Pilyn retkiblogi

Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys (PiLY) järjesti eilisiltana (17.4.) riekkoretken Pirkanmaan reunamille Kihniön maisemiin. Oppaaksi suoretkelle oli lupautunut paikallinen soiden suojelija Ilpo Lahtinen. Ilpohan sai viime syksynä PiLYn jokavuotisen linnustonsuojelupalkinnon soiden suojelemisesta ja ennallistamisesta.

Odotukset olivat korkealla, kun retki lähestyi. Mutta sitten sää alkoi näyttää keväistä olemustaan. Retkipäivänä alkoi sataa räntää ja vettä sekä tuuli voimistui. Oli kaikista kehnoimmat olosuhteet lähteä viettämään aikaa keväiselle suolle riekkojen pariin.

Riekon maisemaa Kihniössä©Jukka T. Helin

Kaikesta huolimatta retkelle ponnisti kuitenkin runsas parikymmentä osallistujaa. Toiset ajelivat omilla autoillaan suoraan Kihniöön kokoontumispaikalle. Toiset kokoontuivat Hakametsän jäähallin pihaan, josta lähti usean auton letka klo 17.30 aikoihin taivaltamaan kohti Kihniön suoalueita sateen läpi.

Ajomatkan aikana ainakin itselläni mieliala laski entisestään. Ikaalisten ja Parkanon tuntumassa satoi räntää sakeastikin,  Ja tuuli möyrysi. Ei taida riekkoja näkyä tässä kelissä?

Saavuimme Ilpon kotipihaan hieman yli iltaseitsemän. Ja kas kummaa! Sade oli lakannut, ja tuulikin oli vaimentunut. Jonkinlaisia puuskia kuitenkin humisi vielä puiden latvoissa. Ilpon luona oli jo useita muitakin retkelle lähtijöitä. Lintuja ei juuri kuulunut eikä näkynyt. Sentään Viertolan Onni kertoi nähneensä mustarastaan ja sitten ajomatkan aikana kurkia ja tuulihaukan. Itse taisin katsella liiankin tarkkaan tietä varoen ikävännäköisiä routakuoppia. Oli se Onni sitten ehtinyt havainnoidakin eväspakettien lomassa!

Hämärtyvän suon sielunmaisema©Jukka T. Helin

Ilpo oli hommannut usean oppaan paikalle, joiden johdolla retkelle lähdettiin puoli kahdeksan aikoihin. Sää oli edelleenkin tyydyttävä, vaikka oli koleaa ja tuulenpuuskia. Pienen ajomatkan jälkeen jätettiin autot tien viereen, ja porukka jakaantui kahdelle eri retkipaikalle. Itse lähdin Ilpon matkaan rämpimään noin kolmeasataametriä märkää suota kohti sopivaa tarkkailupaikkaa. Onneksi suo oli vielä jäässä. Vettä ja mutaa oli vain pääosin aivan pinnassa. Saapas ei pahemmin uponnut syvälle suohon.

Meillä oli aikaa odotella tarkkailupaikassamme riekkojen mahdollista esiintulemista ja illan hämärtymistä pitkähkö tovi. Mutta aika kului joutuisaan Ilpon kertoessa riekosta, soiden suojelusta ja Vapo Oy:n toimista riekkosoilla. Ilpo on hyvä kertoja, ja hänen sanoistaan oppi runsaasti uutta riekon sielunelämästä. Vankka kokemus riekosta ja suoluonnosta tulivat ilmi hänen sanoistaan. Ilpo kertoili myös edellispäivän suomielenosoituksesta Parkanon Rukonevalla. Ilposta heijastelee syvä kiintymys riekkoon ja suomalaiseen suohon.

Ilpo kertoilee hänelle rakkaasta riekosta©Jukka T. Helin

Toiset menivät laittamaan suon reunaan kuvauslaitteita valmiiksi toivorikkaina. Toiset alkoivat kaivella eväitään ja kahvejaan. Keväinen tuulinen suo on kylmä, mutta kukaan ei valitellut olotilaansa. Ilmassa oli aistittavissa selvää jännitystä ja pirkanmaalaisen riekkosuon tunnelmaa.

Ilta alkoi hämärtyä entisestään. Luonnon ääniä ei juurikaan osunut korviin. Vain paikallisen kurkipariskunnan kuuluvat komeat törähdykset antoivat oman viestinsä suoympäristöön. Ilpo kertoili, että riekko ei tule valoisaan aikaan helposti näkyville avoimelle suolle, koska vaalea lintu joutuisi tällöin todelliseen vaaraan. Mutta kun ilta on kylliksi hämärtynyt, riekko uskaltautuu myös avoimelle suolle. Riekko laskeutuu pääsääntöisesti vaalealle alustalle (suojaväri) esim. viimeisille lumilaikuille tai jäkälille.

Kirsi odottelee malttamattomasti riekkoa©Jukka T. Helin

Sitten koitti vihdoin aika, jolloin Ilpo laittoi atrapin soimaan. Kului hetken aikaa. Yhtäkkiä riekko nauroi jossakin lähistöllä kuuluvasti. Ja taas pian kaikui yötä kohti hämärtyvällä suolla riekon nauru. Ainakin kaksi eri riekkoa oli äänessä. Pian vaaleahko riekko näkyikin suolla tutkimassa, oliko vierailija tunkeutunut sen reviirille. Sitten se lennähti pimenevän suon kitupuiden lomitse toiseen paikkaan -aivan valokuvausta aikovien jalkoihin. Jännä valkoinen lumipallo syöksyi öisen suon läpi!

Joko riekko on kiikareissa©Jukka T. Helin

Kuvia riekosta ei kuulemani mukaan saatu, koska oli liian pimeää. Mutta kaikki näkivät ja kuulivat tämän pirkanmaalaisen reviireistään kamppailevan linnun. Jos kuukkeli on osa vanhan metsän sielunmaisemaa, niin riekko on mielestäni erottamaton osa suon sielua. Riekon katoaminen Pirkanmaan soilta merkitsisi ainakin itselleni sitä, että suo ei ole enää suo ja sen sielusta tulisi vajavainen.

Sitten alkoi vaivalloinen paluumatka pimeän suon läpi lamppujen opastuksella. Piti tarkoin tihruttaa, mihin saappaansa painoi. Mutta ponnistelujen jälkeen saavuimme autojemme luokse, ja itsekin pääsin ajelemaan tyytyväisenä kohti Tamperetta.

Riekko laskeutuu mielellään valkealle alustalle maahan©Jukka T. Helin

Tämä riekkoretki jätti syvän kokemuksen omaan sydämeeni. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta kaikesta huolimatta riekko tuli jälleen nähtyä ja kuultua. Keväinen riekkosuo on sellainen kohde, jonka jokaisen tulee omakohtaisesti kokea. Vasta tällöin tajuaa sen, mitä todellinen luonnonmukainen suo merkitsee. Ja mikä on suon suomalainen sielu! Riekon nauru ja kurjen törähdykset pimenevällä keväisellä, vielä kylmähköllä, suolla ovat suomalaisen luonnon symboleja. Suon ääni- ja sielunmaisema on turvattava tuleville polville -myös Pirkanmaalla. Tästä olemme jokainen vastuussa.

Jukka T.

Hei,

Tässä Annen kertomus muutontarkkailutapahtumasta Nokian Alasenlahdella. Julkaisen sen blogipalstallani.

Jukka T.

Taivalkunnassa golf-kentällä lentelevät valkeat pallot ilmassa, mutta aivan lähellä Alasenlahdella kiikarit ja kaukoputket tähystävät toisenlaisia lentäviä – lokkeja ja joutsenia.

Lähes 30 henkilöä kerääntyi seuraamaan muuttoa Alasenlahdelle, Kuloveden rantaan. Opastamassa olivat Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen pj. Jukka T. Helin ja Nokian Lintukoulusta Anne Viitalaakso-Kaasalainen ym. aktiivit. Lauantain keskipäivän aurinko oli kuuma, ja niinpä kymmenen asteen lämmössä kansa tarkeni staijata ilman käsineitä ja toppatakkia. Nokkosperhoset lentelivät, pajut aloittavat kukintaansa ja hyönteiset etsiytyvät kilvan auringonläikille. Kylläpä tuli hieno sää muutontarkkailutapahtumalle, mutta sittenkin jotain puuttui – eli se lounainen tuulen vire.

 

Huhtikuinen Alasenlahti©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

Heti kuivurin nurkalla saatiin kuulla niittykirvisten olemassaolosta ponnekkaasti ist, ist -äänin. Kiurut livertelivät ja varikset vaakkuivat. Ruskosuohaukka-koiras esitti lentonäytöksen aivan yläpuolellamme. Myöhemmin näimme sen uudelleen kierroksellaan. Pellon lammmikolle oli kokoontunut joukko kala-, harmaa- ja naurulokkeja sekä naakkoja, sepelkyyhkyjä, sinisorsia ja jokunen töyhtöhyyppäkin. Myöhemmin näimme “hyypiöitä” lisää parvina, joista suurin oli a24. Pellolla ruokaili myös keltasirkku ja suureksi iloksemme harvinaistunut hemppo. Enää ei peltopyitä ole alueella, eikä joka keväistä fasaanin ääntä kuultu.

Muutontarkkailijoita pellolla©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

 

Kävelimme polkua rantaan, kun kurjet lähtivät pellolta, mutta myöhemmin näimme lisää muutolla niitä pieninä auranvannaksina (a7, a6, a5, a4). Rannassa oli kalastuskaksikoita, joten vesilinnut olivat paenneet kauemmas heitto-onkien tavoittamattomiin. Isokoskelo lensi Lukkisalmeen ja laulujoutsenet myös Intianlahden sopukkaan. Yksinäinen kyhmyjoutsen sentään viihtyi rannassa muutaman telkkäparin kanssa. Siuron rannan kaislikosta löytyi kanadanhanhipari. Rantapajukossa sirkuttivat pajusirkut. Kaksi västäräkkiä tsilputti iloisesti kevätterveisiään mennen tullen.

 

Keväiset kanadanhanhet©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

Klo 12.42 osui kaukoputkeen 4 muuttavaa hanhea ja tarkan pohdinnan jälkeen tummasiipiset hanhet todettiin metsähanhiksi. Hetken päästä sääksi saapui kalastelemaan lahdelle. On se uljas lintu! Klo 13.05-13.08 oli etelän puolella näkyvillä kaksi hiirihaukkaa. Rastasparvi ohitti meidät idän puolelta. Sitten saapui pikkulintujen kauhuksi varpushaukkanaaras pyörimään T-kuviossa rantaniityn ylle. Eikä aikaakaan, kun jo naakkaparvet sulloutuivat palloiksi taivaalle, kun kanahaukka kaarteli metsän yllä useampaan kertaan. Massiiviset merikotkat näyttäytyivät Pyhäjärven suunnalla.

 

Muutto oli aika lukkoista, sillä tuuli oli vastainen, mutta jotain lintuliikettä sentään oli havaittavissa. Lähtöämme viivästytti sopivasti paikalle rauhallisesti, Kulovedeltä, lentävä harmaahaikara, ja se laskeutui läheiselle peltolammikolle lepäämään lokkien, naakkojen ym. seuraan.

 

Pajusirkut lauloivat rantapensaikoissa©Anne Viitalaakso-Kaasalainen

Eväät syötiin hätäisesti, että ehti näkemään ja kuulemaan kaikki linnut. Aurinko porottaa jo mukavasti ja lumi haihtuu tuoksuen ilmaan. Viimeisetkin veneet käännetään kohta Alasenlahden rannalta. Paula sai jo veistettyä kaarnaveneen tuohipurjeineen ja antoi sen Mikolle mukaan koeuitettavaksi.

Kevät on nyt!

 

Kiitos kaikille mukana olleille ja hyviä keväthavaintoja!

 

Anne Viitalaakso-Kaasalainen

 

Juupajoen Hyytiälässä sijaitsevan omakotitaloni ikkunasta avautuu näkymä lintujen talviruokinnalle. Puun oksasta riippuu tintinmakkaroita punaisessa nailonverkossa ja talipalloja metallikehyksessä, puun runkoa vasten on kiinnitetty läskiä, lähes maan tasolla koivun kannon päällä on lautainen siementalo, jonka alaosasta linnut saavat auringonkukka-, kaura- ja pähkinäseosta, jota tiputtelevat myös maan pinnalle.  Jo kolmisen vuosikymmentä olen katsellut ikkunasta ruokintapaikan vieraita ja aina ne jaksavat kiinnostaa ja yllättää eikä seuranta jättänyt kylmäksi edes tämän hyisen talven pakkasessa.  Näytelmän päätähtien vierailut sykähdyttävät aina.

Viime vuosina on yhdistyksen sähköpostilistalla haastettu jäseniä leikkimielisessä kilpailuhengessä ilmoittamaan kotipihasta tavattuja lintulajeja ajalta 1.12.- 28.2.  Ja tietysti on osallistuttava kisaan.  Se lisää seuranta-aktiviteettia ja mahdollistaa uusien yllätysten näkemistä ja ennen kaikkea on hienoa ajankulua.  Metsänreunassa sijaitseva paikka ei ole verrattavissa talviaikaisen lajimäärän osalta lähellekään peltoaukeiden ja vesistöjen lähistöjen seurantapaikkojen lajimääriin.  Mutta tärkeintähän ei ole voitto, vaan osallistuminen.

Viimeisen viiden vuoden aikana talvipihapinnakisan lajimääräni on vaihdellut vuosittain välillä 15-21.  Yhteensä kisalajeja on 28. Tänä talvena oli yhteismäärä 17, joka jää selvästi alle kisailevien pihojen keskiarvon 22. Uutena kisalajina tuli 2.-22.12.2009 ruokinnalla viihtynyt peippo jolla oli pahannäköinen patti toisessa jalassa eikä sitä näkynyt enää joulun jälkeen pakkasen kiristyttyä yli -20 asteen. Harmaapäätikka on vieraillut joka vuosi viiden viimeisen kisavuoden aikana. Sen lisäksi jokavuotisia lajeja ovat olleet: tali-, sini- ja hömötiainen, keltasirkku, viherpeippo, punatulkku, urpiainen, närhi, korppi ja käpytikka. Varpuspöllö  ja –haukka ovat ilahduttaneet muutamana talvena.  Yhden talven erikoisuuksia ovat olleet mm. koskikara, pyy, teeri ja tundraurpiainen.

Harmaapäätikka on ollut talvipihakisojen kruunaamaton kuningas ja kuningatar.  Koiras tai naaras harmaapäätikka on käynyt ruokinnallani 1980-1990 luvuilla satunnaisesti muutamana vuotena. 2000-luvulla se on ollut vuosittainen vieras ja viime vuosina vähintään koiras ja naaras ovat ilahduttaneet käynneillään. Talvella 2007-2008 kävi koiraan lisäksi samanaikaisesti 2 naarasta eli vähintään 3 eri lintua.

Kaikki kuvat ovat Markku Saarisen ottamia tämän talven ruokinnalta. Erityiskiitokset Markulle sitkeästä kuvaamisesta noin -20 asteen pakkaskelissä.

Harmaapäätikka

Kuva 1: Markku Saarinen

Punaotsainen harmaapäätikka koiras tarkkailee meripihkanvärisin silmin voisiko tintinmakkaralle jo mennä.  Koiras kävi ruokinnalla ensikerran 24.1.2010.

Kuva 2: Markku Saarinen

Naaras on käynyt ruokinnalla 14.12.2009 alkaen lähes säännöllisesti. Ensimmäinen käynti meinasi muodostua kohtalokkaaksi, kun se säikähti ja tömähti sivusta ikkunaan jatkaen kuitenkin matkaansa.  On ollut hienoa seurata ikkunasta sen parhaimmillaan lähes tunnin mittaisia poikkeamisia ruokinnalla ja lähipihojen puissa.

Kuva 3: Markku Saarinen

Vanha koiras toteaa, että kyllä tätä kelpaa syödä.  Sekä naaras että koiras olivat samanaikaisesti talimakkaroiden kimpussa 27.1.2010 kahteen otteeseen. Viimeinen havainto koiraasta on toistaiseksi 20.2.2010.

Kuva 4: Markku Saarinen

Naaraan otsassa näkyi vielä yksi nuoruuspuvun punainen höyhen.

Käpytikka

Kuva 5: Markku Saarinen

Käpytikka koiras on jokavuotinen vakiovieras talviruokinnalla.

Kuva 6: Markku Saarinen

Käpytikka naaraalta puuttuu punainen juova niskasta. Se on myös jokavuotinen vierailija.

Närhi

Kuva 7-8: Markku Saarinen

Kuvan närhi kevyessä lumisateessa. Tänä talvena kävi enimmillään 7 eri närheä yhtä aikaa ruokinnalla.  Seurasin 17.2. ikkunasta, kun varpushaukka yritti saalistaa puolen tunnin ajan närheä tiheästä syreenipensaasta. Haukka istui pensaassa liikahtamatta pitkään ja syöksähti pari kertaa närhen kimppuun, mutta ei onnistunut kuitenkaan saamaan sitä sillä kertaa omaksi herkkupalakseen.

Närhi on värikäs sekä parvessa äänekäs ja keskenään toraileva lintulaudan talvivieras, joka verottaa oman osansa ruokinnalle laitetuista auringonkukan siemenistä, pähkinöistä, talipalloista sekä tintinmakkarasta.

Punatulkku

Kuva 9: Markku Saarinen

Punatulkkukoiras ei jää yhtään värikomeudessa närhestä. Kaksi pariskuntaa on ollut koko talven elävöittämässä ruokinnan vieraslistaa.

Tiaiset

Tämän vuoden ruokintaa aloittaessani lajeja kävi  niukasti. Ensin talitiaisia oli runsaasti ja vain yksi sinitiainen pitkään. Sittemmin sinitiaisten määrä kasvoi ja nyttemmin niitä molempia on käynyt kymmenittäin. Kaksi hömötiaista on käynyt marraskuun puolivälistä lähtien säännöllisesti. Kuusitiainen vieraili vain kerran 27.12.2009 pihakisan aikana, kun taas töyhtötiainen suvaitsi laulaa takapihalla vasta 12.3., kun pihakisa oli jo päättynyt. Talvi on ollut erittäin kylmä ja lunta on ollut paljon. Maaliskuun puolivälin jälkeen soidin ja pesintään valmistautuminen on tuonut mukanaan monenkirjavan äänivalikoiman ja kun päivä on vielä pidentynyt, niin seurattavaa riittää aamusta iltaan. Määrät näyttävät pienenevän osan linnuista siirtyessä reviireilleen.

Kuvat 10-11: Markku Saarinen

Talviruokinnan peruslajit tali- ja sinitiainen tintinmakkaroita ja talipalloja nokkimassa.  Sinitiaisia tuli usein tupsahtaen kymmeniä kerralla. Parhaimmillaan laskin yhden tintinmakkaran kimpussa 14 tiaista herkuttelemassa.

Hemppo ym.

Ensimmäinen merkki kevään tulosta oli 25.3., kun ruokinnalla käväisi yllättäen hemppo, joka oli uusi pihapinna N:o 109, upea päätös talvikaudelle!  Ruokinta ja sen seuranta jatkuu edelleen. Vuoden ensimmäinen naarasvihervarpunen poikkesi ruokinnalla 28.3. ja seuraavana päivänä oli vuorossa koirasvihervarpunen ja koiraspeippo sekä 30.3. vanha koirasmustarastas. Rautiainen ilahdutti 4.4. ja pihalle kuului myös palokärjen huutoa.

Tämän talven muista vierailulajeista mainittakoon 3 oravaa ja rusakko.

Uusia yllätyslajeja ja kevätmuutton kiihkeää jatkoa odotellessa.

Aarne