Posts Tagged ‘palokärki’

Syysretki Säpin majakkasaarelle 4.10.2008

Tiistai, Lokakuu 7th, 2008

Yhdistyksen jo perinteeksi muodostunut syysretki Porin edustalla olevalle Säpin majakkasaarelle tehtiin lauantaina 4.10.2008. Retkellä oli mukana kolme veneellistä eli 34 yhdistyksen jäsentä, heistä naisia 9 ja nuorisojäseniä 4. Lisäksi saaressa oli puolenkymmentä Porilaista lintuharrastajaa.

Aamulla sää oli pilvinen, tuuli heikko ja ensimmäistä kertaa yhdistysretkillä merisumu peitti heti aamutuimaan saaren ja näkyvyys oli kehno. Onneksi usva hälveni pian, ilma kirkastui ja ja päästiin joukolla aloitamaan rantojen, ruovikkojen, katajapuskien, metsän sekä meren edustan tarkkailu kiikarein ja kaukoputkin.

 

Menomatkalla yllätti merisumu, jota Joel Nykänen veneen laidalla katselee. Kuva: Marianne Nykänen. 

Tuttu aloituspaikka Lännennokka tarjosi ensiveneessä saapuneille usvaisen niukasti aloituslajeja, kuten kala-, harmaa- ja merilokki, pilkkasiipi,silkkiuikku, härkälintu (2), sinisorsia, taveja, telkkiä, iso- ja tukkakoskeloita. Lännennokan ja Hanhiston väliltä lähti kosteikoista 2-3 taivaanvuohta ja yhdestä ruovikosta kuulivat muutamat ryhmät viiksitimaleita. Kahlaajista saatiin Hanhiston edustalta suosirri (9-10), tylli (3), valkoviklo, kapustarinta ja myöhemmin tundrakurmitsa. Tänäkään vuonna ei merisirriä osunut kenenkään optiikkaan.

Nuori kapustarinta seisoo kivellä Hanhiston edustalla.  Myöhemmin sen seuralaiseksi liittyi tundrakurmitsa. Kuva Olavi Kalkko.

 

Suosirrit lepäilivät Hanhiston rannan rakkolevällä.  Kuva: Olavi Kalkko.

Petopuoli jäi varsin niukaksi, vain merkikotka ja varpushaukka tavattiin. Rastaita, peippoja, järrejä, tilhiä, vihervarpusia, tiaisia, urpiaisia sekä punatulkkuja oli siellä täällä.  Metsän siimeksessä havaittiin myös mustapääkerttu. Sensijaan hippiäisiä oli runsasti kaikkialla ja niitä pääsi ihailemaan ja kuvaamaan aivan vierestä.

Säpin tyyppilaji hippiäinen ja nuorisojäsen Pyry Seppälä tarkkailevat toisiaan. Kuva Petri Seppälä.

Länsirannikolla on tänä syksynä ilmoitettu kohtalaisesti havaintoja vaeltavista tikoista. Tämä näkyi myös Säpin saaren metsiköissä, joissa käpytikkojen lisäksi havaittiin muutama palokärki, ainakin yksi pikkutikka ja pohjantikkoja.  Tikkapäivän kruunasi aina ihastuttava valkoselkätikka (naaras), jonka Kirsi ja Timo Nisula löysivät ja josta lajista on saarelta 5 aiempaa havaintoa tältä syksyltä.

Karinnokalla Jan-Mikael Nykänen etsii uusia lajeja mereltä.  Selän taakse jäi lehtometsikkö, jossa näyttäytyi valkoselkätikka.

Metsän siimeksestä löytyi naaras pohjantikka puupinoa tutkimasta. Kuva: Marianne Nykänen

Koko retken hienointa antia ja harvinaisinta herkkua oli kuitenkin tänä syksynä toinen Säpissä kuultu ja nähty taigakirvinen, joka viihtyi metsän reunamilla Hanhiston sonnihaan aitauksen vieressä. Onnea Kirsille ja Timolle spontaanin rarikirvisen löytämisestä, joka sitten porukalla määritettiin taigakirviseksi, ensin äänen ja koon perusteella ja lopullisesti pinnakelpoiseksi nähtynä kiikarein ja kaukoputkin. Suomessa taigakirvinen on varmimmin löydettävissä juuri Säpin saaressa ja viime vuosina aivan tällä samalla luonnonniityn ja metsänreunan kohdalla. Tämän syksyn aiempi taigakirvishavainto on ajalta 20.-24.9.

 

Kirsi ja Timo Nisula (etualla) löysivät rarikirvisen, joka osoittautui taigakirviseksi.  Tässä idän taigaa odotellaan näkösälle. Kuva: Petri Seppälä. 

Säppiretkeilylle on tavanomaista, että porukat hajaantuvat eri puolille saarta ja havaintoja tehdään siten, että kaikki eivät pysty näkemään tai kuulemaan jokaista havaittua lajia.  Joskus saaren sisäiset bongaukset onnistuvat, usein eivät. Niin kävi varmaankin taigakirvisen, valkoselkätikan, muflonin ja monen muunkin lajin osalta.  Uskon kuitenkin, että retken ydinanti jäi kuitenkin positiiviseksi. Uutena kokemuksena itselleni oli merisumun lisäksi majakan ympäristössä viihtynyt sonnikarja sekä Säpinlajina valkoselkätikka.

Viimeinen veneporukka kyytiä odottelemassa lähes tyynessä säässä. Kuva Marianne Nykänen.

Ilma oli lämmin ja luonto hehkui syksyistä väriloistoa. Sää oli upea, tyynen rauhallinen ja saimme nauttia luonnosta sen ollessa parhaimmillaan. On hienoa retkeillä hyvässä seurassa ja saada itse kukin omalta osaltaan ikimuistettavia kokemuksia saaren lintu- ja luontorikkauksista.  Paluumatkalla merenpinta oli lähes peilityyni ja turvallisesta venekyydistä vastasi jälleen Tommi Salokangas.

 

Nuorisojäsenet Kasperi Kukkola ja Pyry Seppälä tarkkailevat meren tyynehköä pintaa. Paluumatkalla sataman edustalla nähtiin mm. ruokki.

Retken lajilistaan kertyi 73 eri lajia.  Lisäksi Säpille uutena alalajina nähtiin nokivaris. Luettelo retkilajeista erikseen, alla  avainsanoissa muutamia retken aikana havaittuja lajeja.

Aarne

Kurkimuuttoa Orivedellä

Sunnuntai, Syyskuu 28th, 2008

Keskiviikkona 24.9. Pirkanmaalla oli aistittavissa kurkimuuton kiihtymistä. Itse olin tuolloin Kaupin vesitornissa, josta kykenin havaitsemaan vajaa 1000 pitkäkaulaa. Varsinkin Tampereelta itään Pirkanmaalla laskettiin huomattavasti suurempia muuttavia kurkimääriä. Ennuste lupaili hyvää muuttosäätä seuraavalle päivälle, joten valmistauduin kurkimuuton seuraamiseen. Laskeskelin, että havainnointipistettä on syytä muuttaa idemmäksi, koska kurkia piti muuttaa juuri itäisen Pirkanmaan ylitse. Niinpä päädyin Oriveden tuttuihin maisemiin, joissa on tullut havainnoitua lintuja jo lukuisia vuosia.

 Ajelin torstaiaamusta Orivedelle Lyytikkälään, josta poimin innokkaan lintuharrastaja Eila Smolanderin mukaani. Pienen lenkin tehtyämme ja odotettuamme aamusumun katoamista päädyimme sitten klo 10.00 aikoihin Soneran mastolle, joka sijaitsee Pitkäjärvellä Raiskionvuorella. Tuolta avautuikin hieno näkymä itään, etelään ja länteen. Idässä heijasteli Längelmävesi vielä utuisessa väreilyssä. Aurinko alkoi vähitellen lämmittää. Yritimme etsiä kurkiparvia lähinnä idästä, mutta mitään parvia ei näkynyt.

Näkymä Oriveden Raiskionvuorelta©Jukka T. Helin

 

Nautimme Eilan tekemiä maittavia eväitä ja katselimme melko voimakasta rastas- ja peippolintumuuttoa. Jokusia sepelkyyhkyparviakin näkyi muuttavan. Jostakin ilmaantui yllätäen hanhiparvi, joka lensi joutuisasti ohitsemme etsien sopivaa muuttosuuntaa.

Missähän ne kurjet viipyivät? Sain tietää Rainer Mäkelältä, joka oli Pälkäneellä Sappeen vuorella, että sieltä katsottuna idässä muutti jo kurkiparvia. Yritimme etsiä kurkiparvia idästä Längelmäveden yli. Mitään ei näkynyt, vaikka Sappee ja Pitkäjärvi sijaitsevat suunnilleen yhtä etäällä idässä. Kurjet muuttivat sitäpaitsi lähinnä etelää kohti. Aloin aavistella, että sää oli edelleenkin liian utuinen ja väreinen. Sääolosuhteet imaisivat yksinkertaisesti kaukaiset parvet näkyvistä. Melko lähellä muuttaneet pari itäistä kurkeakin katosivat aina välillä näkyvistä.

 Keskustelin Aarne Ohtosen kanssa kurkitilanteesta. Aarne oli staijaamassa Ruovedellä Kotvionniemessä. Hänen mukaansa suuria kurkiparvia muutti kohti etelää jossakin Näsijärven itäreunaa pitkin. Emme kyenneet Eilan kanssa näkemään näitäkään parvia. Olimme valinneet juuri sellaisen tarkkailupisteen, joka jäi molempien muuttolinjojen väliin.

Päätimme jo luopua kurkimuuton seuraamisesta ja lähteä muualle. Mutta yhtäkkiä tilanne muuttui. Iltapäivällä klo 14.00 aikoihin Oriveden taivaalle ilmaantui pari suurta kurkiparvea, joissa oli yhteensä 600 kurkea. Ne lensivät välillä nopeasti ja jäivät taas sitten kaartelemaan ottaen korkeutta. Tuollaiset kaartelevat ja jäähyväistervehdyksiään kuuluttavat kurkiparvet ovat todellakin upeita katseltavia!

Eila Smolander etsii kurkiparvia©Jukka T. Helin

Ruovedellä tapahtuva muutto oli siirtynyt keskipäivän jälkeen selkeästi itää kohti. Näin se ohjautui hyvin Oriveden suuntaan. Samanaikaisesti meistä kaukaa idästä tapahtunut aamupäivän muutto alkoi myös hiipua. Kurkiparvet ohjautuivat siten, että me pystyimme niitä havaitsemaan. Intomme alkoi jälleen kasvaa!

Laskimme klo 14.00 ja 18.00 välisenä aikana yhteensä hieman yli 5.300 kurkea. Näin ollen saavuttamamme lukema on erinomainen, kun ottaa huomioon aamupäiväisen epäonnemme. Pirkanmaan parhain paikkakohtainen kurkimäärä nousi tuona torstaina 7.600 kurkeen (Ruoveden Kotvionniemi).

Pienen takaiskun siihen tyytyväisyyteen ja iloon, jota tunsin näkemistämme kurkiparvista, iski se epäonni, jonka koin kaukoputkeni kanssa. Innostuksen keskellä putkeni putosi kapealta kallionkielekkeeltä viitisen metriä alaspäin. Olin aivan varma, että putkeni olisi nyt entinen. Mutta onneksi ja valtavaksi yllätykseksi siihen oli tullut lommo vain vastavalosuojaan. Ja kun testasin putkea seuraavana päivänä Aspinniemessä, tuntui sen kuvan parantuneen entisestään ”pikkuisen” töyssyn jälkeen. Eihän tuo vastavalosuojassa oleva kolhu haittaa, koska se muistuttaa hyvästä kurkipäivästä Orivedellä. Eila tosin kalpeni, kun minulta pääsi jossakin välissä pari varsin pahaa sanaa…

Tuo torstainen kurkipäivä oli siis meillekin Eilan kanssa loppujen lopuksi menestys. Eila tosin totesi retkelle lähtiessämme aamusta, että hänellä olisi aikaa ehkäpä viiden tunnin retkelle. No, tällä kertaa retki venyi yli yhdeksän tunnin mittaiseksi. Aika hyvin Eila pystyi olemaan yhden paikan päällä ja seuraamaan komeaa iltapäivän kurkimuuttoa! 

Muita kurkipäivän lomassa tehtyjä havaintojamme Raiskionvuorelta olivat mm. palokärki, pari hiirihaukkaa, varpushaukka, pikkutikka, käpylintuja ja muutama hanhiparvi. Lisäksi saimme nauttia varsin kauniista ja lämpimästä syksysäästä ruskaisessa maisemassa.

Jukka T.