Pilyn retkiblogi

Kipakkana pakkaspäivänä suuntasimme Ainon ja Jukan kanssa Villilänsaareen ja Pitkäänniemeen, jossa oli jo jonkin aikaa viihtynyt valkoselkätikka. Lähdimme kävelemään jäätä pitkin vastarannalle Pitkääniemeä kohti, jossa lintu oli ollut suurimman osan ajastaan. Juuri päästessämme rantaan kuulimme, että lintu oli lentänyt ylitsemme takaisin Villilänsaareen. Ei muuta kuin täyskäännös ja takaisinpäin tallustamaan. Vaikka pakkasta oli reilusti yli kymmenen astetta, niin eipä tullut ainakaan liian kylmä pikkuisella kävelylenkillä.

Valkoselkätikkanaaras

Tikka löytyi melko pian koputtelemasta koivun runkoa, ja Aino sai siitä elämänpinnan. Samassa puussa pyöri myös kaksi käpytikkaa. Aluksi ne eivät välittäneet isommasta serkustaan, mutta hetken kuluttua käpärit ajoivat kiivaasti vasetia pois häiritsemästä.

Valkoselkätikka veti paikalle useita harrastajia ja innokkaita kuvaajia.

Pensaissa pomppi talitiaisia ja sinitiaisia, jotka ääntelivät välillä todella erikoisesti. Muutaman kerran joutui kuuntelemaan, mikä kummajainen oksalla oikein laulaa. Alueella pyöri myös urpiaisparvi.

Ihailimme valkoselkätikkaa hyvän aikaa, niitä pääsee näkemään vain harvoin. Lintu oli kunnolla vauhdissa, lumi ja puunkappaleet lentelivät sen nakuttaessa vimmatusti puunrunkoa.

Jukkaa ja Raineria hymyilyttää. Eikä ihme, kaunista valkoselkätikkaa kelpaa katsella.

Villilänsaaresta ajoimme Lempäälän Säijään merikotkia etsimään. Auringonvalo sai lumihangen kimaltelemaan kauniisti. Kiikaroimme kauas järvelle, mutta kotkia ei tahtonut löytyä. Vain varislintuja pitkän matkan päässä, sekä palokärki ja muutama käpytikka lähimetsässä. Lopulta väreilyn seasta paljastui yksi merikotka istumassa jäällä, ja kohta sen ympärillä lenteli ainakin neljä muuta lintua. Ne ovat kyllä aina yhtä komeaa katseltavaa.

Aino ja Jukka etsivät merikotkia Lempäälän Säijässä

Palatessamme Tampereelle päin äkkäsimme puiden latvasta teeriparven, jossa oli ainakin yhdeksän yksilöä. Teerestä tuli kaikille vuodenpinna.

Kaukajärvellä kävimme katsomassa sinisorsien joukossa viihtynyttä koirastavia. Lintujen joukossa oli myös yksi muita vaaleampi sorsayksilö. Hakametsässä näimme yli seitsemänkymmenen räkättirastaan parven. Lintuja oli varsin mukava määrä, sillä tänä talvena Pirkanmaalla on ollut niukasti suuria rastasparvia.

Kylmästä säästä huolimatta kannatti taas lähteä retkelle. Valkoselkätikka on aina todella hyvä havainto, ja itse näin linnun ensimmäistä kertaa Pirkanmaalla. Myös teeret ja merikotkat olivat hauskoja haviksia.

Meri

Meidän retkiporukka

Lauantain pihabongauksen tein kesämökillä Orivedellä. Olen perinteisesti laskenut pihabongausviikonloppuna sekä kaupunkipihan että kesämökkipihan linnustoa. Nyt juuri ennen pihabongaustapahtumaa lumikerros oli peittänyt pellot ja metsät. Luonto oli talvinen, kun ajelin kohti Oriveden Rönniä. Hieman matkalla mietiskelin, mitä tämä satanut melko vahva lumikerros vaikuttaa lintujen liikkuvuuteen maaseudun oloissa.

Talvella mökin pihaan asti ei pääse autolla, jos lunta on maassa. Tästä syystä jouduin kahlailemaan luminietoksissa vajaa puolisen kilometriä, kunnes saavuin mökin pihaan. Paikka vaikutti varsin autiolta eikä linnun ääniä pahemmin kuulunut edes ruokinnan suunnalta. Kunnostelin aluksi ruokintaa. Lisäsin siemeniä automaattiin, laitoin talipallot sekä makkaran roikkumaan. Linnut olivat syöneet melkoisen vähän, joten automaatissa oli vielä runsaasti siemeniä jäljellä.

Tämän jälkeen aloin odotella lintujen saapumista kiikari, kynä ja vihko valmiina. Alku tuntui varsin tahmealta. Havaitsin pari talitiaista, jokusia harakoita sekä pari vakituista käpytikkaa. Toinen käpytikoista saapuikin nopeasti maistelemaan uutta makkaraa.

Sitten havahduin ääneen, mutta totesin nopeasti, että viereisen mökin pihassa jonkin matkan päässä soi kännykkä. Siellä alkoi kovaääninen selitys, joka kuului varsin hyvin omaan pihaan asti. Odottelu jatkui, mutta uusia lajeja ei vain tuntunut ilmaantuvan. Ilmeisesti ainakin viherpeipot ja keltasirkut olivat sataneen lumen vuoksi suuremmissa parvissa jossakin lähempänä maatiloja ja vakituista asutusta. Näinkin tulomatkalla tällaisia parvia parissa kohdassa.

Käpytikka koputteli mökin pihassa tänäänkin © Jukka T. Helin

Tarkastelin myös kaukoputkella järven rantamia, mutta tyhjältä sielläkin vaikutti. Tuuli oli kohtalaista idän suunnalta, mutta se ei sopinut tältä suunnalta suojaiseen mökkipihaan. Muutama lumiraekin satoi alas. Tämä ei haitannut kuitenkaan havainnointia. Saukkokin näytti jälleen oleilevan Rönnin suunnalla avovedessä ja jään reunalla.

Sitten tiaisparvi alkoi lähestyä. Ensin tuli muutamia talitiaisia ja sinitiaisia. Tiaisten joukosta kuului ainakin yksi hömötiainen ja yksi kuusitiainen. Tiaisia tuntui aina vain tulevan lisää. Laskin lopulta parven kooksi 65 yksilöä. Parvi koostui pääosin sinitiaisista. Niitä arvioin olevan 50.

Etenkin sinitiaisia oli runsaasti © Jukka T. Helin

Kesämökkini ympäristö onkin aina ollut hyvää sinitiaisaluetta. Mökkipihani tuntumassa Längelmäveden rantamilla on koivikkoa ja lepikköä. Nytkin koivujen ja leppien latvoissa kieppui hauskasti monilukuinen määrä sinitiaisia. Osa tiaisista kävi ruokinnalla. Tällaisen tiaisparven kohtaaminen on aina mukava yllätys, varsinkin nyt, kun lajit tuntuivat olevan tiukassa. Tuleehan kirjatuksi ainakin runsaasti yksilöitä!  Tämänkin parven koostumus osoitti, että sinitiaiset ovat menestyneet viime vuosien aikana varsin hyvin.

Tiaisten seuraamisen lomassa yritin etsiä lisää lajeja. Pian havaitsinkin tiaisparvessa puukiipijän. Se ääntelikin tyypillisesti pari kertaa. Puukiipijä kiipesi vaahteran runkoa ylöspäin ja kävi nokkaisemassa pari kertaa sinne asettamaani linnunmakkaraa. Sitten se lensi matalaan tammeen ja kipusi nappaamaan vielä murusia talipalloista.

Keltasirkkuja ei näkynyt tänään mökin ruokinnalla © Jukka T. Helin

Bongausaika alkoi lähestyä loppuaan. Moni “varma” laji puuttui vielä listalta. Punatulkkua, keltasirkkua tai viherpeippoa korpista puhumattakaan ei ollut näkynyt eikä kuulunut. Jostain kuului sentään variksen raakaisuja.

Tunti kului tällä kertaa liian nopeasti. Lajeja kertyi ainoastaan kahdeksan. Havaittuja lintuyksilöitä ynnäsin kuitenkin 77 komean tiaisparven ansiosta. Huomenna onkin sitten vuorossa kaupunkipiha Tampereen Uudessakylässä. Saa nähdä, onko sielläkin yhtä laimeata ja jääkö moni varmalta tuntuva laji puutelistalle.

Tällainen talvinen pihabongaaminen on kuitenkin aina mukava tapahtuma. Ei koskaan tiedä etukäteen, mitä sieltä omalta pihalta löytyy. Jokainen talvi on erilainen. Tämä on juuri yksi virikkeistä, joka kannustaa osallistumaan tapahtumaan.

Jukka T.

Pyhäjärven Viinikanlahti aivan Tampereen keskustassa on tarjonnut tammikuun alkupuolella yllättävän monipuolisen lintulajiston kiinnostuneille lintuharrastajille. Lahden molemmin puolin on liikkunut runsaasti naisia ja miehiä, jotka ovat kantaneet kaulassaan kiikareita tai käsissään kaukoputkia. Valokuviakin on otettu innokkaasti, koska kuvattavat linnut ovat usein olleet rannan välittömässä läheisyydessä.

Alueella on jo viime vuoden loppupäivistä alkaen viihtynyt pikku-uikku, joka tuntuu olevan yllättävän peloton. Se oleskeli aluksi enimmäkseen Eteläpuiston ja Ratinansuvannon sorsien seurassa, mutta tuntuu nyt siirtyneen Hatanpäänniemen puolelle. Siellä se sukeltelee kalastellen. On ihmeellistä, miten tuollainen pieni lintu voi syödä sellaisen määrän kalaa ja muuta ravintoa kuin mitä se näyttää nauttivan.

Pikku-uikku Viinikanlahden talvivieraana © Jukka T. Helin

Ainakin itse olen oppinut, että pikku-uikut ovat usein varsin arkoja. Ne sukeltavat välittömästi, kun ihminen tulee näkyviin. Lisäksi pikku-uikkua on pidetty luontaisesti piiloutumisen hyvin taitavana lajina. Tämä Pyhäjärven pikku-uikku puolestaan tuntuu lähinnä viihtyvän kiikarien, kameroiden ja putkien tähtäimessä. Hieman outoa käytöstä pikku-uikulta!

Pikku-uikun lisäksi eloa Viinikanlahden talveen on antanut naaraspukuinen pilkkasiipi, joka on viihtynyt paikalla jo pitkään. Tätäkin yksilöä pääsee tarkkailemaan läheltä. Varsinkin hyvässä valaistuksessa huomaa, miten upea väritys sillä on.

Pilkkasiipi soutustadionin edustalla © Jukka T. Helin

Viinikanlahden ja Tammerkosken vesistöissä on oleillut komea juhlapukuinen koirasuivelo. Koirasuivelo on aina näkemisen arvoinen ilmestys. Toisinaan uivelokoiras on viettänyt aikaansa muutaman isokoskelon kanssa Viinikanlahdella. Sitten se on taas siirtynyt ylemmäksi Ratinansuvantoon tai Tammerkoskeen.

Naaraspukuisesta telkästä on havaintoja etenkin Hämeensillan tuntumasta Tammerkoskesta. Tammerkosken rantamilla sinisorsien seurassa on myös oleillut tavikoiras. Nokikanakin löydettiin uimasta lahdelta yhtenä tammikuun päivänä. Viinikanlahdella on päivittäin lennellyt jokusia kalalokkeja.

Eilen (11.1.) sunnuntaina Viinikanlahdelle oli laskeutunut korea kyhmyjoutsen, joka uiskenteli ainakin iltapäivällä Hatanpäänniemen puolella yhdessä pikku-uikun ja pilkkasiiven kanssa.

Pelottomia taviokuurniakin tapaa Tampereella © Jukka T. Helin

Vesilinnusto on ollut ajankohtaan nähden yllättävän monipuolinen. Alueelta on tehty myös muita hyviä lintuhavaintoja loppusyksyn ja alkutalven aikana. Tampereella säännöllisesti käyvä belgialainen Benny Cottele kaipasi elämänpinnakseen taviokuurnia. Hän soittelikin minulle sitten marraskuun lopussa ja kertoi löytäneensä Viinikanlahdelta puhdistamon tuntumasta kesyn taviokuurnan. Tällainen spontaani löytö taviokuurnasta on tuntunut Bennystä varmaankin mojovalta. Taviokuurnia on liikkunut alueella aina näihin päiviin asti. Suurin yhtenäinen parvi on ollut viisi kuurnaa. Pieniä taviokuurnaparvia on ollut paikallisena muuallakin Tampereella, joten tänä talvena jokainen halukas on voinut tavata Pirkanmaalta taviokuurnan.

Viinikanlahdella on liikuskellut valkoselkätikkakin. Ilmeisesti sama naaras on yhdytetty jokusia kertoja tammikuun aikana Takon soutajien laiturin ja puhdistamon tuntumasta. Joskus tikka on liikkunut itäänpäin ja joskus se on lähtenyt kohti Pyynikkiä. Valkoselkätikka voi kierrellä laajojakin alueita pitkin Pyhäjärven rantamia. Valkoselkätikka saattaa ruokailla mitättömissä lepissä aivan maan rajassa, joten on syytä olla tarkkana, kun liikkuu luonnossa.

Vesilahtelainen valkoselkätikka parin vuoden takaa © Jukka T. Helin

Itse olen tehnyt lukuisia retkiä Viinikanlahdelle. Kaikki muut kiintoisat lajit olen onnistunut näkemään hyvin, mutta tuo kiertelevä valkoselkätikka on jäänyt toistaiseksi havaitsematta. Mutta en kanna siitä suurta murhetta, koska olen onnistunut viime vuoden lopussa näkemään kaksi kertaa komean valkoselkätikan Orivedellä. Sain siitä jopa kesämökkipihapinnan!

Talvinen retkeily ei ole pelkästään pakonomainen välttämättömyys. Varsinkin tällaisina vetisinä ja leutoina talvina voi havaita varsin yllätyksellisiä lajeja. Vaikka itsekin toivon, että talvi olisi ainakin jotenkin talvea pikkupakkasineen ja lumikerroksineen, niin on myönnettävä, että tämänkin alkuvuoden havainnot ovat toisaalta piristäneet mieltä.

R. Mäkelä ja polkupyörä © Jukka T. Helin

Linturetkillä tapaa muita lintuharrastajia ja voi vaihdella kuulumisia. Samalla saa tietoja uusista tuoreista lintuhavainnoista. Törmäsin itsekin tässä pari päivää sitten pyörällä liikkuneeseen Pirkanmaan maastojyrään Rainer Mäkelään Hatanpäänniemessä. Rainer pyörineen on sinänsä kokemisen arvoista!

Jukka T.

Tänään oli vuoden ensimmäinen retkipäiväni, ja kiertelimme Jukan kanssa Tampereella ja lähikunnissa.

Ensimmäiseksi suuntasimme Viinikanlahdelle pikku-uikkua etsimään. Iso osa järvestä oli jäässä, mutta Ratinan sillan lähialueet ja suvanto olivat sulana. Jään reunalla kökötti yhdeksän kalalokkia ja yksi harmaalokki. Sulassa uiskenteli kymmenien sinisorsien lisäksi muutamia isoskoskeloita. Pikku-uikkukin löytyi sukeltelemasta Ratinan suvannosta. Muista luontohavainnoista mainittakoon taivaalla näkynyt erikoinen ja todella kaunis haloilmiö.

Kalevankankaalta etsimme kappelin viereisistä lehtikuusista taviokuurnia, mutta niitä ei valitettavasti näkynyt. Ylilentävät kanahaukka ja punatulkku tulivat uusiksi vuodenpinnoiksi. Hautausmaalta päätimme lähteä kohti Lempäälää pähkinänakkelin toivossa.

Ja heti Höytämöön saavuttuamme näimme linnun ruokinnalla. Rosvonaamioinen veijari napsi vähän väliä apetta kookospallosta, ja lensi sitten lähipuihin kiipeilemään. Lähistöltä kuului myös räkättirastaiden ja käpylinnun ääniä sekä käpytikan vihellystä ja naputtelua.

Palasimme vielä Kalevankankaalle, mutta taviokuurnia ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Hautausmaalta sain kuitenkin hienon maisemakuvan kaupungista halon kera.

Ajoimme Nokialle Edeniin katsomaan punakylkirastasta. Innokkaiden sadan vuodenpinnan keräilijöiden mukaan lintu olisi ihan helposti nähtävissä autostakin. Kiersimme bussipysäkin viereisen aroniapensaan pariinkin kertaan, mutta emme onnistuneet näkemään lintua. Ehkäpä se oli lentänyt jonnekin muualle yöpymään.

Kävimme myös Nokian keskustan puistossa katsomassa sinisorsien joukossa jo jonkin aikaa viihtynyttä haapanaa.

Tampereelle palattuamme ylitsemme lensi Rantatiellä kymmenen joutsenen parvi kohti etelää.

Nyt on lintuvuosi 2009 saatu käyntiin. Ei muuta kuin nokka kohti uusia retkiä ja haviksia!

Meri