Pilyn retkiblogi

Kerrankin sää oli todella otollinen, kun Pilyn retkiporukka (n. 50 henkilöä) suuntasi perjantaina 6.3. Keskustorilta pöllöretkelle. Päivä oli ollut keväisen lämmin. Tuuli heikkeni sopivasti lähes tyyneksi. Taivas oli tähtikirkas. Kuun puolisko loimotteli taivaalla. Pakkasta oli vain asteen luokkaa. Varsin mainio pöllökeli -aivan malliohjeen mukainen!

Päätin johdattaa innokkaat retkeläiset, jotka nauttivat jo ensieväitään heti Keskustorin jäätyä taakse, itselleni tutuille pöllömaille Tampereen Teiskoon ja sieltä Oriveden puolelle. Bussin täytti mukava puheensorina. Pöllöistäkin tuntui riittävän asiaa.

Saavuimme Sorilan huuhkajapaikalle juuri sopivasti puoli seitsemän aikoihin. Tällöinhän huuhkajat ovat usein aktiivisesti äänessä. Niin nytkin. Välittömästi kuului upea huuhkajan puhallus. Valitettavasti vain huuhkaja poistui kauemmaksi ja sen ääni vaimeni, mutta huuhkaja jatkoi edelleenkin puhalteluaan. Paikalle kuului myös helmipöllö, jonka J. Tast (paremmin tunnettu vanhana vossiilina) kuuli hyvin kuulolaitteellaan.

Retki alkoi erinomaisesti huuhkajan antaessa alkutahdit. Seuraava pysähdys Pulesjärven rantamailla ei lisännyt pöllömäärää, mutta Viitapohjan keskustassa soidinteli lehtopöllökoiras. Viitapohjasta suuntasimme Ukaata kohden Savonkylän kautta. Viitapohjan pohjoispuolen pysähdyspaikalla kuulimme hyvin etäältä harvapuheisen viirupöllön. Viitapohjan suunnasta kuului myös ilmeisesti jo aiemmin kuulemamme lehtopöllön valitus heikosti.

Savonkylän peltomaisemat lisäsivät pöllömäärää yhdellä. Viirupöllön huhuilu kuului nyt huomattavasti paremmin kuin edellisellä pysähdyksellä. Kysymyksessä oli lisäksi eri yksilö kuin se aikaisempi.

Kirkkaan tähtitaivaan alla ihanteellisessa pöllökelissä jatkoimme eväspapereiden kahistessa Ukaata kohti. Ukaan peltojen reunamille kantautui aktiivisen sarvipöllön nopeatempoinen “huu-huu-huu-huu…) puhaltelu. Jokainen retkeläinen pystyi nyt kuuntelemaan kaikessa rauhassa illan hiljaisuudessa sarvipöllökoiraan soidinääntä. Monelle tämä taisi olla uusi kokemus. Ukaan pysähdyspaikalle kuului myös kauempaa peltojen takaa helmipöllökoiraan puputus.

Sarvipöllökoiraat ovat hyvin oikullisia soidinmenojen esittäjiä. Usein sarvipöllön alueella oloon havahtuu vasta, kun kesäkuussa alkaa kuulua läpitunkevaa poikasten ääntä. Tämä sarvipöllökoiraan hyvin kuuluva soidinpuhaltelu, joka jatkui pitkän aikaa, oli mielestäni yksi tämän retken kohokohdista.

Jatkoimme Ukaasta Vehokylään ja siitä Oriveden suuntaan. Vehokylän lähistöllä kuulimme samalle paikalle 2 helmipöllöä ja yhden viirupöllön. Oriveden puolella Enokunnan-Leinolankylän alueilta tapasimme kaksi viirupöllöä, joista toinen kuului varsin kaukaa, mutta toinen kuului läheltä.

Matkamme jatkui kohti Oriveden Koivuniemeä ja Suomasemaa. Koivuniemessä pysähdyimme tutulle sarvipöllöpaikalle, mutta sarvari oli nyt vaiti. Sen sijaan kuului etäältä vanhalta paikalta helmari. Lisäksi herätimme huomiota, kun iso ja komea Tokeen bussi pysähtyi kylänraitille ja 50 hengen jono astui autosta ulos jähmettyen tien reunustoille kuunteluasemiin. Yhden mökin ikkunoista tarkkailtiin tilannetta. Varmaankin siellä oli ihmetys suuri!

Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten Suomasema. Täällä olin jo aiemmin tänä keväänä pariin otteeseen nauttinut upeasta lehtopöllösoitimesta. Eikä nytkään saatu pettyä! Lehtopöllökoiras kierteli reviiriään ja kiljahteli lähietäisyydellä rantametsikössä. Naaras vastaili hieman kauempaa. Lehtopöllön soidin on koettava. Se on elämys keväisen illan hämäryydessä peltojen ja metsäsaarekkeiden halkomassa ympäristössä. Tämä oli mielestäni toinen retkemme kohokohta. Jokainen retkeläinen sai kokea lehtopöllöpariskunnan keväistä “ilonpitoa”.

Paikalle kuului myös lyhyen aikaa sarvipöllö. Sarvipöllöjä on talvehtinut Pirkanmaallakin lukuisasti. Lisäksi sarvareita tuntuu tulevan muutolta lisää joka yö.

Loppumatka olikin sitten hiljainen. Ajelimme Ponsaan ja sieltä Naappilan, Siitaman ja Lihasulan kautta takaisin Tampereen Keskustorille. Loppumatkan hiljaisuuteen pöllörintamalla saattoi vaikuttaa hiukan myös tuuli, joka virisi siirryttäessä keskiyötä kohti.

Matka alkoi Keskustorilta klo 18.05. Palasimme sinne takaisin klo 00.15. Teimme matkan aikana 14 pysähdystä. Kuulimme reviireittäin lehtopöllöjä 2, sarvipöllöjä 2, helmipöllöjä 5, huuhkaja 1 ja viirupöllö 5 eli yhteensä 15. Lukumäärällisesti pöllöjä oli 16, koska lukemaan sisältyy Suomaseman lehtaripariskunta.

Kiitokset kaikille retkeen osallistuneille mielestäni onnistuneesta pöllöretkestä! Ja jokainen voi itsekin vielä pöllöretkeillä tänä keväänä. Pöllöjä on edelleen äänessä, vaikka pesinnät voivat olla joillakin pareilla pitkällä. Juuri tänä keväänä kannattaa nauttia pöllöjen kevätriemusta, koska seuraavat keväät voivat olla melkoisen hiljaisia myyräkantojen mahdollisesti romahtaessa.

Jukka T.

Usein kuulee sanottavan, että paras pöllösää on tyyni ja kirkkaan kuutamoinen yö, jolloin pakkasta on vähän. Tämä lienee totta, mutta yllättävän usein pöllöjä kuulee kurjassakin säässä ja melkoisen kovassa pakkasessa. Itselläni on tästä lukuisia kokemuksia.

Maanantainen (16.2.) ilta oli kirkas ja taivas tähtiä täynnä. Kuutamoa ei kuitenkaan ollut. Pakkanen oli siinä 10 asteen paikkeilla illalla klo 18.00 aikoihin. Yöksi luvattiin pakkasen kiristyvän entisestään. Tästä huolimatta olin hankkiutumassa pöllöretkelle Oriveden suuntaan.

Saavuin Oriveden Lyytikkälään hieman ennen iltakuutta. Olin sopinut Smolanderin Eilan kanssa pöllöretkestä. Eilaa ei pakkanen tuntunut pelottavan, vaikka jonkinlaista epävarmuutta olinkin hänen äänessään tulkinnut. Eila on innostunut kovasti pöllöretkiin. En yhtään ihmettele tätä, koska pöllöt ovat mukavia lintuja -varsinkin niiden soidin on upeaa kuunneltavaa talvi- ja kevätyön pimeydessä.

Nautimme lämpimät kahvit ja sitten suuntasimme pöllöilemään. Eilakin oli pukeutunut erityisen lämpimiin varusteisiin, mikä oli varsin hyvä ratkaisu. Pöllöretkellä tulee aina viileä, vaikka pakkasta ei olisikaan. Tästä syystä on tärkeää muistaa lämmin pukeutuminen ja hyvät eväät! Hyvä seurakin lämmittää.

Eila oli pukeutunut lämpimiin. Kuva © Jukka T. Helin

Mielessäni olin ajatellut käydä sellaisillakin paikoilla, joilla ei vielä tänä vuonna oltu käyty pöllöjä kuuntelemassa. Tästä syystä reitistä muodostui hieman poukkoileva. Ajoimme aluksi Aihtian järven suuntaan ja siitä Punkaniemelle. Tämä tie lähtee hieman Orituvan länsipuolelta kohti Pukalaa.

Tuo alue on ollut yleensä pöllötön, mutta nyt sieltä löytyi kuitenkin innokkaasti puputtava helmipöllö. Ei tästä retkestä tullut ainakaan pöllötöntä nollaretkeä! Palattuamme takaisin Jyväskyläntielle lähdimme Siitaman suuntaan, mutta teimme poikkeaman Viitapohjaan. Tuolla alueella on ollut aiempina vuosina helmipöllöjä ja viirupöllöjä. Huuhkajakin on huhuillut. Nyt pöllöjä ei löytynyt. Havainnointia kuunteluineen häiritsi tuntuvasti Kuteman kaivos, jonka synnyttämä melusaaste leviää todella laajalle.

Seuraavat pöllöt löytyivät sitten Suomaseman suunnalta. Illan toinen helmipöllö puputti Kangasalan Ponsassa lähellä Oriveden rajaa. Tämän pöllön olin kuullut jo aiemmin Aarne Ohtosen kanssa. Helmari oli edelleen aktiivisesti äänessä.

Kun saavuimme Kellosalmelle tutulle lehtopöllöreviirille, siellä oli täysin hiljaista. Käytän pöllökartoituksissa atrappiakin ja nyt, kun olin soittanut lehtopöllön ääntä, alkoi aivan lähellä kapean peltokaistaleen reunametsässä tapahtua. Eila säpsähti ja taisin itsekin hieman värähtää.

Alkoi välittömästi uskomattoman komea lehtopöllöjen soidin. Koiras huhuili lähietäisyydellä komeasti. Seasta kuului naaraan “kivit” ääntä. Lehtopöllön soidin sopii juuri tällaiseen kulttuuriympäristöön ja peltomaisemaan, jossa on peltometsiköitä. On vaikeata sanoin kuvailla, miten mahtavaa tuollaisen lehtopöllösoitimen kuunteleminen on kirkkaan pirkanmaalaisen tähtitaivaan alla pakkasyön hämäryydessä! Se pitää itse kokea. Nautimme Eilan kanssa tovin aikaa tästä upeasta luonnonnäytelmästä. Lehtopöllöt olivat edelleen paikalla tutulla reviirillään.

Jatkoimme Suomaseman suuntaan. Uuden lehtopöllöpariskunnan yhdytimme toiselta tutulta reviirialueelta Suomasemasta. Lehtopöllökoiraiden äänen sävyerot ovat usein selkeitä. Pöllöyksilöitä voi tuntea äänen erityisominaisuuksien perusteella. Tämä Suomaseman pariskunta ei ollut aivan yhtä kiihkeällä soidinpäällä kuin Kellosalmen pariskunta, mutta kyllä Suomasemallakin sai soidinta kuulla.

Saavuimme sitten Koivuniemeen Naappilan lähelle. Hetken kuuntelimme siellä yön hiljaisuutta. Yhtäkkiä aloin aistia, että jostakin kuuluu aivan selkeästi pienin väliajoin “huu-huu-huu- jne…). Ääni voimistui. Siellähän huhuili aktiivisesti ja kuuluvasti sarvipöllö. Sarvipöllön soidin on aina herkullista koettavaa, koska sarvipöllöt eivät välttämättä ole mitään innokkaita huhuilijoita. Usein sarvipöllön paikallaoloon havahtuu kesällä juhannuksen aikoihin, kun lähimetsästä alkaa kuulua kovaääninen sarvipöllöpoikueen kerjuuääni. Tai sitten emot lentelevät saalistuslennoillaan lähialueen pelloilla.

Tämän jälkeen kuuntelimme Vehkalahtea ja Lyytikkälää, mutta huuhkajasta ja  lehtopöllöstä ei ollut merkkiäkään. Niinpä heitin Eilan kodin lämpimään kertomaan miehelleen Olaville pöllökokemuksistaan ja erityisesti lehtopöllöjen komeasta soidintamisesta. Joimme hieman lämmintä mehua. Itse päätin vielä jatkaa retkeä kiristyvästä pakkasesta huolimatta.

Lyytikkälän pakkasilta ja auringonlasku. Kuva © Jukka T. Helin

Niinpä ajelin Uuhiniemeen, jossa on myös komeaa peltomaisemaa. Sielläkin voisi olla vaikkapa lehtari. Pöllöjä ei kuitenkaan alueelta löytynyt. Kun pysähdyin hetkeksi yhteen tienristeykseen kuulostelemaan pöllötilannetta, kuului yhtäkkiä yhden talon pihasta ääni:” Pysäköitkö kaupungissakin keskelle tietä?”. Huomasin kyllä pihan ohittaessani, että pihassa oli valot. Täytyy myöntää, että olin hieman huvittunut:-). Ketähän tuo hetkellinen pysähtyminen keskellä yötä maaseudulla kylätien risteykseen olisi häirinnyt? Ehkäpä sitten kuitenkin.

En viitsinyt vastata mitään, vaan kuulostelin kaikessa rauhassa vielä hetkisen pöllöjä. Pöllöretkillä voi joskus tavata tarkkasilmäisiä ihmisiäkin yön hämäryydessä. Nämä havaitsevat heti, jos joku on lähtenyt kaupungista kuuntelemaan pöllöjä maaseudun rauhaan. Eli eräänlaisia pöllöjä hekin.

Pitkäjärven alueella kohtasin vanhalta reviiriltä lehtopöllökoiraan. Aikaisemmin tämän vuoden kuunteluissa tuo alue oli ollut äänetön. Lehtopöllönaaras puolestaan kivitteli Pajukannassa paikalla, jossa viime kesänä oli lehtopöllöpoikue.

Pöllöretki oli onnistunut pakkasesta huolimatta. Saimme kuunnella Eilan kanssa kiihkeärytmistä lehtopöllösoidinta sekä upeaa sarvipöllökoiraan puhallusta. Lisäksi muutama vanha lehtopöllöreviiri varmistui edelleen asutuksi. Itse nautin pöllöretkistä ja viihdyn yön hämäryydessä tutuilla retkeilyalueilla kevät kevään jälkeen.

Nyt on aika lähteä kokemaan pöllöelämyksiä! Pöllöjä on runsaasti eri puolilla Pirkanmaata. Seuraava kevät voi taas olla hyvin hiljainen. Pöllöretki väsyttää, mutta saadut hienot elämykset parantavat väsymyksen tunteet nopeasti.

Jukka T.

Lauantain pihabongauksen tein kesämökillä Orivedellä. Olen perinteisesti laskenut pihabongausviikonloppuna sekä kaupunkipihan että kesämökkipihan linnustoa. Nyt juuri ennen pihabongaustapahtumaa lumikerros oli peittänyt pellot ja metsät. Luonto oli talvinen, kun ajelin kohti Oriveden Rönniä. Hieman matkalla mietiskelin, mitä tämä satanut melko vahva lumikerros vaikuttaa lintujen liikkuvuuteen maaseudun oloissa.

Talvella mökin pihaan asti ei pääse autolla, jos lunta on maassa. Tästä syystä jouduin kahlailemaan luminietoksissa vajaa puolisen kilometriä, kunnes saavuin mökin pihaan. Paikka vaikutti varsin autiolta eikä linnun ääniä pahemmin kuulunut edes ruokinnan suunnalta. Kunnostelin aluksi ruokintaa. Lisäsin siemeniä automaattiin, laitoin talipallot sekä makkaran roikkumaan. Linnut olivat syöneet melkoisen vähän, joten automaatissa oli vielä runsaasti siemeniä jäljellä.

Tämän jälkeen aloin odotella lintujen saapumista kiikari, kynä ja vihko valmiina. Alku tuntui varsin tahmealta. Havaitsin pari talitiaista, jokusia harakoita sekä pari vakituista käpytikkaa. Toinen käpytikoista saapuikin nopeasti maistelemaan uutta makkaraa.

Sitten havahduin ääneen, mutta totesin nopeasti, että viereisen mökin pihassa jonkin matkan päässä soi kännykkä. Siellä alkoi kovaääninen selitys, joka kuului varsin hyvin omaan pihaan asti. Odottelu jatkui, mutta uusia lajeja ei vain tuntunut ilmaantuvan. Ilmeisesti ainakin viherpeipot ja keltasirkut olivat sataneen lumen vuoksi suuremmissa parvissa jossakin lähempänä maatiloja ja vakituista asutusta. Näinkin tulomatkalla tällaisia parvia parissa kohdassa.

Käpytikka koputteli mökin pihassa tänäänkin © Jukka T. Helin

Tarkastelin myös kaukoputkella järven rantamia, mutta tyhjältä sielläkin vaikutti. Tuuli oli kohtalaista idän suunnalta, mutta se ei sopinut tältä suunnalta suojaiseen mökkipihaan. Muutama lumiraekin satoi alas. Tämä ei haitannut kuitenkaan havainnointia. Saukkokin näytti jälleen oleilevan Rönnin suunnalla avovedessä ja jään reunalla.

Sitten tiaisparvi alkoi lähestyä. Ensin tuli muutamia talitiaisia ja sinitiaisia. Tiaisten joukosta kuului ainakin yksi hömötiainen ja yksi kuusitiainen. Tiaisia tuntui aina vain tulevan lisää. Laskin lopulta parven kooksi 65 yksilöä. Parvi koostui pääosin sinitiaisista. Niitä arvioin olevan 50.

Etenkin sinitiaisia oli runsaasti © Jukka T. Helin

Kesämökkini ympäristö onkin aina ollut hyvää sinitiaisaluetta. Mökkipihani tuntumassa Längelmäveden rantamilla on koivikkoa ja lepikköä. Nytkin koivujen ja leppien latvoissa kieppui hauskasti monilukuinen määrä sinitiaisia. Osa tiaisista kävi ruokinnalla. Tällaisen tiaisparven kohtaaminen on aina mukava yllätys, varsinkin nyt, kun lajit tuntuivat olevan tiukassa. Tuleehan kirjatuksi ainakin runsaasti yksilöitä!  Tämänkin parven koostumus osoitti, että sinitiaiset ovat menestyneet viime vuosien aikana varsin hyvin.

Tiaisten seuraamisen lomassa yritin etsiä lisää lajeja. Pian havaitsinkin tiaisparvessa puukiipijän. Se ääntelikin tyypillisesti pari kertaa. Puukiipijä kiipesi vaahteran runkoa ylöspäin ja kävi nokkaisemassa pari kertaa sinne asettamaani linnunmakkaraa. Sitten se lensi matalaan tammeen ja kipusi nappaamaan vielä murusia talipalloista.

Keltasirkkuja ei näkynyt tänään mökin ruokinnalla © Jukka T. Helin

Bongausaika alkoi lähestyä loppuaan. Moni “varma” laji puuttui vielä listalta. Punatulkkua, keltasirkkua tai viherpeippoa korpista puhumattakaan ei ollut näkynyt eikä kuulunut. Jostain kuului sentään variksen raakaisuja.

Tunti kului tällä kertaa liian nopeasti. Lajeja kertyi ainoastaan kahdeksan. Havaittuja lintuyksilöitä ynnäsin kuitenkin 77 komean tiaisparven ansiosta. Huomenna onkin sitten vuorossa kaupunkipiha Tampereen Uudessakylässä. Saa nähdä, onko sielläkin yhtä laimeata ja jääkö moni varmalta tuntuva laji puutelistalle.

Tällainen talvinen pihabongaaminen on kuitenkin aina mukava tapahtuma. Ei koskaan tiedä etukäteen, mitä sieltä omalta pihalta löytyy. Jokainen talvi on erilainen. Tämä on juuri yksi virikkeistä, joka kannustaa osallistumaan tapahtumaan.

Jukka T.

Osallistuin Pilyn järjestämään joutsenlaskentaan Orivedellä ja Kuhmalahdella. Laskennan tavoitteena on selvittää, miten runsaasti laulujoutsenia viivyttelee marraskuun loppupuolella Pirkanmaan maisemissa. Samalla voi havainnoida muitakin mahdollisesti viivytteleviä vesilintuja ja tehdä muistakin linnuista miellyttäviä haviksia.

Orivedellä alkavat pienet järvet ja matalat lahdet olla jäässä. Sen verran kylmää on viime päivinä pitänyt. Pelloilla on ohut luminietos, ja maa on kovettunut. Pelloilta ei joutsenia enää löytyne. Joutsenet viihtyvät avoimina pysyvissä sulapaikoissa, varsinkin, jos niiltä löytyy ravintoa.

Alkutalven päivä on lyhyt ja hämärä. Hämäryys alkaa saapua jo klo 15.00 jälkeen. Jouduin pitämään aika kiirettä, että ehdin käydä läpi mahdollisia hyviä joutsenpaikkoja Orivedellä ja Kuhmalahdenkin puolella.

Löysinkin Orivedeltä yhteensä 506 viivyttelevää ravintoa nauttivaa ja lepäilevää joutsenta. Parilla paikalla joutsenet olivat hyvin hankalasti laskettavissa, joten tuo summa saattaa olla jopa hieman alakanttiin. Oriveden aseman lähistöllä Pappilanlahdella ja Pappilanselällä oleskeli yhteensä 191 laulujoutsenta. Etenkin Pappilanlahden joutsenia on mukava tarkkailla juuri valmiiksi saadusta lintutornista Pappilanniemestä käsin.

Laulujoutsenia Oriveden Pappilanlahdella©Jukka T. Helin

Myös Oriveden Rönnin ympäristössä oli runsaasti joutsenia. Laskeskelin tuolta alueelta vähintään 187 valkoista tai tummahkoa kansallislintua, jotka olivat päättäneet jäädä uhmaamaan kylmyyttä sulana pysyneeseen veteen. Joutsenet viettivät siestaa jään reunalla, ahmivat ravintoa tai uivat upeissa ryhmissä olemassaolon riemua toitottaen järvellä. Todella upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa!

Kuhmalahden puolella järvet olivat päässeet pahasti jäähän, joten joutsenten määrä ei ollut suuri. Längelmäveden Enonselältä, joka vielä suurimmaksi osaksi auki, löysin kuitenkin 59 joutsenta.

Joutsenlaskennan yhteydessä havaitsin Oriveden Rönnissä yhdeksän kanadanhanhea, jotka lepäilivät jään reunalla. Isokoskeloita oli vesistöissä yllättävän vähän, ja vain pari harmaalokkia sekä yksi kalalokki oli näkyvillä.

Todellinen riemunkiljahdus oli kuitenkin päästä, kun kävelin Pappilanniemen tornilta pois. Kuulin aivan tien reunalta tikan ääntä ja koputtelua. Tuo ääni oli huomattavan pehmeä -paljon pehmeämpi kuin käpytikan vastaava “kjypittely”. Jo äänen perusteella määritys oli selvä. Valkoselkätikka! Laitoin nopeasti kaukoputken tien viereen ja lähdin varovaisesti koivikon puolelle etsimään äänten aiheuttajaa. Pitihän se nähdä perusteellisen hyvin, koska olen etsiskellyt valkoselkätikkaa Orivedeltä vuosia turhaan. Vihdoin näin sen askartelevan matalahkon kannon päässä. Siinä se oli lähietäisyydellä. Koreannäköinen naaraslintu!

Valkoselkää tarkaillessani huomasin, että Pirjo ja Timo Peltoniemi kävelivät joutuisaa vauhtia kohti lintutornille johtavia pitkospuita. Huikkasin heille, että täällä olisi valkoselkätikka. Kun sitten palasimme yhdessä etsimään tikkaa, sitä ei enää löytynytkään. Mutta kaikeksi onneksi Pirjo ja Timokin näkivät valkoselän hieman myöhemmin tornille johtavien pitkospuiden tuntumassa. He saivat myös tarkkailla luottavaista tikkaa varsin läheltä. Kuulin myöhemmin, että valkoselkätikka oli molemmille elämänpinna. Onnittelut siitä heille!  Tuollaisen elämänpinnan saaminen tuntuu varmaankin erityisen mukavalta tutussa lintupaikassa.

Maamme on kokenut varsin voimakkaan valkoselkätikkavaelluksen tänä syksynä. Pirkanmaaltakin on runsaasti havaintoja tästä lajista. Toivottavasti ne löytävät uusia pesimäreviireitä Pirkanmaankin rantakoivikoista. Jokainen lintujenystävä varmaan muistaa, että valkoselkätikan havainnointi on suoritettava tavalla, joka ei häiritse lintua! Tämä koskee kaikkia -niin vain tavallista luonnossa kulkijaa kuin kaikenmaailman pinnojen keräilijääkin.

Minulla oli siis kaikinpuolin mukava retkilauantai Oriveden ja Kuhmalahden maisemissa. Sain viettää hämärän, mutta kuitenkin kirkkaan talvisen päivän kansallislintujemme ja valkoselän seurassa.

Jukka T.

Sunnuntai 12.10.2008 oli todella kaunis aurinkoinen päivä. Tuo sunnuntai oli sikäli merkittävä Orivedelle, että kunta sai silloin ensimmäisen lintutorninsa. Lintutorni sijaitsee Pappilanniemessä Pappilanlahden reunalla. Syksyn viimeinen ruska hehkui upeasti. Lehdet putosivat puista kuin ounastellen syksyn kääntymistä kohti talvea. Längelmäveden Pappilanselällä oli hieman valkopäistä aallokkoa tuulen puhaltaessa kohtalaisesti. Päivä oli kuin luotu tällaista tilaisuutta varten. Ero edellispäivän sateiseen harmauteen oli täydellinen.

Käväisin ensin pikaisesti mökillä ja lähdin sitten kohti Pappilanniemeä, jossa juhlallisuuksien piti alkaa klo 12.00. Pysähdyin ohimennen Päilahden peltojen äärelle, jossa laidunsi 165 laulujoutsenta. Joutsenten seassa oli 35 kanadanhanhea. Tuollainen kansallislintujemme muodostama parvi saa aikaan hienon tunnelman sydämessäni. Laulujoutsen on aina yhtä komea ja suomalainen lintu. Sen katselemiseen ei kyllästy.

Sitten suuntasin kohti Oriveden asemaa ja Hiedanrantaa, josta lähtee tie kohti Pappilanniemeä ja uutta lintutornia. Jätin autoni Hiedanrantaan johtavan tien varteen. Siellä tapasin myös Olavi Kalkon. MInut ja Olavi oli aikoinaan nimetty Pilyn tornikummeiksi. Niinpä astelimme innostuneena tietä lintutornin ja Pappilanniemen suuntaan.

Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtevät pitkospuut tornille. Torni sijaitsee komeassa lehdossa Pappilanlahden rantamilla. Tuossa lehdossa laulavat kesäisin satakielet, kultarinnat, mustapääkertut ja monet muut laululinnut. Usein siellä tapaa myös pikkutikan.

Pappilanniemen lintutorni “valkosiipi” Orivedellä. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin vihkimistilaisuudessa Oriveden kaupunkia edustivat vapaa-aikatoimenjohtaja Sirpa Vuohelainen ja ympäristösihteeri Tarja Viteli. Metsähallituksen, jonka maalle torni on rakennettu, edustajina paikalla olivat suunnittelijat Sauli Sarkanen ja Timo Laine. Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä vihkimistilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan puheenjohtaja Petri Seppälä ja sihteeri Markku Rantala.

Tornin pystyttämisestä kiitoksen ansaitsevat etenkin Eila ja Olavi Smolander, jotka rakensivat tornin omin voimin ja aikaansa säästämättä. Torni-idean vireilletulosta ja toteutumisesta on muistettava myös Pirjo ja Timo Peltoniemeä.

Tilaisuuden avasi Olavi Smolander. Sitten allekirjoittanut piti pienen juhlapuheen. Korostin tuossa puheessani tornin saamisen tärkeyttä yhdelle Oriveden ja Pirkanmaankin parhaista lintupaikoista. Lisäksi kerroin hieman Pappilanlahden ja Pappilanniemen monipuolisesta lintulajistosta. Totesin myös retkeileväni runsaasti Oriveden alueella, koska kesämökkini sijaitsee Oriveden Rönnissä kauniin Längelmäveden rannalla. Näin ollen Oriveden maisemat ja lintupaikat ovat tulleet tutuiksi. Kokemukseni mukaan lintutornin saaminen helpottaa tuntuvasti lintujen havainnointia Pappilanlahdella. Alussa ja lopussa kiittelin tietenkin tornihankkeen ideoijia ja sen rakentamisessa mukana olleita.

Tämän jälkeen oli nauhan leikkaamisen vuoro. Jokainen osallistuja sai oman pienen pätkän nauhaa muistoksi tästä merkkitapahtumasta. Smolanderin Eila oli taitavasti delegoinut tämänkin tehtävän minulle. Olisi tosin tarvinnut harjoitella leikkaamista etukäteen, koska suoraanleikkaaminen ei oikein ottanut onnistuakseen.

Hankkeen puuhanainen Eila Smolander tornissa. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin seinällä ollut nimikilpi paljastettiin. Sen mukaan tornille oli annettu nimi “valkosiipi”, jonka Peltoniemen Timo oli ideoinut. Tuo nimi oli minusta varsin miellyttävä, koska se viittaa Pirkanmaan ensimmäiseen valkosiipitiiraan, jonka löysin Pappilanlahdelta kesäkuun alussa vuonna 2005. Valkosiipi sopii myös hyvin laulujoutseniin, jotka säännöllisesti keväisin ja syksyisin kokoontuvat Pappilanlahdelle suurin joukoin.

Tämän jälkeen astuttiin torniin ja ryhdyttiin testaamaan tornin sopivuutta lintujen tarkkailuun. Hyvin näytti soveltuvan! Samanaikaisesti Smolanderit lähtivät laittamaan ruokaa. Patojen ja keittimien höyrytessä ja tulen räiskyessä ruskaisessa Pappilanniemessä valmistui tilaisuuden osallistujille todella herkullinen ateria. Kalasoppa maistui oivalta. Jälkiruokana oli kahvia ja paikalla tehtyjä munkkirinkilöitä. Voiko sitä enää enempää vaatia!  Itsekin söin usean rinkilän. Määrää en laskenut aivan tarkkaan… ja taustalta kuului koko ajan Eilan ääni, joka kehotti ottamaan lisää rinkeleitä.

Olavi Smolander valmistaa herkullista suuhunpantavaa.Kuva©Jukka T. Helin

Vihkimistilaisuuden aamuna Pappilanniemen uutta valkosiipitornia juhlisti myös alueella havaittu vaeltava valkoselkätikka. Tikan löysi Peter Uppstun johtama retkiryhmä, joka osallistui Orivedellä juuri tuona viikonloppuna pidetyille ympäristöpäiville. Peterhän on tunnetusti tarkkasilmäinen kaveri. Itse olen etsiskellyt valkoselkätikkoja Orivedeltä usealta paikalta vuosia -myös Pappilanniemestä-, mutta enpä ole vielä onnistunut sellaiseen Orivedellä törmäämään. Kun valkoselkätikka oli pitkään paikallisena Säynäniemessä, en  harrastanut lintuja niin aktiivisesti, että olisin lähtenyt sitä katsomaan. No, ehkäpä minäkin vielä kohtaan valkoselkätikan Oriveden maisemissa, kun se Peterillekin onnistui pienellä ja lyhyellä käynnillä alueella. Toivossa on hyvä elää!

Muita vihkimispäivän lintuhavaintoja olivat kaikkialla sirisevät tilhet. Pieniä rastas- ja urpiaisparvia näkyi. Ampuhaukka kierteli Pappilanlahden ympäristössä. Pari varpushaukkaa lenteli alueella pikkulintuja säikytellen paikallisenoloisina. Vesilintumäärä oli varsin vähäinen – muutama sinisorsa, silkkiuikku ja isokoskelo. Puheeni aikana myöhäinen niittykirvinen lenteli äännellen kohti etelää.

Vihkimistilaisuus oli varsin onnistunut. Kaunis sää kruunasi kaiken. Pappilanniemen lintutorni saatiin todelliseen tarpeeseen. Toivon ja uskon, että tornista tullaan tulevaisuudessa tekemään hyviä lintuhavaintoja.

Näkymä lintutornista Pappilanlahdelle.Kuva©Jukka T. Helin

Lopuksi vielä kulkuohje tornille: Ajetaan Oriveden aseman ohi Satamaranta-nimistä tietä, joka lähtee Eräjärvelle johtavalta tieltä rautatiesillan jälkeen. Hieman ennen Pappilanselän rantaa vasemmalla on lintutornikyltti. Tämän kyltin kohdalle tien reunan levennykselle jätetään autot. Matkaa jatketaan jalkaisin Pappilanniemeen johtavaa tietä pitkin. Tien sulkevista puomeista ei tarvitse välittää. Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtee tien vasemmalta puolelta pitkospuut tornille.

Jukka T.