Pilyn retkiblogi

Ajelin keskiviikkona 13.5. Tampereelta mökille Oriveden Rönniin. Tarkoituksenani oli muun ohessa käväistä parilla hyvällä lintupaikalla. Lähinnä ajattelin Pappilanniemeä ja Hirtopohjaa. Orivedeltähän on tehty lähiaikoina hyviä lintuhavaintoja. Näistä mainittakoon kaksi lyhytnokkahanhea ja sitten 11.5. maanantaina havaittu kattohaikara Oriveden Pappilanlahden luhdalta. Itse en ehtinyt kattohaikaraa näkemään, koska lintu oli päättänyt poistua paikalta ennen minun saapumistani. Tosin itse näin parisen vuotta sitten kaksi muuttavaa kattohaikaraa Oriveden Eräjärvellä, joten suru ei ollut mitenkään musertava.

Valkoinen jalohaikara Orivedellä Pajukannassa©Kuva Jukka T. Helin

Tarkastelin mökin rannasta Rönnin lintutilannetta. Eipä siinä mitään uutta näyttänyt olevan. Niinpä lähdin havainnoimaan lintuja muille paikoille. Mieleeni välähti poiketa myös Pajukannassa Sakkolanlahdella. Lahtihan on hyvä lintupaikka. Siellä on mm. säännöllisesti yksi tai kaksi härkälintureviiriä. Ja sieltä on kuulunut mökin rantaan jälleen kaulushaikaran puhaltelua perinteiseltä reviiriltä. Vesipääskynkin olen sieltä joskus tavannut.

Kun saavuin hiekkatietä lahden reunamille, havaitsin sivusilmällä mökkien ja lehteen tulevien lehtipuiden välistä valkoisen läikän lahden ruohikossa. Mietiskelin siinä, että laulujoutsen varmaankin on tehnyt pesän lahdelle. Jätin auton tien reunaan ladolle ja rämmin viime käynnin jälkeen harvennetun kuusikon läpi rantaan.

Laitoin kaukoputken pystyyn ja asetin kiikarit silmilleni. Koko ajan oli kuulunut härkälinnun soidinta ja kauempaa Niittylahden suunnalta suurehkon joutsenparven ääntä. Kaulushaikarakin oli ehtinyt puhallella muutaman sarjan. Sitten kiikarini pysähtyi siihen jo aiemmin havaitsemaani valkoiseen läikkään. Siinähän oli selvästi valkoinen haikara varsin lähellä eikä mikään joutsen!

Jalohaikaran liikkeet ovat harkittuja©Kuva Jukka T. Helin

Toden totta -haikara oli aluksi varsin pahasti ruohon seassa eikä sen koon arvioiminenkaan ollut yksinkertaista. Melko pian kuitenkin määritys varmistui. Siinähän patsasteli ja venytteli kaulaansa jalohaikara eli itselleni Oriveden pinna!

Laitoin viestin Bongariliiton lintutiedotukseen ja jatkoin jalohaikaran ihailemista. Otin siitä myös lukuisasti kuvia, mutta kirkas vastavalo oli valitettavan paha. Haikara seisoi kokovaaleassa koreassa puvussaan pitkiäkin aikoja paikallaan. Välillä se kohotti jännästi nokkaansa yläviistoon kaakkurimaisesti ja sitten taas astui muutaman askeleen joutuisasti ruovikossa. Toisinaan sen liikkeet olivat hitaita ja sitten taas yhtäkkiä hyvinkin joutuisia. Mutta kaiken kaikkiaan vaikutelma oli haikaralle tyypillisen arvokas.

Jalohaikara oli enimmän ajan hyvin näkyvissä©Kuva Jukka T. Helin

Haikara lensi lyhyen matkaa hieman etäämmälle. Sitten se sai nokkaansa ilmeisesti sammakon, jota se alkoi hitaasti niellä. Oli kiintoisaa seurata, miten sammakko alkoi valua sen pitkää kaulaa alas.

Puhelin soi ja Tuomenoja Tapio oli langan päässä. Hän kysyi, onko todellakin rämmittävä tuon kuusikon läpi. Totesin, että näin on tehtävä, jos haluaa nähdä jallun kunnolla. Pian alkoi kuuluakin oksien rasahtelua Tapion sekä Ohtosen Aarnen rientäessä kuusten välistä rantaa kohti. Tai Tapio tuli aina maltilliseen tapaansa!

Jalohaikara jatkoi rauhallista paikallaoloaan lahdella ravintoa etsiskellen. Se oli löytänyt mukavan lahdensopukan eikä antanut häiritä itseään. Tällainen lepohetki antoi sille voimia suunnata pian uusille oleskelusijoille.

Jalohaikara etsii sammakoita luhdalta©Kuva Jukka T. Helin

Jalohaikaran kohtaaminen Orivedellä oli itselleni varsin mieluisa kokemus. Jalohaikaroita on ollut Pirkanmaalla tähän mennessä tänä keväänä kolme. Samanaikaisesti Oriveden haikaran kanssa on Akaassa oleskellut jalohaikara. Lisäksi huhtikuun loppupuolella Tampereen Iidesjärvellä viivähti jalohaikara.

Jukka T.

Kerrankin sää oli todella otollinen, kun Pilyn retkiporukka (n. 50 henkilöä) suuntasi perjantaina 6.3. Keskustorilta pöllöretkelle. Päivä oli ollut keväisen lämmin. Tuuli heikkeni sopivasti lähes tyyneksi. Taivas oli tähtikirkas. Kuun puolisko loimotteli taivaalla. Pakkasta oli vain asteen luokkaa. Varsin mainio pöllökeli -aivan malliohjeen mukainen!

Päätin johdattaa innokkaat retkeläiset, jotka nauttivat jo ensieväitään heti Keskustorin jäätyä taakse, itselleni tutuille pöllömaille Tampereen Teiskoon ja sieltä Oriveden puolelle. Bussin täytti mukava puheensorina. Pöllöistäkin tuntui riittävän asiaa.

Saavuimme Sorilan huuhkajapaikalle juuri sopivasti puoli seitsemän aikoihin. Tällöinhän huuhkajat ovat usein aktiivisesti äänessä. Niin nytkin. Välittömästi kuului upea huuhkajan puhallus. Valitettavasti vain huuhkaja poistui kauemmaksi ja sen ääni vaimeni, mutta huuhkaja jatkoi edelleenkin puhalteluaan. Paikalle kuului myös helmipöllö, jonka J. Tast (paremmin tunnettu vanhana vossiilina) kuuli hyvin kuulolaitteellaan.

Retki alkoi erinomaisesti huuhkajan antaessa alkutahdit. Seuraava pysähdys Pulesjärven rantamailla ei lisännyt pöllömäärää, mutta Viitapohjan keskustassa soidinteli lehtopöllökoiras. Viitapohjasta suuntasimme Ukaata kohden Savonkylän kautta. Viitapohjan pohjoispuolen pysähdyspaikalla kuulimme hyvin etäältä harvapuheisen viirupöllön. Viitapohjan suunnasta kuului myös ilmeisesti jo aiemmin kuulemamme lehtopöllön valitus heikosti.

Savonkylän peltomaisemat lisäsivät pöllömäärää yhdellä. Viirupöllön huhuilu kuului nyt huomattavasti paremmin kuin edellisellä pysähdyksellä. Kysymyksessä oli lisäksi eri yksilö kuin se aikaisempi.

Kirkkaan tähtitaivaan alla ihanteellisessa pöllökelissä jatkoimme eväspapereiden kahistessa Ukaata kohti. Ukaan peltojen reunamille kantautui aktiivisen sarvipöllön nopeatempoinen “huu-huu-huu-huu…) puhaltelu. Jokainen retkeläinen pystyi nyt kuuntelemaan kaikessa rauhassa illan hiljaisuudessa sarvipöllökoiraan soidinääntä. Monelle tämä taisi olla uusi kokemus. Ukaan pysähdyspaikalle kuului myös kauempaa peltojen takaa helmipöllökoiraan puputus.

Sarvipöllökoiraat ovat hyvin oikullisia soidinmenojen esittäjiä. Usein sarvipöllön alueella oloon havahtuu vasta, kun kesäkuussa alkaa kuulua läpitunkevaa poikasten ääntä. Tämä sarvipöllökoiraan hyvin kuuluva soidinpuhaltelu, joka jatkui pitkän aikaa, oli mielestäni yksi tämän retken kohokohdista.

Jatkoimme Ukaasta Vehokylään ja siitä Oriveden suuntaan. Vehokylän lähistöllä kuulimme samalle paikalle 2 helmipöllöä ja yhden viirupöllön. Oriveden puolella Enokunnan-Leinolankylän alueilta tapasimme kaksi viirupöllöä, joista toinen kuului varsin kaukaa, mutta toinen kuului läheltä.

Matkamme jatkui kohti Oriveden Koivuniemeä ja Suomasemaa. Koivuniemessä pysähdyimme tutulle sarvipöllöpaikalle, mutta sarvari oli nyt vaiti. Sen sijaan kuului etäältä vanhalta paikalta helmari. Lisäksi herätimme huomiota, kun iso ja komea Tokeen bussi pysähtyi kylänraitille ja 50 hengen jono astui autosta ulos jähmettyen tien reunustoille kuunteluasemiin. Yhden mökin ikkunoista tarkkailtiin tilannetta. Varmaankin siellä oli ihmetys suuri!

Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten Suomasema. Täällä olin jo aiemmin tänä keväänä pariin otteeseen nauttinut upeasta lehtopöllösoitimesta. Eikä nytkään saatu pettyä! Lehtopöllökoiras kierteli reviiriään ja kiljahteli lähietäisyydellä rantametsikössä. Naaras vastaili hieman kauempaa. Lehtopöllön soidin on koettava. Se on elämys keväisen illan hämäryydessä peltojen ja metsäsaarekkeiden halkomassa ympäristössä. Tämä oli mielestäni toinen retkemme kohokohta. Jokainen retkeläinen sai kokea lehtopöllöpariskunnan keväistä “ilonpitoa”.

Paikalle kuului myös lyhyen aikaa sarvipöllö. Sarvipöllöjä on talvehtinut Pirkanmaallakin lukuisasti. Lisäksi sarvareita tuntuu tulevan muutolta lisää joka yö.

Loppumatka olikin sitten hiljainen. Ajelimme Ponsaan ja sieltä Naappilan, Siitaman ja Lihasulan kautta takaisin Tampereen Keskustorille. Loppumatkan hiljaisuuteen pöllörintamalla saattoi vaikuttaa hiukan myös tuuli, joka virisi siirryttäessä keskiyötä kohti.

Matka alkoi Keskustorilta klo 18.05. Palasimme sinne takaisin klo 00.15. Teimme matkan aikana 14 pysähdystä. Kuulimme reviireittäin lehtopöllöjä 2, sarvipöllöjä 2, helmipöllöjä 5, huuhkaja 1 ja viirupöllö 5 eli yhteensä 15. Lukumäärällisesti pöllöjä oli 16, koska lukemaan sisältyy Suomaseman lehtaripariskunta.

Kiitokset kaikille retkeen osallistuneille mielestäni onnistuneesta pöllöretkestä! Ja jokainen voi itsekin vielä pöllöretkeillä tänä keväänä. Pöllöjä on edelleen äänessä, vaikka pesinnät voivat olla joillakin pareilla pitkällä. Juuri tänä keväänä kannattaa nauttia pöllöjen kevätriemusta, koska seuraavat keväät voivat olla melkoisen hiljaisia myyräkantojen mahdollisesti romahtaessa.

Jukka T.