PiLY:n retkiblogi

Aspinniemi on ollut tänäkin vuonna kesän kääntyessä lopuilleen hyvin miehitetty staijipaikka. Mitään kovin voimakasta muuttoa paikalta ei vielä toistaiseksi ole nähty, mutta aina jotakin mukavaa sattuu kiikareihin ja kaukoputkiin. Lisäksi mukavassa porukassa hiljainenkin muuttopäivä kuluu nopeasti.

Loppukesän havaintoihin on kuulunut mm. kahlaajia ja vesilintuja. Kahlaajien määrä on tosin ollut melko vähäinen. Usein elokuussa karilla tavattu karikukkokin on jäänyt puutelistalle. Karikukkoa olisi kovasti kaivattu jo päättyneessä sisämaayhdistysten välisessä elonkorjuukisassa, jossa PiLy sijoittui komeasti hopeasijalle. Karilla oli kuitenkin elokuun ensimmäisenä päivänä kolmen pulmussirrin parvi. Pulmussirrit ovat aina Pirkanmaalla harvinaista herkkua.

Aspilla voi ottaa rennostikin kuten Viertolan Kirsi© Kuva Jukka T. Helin

Vesilintupuoli on koostunut tietenkin pääosin paikallisista kuikista, kaakkureista, silkkiuikuista ja härkälinnuista. Tähän mennessä vain melko pieniä lähinnä yksittäisiä sorsalintuparvia on näkynyt muuttavina merkkinä syksyn alkamisesta. Alussa sorsalintumuutto painottui jouhisorsiin, mutta viime päivinä on havaittu myös haapanoita. Mustalintuja kiertelee Näsijärvellä useasti ilman varsinaista päämäärää. Tällainen epäjohdonmukainen kiertely ja lentely pitkin Näsijärven pintaa kuuluu olennaisesti mustalintujen elämäntapaan ennen varsinaista ponkaisua muutolle yli Pyynikinharjun.

Yksinäisen staijarin ystävä© Kuva Jukka T. Helin

Loppukesän ja alkusyksyn aikana on tapahtunut joitakin mieleenpainuvia lintutapahtumia. Yksi tällainen oli varsin aikaisen nuoren pikkukajavan kohtaaminen Eero Niinikosken kanssa 19.8. Katselimme melkoisen hiljaista Näsijärveä tarkkaillen kuitenkin lokkilintuja. Yhtäkkiä äkkäsimme harmaalokkia pienemmän lokkilinnun, jolla oli selkeä w-kuvio, lähestyvän Siilinkarin takaa.

Lokkilintu lensi lähemmäksi ylittäen Siilinkarin. Se lensi suoraan Aspinniemeä kohti jonkin matkaa, mutta kääntyi sitten itään kohti Koukkukaria. Se näytti seuraavan hetkisen kalastajavenettä, joka oli liikkeessä Koukkukarin suunnalla. Pystyimme havainnoimaan lintua hyvässä valaistuksessa. Lintu teki myös muutaman syöksyn, jossa ratkaisevat tuntomerkit näkyivät selkeästi. Pikkukajavan näkeminen Pirkanmaalla on aina huippuhetki -ja etenkin kajavan näkeminen näin aikaisin elokuussa oli yllättävän hieno kokemus. Kajava suunnisti sitten Niihamanselän suuntaan kadoten meiltä näkyvistä Koukkuniemen taakse. Kajavaa ei sen koommin nähty -kaiketi se jatkoi muuttoaan pois Pirkanmaalta.

Kukkiva Aspinniemen staijipaikka© Kuva Jukka T. Helin

Toinen kokemus, joka jättää jotakin mielensopukoihin, on merikihuparven havaitseminen. Merikihu on tavallinen laji, mutta Pirkanmaalla ja sisämaassa yleensäkin sen tapaamisessa on jännitystä. Jo yksittäinen kihu on kokemus sinänsä, mutta kihuparvi on suuri kokemus. Kihujen taitavaa lentelyä ja kisailua lokkien kanssa on aina mukava seurata. On jopa yllättävää, että kihu kykenee saamaan yleisen hälytyksen aikaan harmaalokkienkin joukossa. Usein juuri harmaalokkien nouseminen Siilinkarilta tai Koukkukarilta ilmaan paljastaa kihun tai jonkin muun pedon lähestyvän.

Sain seurata Eero Niinikosken ja Olavi Kalkon kanssa Aspinniemestä käsin elokuista kihuparvea, joka koostui kahdesta tummasta yksilöstä ja yhdestä vaaleasta yksilöstä. Parvi lenteli hitaasti pitkin Näsijärveä ja katosi kuten pikkukajavakin lopulta Niihamanselän suuntaan.

Yhtenä päivänä tuli myös nähtyä jo perinteiseksi muodostunut syksyinen näytelmä, jonka päätähtenä esiintyi aikuinen merikotka. Merikotka lähestyi Siilinkaria, ja lokit ampaisivat ilmaan. Jotkut lokit ovat kuitenkin yllättävän rohkeita. Ne eivät tunnu käsittävän, miten nopea tuollainen suurikokoinen merikotkakin voi olla. Merikotka on jo useana syksynä käyttänyt ravinnokseen harmaalokkien lihaa. Nytkin merikotka kääntyi nopeasti ja iski yhtä liian lähelle jäänyttä harmaalokkia. Harmaalokki tipahti veteen, josta merikotka raahasi sen kynsissään Siilinkarille. Jostakin syystä merikotka kuitenkin jätti aikeensa kesken ja jätti harmaalokin Siilinkarin kiville poistuen itse itää kohti. Häiriintyikö sitten liikaa vieressä rääkyvistä variksista? Näimme Aspinniemestä käsin, miten loukkaantunut lokki pystyi vielä kipittämään kallioilla parempaan suojaan, vaikka oli saanut osansa merikotkan kynsistä. Pitkää ikää sillä tuskin oli odotettavissa.

Harmaalokki itse roskaajien tarjoamalla aterialla© Kuva Jukka T. Helin

Muuttohaukkoja tapaa Aspinniemen syksyinen staijari säännöllisesti. Muuttohaukka saattaa usein tulla suoraan järven yli. Tai sitten se ilmaantuu kuin tyhjästä yläilmoista! Näin tapahtui elokuun lopussa. Aspinniemessä lenteli väsyneen oloinen kiuru. Se jäi kököttämään kivenkoloon aivan rannan tuntumaan. Sitten se lähti lentämään väsyneen kiurun lentoa Lapinniemen suuntaan aivan veden pinnassa. Seurasin sitä kiikarilla. Yhtäkkiä kiuru näytti tipauttavan itsensä veteen. Huusinkin muille:” Miksi kiuru laskeutui veteen?”. Sitten vasta älysin muiden kanssa, että aikuinen muuttohaukkakoiras oli muuttomatkallaan ampaissut jostakin korkealta ja iskenyt kiurua siten, että kiuru putosi veteen.

Muuttohaukan ravinto kiuru © Kuva Matti Sulko

Muuttohaukka lensi uudelleen kiurun luo ja nappasi sen kynsiinsä. Sitten komea haukka lensi Tampellan korkean piipun taakse syömään saalistaan.  Ateriointi ei kestänyt kuin tovin ja haukka ilmaantui jälleen esille kaarrellen muutaman kerran ennen muuttolennon jatkumista lounasta kohti.

Muuttohaukka ei varmaankaan voinut vastustaa väsyneesti räpiköivän kiurun näkemistä otollisesti alapuolellaan, vaan vaistomaisesti syöksyi nauttimaan pientä välipalaa. Kiurun kannalta tämä oli tietenkin hyvin surullinen tapahtuma, mutta Aspinniemen staijareille muuttohaukka tarjosi jälleen yhden ikimuistettavan kokemuksen.

Muuan sumuinen aamupäivä elokuussa oli myös merkittävä, kun ajatellaan pirkanmaalaisia lintuhavaintoja. Tarkastelin sumun läpi Siilinkaria ja havahduin näkemääni. Karilla istui kallion ja kivet täyttäen 165 mustavalkoista meriharakkaa. Hetken päästä karille laskeutui vielä 60 meriharakan parvi. Karilla oli näin ollen näkyvissä 225 meriharakkaa, mikä on ennätyksellinen määrä Pirkanmaalla. Karin toista puolta ei näe Aspinniemestä ja sinne voi hukkua lukuisasti lintuja. Näin ollen meriharakoita saattoi olla enemmänkin kuin tuo 225. Mutta, koska meriharakkaparvi ei lähtenyt lentoon karilta, tarkkaa määrää en kyennyt laskemaan.

Utuinen Siilinkari ja meriharakoita© Kuva Jukka T. Helin

Eräänä päivänä sain havainnoida mielestäni varsin omituista tapahtumaa. Pitkin järven pintaa lensi kolmen pikkukuovin parvi. Ne näyttivät aivan selvästi pyydystelevän järven pinnasta jotakin. Kuovit jäivät myös aika ajoin hetkeksi lekuttelemaan veden pinnalle. Sitten taas yhtäkkiä parvi kohosi korkeuksiin kierrellen siellä aikansa. Hetken kuluttua kuovit tulivat alas ja tuo kiertely edestakaisin aivan veden pinnassa jatkui. Tätä toistui pitkään. Tuona päivänä oli ilmeisesti lentomuurahaisia runsaasti lentelemässä veden pinnan päällä. Pikkukuovitkin halusivat kaiketi saada osuutensa niistä. Myös lokit käyttäytyivät samalla tavalla. Jossakin vaiheessa pikkukuovit lentelivät veden pinnassa yhdessä lokkien kanssa samassa rintamassa.

Aspinniemi antaa lähes päivittäin kokemuksia, kun vain jaksaa staijailla joskus hiljaiselta näyttävää järvenselkää ja rantoja. Kun syysmuutto todella käynnistyy, nähtävää riittää entistä enemmän. Aspinniemi on oiva paikka tulla seuraamaan paikallisia ja muuttavia lintuja. Aspinniemeen ovat kaikki tervetulleita kantastaijareiden joukkoon. Siellä voi vain tulla poikkeamaan. Joten nähdään toisemme hyvällä pirkanmaalaisella lintupaikalla Näsijärven rantamilla!

Jukka T.

Sunnuntai 12.10.2008 oli todella kaunis aurinkoinen päivä. Tuo sunnuntai oli sikäli merkittävä Orivedelle, että kunta sai silloin ensimmäisen lintutorninsa. Lintutorni sijaitsee Pappilanniemessä Pappilanlahden reunalla. Syksyn viimeinen ruska hehkui upeasti. Lehdet putosivat puista kuin ounastellen syksyn kääntymistä kohti talvea. Längelmäveden Pappilanselällä oli hieman valkopäistä aallokkoa tuulen puhaltaessa kohtalaisesti. Päivä oli kuin luotu tällaista tilaisuutta varten. Ero edellispäivän sateiseen harmauteen oli täydellinen.

Käväisin ensin pikaisesti mökillä ja lähdin sitten kohti Pappilanniemeä, jossa juhlallisuuksien piti alkaa klo 12.00. Pysähdyin ohimennen Päilahden peltojen äärelle, jossa laidunsi 165 laulujoutsenta. Joutsenten seassa oli 35 kanadanhanhea. Tuollainen kansallislintujemme muodostama parvi saa aikaan hienon tunnelman sydämessäni. Laulujoutsen on aina yhtä komea ja suomalainen lintu. Sen katselemiseen ei kyllästy.

Sitten suuntasin kohti Oriveden asemaa ja Hiedanrantaa, josta lähtee tie kohti Pappilanniemeä ja uutta lintutornia. Jätin autoni Hiedanrantaan johtavan tien varteen. Siellä tapasin myös Olavi Kalkon. MInut ja Olavi oli aikoinaan nimetty Pilyn tornikummeiksi. Niinpä astelimme innostuneena tietä lintutornin ja Pappilanniemen suuntaan.

Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtevät pitkospuut tornille. Torni sijaitsee komeassa lehdossa Pappilanlahden rantamilla. Tuossa lehdossa laulavat kesäisin satakielet, kultarinnat, mustapääkertut ja monet muut laululinnut. Usein siellä tapaa myös pikkutikan.

Pappilanniemen lintutorni “valkosiipi” Orivedellä. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin vihkimistilaisuudessa Oriveden kaupunkia edustivat vapaa-aikatoimenjohtaja Sirpa Vuohelainen ja ympäristösihteeri Tarja Viteli. Metsähallituksen, jonka maalle torni on rakennettu, edustajina paikalla olivat suunnittelijat Sauli Sarkanen ja Timo Laine. Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä vihkimistilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan puheenjohtaja Petri Seppälä ja sihteeri Markku Rantala.

Tornin pystyttämisestä kiitoksen ansaitsevat etenkin Eila ja Olavi Smolander, jotka rakensivat tornin omin voimin ja aikaansa säästämättä. Torni-idean vireilletulosta ja toteutumisesta on muistettava myös Pirjo ja Timo Peltoniemeä.

Tilaisuuden avasi Olavi Smolander. Sitten allekirjoittanut piti pienen juhlapuheen. Korostin tuossa puheessani tornin saamisen tärkeyttä yhdelle Oriveden ja Pirkanmaankin parhaista lintupaikoista. Lisäksi kerroin hieman Pappilanlahden ja Pappilanniemen monipuolisesta lintulajistosta. Totesin myös retkeileväni runsaasti Oriveden alueella, koska kesämökkini sijaitsee Oriveden Rönnissä kauniin Längelmäveden rannalla. Näin ollen Oriveden maisemat ja lintupaikat ovat tulleet tutuiksi. Kokemukseni mukaan lintutornin saaminen helpottaa tuntuvasti lintujen havainnointia Pappilanlahdella. Alussa ja lopussa kiittelin tietenkin tornihankkeen ideoijia ja sen rakentamisessa mukana olleita.

Tämän jälkeen oli nauhan leikkaamisen vuoro. Jokainen osallistuja sai oman pienen pätkän nauhaa muistoksi tästä merkkitapahtumasta. Smolanderin Eila oli taitavasti delegoinut tämänkin tehtävän minulle. Olisi tosin tarvinnut harjoitella leikkaamista etukäteen, koska suoraanleikkaaminen ei oikein ottanut onnistuakseen.

Hankkeen puuhanainen Eila Smolander tornissa. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin seinällä ollut nimikilpi paljastettiin. Sen mukaan tornille oli annettu nimi “valkosiipi”, jonka Peltoniemen Timo oli ideoinut. Tuo nimi oli minusta varsin miellyttävä, koska se viittaa Pirkanmaan ensimmäiseen valkosiipitiiraan, jonka löysin Pappilanlahdelta kesäkuun alussa vuonna 2005. Valkosiipi sopii myös hyvin laulujoutseniin, jotka säännöllisesti keväisin ja syksyisin kokoontuvat Pappilanlahdelle suurin joukoin.

Tämän jälkeen astuttiin torniin ja ryhdyttiin testaamaan tornin sopivuutta lintujen tarkkailuun. Hyvin näytti soveltuvan! Samanaikaisesti Smolanderit lähtivät laittamaan ruokaa. Patojen ja keittimien höyrytessä ja tulen räiskyessä ruskaisessa Pappilanniemessä valmistui tilaisuuden osallistujille todella herkullinen ateria. Kalasoppa maistui oivalta. Jälkiruokana oli kahvia ja paikalla tehtyjä munkkirinkilöitä. Voiko sitä enää enempää vaatia!  Itsekin söin usean rinkilän. Määrää en laskenut aivan tarkkaan… ja taustalta kuului koko ajan Eilan ääni, joka kehotti ottamaan lisää rinkeleitä.

Olavi Smolander valmistaa herkullista suuhunpantavaa.Kuva©Jukka T. Helin

Vihkimistilaisuuden aamuna Pappilanniemen uutta valkosiipitornia juhlisti myös alueella havaittu vaeltava valkoselkätikka. Tikan löysi Peter Uppstun johtama retkiryhmä, joka osallistui Orivedellä juuri tuona viikonloppuna pidetyille ympäristöpäiville. Peterhän on tunnetusti tarkkasilmäinen kaveri. Itse olen etsiskellyt valkoselkätikkoja Orivedeltä usealta paikalta vuosia -myös Pappilanniemestä-, mutta enpä ole vielä onnistunut sellaiseen Orivedellä törmäämään. Kun valkoselkätikka oli pitkään paikallisena Säynäniemessä, en  harrastanut lintuja niin aktiivisesti, että olisin lähtenyt sitä katsomaan. No, ehkäpä minäkin vielä kohtaan valkoselkätikan Oriveden maisemissa, kun se Peterillekin onnistui pienellä ja lyhyellä käynnillä alueella. Toivossa on hyvä elää!

Muita vihkimispäivän lintuhavaintoja olivat kaikkialla sirisevät tilhet. Pieniä rastas- ja urpiaisparvia näkyi. Ampuhaukka kierteli Pappilanlahden ympäristössä. Pari varpushaukkaa lenteli alueella pikkulintuja säikytellen paikallisenoloisina. Vesilintumäärä oli varsin vähäinen – muutama sinisorsa, silkkiuikku ja isokoskelo. Puheeni aikana myöhäinen niittykirvinen lenteli äännellen kohti etelää.

Vihkimistilaisuus oli varsin onnistunut. Kaunis sää kruunasi kaiken. Pappilanniemen lintutorni saatiin todelliseen tarpeeseen. Toivon ja uskon, että tornista tullaan tulevaisuudessa tekemään hyviä lintuhavaintoja.

Näkymä lintutornista Pappilanlahdelle.Kuva©Jukka T. Helin

Lopuksi vielä kulkuohje tornille: Ajetaan Oriveden aseman ohi Satamaranta-nimistä tietä, joka lähtee Eräjärvelle johtavalta tieltä rautatiesillan jälkeen. Hieman ennen Pappilanselän rantaa vasemmalla on lintutornikyltti. Tämän kyltin kohdalle tien reunan levennykselle jätetään autot. Matkaa jatketaan jalkaisin Pappilanniemeen johtavaa tietä pitkin. Tien sulkevista puomeista ei tarvitse välittää. Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtee tien vasemmalta puolelta pitkospuut tornille.

Jukka T.