PiLY:n retkiblogi

Kesäkuun kiihkeä yölaulajaretkeily alkaa olla heinäkuussa jo ohi. Yölaulajat vaikenevat, ja uusia laulajia löytyy enää jokusia. Kaikesta huolimatta peltoja ja rantaluhtia kannattaa edelleen kuulostella, koska vielä löytyvät uudet laulajat saattavat olla sitten niitä varsin harvinaisia lajeja. Viirusirkkalinnut ja viiriäiset saapuvat usein vasta myöhään heinäkuussa.

Itse olen panostanut heinäkuussa kesäkuun tiiviin yöretkeilyn päätyttyä vesilintujen ja laulujoutsenten poikueiden seuraamiseen ja laskemiseen. Tosin laulujoutsenten pesintöjä on syytä etsiskellä jo toukokuun alusta alkaen, kun emot hautovat munia pesäkummuilla. Näin ne näkyvät hyvin, koska kasvillisuus on vielä matalaa.

Joutsenemo ja poikanen Löytäneellä Orivedellä©Jukka T. Helin

Kalastelevien kuikkaparvien kiikaroiminen suurilta järvenseliltä tai pienemmiltäkin järviltä kuuluu myös heinäkuiseen ohjelmaani. Samalla saa hieman tuntumaa siitä, miten kuikkien pesintä on onnistunut. Pari päivää sitten tein kuikkaseurantamatkan Oriveden ja Kuhmalahden alueille. Etenkin Kuhmalahden puolelta löytyi lukuisasti kuikkia, jotka saalistelivat parvissa tyypilliseen tapaansa. Muutama poikanenkin löytyi.

Kuikkia Kuhmalahdelta Längelmäveden rannalta©Jukka T. Helin

Katselin Kuhmalahdella eräältä kalliolta edessäni näkyvää Längelmävettä. Aivan kallion juurella uiskenteli ja kalasteli muutama kuikka sekä yksi ruskeahko kuikanpoikanen. Sain rauhassa lähietäisyydeltä seurata, miten kuikat “korisivat” ja “ulvoivat” lähes koko ajan. Tuttua kuikka-huutoa ei kuulunut, vaan useita muita ääniä, joita ei aivan heti ehkä yhdistäkään kuikan äänivalikoimaan.

Kuikka poikasineen Längelmävedellä©Jukka T. Helin

Kaakkureita kalastelee ja oleilee myös kuikkien seurassa monin paikoin. Kaakkurit innostuvat toisinaan kovaäänisiin soidinmenoihin kalastusalueillaankin. Jos haluaa tutustua kaakkureiden ominpaan ympäristöön, pitää lähteä kiertelemään syrjäalueiden metsälampia. Sieltä voi tavata kaakkuriemon poikasineen. Löysin itsekin eräältä tutulta metsälammelta Orivedeltä jälleen emon yhden ruskean poikasen kera. Muita kaakkuripoikueita en tähän mennessä ole löytänyt Oriveden tai Kuhmalahden alueilta.

Metsälammen kaakkuri poikasineen Orivedellä©Jukka T. Helin

Laulujoutsenpoikueita voi havaita lähes kaikkialla. Niitä löytää niin suurien järvien suojaisilta ruohostolahdilta kuin pienemmiltäkin järviltä. Usein poikueet uivat hetken aikaa täysin avoimesti, jolloin poikasten määrä on helposti laskettavissa. Olen havannut, että aamuvarhainen aika on otollinen siihen, että useat vesilintulajit ovat esillä kasvillisuuden suojista. Samalla olen usein mökkirannasta Orivedellä kuunnellut useankin kurkipariskunnan komeaa “torvensoittelua” järven eri rantaniityiltä ja pelloilta. Varhaiset kesäaamut ovat hyvää aikaa tehdä lintuhavaintoja.

Harmaahaikaroita kannattaa kaivella esiin korkean järvikasvillisuuden seasta. Vaikka harmaahaikara on suuri ja näkyvä lintu, se uppoaa varsin hyvin korkean ruovikon sekaan. Harmaahaikaroita alkaa saapua maahamme jälleen lisääntyvästi heinäkuun alusta alkaen. Haikarat lähtevät osittain Suomenlahden eteläpuolelta kiertelemään maahamme. Joukossa on myös nuoria lintuja. Monet ajattelevat, että nuoret haikarat ovat syntyneet Suomessa. Vaikka Pirkanmaallakin voi jopa vuosittain jossakin päin pesiä muutama harmaahaikara, niin täällä kiertelevät kesän loppupuolen haikarat ovat saapuneet valtaosin kauempaa. On kuitenkin korostettava, että harmaahaikara on pesimäaikana yllättävän näkymätön.

Harmaahaikara Hirtopohjan ruovikossa©Jukka T. Helin

Heinäkuisilla pelloilla oleskelee kurkipariskuntia ja luppokurkien erisuuruisia parvia. Kun peltoja kiertelee, voi havaita myös kattohaikaroita, jos on hyvä onni. Kattohaikara on aina komea näky suomalaisella pellolla. Kattohaikara ei tarvitse mitään suurta peltoa, vaan se voi viihtyä aivan pienelläkin peltotilkulla tai jossakin muussa yllättävässä paikassa. Kattohakaran ensimmäistä pesintää Suomessa odotellaan vuosittain.

Kattohaikarankin voi onnekas kohdata Pirkanmaalla©Jukka T. Helin

Heinäkuussa ja elokuussa on oiva tilaisuus staijata petolintuja. Petoja havaitsee pelloilta ja korkeilta paikoilta. Esimerkiksi muuta maastoa ylemmiltä hakkuuaukioilta, joilta on laajat näkymät erisuuntiin, voi seurata petolintuja lentelemässä etsien poikasilleen ruokaa. Petolintujen seuraaminen on aina yhtä haastavaa ja mukavaa lintuharrastusta! Se kehittää määritystaitoja. Kohdalle saattaa Pirkanmaallakin osua jokin harvinainen petolintulaji kuten kiljukotka tai sirosuohaukka. Aikuisten lintujen ohessa saa seurata juuri pesästä lähteneiden poikasten seikkailuja maassa ja ilmassa.

Tuulihaukka Suomaseman peltomaisemassa Orivedellä©Jukka T. Helin

Heinäkuussa voi sopivilla paikoilla havainnoida kahlaajien ensimmäistä rynnistystä. Varsinkin otollisilla säillä kannattaa lähteä vesistöjen rannalle katsastamaan, näkyykö näitä komeapukuisia aikuiskahlaajia liikekannalla. Pirkanmaalla on valitettavan vähän kahlaajapaikkoja, jonne kahlaajat laskeutuisivat ruokailemaan ja levähtämään. Tampereen Lielahti on nyt kokonaan menetetty. Sastamalan Stormikaan ei tunnu enää muodostuvan entisten vuosiensa kaltaiseksi kahlaajapaikaksi. Lempäälän Ahtialanjärven Lokkisaari on jo tässäkin heinäkuussa kerännyt monilajisen kahlaajajoukon, mutta kahlaajien havainnointi rannalta käsin on hankalaa. Kuhmalahden Tervaniemenlahden vesi on edelleen korkealla siten, että järveen ei tunnu muodostuvan juurikaan lietettä ainakaan lähiaikoina.

Valkoiset lumpeenkukat kukkivat monin paikoin©Jukka T. Helin

Loppukesästä ja alkusyksystä Pirkanmaalla näkee jälleen merimetsoja, jotka saapuvat oleilemaan alueellemme loppuvuodeksi ja jotka odottelevat ilmojen kylmenemistä ja järvien jäätymistä. Tuo “musta viikinki” on komea lintu, joka kuuluu mielestäni jo perinteiseen syksyiseen pirkanmaalaiseen järvinäkymään. Tänäkin kesänä merimetsot ovat aiheuttaneet vilkasta keskustelua. Saaristossa ja rannikolla merimetsojen pesimäkoloniat ovat joutuneet yhä useammin häirinnän kohteiksi. Saa sitten nähdä, mitkä ovat mielialat, kun merimetso päättää ensimmäisen kerran pesiä Pirkanmaalla kenties jossakin Näsijärven alueella. Tänään näin merimetson Aspinniemestä. Se oleskeli Siilinkarilla ja Koukkukarilla.

Heinäkuu tarjoaa paljon nähtävää lintuharastajille! Käykää retkeilemässä ja ilmoittakaa havainnot yhteiseksi hyödyksi Tiiran lintuhavaintojärjestelmään.

Jukka T.

Ajelin keskiviikkona 13.5. Tampereelta mökille Oriveden Rönniin. Tarkoituksenani oli muun ohessa käväistä parilla hyvällä lintupaikalla. Lähinnä ajattelin Pappilanniemeä ja Hirtopohjaa. Orivedeltähän on tehty lähiaikoina hyviä lintuhavaintoja. Näistä mainittakoon kaksi lyhytnokkahanhea ja sitten 11.5. maanantaina havaittu kattohaikara Oriveden Pappilanlahden luhdalta. Itse en ehtinyt kattohaikaraa näkemään, koska lintu oli päättänyt poistua paikalta ennen minun saapumistani. Tosin itse näin parisen vuotta sitten kaksi muuttavaa kattohaikaraa Oriveden Eräjärvellä, joten suru ei ollut mitenkään musertava.

Valkoinen jalohaikara Orivedellä Pajukannassa©Kuva Jukka T. Helin

Tarkastelin mökin rannasta Rönnin lintutilannetta. Eipä siinä mitään uutta näyttänyt olevan. Niinpä lähdin havainnoimaan lintuja muille paikoille. Mieleeni välähti poiketa myös Pajukannassa Sakkolanlahdella. Lahtihan on hyvä lintupaikka. Siellä on mm. säännöllisesti yksi tai kaksi härkälintureviiriä. Ja sieltä on kuulunut mökin rantaan jälleen kaulushaikaran puhaltelua perinteiseltä reviiriltä. Vesipääskynkin olen sieltä joskus tavannut.

Kun saavuin hiekkatietä lahden reunamille, havaitsin sivusilmällä mökkien ja lehteen tulevien lehtipuiden välistä valkoisen läikän lahden ruohikossa. Mietiskelin siinä, että laulujoutsen varmaankin on tehnyt pesän lahdelle. Jätin auton tien reunaan ladolle ja rämmin viime käynnin jälkeen harvennetun kuusikon läpi rantaan.

Laitoin kaukoputken pystyyn ja asetin kiikarit silmilleni. Koko ajan oli kuulunut härkälinnun soidinta ja kauempaa Niittylahden suunnalta suurehkon joutsenparven ääntä. Kaulushaikarakin oli ehtinyt puhallella muutaman sarjan. Sitten kiikarini pysähtyi siihen jo aiemmin havaitsemaani valkoiseen läikkään. Siinähän oli selvästi valkoinen haikara varsin lähellä eikä mikään joutsen!

Jalohaikaran liikkeet ovat harkittuja©Kuva Jukka T. Helin

Toden totta -haikara oli aluksi varsin pahasti ruohon seassa eikä sen koon arvioiminenkaan ollut yksinkertaista. Melko pian kuitenkin määritys varmistui. Siinähän patsasteli ja venytteli kaulaansa jalohaikara eli itselleni Oriveden pinna!

Laitoin viestin Bongariliiton lintutiedotukseen ja jatkoin jalohaikaran ihailemista. Otin siitä myös lukuisasti kuvia, mutta kirkas vastavalo oli valitettavan paha. Haikara seisoi kokovaaleassa koreassa puvussaan pitkiäkin aikoja paikallaan. Välillä se kohotti jännästi nokkaansa yläviistoon kaakkurimaisesti ja sitten taas astui muutaman askeleen joutuisasti ruovikossa. Toisinaan sen liikkeet olivat hitaita ja sitten taas yhtäkkiä hyvinkin joutuisia. Mutta kaiken kaikkiaan vaikutelma oli haikaralle tyypillisen arvokas.

Jalohaikara oli enimmän ajan hyvin näkyvissä©Kuva Jukka T. Helin

Haikara lensi lyhyen matkaa hieman etäämmälle. Sitten se sai nokkaansa ilmeisesti sammakon, jota se alkoi hitaasti niellä. Oli kiintoisaa seurata, miten sammakko alkoi valua sen pitkää kaulaa alas.

Puhelin soi ja Tuomenoja Tapio oli langan päässä. Hän kysyi, onko todellakin rämmittävä tuon kuusikon läpi. Totesin, että näin on tehtävä, jos haluaa nähdä jallun kunnolla. Pian alkoi kuuluakin oksien rasahtelua Tapion sekä Ohtosen Aarnen rientäessä kuusten välistä rantaa kohti. Tai Tapio tuli aina maltilliseen tapaansa!

Jalohaikara jatkoi rauhallista paikallaoloaan lahdella ravintoa etsiskellen. Se oli löytänyt mukavan lahdensopukan eikä antanut häiritä itseään. Tällainen lepohetki antoi sille voimia suunnata pian uusille oleskelusijoille.

Jalohaikara etsii sammakoita luhdalta©Kuva Jukka T. Helin

Jalohaikaran kohtaaminen Orivedellä oli itselleni varsin mieluisa kokemus. Jalohaikaroita on ollut Pirkanmaalla tähän mennessä tänä keväänä kolme. Samanaikaisesti Oriveden haikaran kanssa on Akaassa oleskellut jalohaikara. Lisäksi huhtikuun loppupuolella Tampereen Iidesjärvellä viivähti jalohaikara.

Jukka T.