Kun lähdimme ajamaan Tampereelta kohti Pärnäistä, sää oli mitä lämpimin. Helle jatkui. Itse ajattelin matkaa pienellä pelolla. koska munkkikorppikotka oli juuri edellispäivänä pyörinyt Lounais-Suomessa. Retkien järjestäminen ja retkenvetäjänä toimiminen aiheuttaa toisinaan harmaita hiuksia, jos on halukas näkemään harvinaisia lintulajeja Suomessa. Usein nämä rarit päättävät ilmaantua juuri silloin, kun itse on poissa mantereelta saaressa tai muutoin retkeä vetämässä. Mutta tietenkin velvollisuudet menevät tällöin bongauksen edelle.

Eivor Pärnäisten satamassa©Jukka T. Helin

Saavuimme hyvissä ajoin Palosen Tuijan ja Vilanderin Vesan kanssa lossirantaan ja pääsimme lähes välittömästi lossilla ylitse. Sitten jatkoimme matkaa Pärnäisten satamaan, jossa Eivor jo odotteli. Mutta aikaa lähtöön oli vielä ruhtinaallisesti ja ehdimme nauttia kaikessa rauhassa eväistämme ja Pärnäisten maisemista. Aloin myös rakennella retken lajilistaa. Paikalle saapui vähitellen muiden matkustavaisten ohessa myös muita pilyläisiä. Tavarat vietiin laivaan ja paikat valittiin aurinkoiselta kannelta, jolta saattoi tarkkailla meren yllä ja luodoilla näkyviä lintuja.

Laiva lähti aikataulun mukaisesti klo 11.15 Pärnäisten satamasta. Pienen matkan päässä Pärnäisten satamasta on aivan laivareitin vieressä kuuluisa sääksen pesä, jota nytkin voitiin ihailla. Sääksi lenteli pesän tuntumassa ja toinen sääksiemo hautoi pesässä. Ainekset olivat koossa mukavaa laivamatkaa ja lukuisia lintuhavaintoja varten.

Pilyläiset odottelevat laivanlähtöä Pärnäisissä©Jukka T. Helin

Sitten alkoi piippari laulaa munkkikorppikotkan matkasta pitkin eteläistä Suomea lännestä itään. Viestejä tuli jatkuvasti siitä, miten upeasti tuo suurharvinaisuus oli nähty ja koettu. Asiaan oli nyt sopeuduttava, koska sille ei voinut mitään. Tällaisia tilanteita tulee useasti eteen. Kaikkea ei voi nähdä eikä aina kaikkiin bongausreissuihin viitsi edes lähteä. Edessä oli kuitenkin mukava saaristolasviikonloppu Utössä pilyläisten seurassa. Pitää myöntää, että aluksi hieman harmitti tämä epäonnistunut ajoitus, mutta vähitellen mieli virkistyi.

Merimatkan aikana kertyi retkihaaviin jo lukuisa määrä lajeja. Useita merikotkia lenteli siellä täällä saaristossa. Saariston lintumaailma ja lajisto on aina poikkeuksellista sisämaan lintuihin verrattuna. Oman leimansa tähän saaristolaisretkeilyyn luo hieno maisema. Irtaantuminen tutuista kuvioista saaristoon muutamaksi päiväksi vuodessa on erittäin kannatettava ajatus.

Kuvassa Utön pääraittia©Jukka T. Helin

Kun laiva saapui Utön satamaan, tavarat kuljetettiin nopeasti majapaikkoihin. Pilyläiset majoittuivat rivitaloissa. Rivitalojen tasosta oli jo hyvät kokemukset viime retkeltä. Sitten oli aika tehdä ensimmäinen silmäys saaren linnustoon. Itselläni oli epäonnea myös siinä, että olin kadottanut staijikeppini maihinnousun yhteydessä. Keppiä ei löytynyt mistään, joten jouduin tyytymään pelkkään kiikariin ilman tätä olennaista apuvälinettä.

Näkymä kallioiseen saareen©Jukka T. Helin

Yritimme aluksi sepelsieppokoirasta koulun pihan tuntumasta. Kun saavuimme paikalle, sinne jo ehtineet muutamat saareen saapuneet kertoivat nähneensä linnun vain paria minuuttia aikaisemmin. Pilyläisille tuo sepelsieppo ei sitten enää suostunut näyttäytymään kovasta yrityksestä huolimatta. Varsinkin niiden, joille tämä sepelsieppo olisi ollut elis, on syytä jatkossa opiskella ripeyttä hoidella paikalla olevia lajeja. Olisin toki voinut itsekin kehottaa väkeä suurempaan ripeyteen. Jouduimme tyytymään laulaviin kirjosieppokoiraisiin.

Saaren keväisiä pihapiirejä©Jukka T. Helin

Klo 18.00 aikoihin kävimme syömässä hotellilla. Tämän jälkeen lähdimme iltastaijiin luotsiaseman edustalle. Siellä oli jo saaressa oleillutta lintuporukkaa. Staijaaminen (muutonseuranta) luotsiaseman edustan kallioilla kuuluu Utön päiväohjelmaan. Muuttoa seurataan sekä aamulla auringonnoususta lähtien ja sitten vielä illalla auringonlaskuun. Lintujen muuttotilanteen ja oman halun mukaan voi muuttoa ja paikallisia lintuja seurata luotsiaseman tuntumasta muutoinkin.

Pilyläisiäkin luotsiasemalla staijailemassa©Jukka T. Helin

Merellä liikkuikin muuttoparvia -lähinnä alleja ja mustalintuja. Meri oli paikka paikoin täynnä myös suuria haahkaparvia. Viikonlopun aikana usealla paikalla näkyi pieniä haahkanpoikasia. Saa nähdä, miten haahkanpoikaset selviävät tänä vuonna merikotkien saalistuksesta. Kahlaajia oli liikkeellä varsin niukasti.

Koreita pilkkasiipiä Saunalahdella©Jukka T. Helin

Muutonseurannan lomaan liittyy sitten saaren kiertelyä. Hyviä paikkoja tarkistella tilannetta pitkin päivää ovat koulun piha ja sen ympäristö, Saunalahti ja kuluisa Itäniitty raripuskineen. Tänä keväänä ainakin itselleni oli ikävänä yllätyksenä Itäniityn edustan ruovikon täydellinen häviäminen. Syynä tähän olivat olleet talven erityispiirteet. Itäniitty oli surullisen näköinen ilman ruovikkoa.

Itäniitty näyttää ankealta ilman ruovikkoaan©Jukka T. Helin

Saaressa liikkumisessa on huomioitava kielletyt sotilasalueet ja sitten linnustollisesti arat kohteet. Lintujen hyinvoinnin takaaminen ja pesintöjen onnistuminen edellyttää esimerkiksi sitä, että Itäniitylle ei majoituta kovin pitkäksi aikaa eikä siellä käydä jatkuvasti pienissä porukoissa. Eteläkärkeen on myös kuljettava tietä pitkin, koska alueella on lukuisasti mm. lapintiirojen pesiä.

Perjantaiaamuna herätys oli klo 4.30 ja luotsiaseman edustalle alettiin saapua siinä klo 5.00 tuntumassa. Hyvin tuo aamuherätys näytti pilyläisiltä onnistuvan! Keväällä ei nukkumisaikaa jää innokkaalle lintuharrastajalle kovin runsaasti, koska lintuja on havainnoitava aamuvarhaisesta iltamyöhään. Mutta iltapäivällä on mahdollista viettää lyhyttä päivätaukoa. Ainakin omana lähtökohtanani on ollut, että saaristoon lähteminen merkitsee innokasta lintujen havainnointia. Annan tunnustuksen kaikille pilyläisille siitä, että innokkuutta riitti läpi koko retken. Pilyläisten porukka käyttäytyi myös hyvin ja lintuja kunnioittaen.

Palvelun toimiminen on perusta onnistuneelle retkelle©Jukka T. Helin

Lauantaina sää alkoi hieman viilentyä ennusteiden mukaisesti. Pari joukostamme lähti käymään Jurmon lintusaarella, mutta mitään ihmeellistä ei sieltäkään löytynyt. Utössä hautausmaan ja jäteaseman välistä havaittiin kuitenkin koirassepelrastas. Niinpä pilyläisten porukka lähti astelemaan ripeää vauhtia kohti havaintopaikkaa. Hetken odottelun jälkeen sepelrastas vilahtelikin kivikossa. Lopulta se antoi ihailla itseään näkyvästi hautausmaan aidan vierustalla hetken aikaa. Lauluakin kuului tuulen huminan läpi. Sepelrastas oli usealle retkelle osallistuneelle elis.

Valkoposkihanhia Itäniityn edustalla©Jukka T. Helin

Koulun pihan tuntumasta etsittiin sitten siellä nähtyä pikkusieppoa. Puissa ravintoa nauttivia hyönteissyöjiä käytiin tarkasti läpi, mutta pikkusieppoa ei vain löytynyt. Jonkin ajan päästä näin itse siitä pienen vilahduksen, mutta lintu katosi taas nopeasti matalalle aidan taakse. Lopulta kuitenkin Palosen Tuija havaitsi linnun koulun pihan ulkopuolella tieltä. Nyt se antoi havainnoida itseään hyvin.

Koulun tuloportin lähistöllä kiikitti myös käenpiika hauskasti. Se viihtyi pitkiä aikoja pöntön luukulla töllistellen ohikulkevia lintuharrastajia. Välillä kuului piian kovaäänistä kimitystä.

Nokkavarpusta ei näy tälläkään kertaa©Jukka T. Helin

Sunnuntaina oli sitten lähtöpäivä takaisin mantereelle ja Pirkanmaata kohti. Aamukiertely saaressa ei tuonut juurikaan uutta. Satakieli lauleskeli aamutuimaan koulun lähistöllä. Olinkin jo ihmetellyt, miksei satakieliä kuulu lainkaan. Kirjokerttua yritettiin jälleen mm. Itäniityn tuntumasta, mutta lajista ei näkynyt jälkeäkään. Ehkäpä se saapuu reviirilleen vasta lähtömme jälkeen. Puissa ja pensaissa liikuskeli tuttuja hyönteissyöjiä kuten kerttuja ja sieppoja.

Tavarat kannettiin laivaan ajoissa. Samalla varattiin paikat sisätiloista, koska luvassa oli sadetta. Utössä alkoikin sataa pari tuntia sen jälkeen, kun laiva oli irtaantunut satamasta. Tältä osin retkemme oli ajoittunut hyvin, koska saaressa oloaikana ei tarvinnut kastua.

Saaren rapsutuksenkipeä lemmikki©Jukka T. Helin

Paluumatkan aikana kuitenkin staijattiin hiukkasen laivan kannella. Uutena lajina saatiin pikkutiira Jurmon satamasta. Pelätyistä lossijonoista päästiin tällä kertaa loistavasti läpi. Näin kotimatka saattoi alkaa hyvissä tunnelmissa. Menetetyt munkkikorppikotka ja staijikeppi eivät enää painaneet mieltä. Eikä sekään, että Utön lajisto olisi voinut olla monipuolisempi kuin se juuri nyt oli ollut. Mukava seura ja saaristolaiselämä piristävät mieltä kummasti, vaikka hieman lihaksissa tuntuikin saaren ahkera kiertely ja vähiin jääneet yöunet.

Yön saapumisen romantiikkaa©Jukka T. Helin

Pilyläiset onnistuivat näkemään retken aikana Pärnäisistä lähtien 92 eri lajia. Jonkinlaiseksi alarajaksi ennakolta asettamastani 100 lajista jäätiin. Saaressa olisi kertynyt enemmän lajeja, jos luotsiasemalla olisi staijannut pitempään. Parhaimpina lajeina pilyläisten näkökenttään osuneina olivat varmaankin sepelrastas, pikkusieppo, merikihut ja nopeasti ohi lehahtanut isosirriparvi. Tundrakurmitsakin näkyi. Ja karikukkoja oli mielestäni runsaasti näkyvissä. Taisi karikukostakin joku saada eliksen. Eikä sitä Jurmon pikkutiiraakaan sovi unohtaa, vaikka tämä laji päätti vierailla retkemme jälkeen Tampereellakin Iidesjärvellä 45 vuoden jälkeen uudestaan.

Jukka T.

Alueella on jo viime vuoden loppupäivistä alkaen viihtynyt pikku-uikku, joka tuntuu olevan yllättävän peloton. Se oleskeli aluksi enimmäkseen Eteläpuiston ja Ratinansuvannon sorsien seurassa, mutta tuntuu nyt siirtyneen Hatanpäänniemen puolelle. Siellä se sukeltelee kalastellen. On ihmeellistä, miten tuollainen pieni lintu voi syödä sellaisen määrän kalaa ja muuta ravintoa kuin mitä se näyttää nauttivan.

Pikku-uikku Viinikanlahden talvivieraana © Jukka T. Helin

Ainakin itse olen oppinut, että pikku-uikut ovat usein varsin arkoja. Ne sukeltavat välittömästi, kun ihminen tulee näkyviin. Lisäksi pikku-uikkua on pidetty luontaisesti piiloutumisen hyvin taitavana lajina. Tämä Pyhäjärven pikku-uikku puolestaan tuntuu lähinnä viihtyvän kiikarien, kameroiden ja putkien tähtäimessä. Hieman outoa käytöstä pikku-uikulta!

Pikku-uikun lisäksi eloa Viinikanlahden talveen on antanut naaraspukuinen pilkkasiipi, joka on viihtynyt paikalla jo pitkään. Tätäkin yksilöä pääsee tarkkailemaan läheltä. Varsinkin hyvässä valaistuksessa huomaa, miten upea väritys sillä on.

Pilkkasiipi soutustadionin edustalla © Jukka T. Helin

Viinikanlahden ja Tammerkosken vesistöissä on oleillut komea juhlapukuinen koirasuivelo. Koirasuivelo on aina näkemisen arvoinen ilmestys. Toisinaan uivelokoiras on viettänyt aikaansa muutaman isokoskelon kanssa Viinikanlahdella. Sitten se on taas siirtynyt ylemmäksi Ratinansuvantoon tai Tammerkoskeen.

Naaraspukuisesta telkästä on havaintoja etenkin Hämeensillan tuntumasta Tammerkoskesta. Tammerkosken rantamilla sinisorsien seurassa on myös oleillut tavikoiras. Nokikanakin löydettiin uimasta lahdelta yhtenä tammikuun päivänä. Viinikanlahdella on päivittäin lennellyt jokusia kalalokkeja.

Eilen (11.1.) sunnuntaina Viinikanlahdelle oli laskeutunut korea kyhmyjoutsen, joka uiskenteli ainakin iltapäivällä Hatanpäänniemen puolella yhdessä pikku-uikun ja pilkkasiiven kanssa.

Pelottomia taviokuurniakin tapaa Tampereella © Jukka T. Helin

Vesilinnusto on ollut ajankohtaan nähden yllättävän monipuolinen. Alueelta on tehty myös muita hyviä lintuhavaintoja loppusyksyn ja alkutalven aikana. Tampereella säännöllisesti käyvä belgialainen Benny Cottele kaipasi elämänpinnakseen taviokuurnia. Hän soittelikin minulle sitten marraskuun lopussa ja kertoi löytäneensä Viinikanlahdelta puhdistamon tuntumasta kesyn taviokuurnan. Tällainen spontaani löytö taviokuurnasta on tuntunut Bennystä varmaankin mojovalta. Taviokuurnia on liikkunut alueella aina näihin päiviin asti. Suurin yhtenäinen parvi on ollut viisi kuurnaa. Pieniä taviokuurnaparvia on ollut paikallisena muuallakin Tampereella, joten tänä talvena jokainen halukas on voinut tavata Pirkanmaalta taviokuurnan.

Viinikanlahdella on liikuskellut valkoselkätikkakin. Ilmeisesti sama naaras on yhdytetty jokusia kertoja tammikuun aikana Takon soutajien laiturin ja puhdistamon tuntumasta. Joskus tikka on liikkunut itäänpäin ja joskus se on lähtenyt kohti Pyynikkiä. Valkoselkätikka voi kierrellä laajojakin alueita pitkin Pyhäjärven rantamia. Valkoselkätikka saattaa ruokailla mitättömissä lepissä aivan maan rajassa, joten on syytä olla tarkkana, kun liikkuu luonnossa.

Vesilahtelainen valkoselkätikka parin vuoden takaa © Jukka T. Helin

Itse olen tehnyt lukuisia retkiä Viinikanlahdelle. Kaikki muut kiintoisat lajit olen onnistunut näkemään hyvin, mutta tuo kiertelevä valkoselkätikka on jäänyt toistaiseksi havaitsematta. Mutta en kanna siitä suurta murhetta, koska olen onnistunut viime vuoden lopussa näkemään kaksi kertaa komean valkoselkätikan Orivedellä. Sain siitä jopa kesämökkipihapinnan!

Talvinen retkeily ei ole pelkästään pakonomainen välttämättömyys. Varsinkin tällaisina vetisinä ja leutoina talvina voi havaita varsin yllätyksellisiä lajeja. Vaikka itsekin toivon, että talvi olisi ainakin jotenkin talvea pikkupakkasineen ja lumikerroksineen, niin on myönnettävä, että tämänkin alkuvuoden havainnot ovat toisaalta piristäneet mieltä.

R. Mäkelä ja polkupyörä © Jukka T. Helin

Linturetkillä tapaa muita lintuharrastajia ja voi vaihdella kuulumisia. Samalla saa tietoja uusista tuoreista lintuhavainnoista. Törmäsin itsekin tässä pari päivää sitten pyörällä liikkuneeseen Pirkanmaan maastojyrään Rainer Mäkelään Hatanpäänniemessä. Rainer pyörineen on sinänsä kokemisen arvoista!

Jukka T.

Yhdistyksen jo perinteeksi muodostunut syysretki Porin edustalla olevalle Säpin majakkasaarelle tehtiin lauantaina 4.10.2008. Retkellä oli mukana kolme veneellistä eli 34 yhdistyksen jäsentä, heistä naisia 9 ja nuorisojäseniä 4. Lisäksi saaressa oli puolenkymmentä Porilaista lintuharrastajaa.

Aamulla sää oli pilvinen, tuuli heikko ja ensimmäistä kertaa yhdistysretkillä merisumu peitti heti aamutuimaan saaren ja näkyvyys oli kehno. Onneksi usva hälveni pian, ilma kirkastui ja ja päästiin joukolla aloitamaan rantojen, ruovikkojen, katajapuskien, metsän sekä meren edustan tarkkailu kiikarein ja kaukoputkin.

Menomatkalla yllätti merisumu, jota Joel Nykänen veneen laidalla katselee. Kuva: Marianne Nykänen. 

Tuttu aloituspaikka Lännennokka tarjosi ensiveneessä saapuneille usvaisen niukasti aloituslajeja, kuten kala-, harmaa- ja merilokki, pilkkasiipi,silkkiuikku, härkälintu (2), sinisorsia, taveja, telkkiä, iso- ja tukkakoskeloita. Lännennokan ja Hanhiston väliltä lähti kosteikoista 2-3 taivaanvuohta ja yhdestä ruovikosta kuulivat muutamat ryhmät viiksitimaleita. Kahlaajista saatiin Hanhiston edustalta suosirri (9-10), tylli (3), valkoviklo, kapustarinta ja myöhemmin tundrakurmitsa. Tänäkään vuonna ei merisirriä osunut kenenkään optiikkaan.

Nuori kapustarinta seisoo kivellä Hanhiston edustalla.  Myöhemmin sen seuralaiseksi liittyi tundrakurmitsa. Kuva Olavi Kalkko.

Suosirrit lepäilivät Hanhiston rannan rakkolevällä.  Kuva: Olavi Kalkko.

Petopuoli jäi varsin niukaksi, vain merkikotka ja varpushaukka tavattiin. Rastaita, peippoja, järrejä, tilhiä, vihervarpusia, tiaisia, urpiaisia sekä punatulkkuja oli siellä täällä.  Metsän siimeksessä havaittiin myös mustapääkerttu. Sensijaan hippiäisiä oli runsasti kaikkialla ja niitä pääsi ihailemaan ja kuvaamaan aivan vierestä.

Säpin tyyppilaji hippiäinen ja nuorisojäsen Pyry Seppälä tarkkailevat toisiaan. Kuva Petri Seppälä.

Länsirannikolla on tänä syksynä ilmoitettu kohtalaisesti havaintoja vaeltavista tikoista. Tämä näkyi myös Säpin saaren metsiköissä, joissa käpytikkojen lisäksi havaittiin muutama palokärki, ainakin yksi pikkutikka ja pohjantikkoja.  Tikkapäivän kruunasi aina ihastuttava valkoselkätikka (naaras), jonka Kirsi ja Timo Nisula löysivät ja josta lajista on saarelta 5 aiempaa havaintoa tältä syksyltä.

Karinnokalla Jan-Mikael Nykänen etsii uusia lajeja mereltä.  Selän taakse jäi lehtometsikkö, jossa näyttäytyi valkoselkätikka.

Metsän siimeksestä löytyi naaras pohjantikka puupinoa tutkimasta. Kuva: Marianne Nykänen

Koko retken hienointa antia ja harvinaisinta herkkua oli kuitenkin tänä syksynä toinen Säpissä kuultu ja nähty taigakirvinen, joka viihtyi metsän reunamilla Hanhiston sonnihaan aitauksen vieressä. Onnea Kirsille ja Timolle spontaanin rarikirvisen löytämisestä, joka sitten porukalla määritettiin taigakirviseksi, ensin äänen ja koon perusteella ja lopullisesti pinnakelpoiseksi nähtynä kiikarein ja kaukoputkin. Suomessa taigakirvinen on varmimmin löydettävissä juuri Säpin saaressa ja viime vuosina aivan tällä samalla luonnonniityn ja metsänreunan kohdalla. Tämän syksyn aiempi taigakirvishavainto on ajalta 20.-24.9.

Kirsi ja Timo Nisula (etualla) löysivät rarikirvisen, joka osoittautui taigakirviseksi.  Tässä idän taigaa odotellaan näkösälle. Kuva: Petri Seppälä. 

Säppiretkeilylle on tavanomaista, että porukat hajaantuvat eri puolille saarta ja havaintoja tehdään siten, että kaikki eivät pysty näkemään tai kuulemaan jokaista havaittua lajia.  Joskus saaren sisäiset bongaukset onnistuvat, usein eivät. Niin kävi varmaankin taigakirvisen, valkoselkätikan, muflonin ja monen muunkin lajin osalta.  Uskon kuitenkin, että retken ydinanti jäi kuitenkin positiiviseksi. Uutena kokemuksena itselleni oli merisumun lisäksi majakan ympäristössä viihtynyt sonnikarja sekä Säpinlajina valkoselkätikka.

Viimeinen veneporukka kyytiä odottelemassa lähes tyynessä säässä. Kuva Marianne Nykänen.

Ilma oli lämmin ja luonto hehkui syksyistä väriloistoa. Sää oli upea, tyynen rauhallinen ja saimme nauttia luonnosta sen ollessa parhaimmillaan. On hienoa retkeillä hyvässä seurassa ja saada itse kukin omalta osaltaan ikimuistettavia kokemuksia saaren lintu- ja luontorikkauksista.  Paluumatkalla merenpinta oli lähes peilityyni ja turvallisesta venekyydistä vastasi jälleen Tommi Salokangas.

Nuorisojäsenet Kasperi Kukkola ja Pyry Seppälä tarkkailevat meren tyynehköä pintaa. Paluumatkalla sataman edustalla nähtiin mm. ruokki.

Retken lajilistaan kertyi 73 eri lajia.  Lisäksi Säpille uutena alalajina nähtiin nokivaris. Luettelo retkilajeista erikseen, alla  avainsanoissa muutamia retken aikana havaittuja lajeja.

Aarne