Pilyn retkiblogi

Pirkanmaalla on tällä hetkellä pöllöjä lukuisasti liikekannalla. Uusia hiiripöllöjä ja viirupöllöjä ilmoitellaan päivittäin. Pöllöjen avoin näkyminen ja saalistelu sopivilla paikoilla merkitsee sitä, että myyräkannat alkavat ainakin paikka paikoin hiipua. Lisäksi, koska hyvä myyräkanta suosi pesintöjä, pöllöjä on nyt runsaasti maastossa.

Korea lapinpöllö Oriveden maisemissa©Kuva Jukka T. Helin

Yksi mielestäni todellinen lintuelämys on komean lapinpöllön kohtaaminen linturetkellä Pirkanmaalla. Pirkanmaalta on ilmoitettu loppukesän ja syksyn aikana kuudelta paikalta lapinpöllö. Lapinpöllöillä tuntuu olevan jonkinlaista vaellusta muiden pöllöjen tapaan. Lapinpöllön kohtaamiseen Pirkanmaallakin on nyt hyvät mahdollisuudet.

Myyräkö siellä alhaalla liikuskelee?©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllö on paikkalintu, mutta sillä on säännöllisesti vaellusta. Lapinpöllön pesiminen on sidoksissa myyräkantoihin. Sellaisina vuosina, kun myyräkannat ovat hyviä Pirkanmaalla, lapinpöllöjä voi soidintaa ja pesiäkin maakunnassamme.

Lapinpöllö istuu tarkkaavaisena pellon reunapuussa©Kuva Jukka T. Helin

Olin viime viikonloppuna lauantaina joutsenlaskentaretkellä Oriveden maisemissa Eila Smolanderin kanssa, kun yhtäkkiä kapean pellon kohdalla tien yli lensi isolta näyttävä pöllö. Pöllö laskeutui metsän reunaan närhen rääkyessä ja varoitellessa pöllön lähituntumassa. Kun sain kiikarit silmilleni, määritys varmistui hetkessä: kysymyksessä oli upea lapinpöllö. Lapinpöllölle on tyypillistä suuri koko, iso  pää, hyvin näkyvä naamakiehkura ja keltaiset silmät.

Seisoimme Eilan kanssa rauhallisesti paikoillamme auton luona. Pöllö käänteli ja kallisteli isoa päätään tarkkaillen peltoa allaan. Kaipa sieltä kuului jotakin myyränääntä. Sitten se lensi meitä lähemmäksi ja jäi istumaan matalaan puuhun. Saimme tarkkailla komeaa lapparia lähietäisyydeltä.

Iso pää, naamakiehkura ja keltaiset silmät©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllö on aktiivinen päivisin ja saalistelee hyvinkin näkyvästi. Tosin pöllö osaa myös pysytellä piilossa esim. tiheässä kuusessa. Lapinpöllö -kuten useat muutkin pöllöt- ovat varsin luottavaisia ihmistä kohtaan, kun niitä ei turhaan häiritä. Rauhallinen ja järkevä käyttäytyminen antaa mahdollisuuden tarkkailla lapinpöllöäkin läheltä.

Lapinpöllön näkee päivisinkin©Kuva Jukka T. Helin

Lapinpöllön havaitseminen on aina retken kohokohta. Eilalle lapinpöllö oli lisäksi elis. Viikonloppuna näimme vielä varpuspöllön ja viirupöllön. Pöllöjä on nyt runsaasti, joten maastossa liikkuessa kannattaa pitää silmät ja korvat avoinna.

Jukka T.

Lauantaina 9.5. pidettiin valtakunnallinen BirdLife Suomen järjestämä Tornien taisto -niminen leikkimielinen kisailu. Lintuharrastajat olivat voineet koota joukkueen ja varata lintutornin kisaa varten. Pappilanniemen uusi viime syksynä talkoovoimin valmistunut lintutorni sai myös miehityksen. Orivesiläiset puuhaihmiset Eila Smolander ja Kimmo Karppinen, Juupajoen lintukunkku Aarne Ohtonen ja Pilyn puheenjohtaja allekirjoittanut Jukka T. Helin muodostivat joukkueen ja lähtivät kisailemaan. Koska torni oli mukana nyt ensi kertaa, oli vaikeata määrittää tavoitetta. Päädyttiin kuitenkin siihen, että pyrittäisiin saamaan kokoon 60 lajia.

Liroja oli runsaasti Pappilanlahdella©Kuva Jukka T. Helin

Niinpä laitoin kellon soittamaan kisa-aamuna jo kolmelta. Jännitystä kohotti se, että kisapäiväksi oli luvattu kurjaa säätä ja jopa paikoin rankkasadetta. Mutta aamuyö näytti vielä aivan hyvältä, kun katsoin ikkunasta ulos. Sinistä taivastakin oli näkyvissä.

Aamupalan jälkeen ja eväät reppuun pakattuani lähdin ajelemaan Orivedelle Pappilanniemen suuntaan. Olinkin paikalla kisailijoista ensimmäisenä. Seuraavaksi saapui Ohtosen Aarne ja sitten Karppisen Kimmo. Juuri ennen kisan alkua Smolanderin Eilan juoksuaskeleet kuuluivat pitkospuilta tornille. Eila pomppasi notkeasti torniin ja tokaisi:” Enpä myöhästynyt!” Eila oli ennen kisa-aamua kantanut huolta varsin aikaisesta herätyksestä, mutta hän tuntui olevan kyllä kisakunnossa. Eilalle uskottiin myös kunniakas sihteerin tehtävä.

Aamuvarhainen sää oli yllättävän hyvä kisasää. Ajoittain tuulikin oli melkoisen hiljaista. Kahlaajia ja vesilintuja oli aamusta paikalla hyvin. Lisäksi viiden aikoihin Pappilanselällä lenteli komea kolmensadan pikkulokin parvi “käkättämässä”. Kaulushaikara puhalteli Pappilanselän takaa.

Pikkulokkipariskunta©Kuva Jukka T. Helin

Olimme Aarnen kanssa edellispäivänä pohjustaneet kisaan. Tuolloin vesilinnut olivat lähes kadoksissa. Mutta nyt jouhisorsa, lapasorsa, punasotka, tukkasotka ja heinätavi löytyivät yllättävän helposti. Selällä uiskenteli kuikkia ja kaakkureita. Tukkakoskelot ja yksi härkälintukin havaittiin. Samaten kahlaajia oli hyvin. Aivan alussa Pirkanmaalla ja Orivedellä muuttoaikanakin harvalukuinen punajalkaviklo äänteli ja lenteli tornin lähituntumassa. Liroja ja suokukkoja kuljeskeli luhdalla sinne sun tänne. Valkoviklon ääntä kuului. Ja lopulta myös mustaviklo laskeutui muutolta luhdalle, kun sää huononi keskipäivää kohti.

Yhdessä vaiheessa taivaalta kuului upeasti kolmen pikkukuovin päästämä tyypillinen “luritus”. Parvi laskeutui lahdelle lepäilemään. Metsäviklon havaitseminen oli yllättävän hankalaa, vaikka alueella on ainakin kaksi reviiriä. Lopulta sekin onnistui. Rantasipit ja taivaanvuohet olivat sitä vastoin paremmin äänessä ja näkyvissä.

Mustaviklo on aina yhtä upea näky©Kuva Jukka T. Helin

Pappilanniemessä on runsaasti laululintuja, mutta nämä linnut eivät oikein tuntuneet kuuluvan torniin tai sitten ne eivät olleet äänessä. Sirittäjä ja mustapääkerttu tulivat kuitenkin ruksatuiksi, mutta esimerkiksi jonkin matkan päässä laulanut laulurastas ei millään ilveellä kuulunut torniin asti.

Jossakin vaiheessa tornin ohi muuttanut keltavästäräkki nosti tunnelmaa, jota tiedot lähestyvästä sateesta alkoivat laskea. Taivas alkoi tummua etelän ja lännen suunnalla. Tuuli voimistui tuntuvasti aamuisesta. Taivas repesi tuulimyräkässä hieman yli puoliyksitoista.

Suokukkokoiraita juhlapuvussa©Kuva Jukka T. Helin

Eila oli miehensä Olavin kanssa varautunut pahimpaan ja hommannut torniin päivänvarjon tapaisen sateensuojan. Se avattiin, ja Eila tarttui pitämään varresta kiinni, jotta varjo pysyisi tuulessa tornin lattialla. Tosin varjoa piti paikallaan myös painava kivijalka.

Sade oli hetken aikaa melkoisen rankkaa. Tuuli heitti pisarat ikävästi torniin staijareiden harmiksi. Eila taisi jossakin vaiheessa hieman vihjata, että “eihän täällä kai tarvitse olla ihan loppuun asti”. No -eihän sitä nyt kisaa kunnon harrastaja kesken jätä. Eilakin sai hyvää tuntumaa siihen, että lintuharrastus vaatii joskus melkoisia voimanponnistuksia ja kestävyyttä. Hyvin hän kuitenkin selviytyi.

Alkanut sade vaikutti siihen, että petolinnut olivat tiukassa. Sääkset kalastelivat kuitenkin lahdella sateesta piittaamatta ja kantoivat kalaa kynsissään eri suuntiin. Oli mukavaa seurata, miten sääkset yrittivät nousta sateessa ja tuulessa painava kala mukanaan veden pinnasta korkeuteen. Sääksien lisäksi petolinnuista saatiin ruksi ruskosuohaukasta ja nuolihaukasta.

Lapasorsa on korea sorsalintu©Kuva Jukka T. Helin

Kisan pelasti se, että sade ja tuuli alkoivat vasta melkoisen myöhään. Pappilanniemen tornista havaitsimme 72 lajia. Tämä ylitti asettamamme tavoitteen reilusti. Pirkanmaalla menestyi parhaiten Kangasalan Porrasvuoren joukkue, joka sai havaittua 81 lajia. Valtakunnallinen keskiarvo oli 65 lajia tornia kohti, joten tältäkin osin Pappilanniemen valkosiivet onnistuivat hyvin.

Ohtosen Aarne puhdistaa optiikkaa©Kuva Jukka T. Helin

Olimme kisan päätyttyä varsin tyytyväisiä saavuttamaamme tulokseen. Vähäinen märkä olo ja väsymyskään kahdeksan tunnin urakan jälkeen eivät tuntuneet lainkaan pahalta, kun suunnistimme kohti Lyytikkälää kalakeiton ja kahvin ääreen.

Joukkue mittelön päätyttyä Lyytikkälässä©Kuva Olavi Smolander

Kisan päätyttyäkin on oltava tarkkana. Oikea lintuharrastaja on aina valmis kohtaamaan uusia lajeja. Taivasta on tähyiltävä jatkuvasti. Tämäkin kuva on siitä hyvänä esimerkkinä. Kuvassa Kimmo Karppinen, Jukka T. Helin ja Aarne Ohtonen sekä eturintamassa Eila Smolander.  Aarnen katse kohoaa jo malttamattomasti uusiin tavoitteisiin.

Jukka T.

Usein kuulee sanottavan, että paras pöllösää on tyyni ja kirkkaan kuutamoinen yö, jolloin pakkasta on vähän. Tämä lienee totta, mutta yllättävän usein pöllöjä kuulee kurjassakin säässä ja melkoisen kovassa pakkasessa. Itselläni on tästä lukuisia kokemuksia.

Maanantainen (16.2.) ilta oli kirkas ja taivas tähtiä täynnä. Kuutamoa ei kuitenkaan ollut. Pakkanen oli siinä 10 asteen paikkeilla illalla klo 18.00 aikoihin. Yöksi luvattiin pakkasen kiristyvän entisestään. Tästä huolimatta olin hankkiutumassa pöllöretkelle Oriveden suuntaan.

Saavuin Oriveden Lyytikkälään hieman ennen iltakuutta. Olin sopinut Smolanderin Eilan kanssa pöllöretkestä. Eilaa ei pakkanen tuntunut pelottavan, vaikka jonkinlaista epävarmuutta olinkin hänen äänessään tulkinnut. Eila on innostunut kovasti pöllöretkiin. En yhtään ihmettele tätä, koska pöllöt ovat mukavia lintuja -varsinkin niiden soidin on upeaa kuunneltavaa talvi- ja kevätyön pimeydessä.

Nautimme lämpimät kahvit ja sitten suuntasimme pöllöilemään. Eilakin oli pukeutunut erityisen lämpimiin varusteisiin, mikä oli varsin hyvä ratkaisu. Pöllöretkellä tulee aina viileä, vaikka pakkasta ei olisikaan. Tästä syystä on tärkeää muistaa lämmin pukeutuminen ja hyvät eväät! Hyvä seurakin lämmittää.

Eila oli pukeutunut lämpimiin. Kuva © Jukka T. Helin

Mielessäni olin ajatellut käydä sellaisillakin paikoilla, joilla ei vielä tänä vuonna oltu käyty pöllöjä kuuntelemassa. Tästä syystä reitistä muodostui hieman poukkoileva. Ajoimme aluksi Aihtian järven suuntaan ja siitä Punkaniemelle. Tämä tie lähtee hieman Orituvan länsipuolelta kohti Pukalaa.

Tuo alue on ollut yleensä pöllötön, mutta nyt sieltä löytyi kuitenkin innokkaasti puputtava helmipöllö. Ei tästä retkestä tullut ainakaan pöllötöntä nollaretkeä! Palattuamme takaisin Jyväskyläntielle lähdimme Siitaman suuntaan, mutta teimme poikkeaman Viitapohjaan. Tuolla alueella on ollut aiempina vuosina helmipöllöjä ja viirupöllöjä. Huuhkajakin on huhuillut. Nyt pöllöjä ei löytynyt. Havainnointia kuunteluineen häiritsi tuntuvasti Kuteman kaivos, jonka synnyttämä melusaaste leviää todella laajalle.

Seuraavat pöllöt löytyivät sitten Suomaseman suunnalta. Illan toinen helmipöllö puputti Kangasalan Ponsassa lähellä Oriveden rajaa. Tämän pöllön olin kuullut jo aiemmin Aarne Ohtosen kanssa. Helmari oli edelleen aktiivisesti äänessä.

Kun saavuimme Kellosalmelle tutulle lehtopöllöreviirille, siellä oli täysin hiljaista. Käytän pöllökartoituksissa atrappiakin ja nyt, kun olin soittanut lehtopöllön ääntä, alkoi aivan lähellä kapean peltokaistaleen reunametsässä tapahtua. Eila säpsähti ja taisin itsekin hieman värähtää.

Alkoi välittömästi uskomattoman komea lehtopöllöjen soidin. Koiras huhuili lähietäisyydellä komeasti. Seasta kuului naaraan “kivit” ääntä. Lehtopöllön soidin sopii juuri tällaiseen kulttuuriympäristöön ja peltomaisemaan, jossa on peltometsiköitä. On vaikeata sanoin kuvailla, miten mahtavaa tuollaisen lehtopöllösoitimen kuunteleminen on kirkkaan pirkanmaalaisen tähtitaivaan alla pakkasyön hämäryydessä! Se pitää itse kokea. Nautimme Eilan kanssa tovin aikaa tästä upeasta luonnonnäytelmästä. Lehtopöllöt olivat edelleen paikalla tutulla reviirillään.

Jatkoimme Suomaseman suuntaan. Uuden lehtopöllöpariskunnan yhdytimme toiselta tutulta reviirialueelta Suomasemasta. Lehtopöllökoiraiden äänen sävyerot ovat usein selkeitä. Pöllöyksilöitä voi tuntea äänen erityisominaisuuksien perusteella. Tämä Suomaseman pariskunta ei ollut aivan yhtä kiihkeällä soidinpäällä kuin Kellosalmen pariskunta, mutta kyllä Suomasemallakin sai soidinta kuulla.

Saavuimme sitten Koivuniemeen Naappilan lähelle. Hetken kuuntelimme siellä yön hiljaisuutta. Yhtäkkiä aloin aistia, että jostakin kuuluu aivan selkeästi pienin väliajoin “huu-huu-huu- jne…). Ääni voimistui. Siellähän huhuili aktiivisesti ja kuuluvasti sarvipöllö. Sarvipöllön soidin on aina herkullista koettavaa, koska sarvipöllöt eivät välttämättä ole mitään innokkaita huhuilijoita. Usein sarvipöllön paikallaoloon havahtuu kesällä juhannuksen aikoihin, kun lähimetsästä alkaa kuulua kovaääninen sarvipöllöpoikueen kerjuuääni. Tai sitten emot lentelevät saalistuslennoillaan lähialueen pelloilla.

Tämän jälkeen kuuntelimme Vehkalahtea ja Lyytikkälää, mutta huuhkajasta ja  lehtopöllöstä ei ollut merkkiäkään. Niinpä heitin Eilan kodin lämpimään kertomaan miehelleen Olaville pöllökokemuksistaan ja erityisesti lehtopöllöjen komeasta soidintamisesta. Joimme hieman lämmintä mehua. Itse päätin vielä jatkaa retkeä kiristyvästä pakkasesta huolimatta.

Lyytikkälän pakkasilta ja auringonlasku. Kuva © Jukka T. Helin

Niinpä ajelin Uuhiniemeen, jossa on myös komeaa peltomaisemaa. Sielläkin voisi olla vaikkapa lehtari. Pöllöjä ei kuitenkaan alueelta löytynyt. Kun pysähdyin hetkeksi yhteen tienristeykseen kuulostelemaan pöllötilannetta, kuului yhtäkkiä yhden talon pihasta ääni:” Pysäköitkö kaupungissakin keskelle tietä?”. Huomasin kyllä pihan ohittaessani, että pihassa oli valot. Täytyy myöntää, että olin hieman huvittunut:-). Ketähän tuo hetkellinen pysähtyminen keskellä yötä maaseudulla kylätien risteykseen olisi häirinnyt? Ehkäpä sitten kuitenkin.

En viitsinyt vastata mitään, vaan kuulostelin kaikessa rauhassa vielä hetkisen pöllöjä. Pöllöretkillä voi joskus tavata tarkkasilmäisiä ihmisiäkin yön hämäryydessä. Nämä havaitsevat heti, jos joku on lähtenyt kaupungista kuuntelemaan pöllöjä maaseudun rauhaan. Eli eräänlaisia pöllöjä hekin.

Pitkäjärven alueella kohtasin vanhalta reviiriltä lehtopöllökoiraan. Aikaisemmin tämän vuoden kuunteluissa tuo alue oli ollut äänetön. Lehtopöllönaaras puolestaan kivitteli Pajukannassa paikalla, jossa viime kesänä oli lehtopöllöpoikue.

Pöllöretki oli onnistunut pakkasesta huolimatta. Saimme kuunnella Eilan kanssa kiihkeärytmistä lehtopöllösoidinta sekä upeaa sarvipöllökoiraan puhallusta. Lisäksi muutama vanha lehtopöllöreviiri varmistui edelleen asutuksi. Itse nautin pöllöretkistä ja viihdyn yön hämäryydessä tutuilla retkeilyalueilla kevät kevään jälkeen.

Nyt on aika lähteä kokemaan pöllöelämyksiä! Pöllöjä on runsaasti eri puolilla Pirkanmaata. Seuraava kevät voi taas olla hyvin hiljainen. Pöllöretki väsyttää, mutta saadut hienot elämykset parantavat väsymyksen tunteet nopeasti.

Jukka T.

Sunnuntai 12.10.2008 oli todella kaunis aurinkoinen päivä. Tuo sunnuntai oli sikäli merkittävä Orivedelle, että kunta sai silloin ensimmäisen lintutorninsa. Lintutorni sijaitsee Pappilanniemessä Pappilanlahden reunalla. Syksyn viimeinen ruska hehkui upeasti. Lehdet putosivat puista kuin ounastellen syksyn kääntymistä kohti talvea. Längelmäveden Pappilanselällä oli hieman valkopäistä aallokkoa tuulen puhaltaessa kohtalaisesti. Päivä oli kuin luotu tällaista tilaisuutta varten. Ero edellispäivän sateiseen harmauteen oli täydellinen.

Käväisin ensin pikaisesti mökillä ja lähdin sitten kohti Pappilanniemeä, jossa juhlallisuuksien piti alkaa klo 12.00. Pysähdyin ohimennen Päilahden peltojen äärelle, jossa laidunsi 165 laulujoutsenta. Joutsenten seassa oli 35 kanadanhanhea. Tuollainen kansallislintujemme muodostama parvi saa aikaan hienon tunnelman sydämessäni. Laulujoutsen on aina yhtä komea ja suomalainen lintu. Sen katselemiseen ei kyllästy.

Sitten suuntasin kohti Oriveden asemaa ja Hiedanrantaa, josta lähtee tie kohti Pappilanniemeä ja uutta lintutornia. Jätin autoni Hiedanrantaan johtavan tien varteen. Siellä tapasin myös Olavi Kalkon. MInut ja Olavi oli aikoinaan nimetty Pilyn tornikummeiksi. Niinpä astelimme innostuneena tietä lintutornin ja Pappilanniemen suuntaan.

Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtevät pitkospuut tornille. Torni sijaitsee komeassa lehdossa Pappilanlahden rantamilla. Tuossa lehdossa laulavat kesäisin satakielet, kultarinnat, mustapääkertut ja monet muut laululinnut. Usein siellä tapaa myös pikkutikan.

Pappilanniemen lintutorni “valkosiipi” Orivedellä. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin vihkimistilaisuudessa Oriveden kaupunkia edustivat vapaa-aikatoimenjohtaja Sirpa Vuohelainen ja ympäristösihteeri Tarja Viteli. Metsähallituksen, jonka maalle torni on rakennettu, edustajina paikalla olivat suunnittelijat Sauli Sarkanen ja Timo Laine. Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä vihkimistilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan puheenjohtaja Petri Seppälä ja sihteeri Markku Rantala.

Tornin pystyttämisestä kiitoksen ansaitsevat etenkin Eila ja Olavi Smolander, jotka rakensivat tornin omin voimin ja aikaansa säästämättä. Torni-idean vireilletulosta ja toteutumisesta on muistettava myös Pirjo ja Timo Peltoniemeä.

Tilaisuuden avasi Olavi Smolander. Sitten allekirjoittanut piti pienen juhlapuheen. Korostin tuossa puheessani tornin saamisen tärkeyttä yhdelle Oriveden ja Pirkanmaankin parhaista lintupaikoista. Lisäksi kerroin hieman Pappilanlahden ja Pappilanniemen monipuolisesta lintulajistosta. Totesin myös retkeileväni runsaasti Oriveden alueella, koska kesämökkini sijaitsee Oriveden Rönnissä kauniin Längelmäveden rannalla. Näin ollen Oriveden maisemat ja lintupaikat ovat tulleet tutuiksi. Kokemukseni mukaan lintutornin saaminen helpottaa tuntuvasti lintujen havainnointia Pappilanlahdella. Alussa ja lopussa kiittelin tietenkin tornihankkeen ideoijia ja sen rakentamisessa mukana olleita.

Tämän jälkeen oli nauhan leikkaamisen vuoro. Jokainen osallistuja sai oman pienen pätkän nauhaa muistoksi tästä merkkitapahtumasta. Smolanderin Eila oli taitavasti delegoinut tämänkin tehtävän minulle. Olisi tosin tarvinnut harjoitella leikkaamista etukäteen, koska suoraanleikkaaminen ei oikein ottanut onnistuakseen.

Hankkeen puuhanainen Eila Smolander tornissa. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin seinällä ollut nimikilpi paljastettiin. Sen mukaan tornille oli annettu nimi “valkosiipi”, jonka Peltoniemen Timo oli ideoinut. Tuo nimi oli minusta varsin miellyttävä, koska se viittaa Pirkanmaan ensimmäiseen valkosiipitiiraan, jonka löysin Pappilanlahdelta kesäkuun alussa vuonna 2005. Valkosiipi sopii myös hyvin laulujoutseniin, jotka säännöllisesti keväisin ja syksyisin kokoontuvat Pappilanlahdelle suurin joukoin.

Tämän jälkeen astuttiin torniin ja ryhdyttiin testaamaan tornin sopivuutta lintujen tarkkailuun. Hyvin näytti soveltuvan! Samanaikaisesti Smolanderit lähtivät laittamaan ruokaa. Patojen ja keittimien höyrytessä ja tulen räiskyessä ruskaisessa Pappilanniemessä valmistui tilaisuuden osallistujille todella herkullinen ateria. Kalasoppa maistui oivalta. Jälkiruokana oli kahvia ja paikalla tehtyjä munkkirinkilöitä. Voiko sitä enää enempää vaatia!  Itsekin söin usean rinkilän. Määrää en laskenut aivan tarkkaan… ja taustalta kuului koko ajan Eilan ääni, joka kehotti ottamaan lisää rinkeleitä.

Olavi Smolander valmistaa herkullista suuhunpantavaa.Kuva©Jukka T. Helin

Vihkimistilaisuuden aamuna Pappilanniemen uutta valkosiipitornia juhlisti myös alueella havaittu vaeltava valkoselkätikka. Tikan löysi Peter Uppstun johtama retkiryhmä, joka osallistui Orivedellä juuri tuona viikonloppuna pidetyille ympäristöpäiville. Peterhän on tunnetusti tarkkasilmäinen kaveri. Itse olen etsiskellyt valkoselkätikkoja Orivedeltä usealta paikalta vuosia -myös Pappilanniemestä-, mutta enpä ole vielä onnistunut sellaiseen Orivedellä törmäämään. Kun valkoselkätikka oli pitkään paikallisena Säynäniemessä, en  harrastanut lintuja niin aktiivisesti, että olisin lähtenyt sitä katsomaan. No, ehkäpä minäkin vielä kohtaan valkoselkätikan Oriveden maisemissa, kun se Peterillekin onnistui pienellä ja lyhyellä käynnillä alueella. Toivossa on hyvä elää!

Muita vihkimispäivän lintuhavaintoja olivat kaikkialla sirisevät tilhet. Pieniä rastas- ja urpiaisparvia näkyi. Ampuhaukka kierteli Pappilanlahden ympäristössä. Pari varpushaukkaa lenteli alueella pikkulintuja säikytellen paikallisenoloisina. Vesilintumäärä oli varsin vähäinen - muutama sinisorsa, silkkiuikku ja isokoskelo. Puheeni aikana myöhäinen niittykirvinen lenteli äännellen kohti etelää.

Vihkimistilaisuus oli varsin onnistunut. Kaunis sää kruunasi kaiken. Pappilanniemen lintutorni saatiin todelliseen tarpeeseen. Toivon ja uskon, että tornista tullaan tulevaisuudessa tekemään hyviä lintuhavaintoja.

Näkymä lintutornista Pappilanlahdelle.Kuva©Jukka T. Helin

Lopuksi vielä kulkuohje tornille: Ajetaan Oriveden aseman ohi Satamaranta-nimistä tietä, joka lähtee Eräjärvelle johtavalta tieltä rautatiesillan jälkeen. Hieman ennen Pappilanselän rantaa vasemmalla on lintutornikyltti. Tämän kyltin kohdalle tien reunan levennykselle jätetään autot. Matkaa jatketaan jalkaisin Pappilanniemeen johtavaa tietä pitkin. Tien sulkevista puomeista ei tarvitse välittää. Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtee tien vasemmalta puolelta pitkospuut tornille.

Jukka T.