PiLY:n retkiblogi

Pirkanmaalla on tällä hetkellä pöllöjä lukuisasti liikekannalla. Uusia hiiripöllöjä ja viirupöllöjä ilmoitellaan päivittäin. Pöllöjen avoin näkyminen ja saalistelu sopivilla paikoilla merkitsee sitä, että myyräkannat alkavat ainakin paikka paikoin hiipua. Lisäksi, koska hyvä myyräkanta suosi pesintöjä, pöllöjä on nyt runsaasti maastossa.

Korea lapinpöllö Oriveden maisemissa©Kuva Jukka T. Helin

Yksi mielestäni todellinen lintuelämys on komean lapinpöllön kohtaaminen linturetkellä Pirkanmaalla. Pirkanmaalta on ilmoitettu loppukesän ja syksyn aikana kuudelta paikalta lapinpöllö. Lapinpöllöillä tuntuu olevan jonkinlaista vaellusta muiden pöllöjen tapaan. Lapinpöllön kohtaamiseen Pirkanmaallakin on nyt hyvät mahdollisuudet.

Myyräkö siellä alhaalla liikuskelee?©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllö on paikkalintu, mutta sillä on säännöllisesti vaellusta. Lapinpöllön pesiminen on sidoksissa myyräkantoihin. Sellaisina vuosina, kun myyräkannat ovat hyviä Pirkanmaalla, lapinpöllöjä voi soidintaa ja pesiäkin maakunnassamme.

Lapinpöllö istuu tarkkaavaisena pellon reunapuussa©Kuva Jukka T. Helin

Olin viime viikonloppuna lauantaina joutsenlaskentaretkellä Oriveden maisemissa Eila Smolanderin kanssa, kun yhtäkkiä kapean pellon kohdalla tien yli lensi isolta näyttävä pöllö. Pöllö laskeutui metsän reunaan närhen rääkyessä ja varoitellessa pöllön lähituntumassa. Kun sain kiikarit silmilleni, määritys varmistui hetkessä: kysymyksessä oli upea lapinpöllö. Lapinpöllölle on tyypillistä suuri koko, iso  pää, hyvin näkyvä naamakiehkura ja keltaiset silmät.

Seisoimme Eilan kanssa rauhallisesti paikoillamme auton luona. Pöllö käänteli ja kallisteli isoa päätään tarkkaillen peltoa allaan. Kaipa sieltä kuului jotakin myyränääntä. Sitten se lensi meitä lähemmäksi ja jäi istumaan matalaan puuhun. Saimme tarkkailla komeaa lapparia lähietäisyydeltä.

Iso pää, naamakiehkura ja keltaiset silmät©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllö on aktiivinen päivisin ja saalistelee hyvinkin näkyvästi. Tosin pöllö osaa myös pysytellä piilossa esim. tiheässä kuusessa. Lapinpöllö -kuten useat muutkin pöllöt- ovat varsin luottavaisia ihmistä kohtaan, kun niitä ei turhaan häiritä. Rauhallinen ja järkevä käyttäytyminen antaa mahdollisuuden tarkkailla lapinpöllöäkin läheltä.

Lapinpöllön näkee päivisinkin©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllön havaitseminen on aina retken kohokohta. Eilalle lapinpöllö oli lisäksi elis. Viikonloppuna näimme vielä varpuspöllön ja viirupöllön. Pöllöjä on nyt runsaasti, joten maastossa liikkuessa kannattaa pitää silmät ja korvat avoinna.

Jukka T.

Kesän ja syksyn 2009 aikana pääsin seuraamaan Markku Saarisen kanssa aitiopaikalta kahden virtavästäräkkipariskunnan pesintää Juupajoen korkeakoskella. Tapahtumasarja sai alkunsa kun Markku Saarinen näki 25.5.2009 kahden virtavästäräkin lentävän autonsa edestä ajaessaan Juupajoen Korkeakosken keskustaan tultaessa patosillan yli. Työpaikkani on 100 metrin päässä ja Markku soitti heti minulle asiasta.  Koskesta ja sen ympäristön rakennusten tiimoilta löysimme ensin naaraan ja sen jälkeen koiraan, joka äänteli voimakkaasti lähes koko ajan.

Patosillan yläpuolella on Tehtaanjärvi, josta Korkeakoski ryöppyää voimalaitoksen läpi sekä padon ohijuoksutuksen kautta rehevään rotkomaisemaan, jonka pohjalla virtaa Juupajoki. Kosken vieressä on P-alue sekä opastus Juupajoen rotko. P-alueelta lähtee alas rinnettä polku idylliseen, kiehtovaan rotkoon ja kiertää neljän puusillan kautta rakennukset, joissa on voimalaitos sekä Koskenjalan kenkämuseo.

Pesivä pari ja rähmäkurkkukoiras

Tämän jälkeen etenkin laulava koiras oli helposti havaittavissa museorakennuksen vierestä patosillan alapuoliselta puusillalta, kun se lauloi äänekkäästi joko voimalaitoksen katonharjalla tai viereisissä koivuissa. 

Kuva 1: Markku Saarinen

Koiras lauloi löytymisen jälkeen aktiivisesti puussa ja katolla.

Markku kävi kuvaamassa paikalla ja hän huomasi pian, että kosken alajuoksulla kerää ruokaa kivikoista koiras ja naaras, joten pesintä oli ilmeinen. Hän huomasi myös, että ylempänä katolla ja koivuissa lauloi eri koiras kuin pesivä, joka ajoittain joutui ajamaan tunkeilijan kauemmas.

Kuva 2 ja 3: Markku Saarinen

 

Kosken alaosasta löytyi toinen koiras, joka osoittautui pesiväksi.

Kuva 4 ja 5: Markku Saarinen

Pesivän koiraan seurana viihtyi naaras.

Kuva 6: Markku Saarinen

Myöhemmässä vaiheessa pesivälle naaraalle ilmestyi vasempaan jalkaan rengas.

Alkuvaiheessa naaraalle ilmestyi vasempaan jalkaan rengas ja myöhemmin selvisi, että Jyrki Savolainen oli Hannu Majavan kanssa käynyt tietämättämme rengastamassa tämän naaraan.  Pesivä koiras jäi rengastamatta ja myöhemmin varmistui, että myös katolla lauleskeleva koiraskin oli renkaaton.  Erona näillä koirailla oli se, että pesivän koiraan leukalappu oli tasaisen musta ja ylijäämäkoiraan leukalappu oli suttuisempi, kun siinä näkyi selviä pieniä valkeita läikkiä, lisäksi se lauloi lyhyitä säkeitä lähes jatkuvasti.

Pesälöytö ja poikasten pesäruokintaa

Seurasin 20.6. alajuoksun pariskunnan touhuilua kiikarein ja kaukoputkella, kun huomasin, että ne veivät ruokaa pesälle. Pesä oli lähes avoimesti näkyvillä punaisen viinimarjapensaan köynnöksien roikkuvien oksien suojassa siten, että pesään saattoi nähdä kaukoputkella 40 metrin päästä emojen ruokkiessa poikasiaan.

Kuva 7: Markku Saarinen

Kaukoputkella pesästä erottui 20.6. jo isohkoja poikasia

Lisäksi pesä oli aivan turistipolun tuntumassa sillan vieressä virtaavan veden yläpuolella. Kaiken kukkuraksi huomasin kerran, että pesästä alle kolmen metrin päässä sijaitsevan sillan ylitti orava, joten poikueen luontaisia vaaroja ei tarvinnut kaukaa hakea.

Seurasin pesintää 20.-23.6. kaukoputkella ja emot ruokkivat vuoron perään viittä (5) jo isohkoa poikasta.  Poikasten väritys alkoi muistuttaa jo aikuisen värejä.  Selkä ja pää harmaita, rinta ja alapuoli kellertävää, yläperässäkin kellervää, siivet tumman ruskeat ja sulkien  reunat vaaleat. Pyrstö oli lyhyt, vajaa 2 cm. Pieni tumma nappisilmä, jossa vaalea silmärengas ja yläpuolella vaalea  pieni silmäkulmanjuovan alku jatkui silmän taakse.  Nokka näytti yläpuolelta vaaleammalta kuin harmaa pää ja otsa sekä kahdella näytti leuan alus olevan vaalea ja kahdella leuan alla oli tummaa suttua. Viides oli lehden takana ja siltä näkyi ajoittain emolta kerjätessä punakeltainen kita.

Kuva 8: Markku Saarinen

Virtaavan veden äärestä löytyi poikasille ravintoa helposti aivan pesän läheisyydestä.

Kuva 9: Markku Saarinen

Kuvasta selviää naaraan ruokkimien nälkäisten poikasten lukumäärä helposti.

Kuva 10: Markku Saarinen

Nälkäisiä kitoja lähestyy mehevä annos, jonka koiras keräsi koskikivikosta.

Kuva 11: Markku Saarinen

Koiras hoiti oman ruokintaosuutensa hienosti, mutta kolme kitaa odottaa vielä lisäannosta.

Poikaset saivat ravintoa hyvin ja niiden käyttäytyminen oli rauhallista, vaikka emo väliin tuli pesän lähelle ja poistuikin varovaisena ennen hyönteisravinnon luovuttamista. Emot jakoivat ruokaa tasaisesti kaikille ja poikasetkin kääntyivät ja vaihtoivat takariviin kylläisinä ja samalla emot korjasivat ulosteet talteen ja kantoivat ne pois. Pari kertaa emo ei ehtinyt napata heti ulostekokkaretta, mutta se syöksyi perään ja nappasi sen ilmasta tai pesän alta viedäkseen pois pesää paljastamasta. Kovin montaa pientä valkeaa läikkää ei pesän alapuolelta löytynyt.

Kuva 12: Markku Saarinen

Ulostekokkareiden poisvieminen on jokapäiväinen puhtaanapitoon liittyvä toimenpide.

Jossain vaiheessa yksi paikkaa vaihtanut poikanen oli vähällä pudota pesästä, mutta terävillä kynsillään se piti sitkeästi kiinni ja kapusi takaisin muiden seuraan. Pudotessaan se olisi joutunut virtaavaan veteen eikä olisi varmaankaan selviytynyt elossa. Luppoaikana poikasten elkeet olivat jo aikuismaisia: siipisulkia suittiin, korvaa rapsutettiin, lentoa harjoiteltiin, vaikka tilaa ei ollut liiemmälti.

Pesästä lähtö

Seuratessani tilannetta aamupäivällä 23.6., huomasin molempien emojen käyvän pesällä harvemmin kuin aiempina päivinä. Tunnin aikana koiras vei vain 4-5 kertaa ruokaa pesälle ja näytti siltä, että se yritti ruoalla ja ääntelyllä houkutella isohkoja poikasia ulos pesästä. Naarasta sain odotella lähes tunnin ennen kuin sekin käväisi pesällä ruokaa viemässä. Kun 24.6. aamulla laskeuduin rotkoon kuulin jo emojen jatkuvasta varoittelusta, että poikaset olivat jo lähteneet maastoon. Asia varmistui kun vilkaisin pesään, joka oli tyhjä.

Seurasin jonkin aikaa, kun koiras ja naaras keräilivät virtaavan veden varresta ruokaa nokkaansa kosken alajuoksulla ja katosivat varoitellen kosken yllä olevien puiden lehvistöön sekä palasivat hakemaan uutta hyönteisannosta. Poikasia en kuitenkaan onnistunut näkemään maaston peitteisyyden vuoksi. Samoin 25.6. näin vain emot, nuoret linnut olivat piilossa runsaan lehvistön seassa emojen varoitellessa.

Poikasten itsenäistyminen

Markku Saarinen oli kuvaamassa aamupäivän 26.6. ja hänen onnistui varmistaa, että kaikki 5 nuorukaista olivat edelleen hengissä. Emot ruokkivat niitä, mutta ne osasivat jo itsekin kerätä virtaavan veden yltä hyönteisravintoa itselleen. Alla olevissa kuvissa on pesästä lähdön jälkeen tallentunut erilaisia ruokintatilanteita. Ravintolistalle kertyi mm. koski- ja harsokorentoja, niiden toukkia ja olipa Markku nähnyt ja kuvannut koiraan pyydystävän taimenen ja syöttävän sen jälkikasvulle.

Naaraan tyylinäytteitä siitä, miten jälkipolvea hoidetaan:

Kuvat 13-15: Markku Saarinen

Nälkä alkaa vaivata, joten lisää sapuskaa haluaa tämä lyhytpyrstöinen vasta pesästä poistunut nuorukainen emoltaan.

Harsokosennon siipiä ensin, sitten vasta lisää..

Eiköhän se pahin nälkä lähde näillä korentojen toukilla.

Koiras löysi rehevästä koskiympäristöstä kaikenlaista nälänsammuttajaa: sääskiä, korentoja, toukkia ja joka kalamiehen toivelajistoon kuuluvaa taimenta.

Kuvat 16-19: Markku Saarinen

Nälkäisempi  kerjääjä saa oman osuutensa, toisen on vain odotettava vuoroaan.

Ja sitten se kalajuttu:

 

Koiras onnistui nappaamaan kalan ja päätti kokeilla miten se maistuisi.

 

Kuvan nuorelle linnulle maistui kala, eikä mikä tahansa kala, vaan jalompaa lohensukuista taimenta sen olla pitää!

Päivittäinen vierailu paikalla ajalla (27.6-28.6.) varmisti, että suurin osa poikasista selvitti onnistuneesti ensimmäiset päivät maastossa. Emot keräsivät ruokaa joen keski- ja alajuoksun kivikoilta ja joenvarren puun- ja pensaiden juurien sokkeloista. Niiden juoksu- ja lentoliikkeet olivat hämmästyttävän nopeita eikä hyönteisillä ollut juuri mahdollisuuksia välttyä niiden saaliiksi joutumiselta. Hienoin olympiatason liike oli, kun koiras nappasi kerran pään yläpuolelta hyönteisen siten, että teki suorin vartaloin voltin ja putosi tyylikkäästi taas jaloilleen!  Pesimätön koiras lauleskeli edelleen kosken yläosassa ja näkyi usein voimalarakennuksen katon harjalla.

Koiras ja naaras hoitelivat hienosti oman osuutensa ja poikaset odottelivat kärsivällisesti puunoksalla tai kivenpäällä välillä nukkuen, mutta suurimman osan ajasta ne kuitenkin viettivät pyrstöään keikutellen ja joskus hyönteisiäkin saalistellen. Ne alkoivat muistuttaa kooltaan ja eleiltään hämmästyttävästi emojaan ja vain lyhyt pyrstö (n. 4 cm) ja kerjuuasento ja -ääntely paljasti kauempaa kumpi oli kumpi. Näin 28.6. pesimäpaikalla vain koiraan ja 2-3 nuorta lintua. Kun kävelin joen vartta alajuoksulle noin 200 m, löysin naaraan sieltä kahden nuoren kanssa läheltä puusiltaa. Tällä kohdalla rotkon reunamat ovat hyvin pystyjä ja harjanteen päältä polulta näkyi yläpuolelta yksi nuori lintu lepäämässä joen yli kaatuneen haavan rungolla. Poikasen suojaväri sopi erinomaisen hyvin kelohaavan kelta-viher-harmaaseen sammaloituneen pintaan, varsinkin silloin kun pyrstö ei heilunut.

Kuvat 20-23: Markku Saarinen

Nuoria virtavästäräkkejä saattoi tavata pitkin jokivartta 500 metrin matkalla joko puun oksilla, kivillä tai vedessä rauhallisesti leväten, pyrstöä heilutellen tai muuten vain siipiä venytellen.

Heinäkuussa 2.-3.7. poikaset lentelivät emojen perässä pitkin jokivartta ja ne alkoivat olla jo emojen kokoisia, pyrstökin lähenteli täyttä mittaa. Koiras keräsi nuorille ravintoa kosken alaosasta ja sen alapuolelta  ja naaras pari sataa metriä alempana. Ainakin neljä nuorta lintua oli vielä todennettavissa. Emojen ruokkiessa poikasia, virtavästäräkit oli helposti paikannettavissa kutsu- ja kerjuuäänten perusteella. Viimeinen havainto pesineestä parista on 21.7.  Sitä ennen olivat kaikki nuoret linnut kadonneet joko alajuoksulle tai lähteneen kokonaan muualle.

Kuva 24: Markku Saarinen

Heinäkuun puolivälissä pesinyt koiras aktivoitui ja esitti väliin soidinelkeitä ja ajoi ylempänä koskessa laulaneen toisen koiraan ärhäkästi pois sen tultua liian lähelle.

Pesimätön koiras lauleskeli edelleen kosken yläosassa ja näkyi usein voimalarakennuksen katon harjalla.

Uusi pariskunta

Eikä ”ylijäämä”koiras laulellutkaan turhaan. Näin 3.7. ylävirran puolella 2 virtavästäräkkiä lennähtävän alajuoksun suuntaan vähän sen jälkeen kun kuulin pesimättömän koiraan aktiivista soidinlaulua katolta. Silloin havainto meni pesineen pariskunnan piikkiin.  Markku kuvasi poikasten ruokintaa jälleen 4.7. ja kuvatessaan huomasi, että suttukaulaisen koiraan seurana olikin naaras, jolla oli kurkussa hieman tummaa kuviota. Eli paikalla oli nyt toinenkin pariskunta. Tämä kosken yläosaa hallitseva pariskunta joutui varomaan kosken alaosan pariskunnan reviiriä.

Kuvat 25-26: Markku Saarinen

“Ylijäämä-/suttukaula-/rähmäkurkku”koiras lauleskeli kosken yläosassa alusta lähtien ja heinäkuun alkupäivinä sen seuralaiseksi ilmestyi tummakurkkuinen naaras.

Kuva 27: Markku Saarinen

Heinäkuun 4. päivä varmistui, että rähmäkurkkukoiras löysi itselleen naaraan, jolla oli tummaa kuviota kurkun seudulla.

Näin itsekin tuon uuden pariskunnan kosken alaosassa 5.7. samalla kun siellä oli myös pesineen parin naaras kahden nuoren linnun kanssa. Niinpä jatkossa onkin seurattavana jo onnistuneen pesinnän lisäksi mahdollinen toinen pesintä eri pariskunnan toimesta. Ja voihan se ensin pesinyt pari pesiä toistamiseen?

Pariskunnan pesintään viittaavaa käyttäytymistä seurasin seuraavan 2-3 viikon aikana.  Koiras ja naaras viihtyivät patosillan alla olevan puisen puusillan alapuolella. Koiras varoitteli ruokaa suussaan jatkuvasti kun joku seisoi sillalla, jota pitkin mentiin Koskenjalan Kenkämuseoon, joka oli avoinna päivittäin. Ihmiset pysähtyivät yleensä seisoskelemaan sillalle ja katsomaan kosken kuohuja sillan alapuolella. Koiras varoitteli usein sillan kaiteilla tai rakennusten katolla osoittaen, että pesäpaikka on aivan lähellä.

Toisenkin parin pesä löytyi!

Löysin toisen pariskunnan pesän sillan liepeiltä iltahämärissä 28.7. ja seuraavana aamuna varmistui, että pesässä oli 4 pientä poikasta, jotka olivat vielä avuttomia. Nämä poikaset lähtivät pesästä 3.8.

Kuvat 28-30: Markku Saarinen

Avuttomat poikaset 29.7.2009

31.7.2009 poikasten ilmeet olivat jo tarkkaavaisia.

2.8.2009 päivää ennen pesästä lähtöä poikasista löytyy jo virtavästäräkin tuntomerkkejä. 

Nämä nuorukaiset olivat pesästä lähdön jälkeen 4.-6.8. emojen kera kosken kivillä ja pensaiden oksilla patosillan alapuolella näkyen heti museorakennuksen vieressä olevan puusillan alapuolella. Ne viipyivät pitkään samalla paikalla pyrstön tynkää heilutellen ja joskus itseään sukien. Ja odottivat emon ilmestymistä hyönteislastissa, jolloin ne menivät vauhdilla vastaan ottamaan annoksensa. Emot varoittelivat ja olivat hyvin esillä aina, kun ihmiset kävelivät puusillan yli museoon.

Olimme 8.8. Markun kanssa paikalla emmekä heti huomanneet yhtään lintua. Seisoessamme patosillalla Markku huomasi yhden emoista lentävän Tehtaanjärven rantapensaiden luona poikasen seuratessa perässä. Siirryimme järvialtaan rannalla olevan vanhan tiilisen kenkätehtaan alueelle, jossa näimme emojen ruokkivan yhtä poikasta nurmikolla. Myöhemmin emoja ja poikasia tapasi ajoittain koskialueella pesimäpaikan vieressä. Poikasten opittua lentämään kunnolla niiden havaitseminen vaikeutui, kun ne lennähtivät helposti rantapensaikkojen suojaan ihmisiä havaitessaan.

Vielä 13.8. näin koskessa naaraan ja kaksi nuorta lintua. Sen jälkeen olen käynyt paikalla harvakseltaan. Näin vielä 27.8-2.9.sillan alla kosken rannassa naaraan, joka oli vaihtamassa pyrstösulkiaan. Pyrstön oikeat reunasulat olivat vielä tallella ja uusi pyrstö oli kasvanut noin puoleen kokomitastaan. Syyskuun 12. päivä naaraan pyrstö näytti lähes täysimittaiselta.  Syyskuun loppupuolella aina lokakuun puoliväliin saakka pesimäalueella näyttäytyi naaraspukuinen virtavästäräkki. Jäähyväisesiintyminen oli 15.10.2009.

Pesimäpaikat valokuvin

Kuvat 31-32: Markku Saarinen

Ensiksi pesineen parin pesimäseutu kosken alaosassa näytti tällaiselta. Taustalla on voimalarakennus. 

Kosken alaosan luonnonuomasta löytyi emojen ehtymätön ruokavarasto. 

Kuvat 33-34: Markku Saarinen

Toiseksi pesineen parin pesimäpaikka oli kosken yläosassa.

Ja tästä kosken keskiosasta haettiin pääosa poikasten ravinnosta.  

Betonisen patosillan ja sen vieressä olleen puusillan liepeillä  pesi toinen pariskunta heti sen jälkeen kun ensiparin poikue oli jo kadonnut koskialueelta. Siitä huolimatta toinen poikue pysyi tiiviisti kosken yläosassa koko pesimäkauden ajan.

Pesimäympäristö

Juupajoen rotko on rehevä. Puusto on kuusivaltainen. Koivu, leppä, pihlaja ja paju sekä tuomi hallitsevat koskea ja joen vierustaa, aluskasvillisuuden valtalajina on saniainen ja mustikka. Puna- ja mustaherukkaa löytyy ja taikinamarjaakin kasvaa paikoittain. Runsaasti lahopuita on kaatunut joen yli, mutta niitä oli heinäkuun alussa ryhdytty korjaamaan pois.  Kunnostustöiden ajoitus lintujen parhaaseen pesimäaikaan, oli erittäin huonosti harkittua eikä puiden nosto sikin sokin rannalle ole mitenkään silmiä hivelevää muutoin erittäin upeassa rotkomaisemassa.  Koskien ja jokiuomien perkuuta tehtiin entisaikaan uittoa varten, mutta nykyaikana niitä päinvastoin pyritään entisöimään siirtämällä kiviä yms. takaisin jokiuomiin, jotta ne saataisiin luonnonmukaisiksi.

Kuva 35: Markku Saarinen

Pesimäpaikkojen alapuolinen joenosa raivattiin pesimäaikana kuvan kaatuneen kuusen alapuolelta noin 200 metrin matkalta.

Lintuja rotkoalueella esiintyi runsaasti ja äänimaailma oli monipuolinen. Tapasin seuranta-aikana 40 eri lajia.  Käpytikkapoikue mekasti alkupäivinä pesäkolossaan, nyt ne ovat lähteneet maailmalle. Pohjantikka koiras oli 3.7. lahokuusen kimpussa aivan opastetun retkipolun alussa sillan vieressä. Hiiri- ja mehiläishaukkakin näyttäytyivät.  Emojen varoitteluäänet paljastivat leppälintupoikueen, harmaa- ja kirjosieppo saalistelivat ja varoittelivat, musta-, laulu-, punakylki- ja räkättirastaita lauloi, varoitteli ja etsii ravintoa jälkikasvulle, punarinta tiksutti ja ääni solisi kilpaa virtaavan veden kanssa. Kuitenkin voimakasäänisimpänä lauloi  pieni ruskea peukaloinen pyrstö pystyssä kaatunen puun rungolla. Se kuului selvästi ylitse kosken pauhun samoin kuin yläjuoksulla laulava virtavästäräkkikoiras.

Virtavästäräkki menestyy

Virtavästäräkki on yleistynyt viime vuosina koko maassa. Muuttuva pesimälinnusto arvioi Suomen pesimäkannaksi 0-10 paria vuosittain. Atlaksen 2006-2010 mukaan tällä hetkellä on varmoja pesintöjä (ruutuja) Suomessa 24, todennäköisiä 4 ja mahdollisia 29. Pirkanmaan atlastilanne tällä hetkellä näyttää seuraavalta: varma pesintä 3, mahdollinen 3. Nämä nyt varmistetut pesimähavainnot nostaisivat kyseisen Korkeakosken keskustan atlasruudun indeksin korkeimpaan mahdolliseen eli 82.

Kyseessä on tälle vuodelle jo ilmeisesti neljäs ja viides pesintähavainto Pirkanmaalla (Nokia, Ikaalinen, Hämeenkyrö)  ja Juupajoen ensimmäinen sekä toinen.  Olen kolunnut Juupajoen aluetta harrastusmielessä jo yli 30 vuoden ajan ja vasta nyt tuli ensihavainto virtavästäräkistä itselleni ja millä tavalla: Markku Saarisen valokuvat kertokoon puolestaan!

Aarne

Pilyn retkiporukan hääriessä Utössä suuntasin kohti Luvian Säppiä.  Siellä järjestettiin nuorille suunnattu viisipäiväinen lintuasemakurssi. Etukäteen hieman mietitytti, mihin oikein olin itseni ilmoittanut. Jonnekin eristetylle saarelle porilaisten kanssa useiksi päiviksi.  Pelot olivat kuitenkin turhia, sillä leiri oli todella mukava kokemus.  

 

Lauantai 17.10

Lauantaina lähdimme puolenpäivän aikaan Kuuminaisista veneellä Säppiin. Perille päästiin kuivana, vaikka paatti keikkui muutaman kerran aika lailla. Kannoimme kamat asemalle, ja majoituttuamme lähdimme kiertämään saarta.  Sillanpään Matti ja Pitkälän Ari rengastajina menivät katsastamaan verkkoja.

Pikkulintuja, kuten urpiaisia, tiaisia ja rastaita oli mukavasti liikkeellä. Aikaisemmin päivällä Arttu oli nähnyt ja kuvaannut saaressa töyhtötiaisen, joka taisi kiinnosti jotakuta Säpinpinnamielessä. Sitä emme kuitenkaan nähneet tai kuulleet, vaikka yritys oli kova.

 

Jatkoimme kohti Hanhiston niittyä. Komppaus tuotti tulosta, kun jaloistamme nousi äännellen komea isokirvinen. Siitä tuli reissun ensimmäinen elis, ei hassumpi aloitus kurssille.

 Pistäydyimme vielä pohjoiskärjessä merisirrien toivossa, mutta saimme tyytyä suosirriin. Merellä kävi aikamoinen tuuli, joka nostatti valtaisia vaahtopäitä. Oli mahtavaa katsella laineitten pärskeitä kalliota vasten.  Asemalle palatessamme näimme vielä muutaman muflonin, josta sain nisäkäseliksen.

Ilta kului syödessä ja porilaisten mielenkiintoisia juttuja kuunnellessa. Meillä oli oikein rattoisaa, oikeesti.

 Sunnuntai 18.10

Aamupalan jälkeen lähdimme staijaamaan epävirallista aamuvakiota. Kaukana väreilyssä painoi lähes jatkuvasti pieniä vesilintuparvia. Vähän lähempänä näkyi muun muassa alleja, mustalintuja sekä muutamia riskilöitä. Lähistöllä kellui myös useampia lapasotkia, jotka olivat hienoa katseltavaa.

 

Kävellessämme Hanhistoon päin eräältä rantaniityltä lennähti ilmaan äänetön sirkku, joka ei ollut keltasirkku. Kyseessä olisi voinut olla joku parempi laji, mutta emme nähneet lintua tarpeeksi hyvin. Illalla Matti kertoi nähneensä kerran lennossa todennäköisen pikkusirkun. Näkemämme linnun identiteetti jäi  lopulta arvoitukseksi.  

Päiväkahvien jälkeen yhytimme aseman ja laiturin väliseltä alueelta tiltaltin ja pari peukaloista. Pihapiiristä löytyi kohmeinen kyy, jota valokuvattiin innokkaasti. Edellisestä kyyhavainnostani oli jo useampi vuosi. Mukava yllätys oli myös hyvin myöhäinen kirjosieppo, joka pyöri aseman ympäristössä koko päivän.

Peräkulman verkkoihin oli jäänyt paljon urpiaisia ja punatulkkuja, joten autoimme Aria niiden irrottamisessa.  Aluksi en uskaltanut pitää lintuja kädessä tai vapauttaa niitä verkoista, koska pelkäsin satuttavani niitä. Lopulta kouraani kuitenkin työnnettiin urpiainen, ja oli mahtavaa katsella siivekästä läheltä. Oli hienoa tuntea linnun sydämenlyönnit ja ihailla kaikkia höyhenpuvun kauniita yksityiskohtia. Tavallisten urpojen lisäksi rengastettiin yksi ruskeasävyinen cabaret-urpiainen.

Ari jäädessä verkoille lähdimme Petterin, Tepon ja Tomaksen kanssa vielä komppailemaan rantoja. Erityisesti sinitiaisia oli runsaasti liikkeellä. Niiden lisäksi puskissa pyöri muutamia tiltaltteja, mustapääkerttuja, punarintoja, rastaita ja rautiaisia. Pari kertaa ylitsemme lensi käpylintuparvi.

Asemalla meitä odotti lämmin sauna ja Raijan valmistama herkullinen pyttipannu. Illan pimetessä pihaan laitettiin helmipöllöatrappi soimaan, jos joitain pöllöjä verkkoon eksyisi. Hetken kuluttua siellä räpisteli  yksi helmari, ja Matti tuli sisälle rengastamaan sen. Vasta lähemmässä tarkastelussa tajusin, kuinka suuret silmät pöllöllä todellisuudessa on. Tämä kaveri sai runsaasti ihailua osakseen, ja kuvia räpsittiin kiitettävästi.

 

Maanantai 19.10

Yöllä oli ollut pakkasta, maa oli peittynyt hentoon kuuraan. Matti rengasti aamulla yhden helmipöllön, ja vapautti sen pihlajan oksalle. Lintu jäi hienosti paikoilleen, ja kameran muisti sai taas täytettä.

Rannalla aamu valkeni mielettömän kauniina. Nouseva aurinko värjäsi maiseman kirpeän kellanoranssiksi. Tällaisina syysaamuina kelpaa olla merellä.

Teppo ja Petteri jäivät tuijottelemaan ulapalle, me muut lähdimme Arin johdolla verkoille. Ensimmäisellä kierroksella lintuja tuli mukavasti, hippiäisiä, muutama punarinta, puukiipijöitä, punakylkirastas. Rastasta oli mukava päästä katsomaan läheltä, aamun valo korosti linnun nättejä värejä. Höyheniään pörhistelevät puukiipijät olivat myös suloisia.

 

Merellä ei ollut mainittavaa liikehdintää, mutta poikien ylitse oli lentänyt äännellen todennäköinen taigakirvinen. Lähdimme etsimään lintua rantaniityiltä, Aija ja Taru jäivät Arin ja Raijan kanssa rengastamaan.

 

Pusikoista kuului tiltaltti ja joitakin rastaita, maasta potkimme yhden niittykirvisen. Mahdollinen hodari pysyi kuitenkin piilossa. Isossa varisparvessa syntyi hälinää, jonka aiheuttajaksi paljastui kanahaukka. Lännennokan edustalla havaitsimme hetken kuluttua kaksi kuollutta varista, jotka kelluivat meressä. Liekö gentti ollut asialla?

Iltapäivällä verkoista löytyi kaksi mukavaa lajia, veikeä valkea pyrstötiainen ja oranssinkirjava järripeippo. Kauniita lintuja molemmat.

Myös käpytikan rengastus oli varsin hauska episodi, joka tallentui videolle äänten kera. Lintu huusi lähes tauotta koko operaation ajan, ja rääkynä oli aivan kaameaa kuultavaa. Ihailtavan hieno höyhenpuku otuksella kumminkin oli. Tomas sai vapauttaa linnun, ja pääsi kirjaimellisesti heittämään tikkaa.

Kuulimme, että Teppo oli löytänyt Ulkolaskulta kolme merisirriä. Läksimme pikapuoliin Tomaksen kanssa sinne, sillä meiltä molemmilta puuttui laji elämänpinnoista. Pienen etsimisen jälkeen ne löytyivätkin, vaikka etäisyyttä lintuihin oli jonkin verran. Eliksen lisäksi sain lajista nimikkopinnan. Enää puuttuu merikeiju, mutta sitä saanen tovin odotella Suomeen.

Sirrejä ihaillessamme paikallinen kalastaja tuli turisemaan meille niitä näitä. Hän kertoi parikymmentä vuotta sitten kuskanneensa (tamperelais)bongareita läheiselle luodolle, jossa oli ollut jokin harvinainen lintu. Tähän merisirrielikseen ei onneksi tarvittu venekyytiä.

Illaksi laitettiin taas pöllöatrappi soimaan. Lajista tuli hieman kiistelyä, koska joku olisi halunnut pihalle lapinpöllön huutaman. Lopulta päädyttiin kuitenkin tavallisempaan varpuspöllöön. Jossain vaiheessa Matti asteli muina miehinä sisälle, ja läväytti yhtäkkiä nenäni eteen varpuspöllön. Aiempien pöllöjen tapaan myös tämä kaveri sai paistatella kameranvalojen loisteessa. Lintu kiinnosti monia, ja asemajyrä Mäkelälläkin taisi olla vain muutama aiempi varpuspöllöhavis Säpistä. Ari sai lajista myös rengastuspinnan.

 

Tiistai 20.10

Aamulla verkoista tuli tavalliseen tapaan hippiäisiä, muutama tiainen sekä pari mustarastasta. Saarella asuva ylämaankarja laidunsi tänä aamuna Peräkulman niityllä. Pitkäkarvaiset eläimet näyttivät ihan lehmän ja nallekarhun risteytykseltä. Valtavat sonnit herättivät kunnioitusta suurine sarvineen. Ne olivat kuitenkin lempeitä, eivätkä onneksi hyökänneet päälle.

Lintumeno oli iltapäivään asti poikkeuksellisen hiljaista. Olin kahden aikaan kuvaamassa maisemia laiturin liepeillä, kun kännykkä pirahti soimaan. Petteri kertoi, että Hanhistossa oli taigakirvinen. Kipinkapin toiselle puolelle saarta, ja niittyä komppaamaan. Matin johdolla järjestäydyimme hienoon haravaan, ja kävimme Hanhiston läpi pariin otteeseen. Saimme ylös niittykirvisen ja jänkäkurpan, muttemme etsimäämme hodaria. Tuntuu tämä taigakirvinen olevan meille pirkanmaalaisille toisinaan aika kova pala. Päätimme kuitenkin tulla huomenaamulla vielä lintua etsimään.

Illalla juteltiin taas mukavia, vaikka välillä sain kuulla kuittailuja kotipaikkani harrastuksen tasosta ja harrastajien laadusta. ;)

 

Viimeisenä leiriaamuna suuntasimme toiveikkaina Hanhiston suuntaan. Rantaniityt kompattiin jälleen tehokkaasti, mutta taigakirvinen ei suostunut näyttäytymään.

Verkoista tuli komea mustarastas, hippiäisiä, puukiipijöitä ja muutama punatulkku. Puolenpäivän aikaan läksimme asemalle pakkaamaan tavarat ja siivoamaan paikat. Kyytiä odotellessamme ihailimme vedessä kelluneita meduusoita, ja kauempana luodolla tepastelleita merisirrejä.

 

Lintuasemakurssilla opin paljon uutta. Oli hienoa päästä seuraamaan rengastusta ja tarkastelemaan lintuja kädessä. Erityisesti mieleeni jäivät pöllöt, jotka olivat kiehtovia otuksia. Porilaisetkin osoittautuivat mukavaksi porukaksi, ja meillä oli leirillä todella hauskaa. Lähden ehdottomasti ensi vuonna uudestaan lintuasemakurssille Säppiin.

Meri