ensimmäiseen valkosiipitiiraan, jonka löysin Pappilanlahdelta kesäkuun alussa vuonna 2005. Valkosiipi sopii myös hyvin laulujoutseniin, jotka säännöllisesti keväisin ja syksyisin kokoontuvat Pappilanlahdelle suurin joukoin.

Tämän jälkeen astuttiin torniin ja ryhdyttiin testaamaan tornin sopivuutta lintujen tarkkailuun. Hyvin näytti soveltuvan! Samanaikaisesti Smolanderit lähtivät laittamaan ruokaa. Patojen ja keittimien höyrytessä ja tulen räiskyessä ruskaisessa Pappilanniemessä valmistui tilaisuuden osallistujille todella herkullinen ateria. Kalasoppa maistui oivalta. Jälkiruokana oli kahvia ja paikalla tehtyjä munkkirinkilöitä. Voiko sitä enää enempää vaatia!  Itsekin söin usean rinkilän. Määrää en laskenut aivan tarkkaan… ja taustalta kuului koko ajan Eilan ääni, joka kehotti ottamaan lisää rinkeleitä.

Olavi Smolander valmistaa herkullista suuhunpantavaa.Kuva©Jukka T. Helin

Vihkimistilaisuuden aamuna Pappilanniemen uutta valkosiipitornia juhlisti myös alueella havaittu vaeltava valkoselkätikka. Tikan löysi Peter Uppstun johtama retkiryhmä, joka osallistui Orivedellä juuri tuona viikonloppuna pidetyille ympäristöpäiville. Peterhän on tunnetusti tarkkasilmäinen kaveri. Itse olen etsiskellyt valkoselkätikkoja Orivedeltä usealta paikalta vuosia -myös Pappilanniemestä-, mutta enpä ole vielä onnistunut sellaiseen Orivedellä törmäämään. Kun valkoselkätikka oli pitkään paikallisena Säynäniemessä, en  harrastanut lintuja niin aktiivisesti, että olisin lähtenyt sitä katsomaan. No, ehkäpä minäkin vielä kohtaan valkoselkätikan Oriveden maisemissa, kun se Peterillekin onnistui pienellä ja lyhyellä käynnillä alueella. Toivossa on hyvä elää!

Muita vihkimispäivän lintuhavaintoja olivat kaikkialla sirisevät tilhet. Pieniä rastas- ja urpiaisparvia näkyi. Ampuhaukka kierteli Pappilanlahden ympäristössä. Pari varpushaukkaa lenteli alueella pikkulintuja säikytellen paikallisenoloisina. Vesilintumäärä oli varsin vähäinen – muutama sinisorsa, silkkiuikku ja isokoskelo. Puheeni aikana myöhäinen niittykirvinen lenteli äännellen kohti etelää.

Vihkimistilaisuus oli varsin onnistunut. Kaunis sää kruunasi kaiken. Pappilanniemen lintutorni saatiin todelliseen tarpeeseen. Toivon ja uskon, että tornista tullaan tulevaisuudessa tekemään hyviä lintuhavaintoja.

Näkymä lintutornista Pappilanlahdelle.Kuva©Jukka T. Helin

Lopuksi vielä kulkuohje tornille: Ajetaan Oriveden aseman ohi Satamaranta-nimistä tietä, joka lähtee Eräjärvelle johtavalta tieltä rautatiesillan jälkeen. Hieman ennen Pappilanselän rantaa vasemmalla on lintutornikyltti. Tämän kyltin kohdalle tien reunan levennykselle jätetään autot. Matkaa jatketaan jalkaisin Pappilanniemeen johtavaa tietä pitkin. Tien sulkevista puomeista ei tarvitse välittää. Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtee tien vasemmalta puolelta pitkospuut tornille.

Jukka T. 

Nuorisojäsenet Kasperi Kukkola ja Pyry Seppälä tarkkailevat meren tyynehköä pintaa. Paluumatkalla sataman edustalla nähtiin mm. ruokki.

Retken lajilistaan kertyi 73 eri lajia.  Lisäksi Säpille uutena alalajina nähtiin nokivaris. Luettelo retkilajeista erikseen, alla  avainsanoissa muutamia retken aikana havaittuja lajeja.

Aarne

Lauantai kului retkeillessä Uudenkaupungin Vekarassa Jukan, Ossin ja Markuksen kanssa. Päivä oli todella aurinkoinen ja lämmin, vähän jopa liian hieno linturetkeilyyn. Hieman sumuisemmalla tai pilvisemmällä säällä saaressa olisi voinut olla enemmän lintuja.

Hippiäisiä oli saaressa runsaasti, lähes joka pusikosta kuului niiden sirinää. Soitimme muutaman kerran atrappia, jotta linnut tulisivat lähemmäksi. Parvista olisi voinut löytää vaikkapa siipijuovafyllareita. Hippiäiset reagoivat tunnetusti hyvin atrappiin, ja lintuja lenteli ympärillämme. Kerran yksi veijari istahti kädelleni, mikä oli aika hauska juttu! Pikkuiset hippiäiset ovat kyllä hurjan suloisia lintuja.

Ossilta sain tiedon, että Saamkarilla lenteli kaksi Asiota, joista ainakin toinen oli suopöllö. Se oli itselleni elis, joten lähdimme sinne. Hetken jouduimme lintua hakemaan, mutta lopulta se nousi lentoon. Lintu näyttäytyi hienosti, ja sain varsin komean eliksen.

Niittykirvisiä kuului koko ajan, ja rastaita oli melko paljon. Myös muutamia tilhiporukoita ja urpoparvia keikkui puiden latvoissa.

Kiersimme Vekarajärven ympäri, ja puista yritimme etsiä pieniä vihreitä. Valitettavasti etsintä ei tuottanut tulosta. Myös rantaniittyjä kompattiin mahdollisen taigakirvisen toivossa. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, ainoastaan kaksi taivaanvuohta.

Ossi ja Markus kertoivat aamulla kuulleensa mahdollisen hii-tiltaltin. Kaislikkoon lensi jokin pikkulintu, ja seuraavaksi sieltä kuuluikin muutaman kerran selvä hii. Ääntelijä lensi läheiseen pihlajaan, muttei pysynyt siinä kovin kauaa. Lopulta lintu lensi vielä takaisin ruovikkoon. Se pääsi kuitenkin livahtamaan muualle, emmekä nähneet lintua enää.

Tiltaltin tuntomerkit täsmäsivät tristis-alalajiin, mutta lintu olisi pitänyt tutkia kädessä määrityksen varmistamiseksi. Olihan tämäkin havainto jotain, mutta toisaalta komiteakelvoton. Ja samaan aikaan toisaalla jotkut näkivät (toivottavasti) komiteakelpoisia tunturihaukkoja…

Vaikkei lintupäivä ollut paras mahdollinen, reissu ei ollut turha. Oli mukava tutustua saareen, ja sain kuitenkin suopöllöstä eliksen. Ja elis on aina elis. Myös pikkutikka, kädelle istahtanut hippiäinen ja maastotristis olivat mukavia haviksia.

Meri