PiLY:n retkiblogi

Torstai 14.10.2010

Sääennuste ei lupaa hyvää. Räntää, pikkupakkasta ja iltaa kohden voimistuva luoteistuuli, joka puhaltaa  vielä aika rauhallisesti. Ulkona on lisäksi säkkipimeää. Kello on varttia vailla kuusi aamulla, kun suuntamme Vesan kanssa kohti Lempäälää, mistä pitäisi vielä poimia Suvi kyytiin.  Lempäälässä epäilimme vielä sääennusteen paikkansa pitävyyttä, mutta jo Valkeakosken kohdalla alkoi satamaan vettä. Matka eteni mukavasti ja Auran ABC:lta ( retken epävirallinen taukopaikka ) löytyivät Jukan ja Ollin autokunnat.  Lähdimme peräkanaa jatkamaan kohti Paraisten lossia ja koska ajoimme viimeisinä, saimme Turun kehäteillä seurata jälleen kerran – ihan sama juttu kuin kevään retkellä, kuinka Jukan auton perävalot katosivat Naantalin suuntaan. GPS ei siis välttämättä korvaa GT-karttaa. Lossijonossa heiluttelimme sitten iloisesti taaksemme ilmestyneelle tutulle autolle.

Pärnasin satamassa sijoittelimme autot jälleen hyviin lähtöasemiin paluun lossijonoa ajatellen. Tällä kertaa oli syytä huomioida myös mahdollisesti kaatuvat puut. Sade taukosi aina välillä ja satamassa oli petollisen tyyntä. Vähän huolta aiheutti Eivorin henkilökunta, joka tiedotti matkustajille, ettei Jurmoon rantauminen välttämättä onnistu. Hieman ennen laivan lähtöä, turvauduin varmuuden vuoksi matkapahoinvointipillereihin, jos laivamatkasta tulisi kovinkin keikkuva.

Lähtiessä oli vielä mukava kiikaroida Eivorin kannella. Kuva©Tuija Palonen

Mitä pidemmälle laivamatka eteni, sen enemmän laiva tuntui keinuvan. Katsoimme parhaaksi lounastaa heti alkuvaiheessa, koska avomerellä se saattaisi olla vaikeaa monestakin syystä; keinumisen ja merisairauden vuoksi. Eivorin laivakokin huumorintaju oli ilmiselvästi kyseenalainen, lounaaksi oli hernekeittoa! Merisairautta ajatellen ei ehkä paras mahdollinen vaihtoehto. Avomerellä tulikin sitten odotettu kuulutus, Jurmoon ei päästäisi vaan laiva jatkaisi suoraan Utööseen. Katse pysyi kyllä tiukasti horisontissa ja pahoinvointipillereitä kului toinenkin annos, viimeinen tunti oli sen verran kiikkerää kyytiä.

Enää ei ole kivaa, huomaa aaltojen kastelema ikkuna. Kuva©Tuija Palonen

Selvisimme ehjin nahoin Utööseen ja hotelliin. Nopean kaupassa käynnin jälkeen yritimme urhoollisesti löytää hippiäisuunilintua koulun pihasta, tuulen ollessa jo myrskylukemissa. Saaressa ei näkynyt kuin muutama vihervarpunen ja urpiainen, jotka olivat jalkautuneet maantasalle. Tuuli sieppasi kaikki yli metrin korkeudella lentäneen pikkulinnut mukaansa, muutoin sää ei näyttänyt Utön elämää hetkauttavan. Päivällinen sujui rauhallisesti tuulilukemia äimistellen: keskituuli 30 m/s ja puuska 37 m/s.  Jotkut väittivät, että ikkunalasitkin pullistuivat sisäänpäin tuulenvoimasta. Ravintolasta poistuttiin vinossa kävellen, jos halusi pysyä pystyssä, oli syytä nojata vastatuuleen. Tuuli katkaisi vielä koko saaresta sähkö myöhemmin illalla, mutta onneksi 20 minuuttia sujui ihan hyvin otsalampunkin valossa.

Perjantai 15.10.2010

Aamu valkeni puoli pilvisenä ja tuuli oli jo tyyntynyt siedettäviin lukemiin, vain 12 m/s. Ennen aamiaista löytyi punatulkkuja, tilhiä, peukaloisia ja rautiainen ja parvi teeriä. Tavanomaiseen tapaan aamiainen oli runsas, ja positiivisena yllätyksenä olivat lätyt ja mansikkahillo. Hotellin pihasta löytyi heti kangaskiuru, jonka ‘pyrstötön’ profiili oli helposti tunnistettavissa lennossa. Mereltä löytyi muutamia alleja, haahkoja ja talvipukuisia riskilöitä. Tilhiä oli joitakin parvia, mutta mitään suuria erikoisuuksia ei näkynyt. Suvi näki luodoilla kirvisiä, mutta tarkempi lajimääritys jäi tekemättä.  Aamupäivän kohokohdaksi muodostui 3 pohjoiseen! muuttavaa hiirihaukkaa, joita saimme tarkkailla läheltä. Hiirihaukkojen mukana muuttanut piekana pääsi livahtamaan meidän, mutta ei Kalkon Ollin tarkkojen silmien ohitse.

Sää on jo parempi. Itäniityn länsireunaa. Kuva©Tuija Palonen

Olimme palaamassa lounaalta ja suunnittelimme iltapäivän ohjelmaa, kun puhelin soi. Christian Geiger soitti ja kertoi, että majakan läheltä oli löytynyt sinipyrstö. Sinne! Muulle ryhmälle lähti lennossa tekstiviesti, jotta kaikki ehtisivät näkemään tämän normaalisti Kuusamon seudulla viihtyvän harvinaisuuden. Sinipyrstön etsijät löytyivät Hannan kahvion vierestä ja pian Vilanderin Vesa löysi linnun uudestaan Kalkon Ollin avustuksella. Koko PiLYn porukka ehti paikalle ja suuri joukko harrastajia näki tämän kauniin linnun. Hiljaisen aamupäivän jälkeen eliskättelyt olivat iloisia.

Kaunis sinipyrstö pensaissa. Kuva©Timo Havimo.

Iltapäivän vietimme saarta kierrellen ja satunnaisilta, tuulen voimistamilta raekuuroilta välillä suojatuen. Tutuksi tulivat isot kivet,  talojen seinustat ja etelä-kärjen bunkkeri. Bunkkeri suojasi ehdottomasti parhaiten säältä, mutta näkyvyys suuaukolta oli huono, eli lintujen tarkkailuun se ei soveltunut. Kännykän valo ei riittänyt bunkkerin tutkimiseen, päätimme palata seuraavana päivänä otsalampun kanssa.  Pidimme hotellilla iltahuudon, jossa kävimme läpi kahden päivän aikana kertyneet lajit, yhteensä 66. Osa retkeläisistä uskaltautui vielä rantasaunaan ja mereen uimaan.

Lauantai 16.10.2010

Lauantaina sää oli entisestään parantunut. Tuuli alle 10 m/s ja aurinkokin näyttäytyi. Lintujen määrä saaressa lisääntyi huomattavasti. joskaan lajien määrä ei.  Aloitimme etelä-kärjestä, jossa yritimme määrittää luodolla viihtyviä kirvisiä huonolla menestyksellä. Tällä kertaa syypäänä oli vastavalo. Aamua kuitenkin piristi kahdeksan sepelhanhen parvi, joka muutti länteenpäin.  Tässä vaiheessa eteläkärjen bunkkerit oli kertakaikkiaan pakko tutkia otsalampun valossa, toisen sisältä löytyi kerroslaverit, ruosteinen kamina, viemäröinti ja vuoden 1995 Turun Sanomat. Bunkkereihin ei kannata mennä ilman riittävää valaistusta, sillä lattioilla on romua. Aloimme kuitenkin heti suunnitella X-treme linturetkeä Utöseen todella edullisella majoituksella.

Eteläkärjen isompi bunkkeri sisältä. Kuva©Tuija Palonen

Hannan kahviossa nautitun iltapäiväkahvin jälkeen saari oli täynnä tilhiä, talitiaisia ja peippolintuja.  Markku Harju löysi kirkon läheltä isolepinkäisen, joka herätti retkeläisten kiinnostusta, mutta ehti katoamaan ennen kuin kaikki näkivät sen. Varpushaukkojakin oli useita ja ne kävivät aina välillä nappaamassa koulun ruokinnalta tiaisen. Kerran kuulimme ruokinnalla yhden ehdokkaan hippiäisuunilinnuksi, mutta emme nähneet äänen päästänyttä lintua. Iltapäivällä suuntasimme jälleen eteläkärkeen, tavoitteena määrittää luodolla oleskevat kirviset, toivomuksena tietenkin luotokirvinen. Myötävalossakin kirviset näyttivät lupaavan tummilta, mutta jalkojen väristä ei kertakaikkiaan saanut selvää. Vähitellen ryhmämme alkoi kokoontua eteläkärkeen ja kukin vuorollaan yritti määrittää kirvisiä. Osa tyytyi staijaamaan merellä näkyviä lintuja, joista saatiin määritettyä ainakin alleja ja mustalintuja.  Osassa retkeläisistä alkoi jo näkymään kolmannen retkipäivän rasituskin ja kallion ergonominen muotoilu tuli testattua. Lopulta myös Christian eksyi eteläkärkeen ja sai vihdoin varmistettua kirvisten jalkojen värin: keltaiset. Pettymys oli suuri, kysymyksessä oli siis vain niittykirviset luodolla. Lauantaina ei pidetty iltahuutoa, joten päivän tarkasta lajimäärästä ei ole tietoa.

Markku staijaa merelle, Jukka uskottelee tarkkailevansa taivasta. Kuva@Tuija Palonen

Sunnuntai 17.10.2010

Kotiinlähtöpäivä. Aamiaisen jälkeen tavarat vietiin laiturille odottamaan laivaan lastausta. Kiertelimme saarta vielä jonkin verran, ja havaitsimme mm. leppä-ja pajulinnun. Vaikka Utöstä ei tälläkään kertaa löytynyt sitä suurharvinaisuutta, retkeläiset pakkautuivat tyytyväisinä laivaan. Tällä kertaa sää salli koko matkan viettämisen kannella ja pysähdyksen Jurmossa. Jurmon rannoilta löytyi odotettu talvehtija, merisirri. Vaikka havainto jäi kaukoputkettomilla vähän heikoksi, osa laivankannella olijoista oli silti onnellisia uudesta elämänpinnasta.

Laivan kapteeni varmasti säikähti laivan äkillistä keinahdusta, jonka sai aikaan kannella seisovien lintuharrastajien syöksyminen äkisti laivan toiselle laidalle, “kajava!”- huudon saattelemana. Pikkukajava kierteli hetken laivan vanavedessä ja monet, jopat laivan ravintolasta asti kannelle juosseet ehtivät nähdä sen.  Nopea siirtyminen herätti myös kanssamatkustajien huomion ja tiedusteluja: “Mitä te oikein näitte?” Laivamatka jatkui miltei perille saakka ilman yllätyksiä, kunnes lähellä määränpäätä toinen pikkukajava ohitti laivan läheltä ja tuli myös kuvatuksi paremmin kuin edellinen.  Retken kokonaislajimääräksi kertyi 82 lajia, joista parhaimpina sinipyrstö, merisirri ja pikkukajava.

Retken toinen pikkukajava. Kuva©Timo Havimo.

- Tuija Palonen

Aspinniemi on ollut tänäkin vuonna kesän kääntyessä lopuilleen hyvin miehitetty staijipaikka. Mitään kovin voimakasta muuttoa paikalta ei vielä toistaiseksi ole nähty, mutta aina jotakin mukavaa sattuu kiikareihin ja kaukoputkiin. Lisäksi mukavassa porukassa hiljainenkin muuttopäivä kuluu nopeasti.

Loppukesän havaintoihin on kuulunut mm. kahlaajia ja vesilintuja. Kahlaajien määrä on tosin ollut melko vähäinen. Usein elokuussa karilla tavattu karikukkokin on jäänyt puutelistalle. Karikukkoa olisi kovasti kaivattu jo päättyneessä sisämaayhdistysten välisessä elonkorjuukisassa, jossa PiLy sijoittui komeasti hopeasijalle. Karilla oli kuitenkin elokuun ensimmäisenä päivänä kolmen pulmussirrin parvi. Pulmussirrit ovat aina Pirkanmaalla harvinaista herkkua.

Aspilla voi ottaa rennostikin kuten Viertolan Kirsi© Kuva Jukka T. Helin

Vesilintupuoli on koostunut tietenkin pääosin paikallisista kuikista, kaakkureista, silkkiuikuista ja härkälinnuista. Tähän mennessä vain melko pieniä lähinnä yksittäisiä sorsalintuparvia on näkynyt muuttavina merkkinä syksyn alkamisesta. Alussa sorsalintumuutto painottui jouhisorsiin, mutta viime päivinä on havaittu myös haapanoita. Mustalintuja kiertelee Näsijärvellä useasti ilman varsinaista päämäärää. Tällainen epäjohdonmukainen kiertely ja lentely pitkin Näsijärven pintaa kuuluu olennaisesti mustalintujen elämäntapaan ennen varsinaista ponkaisua muutolle yli Pyynikinharjun.

Yksinäisen staijarin ystävä© Kuva Jukka T. Helin

Loppukesän ja alkusyksyn aikana on tapahtunut joitakin mieleenpainuvia lintutapahtumia. Yksi tällainen oli varsin aikaisen nuoren pikkukajavan kohtaaminen Eero Niinikosken kanssa 19.8. Katselimme melkoisen hiljaista Näsijärveä tarkkaillen kuitenkin lokkilintuja. Yhtäkkiä äkkäsimme harmaalokkia pienemmän lokkilinnun, jolla oli selkeä w-kuvio, lähestyvän Siilinkarin takaa.

Lokkilintu lensi lähemmäksi ylittäen Siilinkarin. Se lensi suoraan Aspinniemeä kohti jonkin matkaa, mutta kääntyi sitten itään kohti Koukkukaria. Se näytti seuraavan hetkisen kalastajavenettä, joka oli liikkeessä Koukkukarin suunnalla. Pystyimme havainnoimaan lintua hyvässä valaistuksessa. Lintu teki myös muutaman syöksyn, jossa ratkaisevat tuntomerkit näkyivät selkeästi. Pikkukajavan näkeminen Pirkanmaalla on aina huippuhetki -ja etenkin kajavan näkeminen näin aikaisin elokuussa oli yllättävän hieno kokemus. Kajava suunnisti sitten Niihamanselän suuntaan kadoten meiltä näkyvistä Koukkuniemen taakse. Kajavaa ei sen koommin nähty -kaiketi se jatkoi muuttoaan pois Pirkanmaalta.

Kukkiva Aspinniemen staijipaikka© Kuva Jukka T. Helin

Toinen kokemus, joka jättää jotakin mielensopukoihin, on merikihuparven havaitseminen. Merikihu on tavallinen laji, mutta Pirkanmaalla ja sisämaassa yleensäkin sen tapaamisessa on jännitystä. Jo yksittäinen kihu on kokemus sinänsä, mutta kihuparvi on suuri kokemus. Kihujen taitavaa lentelyä ja kisailua lokkien kanssa on aina mukava seurata. On jopa yllättävää, että kihu kykenee saamaan yleisen hälytyksen aikaan harmaalokkienkin joukossa. Usein juuri harmaalokkien nouseminen Siilinkarilta tai Koukkukarilta ilmaan paljastaa kihun tai jonkin muun pedon lähestyvän.

Sain seurata Eero Niinikosken ja Olavi Kalkon kanssa Aspinniemestä käsin elokuista kihuparvea, joka koostui kahdesta tummasta yksilöstä ja yhdestä vaaleasta yksilöstä. Parvi lenteli hitaasti pitkin Näsijärveä ja katosi kuten pikkukajavakin lopulta Niihamanselän suuntaan.

Yhtenä päivänä tuli myös nähtyä jo perinteiseksi muodostunut syksyinen näytelmä, jonka päätähtenä esiintyi aikuinen merikotka. Merikotka lähestyi Siilinkaria, ja lokit ampaisivat ilmaan. Jotkut lokit ovat kuitenkin yllättävän rohkeita. Ne eivät tunnu käsittävän, miten nopea tuollainen suurikokoinen merikotkakin voi olla. Merikotka on jo useana syksynä käyttänyt ravinnokseen harmaalokkien lihaa. Nytkin merikotka kääntyi nopeasti ja iski yhtä liian lähelle jäänyttä harmaalokkia. Harmaalokki tipahti veteen, josta merikotka raahasi sen kynsissään Siilinkarille. Jostakin syystä merikotka kuitenkin jätti aikeensa kesken ja jätti harmaalokin Siilinkarin kiville poistuen itse itää kohti. Häiriintyikö sitten liikaa vieressä rääkyvistä variksista? Näimme Aspinniemestä käsin, miten loukkaantunut lokki pystyi vielä kipittämään kallioilla parempaan suojaan, vaikka oli saanut osansa merikotkan kynsistä. Pitkää ikää sillä tuskin oli odotettavissa.

Harmaalokki itse roskaajien tarjoamalla aterialla© Kuva Jukka T. Helin

Muuttohaukkoja tapaa Aspinniemen syksyinen staijari säännöllisesti. Muuttohaukka saattaa usein tulla suoraan järven yli. Tai sitten se ilmaantuu kuin tyhjästä yläilmoista! Näin tapahtui elokuun lopussa. Aspinniemessä lenteli väsyneen oloinen kiuru. Se jäi kököttämään kivenkoloon aivan rannan tuntumaan. Sitten se lähti lentämään väsyneen kiurun lentoa Lapinniemen suuntaan aivan veden pinnassa. Seurasin sitä kiikarilla. Yhtäkkiä kiuru näytti tipauttavan itsensä veteen. Huusinkin muille:” Miksi kiuru laskeutui veteen?”. Sitten vasta älysin muiden kanssa, että aikuinen muuttohaukkakoiras oli muuttomatkallaan ampaissut jostakin korkealta ja iskenyt kiurua siten, että kiuru putosi veteen.

Muuttohaukan ravinto kiuru © Kuva Matti Sulko

Muuttohaukka lensi uudelleen kiurun luo ja nappasi sen kynsiinsä. Sitten komea haukka lensi Tampellan korkean piipun taakse syömään saalistaan.  Ateriointi ei kestänyt kuin tovin ja haukka ilmaantui jälleen esille kaarrellen muutaman kerran ennen muuttolennon jatkumista lounasta kohti.

Muuttohaukka ei varmaankaan voinut vastustaa väsyneesti räpiköivän kiurun näkemistä otollisesti alapuolellaan, vaan vaistomaisesti syöksyi nauttimaan pientä välipalaa. Kiurun kannalta tämä oli tietenkin hyvin surullinen tapahtuma, mutta Aspinniemen staijareille muuttohaukka tarjosi jälleen yhden ikimuistettavan kokemuksen.

Muuan sumuinen aamupäivä elokuussa oli myös merkittävä, kun ajatellaan pirkanmaalaisia lintuhavaintoja. Tarkastelin sumun läpi Siilinkaria ja havahduin näkemääni. Karilla istui kallion ja kivet täyttäen 165 mustavalkoista meriharakkaa. Hetken päästä karille laskeutui vielä 60 meriharakan parvi. Karilla oli näin ollen näkyvissä 225 meriharakkaa, mikä on ennätyksellinen määrä Pirkanmaalla. Karin toista puolta ei näe Aspinniemestä ja sinne voi hukkua lukuisasti lintuja. Näin ollen meriharakoita saattoi olla enemmänkin kuin tuo 225. Mutta, koska meriharakkaparvi ei lähtenyt lentoon karilta, tarkkaa määrää en kyennyt laskemaan.

Utuinen Siilinkari ja meriharakoita© Kuva Jukka T. Helin

Eräänä päivänä sain havainnoida mielestäni varsin omituista tapahtumaa. Pitkin järven pintaa lensi kolmen pikkukuovin parvi. Ne näyttivät aivan selvästi pyydystelevän järven pinnasta jotakin. Kuovit jäivät myös aika ajoin hetkeksi lekuttelemaan veden pinnalle. Sitten taas yhtäkkiä parvi kohosi korkeuksiin kierrellen siellä aikansa. Hetken kuluttua kuovit tulivat alas ja tuo kiertely edestakaisin aivan veden pinnassa jatkui. Tätä toistui pitkään. Tuona päivänä oli ilmeisesti lentomuurahaisia runsaasti lentelemässä veden pinnan päällä. Pikkukuovitkin halusivat kaiketi saada osuutensa niistä. Myös lokit käyttäytyivät samalla tavalla. Jossakin vaiheessa pikkukuovit lentelivät veden pinnassa yhdessä lokkien kanssa samassa rintamassa.

Aspinniemi antaa lähes päivittäin kokemuksia, kun vain jaksaa staijailla joskus hiljaiselta näyttävää järvenselkää ja rantoja. Kun syysmuutto todella käynnistyy, nähtävää riittää entistä enemmän. Aspinniemi on oiva paikka tulla seuraamaan paikallisia ja muuttavia lintuja. Aspinniemeen ovat kaikki tervetulleita kantastaijareiden joukkoon. Siellä voi vain tulla poikkeamaan. Joten nähdään toisemme hyvällä pirkanmaalaisella lintupaikalla Näsijärven rantamilla!

Jukka T.