PiLY:n retkiblogi

Lauantai-ilta 19.6. alkoi Tampereella tasainen harmaana ja tuulisena. Suuntasimme Jukka T. Helinin kanssa kohti Oriveden Lyytikkälää ja Eila Smolanderin tarjoamia pullakahveja. Tarkoituksena oli vetää paikallinen PiLYn yölaulajaretki Orivedellä. Matkalla mietimme mahtaako yölaulajaretkestä tulla mitään, kun vettä sataa kaatamalla ja tuuli niin, että liikkeiden liput olivat märkyydestään huolimatta vaakasuorassa. Harvinaista kyllä matkalla ei tehty ylimääräisiä pysähdyksiä, sen verran hieno ‘perinteinen retkeilysää’ oli. Lyytikkälässä Eila oli meitä vastassa puutarhamajaan katettujen kahvien kanssa. Retken perumista väläyteltiin jo ilmassa, mutta paikalle tuli kuin tulikin säästä huolimatta 15 innokasta retkellelähtijää. Loistavien pullakahvien ja Eilan kauniin pihan ihailun jälkeen jakauduimme autoihin ja lähdimme liikkeelle.

Alku ei ollut lupaava. Sää oli surkea, strategiaksi valittiin ns. varmojen ja helppojen paikkojen kuuntelu. Lyytikkälän rannoilta ei kuulunut luhtahuittia, sateen ropinaa senkin edestä. Siirryimme seuraavaan kohteeseen ruisrääkkäpellolle Korppoon Maunukkalaan. Sade jatkui edelleen ankarana ja luottamus kalvotakkiin petti ennen takkia. Sadetakki oli syytä kaivaa esille. Ruisrääkkä ei reagoinut edes atrappiin. Alkuyö oli hiljainen, tuulta ja sadetta lukuunottamatta. Vain pari lokkia kuului sateessa, jopa rastaat olivat hiljaa. Eila onnistui havaitsemaan lehtokurpan, mutta sekään ei riittänyt nostamaan mielialaa. Autoille palatessa kuului ensimmäinen varsinainen laulaja, ruokokerttunen lauloi vaimeasti Nihuanjärven kaislikossa.

Sadepisarat salamavalossa. Ruisrääkkäkin on tällä kelillä hiljaa©Tuija Palonen.

Teimme pitkiä siirtymiä varmojen paikkojen perässä. Viitakerttuset pysyivät kuitenkin hiljaa, eikä ruisrääkkiä kuulunut. Kuulimme kuitenkin kaksi satakieltä, joten lämpimän kesäyön tunnelman saattoi kuvitella, jos onnistui sulkemaan sateen ja tuulen pois. Yö oli onneksi lämmin ja kelistä huolimatta kaikki retkeläiset halusivat jatkaa retkeä. Tähtiniemeen asettunut viitakerttunen löytyi laulamasta aivan tien vierestä ja pääsimme nauttimaan tästä esityksestä. Viitakerttunen kuuluu ehdottomasti yölaulajien parhaimmistoon yhdessä luhtakerttusen ja kultarinnan kanssa. Evästauko pidettiin ahkerasti aihetta vaihtavaa viitakerttusta kuunnellen. Sadekin alkoi taukoamaan. Tuulen tyyntyminen olisi ollut jo liikaa toivottu.

Retken ensimmäinen satakieli ja hyvin uitetut retkeläiset©Tuija Palonen.

Eräjärven Vettenrannassa puhdistamon pihaan kuului luhtahuitti, joka jaksoi huittailla huonosta kelistä huolimatta. Tämän jälkeen suoritimme pienen siirtymän Uiherlanjoen varteen ja siinä samalla yökävelyn pimeään lehtoon. Syynä tähän oli lehtorinteeseen kuuluva rastaskerttunen. Myös laiskasti puhalteleva kaulushaikara kuului rinteeseen. Yleisön toivomuksena oli kuulla kuhankeittäjää, mutta aamun valkenemiseen oli vielä jonkin aikaan. Kuhankeittäjä kun on äänessä vasta aamulla, harvemmin yöllä. Poikkesimme vielä Eräpyhän tiellä, jossa kuulimme töyhtöhyyppiä, laulujoutsenia ja osa kuuli kaukaa heikosti luhtakerttusen. Hetken aikaa aamu näytti valkenevan, mutta sitten saimme niskaamme vielä yhden sadekuuron. Kello oli hieman yli kolme, oli aika lähteä yrittämään Vihasjärven kuhankeittäjää.

Aamu valkenee. Sade on lakannut, mutta kuhankeittäjät ovat hiljaa©Tuija Palonen.

Vaan ei onnistunut kuhankeittäjän kuuleminen. Yritimme kuulla kuhankeittäjää Vihasjärven etelä- ja kaakkoisreunalta, sekä pohjoispuolelta Toisjärven rannalta. Atrapista huolimatta kuhankeittäjien kalansaalis oli ilmeisesti jäänyt yöllä pieneksi, eikä yhtään kuhaa ollut keitettävänä. Sade oli lakannut ja sinistä taivastakin oli jo runsaasti näkyvissä, mutta kuhankeittäjät pysyivät hiljaa, eikä yhtään ‘kuha kiehuu’-vihellystä kuulunut. Hirvittävästä, perinteisestä retkeilysäästä huolimatta retkelle kertyi 18 lajia, eikä kukaan retkeläisistä halunnut keskeyttää retkeä. Kiitos kaikille osallistuneille ja erityisesti Smolanderin Eilalle pullakahveista.

- Tuija Palonen

Varhain lauantaiaamuna 29.5. kaksitoista toiveikasta retkeilijää lähti ajelemaan kohti Eräpyhän jylhiä järvimaisemia Orivedellä. Osa retkeläisistä starttasi Tampereelta Hakametsän jäähallin parkkipaikalta. Toinen mokoma lähti liikkeelle Kangasalta. Sääennuste oli luvannut aamuksi poutaa, mutta lounaasta lähestyvä sadealue oli uhkana. Aamu valkenikin poutaisena ja osittain selkeänä, joten mielialat olivat korkealla.

Marko Ollila tarkkaavaisena Eräpyhän polulla©Jukka T. Helin

Suuntasimme matkamme Kuhmalahden kautta, koska ensiksi oli tavoitteena nähdä ja kuulla Oriveden ja Kuhmalahden rajamailla reviiriä pitäviä kuhankeittäjiä. Kuhankeittäjät ovat viime vuosien aikana taantuneet uhkaavan nopeasti Pirkanmaalla. Muistan itse lapsuudestani ja nuoruudestani, miten eksoottisen kuhankeittäjän laulu kuului kaikkialla Oriveden maisemissa. Itselleni kuhankeittäjästä on tullut jonkinlainen kiintymyksen kohde. Tästä syystä tunnen suurta surua siitä, että tämä kaunis kesän lintu on käynyt maakunnassamme todella harvinaisuudeksi.

Tulimme Maljastensalmen silloille hieman yli puoli seitsemän. Kangasalta saapuneet odottivatkin jo parkkipaikalla. Maljastensalmen siltojen tuntumassa ei kuulunut kuhankeittäjän tuttua ääntä. Ajelimme hieman silloilta Orivedelle päin ja katsastimme hyvän koivulehdon. Koivulehdossa kuulimme aina kauniisti soivan mustapääkertun laulua. Myös kultarinta oli päättänyt juhlistaa vierailuamme paikalla. Mutta se päätähti -kuhankeittäjä- pysyi edelleen vaiti.

Taideteos lahokannossa©Jukka T. Helin

Poikkesimme asfalttitieltä hiekkaiselle sivutielle Vihasjärven eteläpuolelle. Ja vihdoin ponnistelumme palkittiin. Tutulta Hattokallion reviiriltä alkoi kuulua kuhankeittäjän sieluja koskettavaa viheltelyä. Toinen kuhankeittäjä kruunasi kuunteluhetken vastaten lännen suunnalta. Ainakin tänä kesänä voi vielä kuulla kuhankeittäjän vihellystä Oriveden maisemissa. Komea keltainen kuhankeittäjäkoiras lensi pellon poikki. Jotkut retkeläisistä onnistuivat näkemään sen.

Tyytyväisinä lähdimme Eräpyhän suuntaan, mutta poikkesimme matkalla kuuntelemaan, olisiko löytämäni rastaskerttunen edelleen äänessä Uiherlanjoen ruovikossa. Rastaskerttunen on uusi laji Oriveden pinnalistoille. Hyttysten inistessä korvan juuressa yritimme kuulostella rinteen päältä Uiherlanjoen ruovikon suuntaan. Ja sieltähän kaikui kuuluvasti rastaskerttusen voimakas ja hidas tahti. Retkemme oli alkanut loistavasti. Aurinkokin lämmitti pilvien välistä.

Äänien kuuntelua reitin varrella©Jukka T. Helin

Saavuttuamme Eräpyhän parkkipaikalle oli ensiksi eväiden vuoro. Söimme eväitä laavulla, mutta itse tarkastin ensiksi Längelmäveden pinnan mahdollisten lepäilevien lintuparvien varalta. Mitään erityistä en kuitenkaan löytänyt. Retkeläiset nauttivat eväitään jutellen ja hymyillen. Sitten oli aika lähteä Eräpyhän retkeilylenkille.

Polku lähtee aika kovalla nousulla rinnettä ylös. Mutta hitaasti kulkien ja lintuja kuunnellen nouseminen onnistuu hyvin. Koko ajan piti kuitenkin olla varuillaan kivenkolojen sekä liukkaiden kivien ja juurien vuoksi. Retkipolun varrella on muutama melkoisen paha kohta, mutta yllättävän hyvin retkeläiset selviytyivät polun haasteista.

Lepohetki Nunnankirkolla©Jukka T. Helin

Polku kulkee komean näköalarinteen ja metsäkosteikon läpi kohti Nunnankirkkoa. Rinteeltä näkee pitkälle Längelmävedelle Kangasalan suuntaan, mutta harva männikkö asettaa näkymälle rajoitteita. Nunnankirkko on vain kasa kiviä, mutta tästä kivikasasta on joskus etsitty aarrettakin. Pidimme evästaukoa Nunnankirkon edustalla.

Tauon jälkeen laskeuduimme Nunnankirkolta alas Längelmäveden rantaan. Rannan lähituntumassa on Nunnankallio, jolla pesii suurehko tiirayhdyskunta. Katselimme Längelmävettä, mutta emme löytäneet kuin pari kuikkaa. Viertolan Onni kuitenkin kertoi nähneensä petolinnun toisella puolella järveä, mutta pikainen nuotitus ei tainnut oikein onnistua.

Reitti kulkee jyrkkää rinnettä alas©Jukka T. Helin

Kävelimme varovaisesti rantapolkua takaisin parkkipaikkaa kohti. Matkalla poikkesimme toiselle laavulle, jonka edustalla on komea “grilli” ruoanlaittoa varten. Viertolan Kirsi sytytti nopeasti kokemuksellaan tulen ja kärräsi monta palaa makkaraa tulen päälle. Olin itse jättänyt Palosen Tuijan kanssa eväsreppuni autolle, mutta onneksi makkaraa riitti myös meille molemmille. Tosin makkaran syönnin jälkeen oli puhdistettava suu noesta, koska ainakin oma makkarani oli hieman palanut. Mutta maku oli erinomainen!

Nunnankallio sijaitsee rannan läheisyydessä©Jukka T. Helin

Kun olimme levänneet kylliksi, jatkoimme taivaltamista parkkipaikkaa kohti. Parkkipaikan lähellä kuuntelimme sirittäjän eri ääniä ja tapasimme myös pikkusiepon, joka piti vain “tsri”-ääntä. Itse olin kuullut paikalla pari päivää ennen laulavan pikkusieppokoiraan, mutta tämän näkemämme pikkusiepon sukupuoli jäi hieman epävarmaksi. Se oli joko naaras tai viime kesäinen koiraslintu. Pikkusieppo vilahteli todella nopsaan lehvästön suojissa.

Viertolan Kirsi hallitsee makkaranpaiston taiat©Jukka T. Helin

Paluutamme parkkipaikalle ilahdutti myös pyrstötiainen. Pyrstötiainen on komistus tiaisten joukossa. Tämän harvinaisen pesimälajin kohtaaminen on aina miellyttävä kokemus. Pyrstötiaisen pesä on ilmeisesti jossakin lähistöllä, koska olen tavannut pyrstötiaisparin säännöllisesti kevään aikana Eräpyhän alueella.

Eräpyhässä ollessamme kuulimme tai näimme yhteensä 35 lajia. Lintujen lauluaktiivisuus oli kuitenkin melkoisen passiivista, koska monella lajilla tuntuu nyt olevan välivaihe pesinnöistä riippuen. Toinen laulukausi on vasta edessä. Längelmävedessäkään ei ollut mitään lintuparvia, vain jokusia kuikkia. Kuikka on kuitenkin tällaisen maiseman ehdoton tunnelman tuoja.

Joko makkara kohta valmistuu?©Jukka T. Helin

Osa porukasta suuntasi vielä Eräpyhästä kohti Sinivuorta. Sinivuoressa on ollut idänuunilintuja, joita nyt haluttiin erityisesti kuulla. Sinivuoressa lauloi kaksi pikkusieppokoirasta ja pari peukaloista, mutta idulin löytäminen oli tuskallista. Mutta yhtäkkiä iduli suostui ilmoittamaan itsensä laulamalla pari kertaa. Tämä oli onnellinen piste retkellemme.

Retki Orivedelle oli näin ollen menestyksellinen. Jotkut saivat kuulemani mukaan matkalta jopa kolme elistä.  Sain kuulla retkellä mukana olleelta asiantuntijalta, että kohta uhkaa kiikareiden särkeminen, jos eliksiä tulee liian paljon. Tällainen tapa lienee jossain päin käytännössä. Mutta ei ilmeisesti vielä kolmen eliksen jälkeen, koska kiikarin sirpaleita ei näkynyt tällä matkalla.

Kostea painanne luo tunnelmaa©Jukka T. Helin

Sinivuoresta lähdettyämme sadekin alkoi todenteolla. Mutta se ei nyt haitannut. Kaksi kuhankeittäjää, rastaskerttunen, kolme pikkusieppoa, kultarinta ja idänuunilintu olivat mukava saalis kotiin vietäväksi. Takana oli myös rentouttava linturetki mukavassa porukassa. Jälleen tuli opittua uutta lintujen elämästä ja maailmasta.

Jukka T.

Olin tänään linturetkellä tutuissa maisemissa Orivedellä ja Kuhmalahdella Eila Smolanderin kanssa. Retkeily tuolla suunnalla onkin ollut hieman vähäistä, koska olin neljän päivän retkellä Utön saarella viikonlopun korvilla mukavassa porukassa. Tänään aamulla klo 7.00 ajelin kuitenkin Eilan kotipihaan Oriveden Lyytikkälässä. Eila saapuikin pian ulos eväsreppu ja kaukoputki mukanaan.

Päätimme suunnata auton kohti Vihasjärven ja Maljastensalmen kuhankeittäjäalueita. Yritin jo eilen kuhankeittäjää samalta suunnalta, mutta huonolla menestyksellä. Tuuli oli silloin ikävän navakka ja kylmä. Nyt aamulla -vaikkakin yöllä lämpötila oli ollut ehkä hiukkasen pakkasen puolella- tuuli oli heikkoa, ja aurinko alkoi nopeasti lämmittää. Olosuhteet olivat näin ollen paljon paremmat kuin eilen.

Pysähdyimme aluksi Vihasjärven alueelle kuulostelemaan tuttua kuhankeittäjäreviiriä. Hiljaista oli. Yhtäkkiä havaitsin pellolla lentelevän pöllön. Selvä asio sp. Pöllö saapui hetken kuluttua lentelemään uudelleen lähes pellon pintaan. Tällöin pystyin määrittämään sen sarvipöllöksi. Sarvipöllö saalistelee pelloilla usein vielä varhain aamulla ja jopa aamupäivällä. Tämä oli mukava havis, koska sarvipöllöjä ei esim. viime vuonna näkynyt juurikaan Oriveden alueella. Saa sitten nähdä, onko tällä näkemällämme sarvipöllöllä pesä ja poikaset jossakin peltosaarekkeessa.

Jatkoimme sitten vähän matkaa kohti Rantalaa. Odottelimme hetkisen. Kuulimme vain käen kukunnan, mutta kuhankeittäjästä ei ääntäkään. Soittelin hieman atrappia. Ja yhtäkkiä orioluksen tuttu ja sydäntä nostattava viheltely alkoi kuulua Tiirikaisen suunnalta. Sieltä lintu lensi melko lähelle paikkaa, jossa seisoimme. Se jatkoi viheltelyään aktiivisesti. Näyttäytyä se ei kuitenkaan halunnut, vaan kätkeytyi taitavasti lehtipuiden lehvästöön.

Odotan jokainen kevät kuhankeittäjän paluuta. Muistelen, miten lapsena kuhankeittäjiä oli runsaasti pitkin Orivettä aina aseman seudulle asti länteen. Mutta nyt tämä kaunis ja eksoottinen lintu on käynyt perin harvinaiseksi. Kannan hiipuminen tuntuu vain jatkuvan. Mutta edelleen sen mieltä ylentävä ja lämmittävä kesäinen vihellys kuuluu osana Oriveden ja Kuhmalahden lintumaailmaa. Se tuo kaukaisen saapujan tervehdyksen suomalaiseen kesään.

Kuulimme vielä puolenpäivän jälkeen kuhankeittäjän viheltelevän aktiivisesti Vihasjärven peltojen takaa tutulta kotireviiriltään. Jos haluaa kuulla tätä lopullisen kesän viestintuojaa, on syytä lähteä liikkeelle aamuvarhain. Tällöin -aamuauringon noustessa- kuhankeittäjän vihellykset kaikuvat kuuluvina suomalaisen koivumetsikön kätköistä järvien reunamilta. Parempaa kesätunnelmaa saa etsiä!

Kuhankeittäjää kuunnellessamme viitakerttunen aloitti yllättäen laulunsa erään talon pihapuskissa. Näin sekin innostui aktiiviseen lauluun, vaikka aurinko oli jo korkealla. Kuhankeittäjän vihellys ja viitakerttusen taitavat maltilliset matkinnat täydensivät toisiaan. Alkava kesä tarjosi meille todellisia elämyksiä!

Jatkoimme Maljastensalmelle. Siellä puhalteli kaulushaikara tutusta ruovikostaan. Kultarinta esitteli matkimissarjojaan sillan pielessä juuri Kuhmalahden puolella. Yrityksistämme huolimatta emme havainneet muita kuhankeittäjiä. Mutta kuhankeittäjän muuttokausi kestää pitkälle kesäkuuhun asti, joten niitä saapuu toivottavasti vielä lisää myös Orivedelle ja Kuhmalahdelle.

Siirryimme sitten Sinivuoren luonnonpuistoon. Linnut olivat siellä melkoisen vaisusti äänessä. Tämä johtui varmaankin osittain siitä, että kello alkoi lähestyä jo keskipäivää. Havaitsimme kuitenkin yhden aikuisen pikkusieppokoiraan, joka suostui vain ääntelemään tunnusomaisesti. Laulamaan se ei suostunut. Sirittäjiä ja peukaloisia oli useita äänessä. Idänuunilintua ei löytynyt, vaikka alue haravoitiin huolella.

Paluumatkalla poikkesimme Vihasjärven pelloille. Tavoitteenamme oli staijata hieman petolintuja. Näimmekin sääksen ja kolme kiertelevää mehiläishaukkaa. Pellot vaikuttivat melkoisen tyhjiltä ja hiljaisilta. Yksi laulava pensastasku löytyi muutaman kuovin ja töyhtöhyypän kera. Ja komea kettu asteli pellon poikki. Varmaan sama, jonka olen siellä tänäkin vuonna jo useasti tavannut. Yksittäinen kurki kaarteli ilmassa, ja laulujoutsenpariskunta piti mekkalaa.

Seuraavaksi ajelimme Uiherlanjoen ruovikkoon ja lehtometsään. Tavoitteenani oli löytää rytikerttunen. Hetken kuluttua erotinkin rytikerttusen jankkaavan laulun ruokokerttusten laulusarjojen joukosta. Rytikerttunenkin oli palannut monivuotiseen reviiriruovikkoonsa. Tällä kertaa ruovikossa asusteleva kaulushaikara oli vaiti.

Vein Eilan kotiin ja tarkistin vielä  paluumatkalla Tampereelle Pappilanlahden ja Säynäniemen. Pappilanlahdelta ei löytynyt mitään ihmeellistä. Pari mustapääkerttua lauleskeli rantametsiköissä. Muutama pikkulokki saalisteli lahden yllä. Säynäniemen lehdosta yhdytin kultarinnan ja pyrstötiaispariskunnan. Pikkutikka kiikitteli koivujen luomasta hämäryydestä.

Tähän retkeen olen tyytyväinen. Olinhan nähnyt sarvipöllön. Kultarinnan kuuleminen on myös aina yksi päätavoitteeni. Kuhankeittäjä on kuitenkin se lintu, joka saa mieleni kesäisen iloiseksi. Kuhankeittäjä on jälleen palannut kotiin pitkältä ulkomaanmatkaltaan. Toivottavasti näitä kotiinpalaamisia Pirkanmaalle on vielä runsaasti edessäpäin!

Jukka T.