Pilyn retkiblogi

Lauantaina 9.5. pidettiin valtakunnallinen BirdLife Suomen järjestämä Tornien taisto -niminen leikkimielinen kisailu. Lintuharrastajat olivat voineet koota joukkueen ja varata lintutornin kisaa varten. Pappilanniemen uusi viime syksynä talkoovoimin valmistunut lintutorni sai myös miehityksen. Orivesiläiset puuhaihmiset Eila Smolander ja Kimmo Karppinen, Juupajoen lintukunkku Aarne Ohtonen ja Pilyn puheenjohtaja allekirjoittanut Jukka T. Helin muodostivat joukkueen ja lähtivät kisailemaan. Koska torni oli mukana nyt ensi kertaa, oli vaikeata määrittää tavoitetta. Päädyttiin kuitenkin siihen, että pyrittäisiin saamaan kokoon 60 lajia.

Liroja oli runsaasti Pappilanlahdella©Kuva Jukka T. Helin

Niinpä laitoin kellon soittamaan kisa-aamuna jo kolmelta. Jännitystä kohotti se, että kisapäiväksi oli luvattu kurjaa säätä ja jopa paikoin rankkasadetta. Mutta aamuyö näytti vielä aivan hyvältä, kun katsoin ikkunasta ulos. Sinistä taivastakin oli näkyvissä.

Aamupalan jälkeen ja eväät reppuun pakattuani lähdin ajelemaan Orivedelle Pappilanniemen suuntaan. Olinkin paikalla kisailijoista ensimmäisenä. Seuraavaksi saapui Ohtosen Aarne ja sitten Karppisen Kimmo. Juuri ennen kisan alkua Smolanderin Eilan juoksuaskeleet kuuluivat pitkospuilta tornille. Eila pomppasi notkeasti torniin ja tokaisi:” Enpä myöhästynyt!” Eila oli ennen kisa-aamua kantanut huolta varsin aikaisesta herätyksestä, mutta hän tuntui olevan kyllä kisakunnossa. Eilalle uskottiin myös kunniakas sihteerin tehtävä.

Aamuvarhainen sää oli yllättävän hyvä kisasää. Ajoittain tuulikin oli melkoisen hiljaista. Kahlaajia ja vesilintuja oli aamusta paikalla hyvin. Lisäksi viiden aikoihin Pappilanselällä lenteli komea kolmensadan pikkulokin parvi “käkättämässä”. Kaulushaikara puhalteli Pappilanselän takaa.

Pikkulokkipariskunta©Kuva Jukka T. Helin

Olimme Aarnen kanssa edellispäivänä pohjustaneet kisaan. Tuolloin vesilinnut olivat lähes kadoksissa. Mutta nyt jouhisorsa, lapasorsa, punasotka, tukkasotka ja heinätavi löytyivät yllättävän helposti. Selällä uiskenteli kuikkia ja kaakkureita. Tukkakoskelot ja yksi härkälintukin havaittiin. Samaten kahlaajia oli hyvin. Aivan alussa Pirkanmaalla ja Orivedellä muuttoaikanakin harvalukuinen punajalkaviklo äänteli ja lenteli tornin lähituntumassa. Liroja ja suokukkoja kuljeskeli luhdalla sinne sun tänne. Valkoviklon ääntä kuului. Ja lopulta myös mustaviklo laskeutui muutolta luhdalle, kun sää huononi keskipäivää kohti.

Yhdessä vaiheessa taivaalta kuului upeasti kolmen pikkukuovin päästämä tyypillinen “luritus”. Parvi laskeutui lahdelle lepäilemään. Metsäviklon havaitseminen oli yllättävän hankalaa, vaikka alueella on ainakin kaksi reviiriä. Lopulta sekin onnistui. Rantasipit ja taivaanvuohet olivat sitä vastoin paremmin äänessä ja näkyvissä.

Mustaviklo on aina yhtä upea näky©Kuva Jukka T. Helin

Pappilanniemessä on runsaasti laululintuja, mutta nämä linnut eivät oikein tuntuneet kuuluvan torniin tai sitten ne eivät olleet äänessä. Sirittäjä ja mustapääkerttu tulivat kuitenkin ruksatuiksi, mutta esimerkiksi jonkin matkan päässä laulanut laulurastas ei millään ilveellä kuulunut torniin asti.

Jossakin vaiheessa tornin ohi muuttanut keltavästäräkki nosti tunnelmaa, jota tiedot lähestyvästä sateesta alkoivat laskea. Taivas alkoi tummua etelän ja lännen suunnalla. Tuuli voimistui tuntuvasti aamuisesta. Taivas repesi tuulimyräkässä hieman yli puoliyksitoista.

Suokukkokoiraita juhlapuvussa©Kuva Jukka T. Helin

Eila oli miehensä Olavin kanssa varautunut pahimpaan ja hommannut torniin päivänvarjon tapaisen sateensuojan. Se avattiin, ja Eila tarttui pitämään varresta kiinni, jotta varjo pysyisi tuulessa tornin lattialla. Tosin varjoa piti paikallaan myös painava kivijalka.

Sade oli hetken aikaa melkoisen rankkaa. Tuuli heitti pisarat ikävästi torniin staijareiden harmiksi. Eila taisi jossakin vaiheessa hieman vihjata, että “eihän täällä kai tarvitse olla ihan loppuun asti”. No -eihän sitä nyt kisaa kunnon harrastaja kesken jätä. Eilakin sai hyvää tuntumaa siihen, että lintuharrastus vaatii joskus melkoisia voimanponnistuksia ja kestävyyttä. Hyvin hän kuitenkin selviytyi.

Alkanut sade vaikutti siihen, että petolinnut olivat tiukassa. Sääkset kalastelivat kuitenkin lahdella sateesta piittaamatta ja kantoivat kalaa kynsissään eri suuntiin. Oli mukavaa seurata, miten sääkset yrittivät nousta sateessa ja tuulessa painava kala mukanaan veden pinnasta korkeuteen. Sääksien lisäksi petolinnuista saatiin ruksi ruskosuohaukasta ja nuolihaukasta.

Lapasorsa on korea sorsalintu©Kuva Jukka T. Helin

Kisan pelasti se, että sade ja tuuli alkoivat vasta melkoisen myöhään. Pappilanniemen tornista havaitsimme 72 lajia. Tämä ylitti asettamamme tavoitteen reilusti. Pirkanmaalla menestyi parhaiten Kangasalan Porrasvuoren joukkue, joka sai havaittua 81 lajia. Valtakunnallinen keskiarvo oli 65 lajia tornia kohti, joten tältäkin osin Pappilanniemen valkosiivet onnistuivat hyvin.

Ohtosen Aarne puhdistaa optiikkaa©Kuva Jukka T. Helin

Olimme kisan päätyttyä varsin tyytyväisiä saavuttamaamme tulokseen. Vähäinen märkä olo ja väsymyskään kahdeksan tunnin urakan jälkeen eivät tuntuneet lainkaan pahalta, kun suunnistimme kohti Lyytikkälää kalakeiton ja kahvin ääreen.

Joukkue mittelön päätyttyä Lyytikkälässä©Kuva Olavi Smolander

Kisan päätyttyäkin on oltava tarkkana. Oikea lintuharrastaja on aina valmis kohtaamaan uusia lajeja. Taivasta on tähyiltävä jatkuvasti. Tämäkin kuva on siitä hyvänä esimerkkinä. Kuvassa Kimmo Karppinen, Jukka T. Helin ja Aarne Ohtonen sekä eturintamassa Eila Smolander.  Aarnen katse kohoaa jo malttamattomasti uusiin tavoitteisiin.

Jukka T.

Osallistuin Pilyn järjestämään joutsenlaskentaan Orivedellä ja Kuhmalahdella. Laskennan tavoitteena on selvittää, miten runsaasti laulujoutsenia viivyttelee marraskuun loppupuolella Pirkanmaan maisemissa. Samalla voi havainnoida muitakin mahdollisesti viivytteleviä vesilintuja ja tehdä muistakin linnuista miellyttäviä haviksia.

Orivedellä alkavat pienet järvet ja matalat lahdet olla jäässä. Sen verran kylmää on viime päivinä pitänyt. Pelloilla on ohut luminietos, ja maa on kovettunut. Pelloilta ei joutsenia enää löytyne. Joutsenet viihtyvät avoimina pysyvissä sulapaikoissa, varsinkin, jos niiltä löytyy ravintoa.

Alkutalven päivä on lyhyt ja hämärä. Hämäryys alkaa saapua jo klo 15.00 jälkeen. Jouduin pitämään aika kiirettä, että ehdin käydä läpi mahdollisia hyviä joutsenpaikkoja Orivedellä ja Kuhmalahdenkin puolella.

Löysinkin Orivedeltä yhteensä 506 viivyttelevää ravintoa nauttivaa ja lepäilevää joutsenta. Parilla paikalla joutsenet olivat hyvin hankalasti laskettavissa, joten tuo summa saattaa olla jopa hieman alakanttiin. Oriveden aseman lähistöllä Pappilanlahdella ja Pappilanselällä oleskeli yhteensä 191 laulujoutsenta. Etenkin Pappilanlahden joutsenia on mukava tarkkailla juuri valmiiksi saadusta lintutornista Pappilanniemestä käsin.

Laulujoutsenia Oriveden Pappilanlahdella©Jukka T. Helin

Myös Oriveden Rönnin ympäristössä oli runsaasti joutsenia. Laskeskelin tuolta alueelta vähintään 187 valkoista tai tummahkoa kansallislintua, jotka olivat päättäneet jäädä uhmaamaan kylmyyttä sulana pysyneeseen veteen. Joutsenet viettivät siestaa jään reunalla, ahmivat ravintoa tai uivat upeissa ryhmissä olemassaolon riemua toitottaen järvellä. Todella upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa!

Kuhmalahden puolella järvet olivat päässeet pahasti jäähän, joten joutsenten määrä ei ollut suuri. Längelmäveden Enonselältä, joka vielä suurimmaksi osaksi auki, löysin kuitenkin 59 joutsenta.

Joutsenlaskennan yhteydessä havaitsin Oriveden Rönnissä yhdeksän kanadanhanhea, jotka lepäilivät jään reunalla. Isokoskeloita oli vesistöissä yllättävän vähän, ja vain pari harmaalokkia sekä yksi kalalokki oli näkyvillä.

Todellinen riemunkiljahdus oli kuitenkin päästä, kun kävelin Pappilanniemen tornilta pois. Kuulin aivan tien reunalta tikan ääntä ja koputtelua. Tuo ääni oli huomattavan pehmeä -paljon pehmeämpi kuin käpytikan vastaava “kjypittely”. Jo äänen perusteella määritys oli selvä. Valkoselkätikka! Laitoin nopeasti kaukoputken tien viereen ja lähdin varovaisesti koivikon puolelle etsimään äänten aiheuttajaa. Pitihän se nähdä perusteellisen hyvin, koska olen etsiskellyt valkoselkätikkaa Orivedeltä vuosia turhaan. Vihdoin näin sen askartelevan matalahkon kannon päässä. Siinä se oli lähietäisyydellä. Koreannäköinen naaraslintu!

Valkoselkää tarkaillessani huomasin, että Pirjo ja Timo Peltoniemi kävelivät joutuisaa vauhtia kohti lintutornille johtavia pitkospuita. Huikkasin heille, että täällä olisi valkoselkätikka. Kun sitten palasimme yhdessä etsimään tikkaa, sitä ei enää löytynytkään. Mutta kaikeksi onneksi Pirjo ja Timokin näkivät valkoselän hieman myöhemmin tornille johtavien pitkospuiden tuntumassa. He saivat myös tarkkailla luottavaista tikkaa varsin läheltä. Kuulin myöhemmin, että valkoselkätikka oli molemmille elämänpinna. Onnittelut siitä heille!  Tuollaisen elämänpinnan saaminen tuntuu varmaankin erityisen mukavalta tutussa lintupaikassa.

Maamme on kokenut varsin voimakkaan valkoselkätikkavaelluksen tänä syksynä. Pirkanmaaltakin on runsaasti havaintoja tästä lajista. Toivottavasti ne löytävät uusia pesimäreviireitä Pirkanmaankin rantakoivikoista. Jokainen lintujenystävä varmaan muistaa, että valkoselkätikan havainnointi on suoritettava tavalla, joka ei häiritse lintua! Tämä koskee kaikkia -niin vain tavallista luonnossa kulkijaa kuin kaikenmaailman pinnojen keräilijääkin.

Minulla oli siis kaikinpuolin mukava retkilauantai Oriveden ja Kuhmalahden maisemissa. Sain viettää hämärän, mutta kuitenkin kirkkaan talvisen päivän kansallislintujemme ja valkoselän seurassa.

Jukka T.

Sunnuntai 12.10.2008 oli todella kaunis aurinkoinen päivä. Tuo sunnuntai oli sikäli merkittävä Orivedelle, että kunta sai silloin ensimmäisen lintutorninsa. Lintutorni sijaitsee Pappilanniemessä Pappilanlahden reunalla. Syksyn viimeinen ruska hehkui upeasti. Lehdet putosivat puista kuin ounastellen syksyn kääntymistä kohti talvea. Längelmäveden Pappilanselällä oli hieman valkopäistä aallokkoa tuulen puhaltaessa kohtalaisesti. Päivä oli kuin luotu tällaista tilaisuutta varten. Ero edellispäivän sateiseen harmauteen oli täydellinen.

Käväisin ensin pikaisesti mökillä ja lähdin sitten kohti Pappilanniemeä, jossa juhlallisuuksien piti alkaa klo 12.00. Pysähdyin ohimennen Päilahden peltojen äärelle, jossa laidunsi 165 laulujoutsenta. Joutsenten seassa oli 35 kanadanhanhea. Tuollainen kansallislintujemme muodostama parvi saa aikaan hienon tunnelman sydämessäni. Laulujoutsen on aina yhtä komea ja suomalainen lintu. Sen katselemiseen ei kyllästy.

Sitten suuntasin kohti Oriveden asemaa ja Hiedanrantaa, josta lähtee tie kohti Pappilanniemeä ja uutta lintutornia. Jätin autoni Hiedanrantaan johtavan tien varteen. Siellä tapasin myös Olavi Kalkon. MInut ja Olavi oli aikoinaan nimetty Pilyn tornikummeiksi. Niinpä astelimme innostuneena tietä lintutornin ja Pappilanniemen suuntaan.

Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtevät pitkospuut tornille. Torni sijaitsee komeassa lehdossa Pappilanlahden rantamilla. Tuossa lehdossa laulavat kesäisin satakielet, kultarinnat, mustapääkertut ja monet muut laululinnut. Usein siellä tapaa myös pikkutikan.

Pappilanniemen lintutorni “valkosiipi” Orivedellä. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin vihkimistilaisuudessa Oriveden kaupunkia edustivat vapaa-aikatoimenjohtaja Sirpa Vuohelainen ja ympäristösihteeri Tarja Viteli. Metsähallituksen, jonka maalle torni on rakennettu, edustajina paikalla olivat suunnittelijat Sauli Sarkanen ja Timo Laine. Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä vihkimistilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan puheenjohtaja Petri Seppälä ja sihteeri Markku Rantala.

Tornin pystyttämisestä kiitoksen ansaitsevat etenkin Eila ja Olavi Smolander, jotka rakensivat tornin omin voimin ja aikaansa säästämättä. Torni-idean vireilletulosta ja toteutumisesta on muistettava myös Pirjo ja Timo Peltoniemeä.

Tilaisuuden avasi Olavi Smolander. Sitten allekirjoittanut piti pienen juhlapuheen. Korostin tuossa puheessani tornin saamisen tärkeyttä yhdelle Oriveden ja Pirkanmaankin parhaista lintupaikoista. Lisäksi kerroin hieman Pappilanlahden ja Pappilanniemen monipuolisesta lintulajistosta. Totesin myös retkeileväni runsaasti Oriveden alueella, koska kesämökkini sijaitsee Oriveden Rönnissä kauniin Längelmäveden rannalla. Näin ollen Oriveden maisemat ja lintupaikat ovat tulleet tutuiksi. Kokemukseni mukaan lintutornin saaminen helpottaa tuntuvasti lintujen havainnointia Pappilanlahdella. Alussa ja lopussa kiittelin tietenkin tornihankkeen ideoijia ja sen rakentamisessa mukana olleita.

Tämän jälkeen oli nauhan leikkaamisen vuoro. Jokainen osallistuja sai oman pienen pätkän nauhaa muistoksi tästä merkkitapahtumasta. Smolanderin Eila oli taitavasti delegoinut tämänkin tehtävän minulle. Olisi tosin tarvinnut harjoitella leikkaamista etukäteen, koska suoraanleikkaaminen ei oikein ottanut onnistuakseen.

Hankkeen puuhanainen Eila Smolander tornissa. Kuva©Jukka T. Helin

Tornin seinällä ollut nimikilpi paljastettiin. Sen mukaan tornille oli annettu nimi “valkosiipi”, jonka Peltoniemen Timo oli ideoinut. Tuo nimi oli minusta varsin miellyttävä, koska se viittaa Pirkanmaan ensimmäiseen valkosiipitiiraan, jonka löysin Pappilanlahdelta kesäkuun alussa vuonna 2005. Valkosiipi sopii myös hyvin laulujoutseniin, jotka säännöllisesti keväisin ja syksyisin kokoontuvat Pappilanlahdelle suurin joukoin.

Tämän jälkeen astuttiin torniin ja ryhdyttiin testaamaan tornin sopivuutta lintujen tarkkailuun. Hyvin näytti soveltuvan! Samanaikaisesti Smolanderit lähtivät laittamaan ruokaa. Patojen ja keittimien höyrytessä ja tulen räiskyessä ruskaisessa Pappilanniemessä valmistui tilaisuuden osallistujille todella herkullinen ateria. Kalasoppa maistui oivalta. Jälkiruokana oli kahvia ja paikalla tehtyjä munkkirinkilöitä. Voiko sitä enää enempää vaatia!  Itsekin söin usean rinkilän. Määrää en laskenut aivan tarkkaan… ja taustalta kuului koko ajan Eilan ääni, joka kehotti ottamaan lisää rinkeleitä.

Olavi Smolander valmistaa herkullista suuhunpantavaa.Kuva©Jukka T. Helin

Vihkimistilaisuuden aamuna Pappilanniemen uutta valkosiipitornia juhlisti myös alueella havaittu vaeltava valkoselkätikka. Tikan löysi Peter Uppstun johtama retkiryhmä, joka osallistui Orivedellä juuri tuona viikonloppuna pidetyille ympäristöpäiville. Peterhän on tunnetusti tarkkasilmäinen kaveri. Itse olen etsiskellyt valkoselkätikkoja Orivedeltä usealta paikalta vuosia -myös Pappilanniemestä-, mutta enpä ole vielä onnistunut sellaiseen Orivedellä törmäämään. Kun valkoselkätikka oli pitkään paikallisena Säynäniemessä, en  harrastanut lintuja niin aktiivisesti, että olisin lähtenyt sitä katsomaan. No, ehkäpä minäkin vielä kohtaan valkoselkätikan Oriveden maisemissa, kun se Peterillekin onnistui pienellä ja lyhyellä käynnillä alueella. Toivossa on hyvä elää!

Muita vihkimispäivän lintuhavaintoja olivat kaikkialla sirisevät tilhet. Pieniä rastas- ja urpiaisparvia näkyi. Ampuhaukka kierteli Pappilanlahden ympäristössä. Pari varpushaukkaa lenteli alueella pikkulintuja säikytellen paikallisenoloisina. Vesilintumäärä oli varsin vähäinen – muutama sinisorsa, silkkiuikku ja isokoskelo. Puheeni aikana myöhäinen niittykirvinen lenteli äännellen kohti etelää.

Vihkimistilaisuus oli varsin onnistunut. Kaunis sää kruunasi kaiken. Pappilanniemen lintutorni saatiin todelliseen tarpeeseen. Toivon ja uskon, että tornista tullaan tulevaisuudessa tekemään hyviä lintuhavaintoja.

Näkymä lintutornista Pappilanlahdelle.Kuva©Jukka T. Helin

Lopuksi vielä kulkuohje tornille: Ajetaan Oriveden aseman ohi Satamaranta-nimistä tietä, joka lähtee Eräjärvelle johtavalta tieltä rautatiesillan jälkeen. Hieman ennen Pappilanselän rantaa vasemmalla on lintutornikyltti. Tämän kyltin kohdalle tien reunan levennykselle jätetään autot. Matkaa jatketaan jalkaisin Pappilanniemeen johtavaa tietä pitkin. Tien sulkevista puomeista ei tarvitse välittää. Vähän ennen seurakunnan leirikeskusta lähtee tien vasemmalta puolelta pitkospuut tornille.

Jukka T.