PiLY:n retkiblogi

Torstai 14.10.2010

Sääennuste ei lupaa hyvää. Räntää, pikkupakkasta ja iltaa kohden voimistuva luoteistuuli, joka puhaltaa  vielä aika rauhallisesti. Ulkona on lisäksi säkkipimeää. Kello on varttia vailla kuusi aamulla, kun suuntamme Vesan kanssa kohti Lempäälää, mistä pitäisi vielä poimia Suvi kyytiin.  Lempäälässä epäilimme vielä sääennusteen paikkansa pitävyyttä, mutta jo Valkeakosken kohdalla alkoi satamaan vettä. Matka eteni mukavasti ja Auran ABC:lta ( retken epävirallinen taukopaikka ) löytyivät Jukan ja Ollin autokunnat.  Lähdimme peräkanaa jatkamaan kohti Paraisten lossia ja koska ajoimme viimeisinä, saimme Turun kehäteillä seurata jälleen kerran – ihan sama juttu kuin kevään retkellä, kuinka Jukan auton perävalot katosivat Naantalin suuntaan. GPS ei siis välttämättä korvaa GT-karttaa. Lossijonossa heiluttelimme sitten iloisesti taaksemme ilmestyneelle tutulle autolle.

Pärnasin satamassa sijoittelimme autot jälleen hyviin lähtöasemiin paluun lossijonoa ajatellen. Tällä kertaa oli syytä huomioida myös mahdollisesti kaatuvat puut. Sade taukosi aina välillä ja satamassa oli petollisen tyyntä. Vähän huolta aiheutti Eivorin henkilökunta, joka tiedotti matkustajille, ettei Jurmoon rantauminen välttämättä onnistu. Hieman ennen laivan lähtöä, turvauduin varmuuden vuoksi matkapahoinvointipillereihin, jos laivamatkasta tulisi kovinkin keikkuva.

Lähtiessä oli vielä mukava kiikaroida Eivorin kannella. Kuva©Tuija Palonen

Mitä pidemmälle laivamatka eteni, sen enemmän laiva tuntui keinuvan. Katsoimme parhaaksi lounastaa heti alkuvaiheessa, koska avomerellä se saattaisi olla vaikeaa monestakin syystä; keinumisen ja merisairauden vuoksi. Eivorin laivakokin huumorintaju oli ilmiselvästi kyseenalainen, lounaaksi oli hernekeittoa! Merisairautta ajatellen ei ehkä paras mahdollinen vaihtoehto. Avomerellä tulikin sitten odotettu kuulutus, Jurmoon ei päästäisi vaan laiva jatkaisi suoraan Utööseen. Katse pysyi kyllä tiukasti horisontissa ja pahoinvointipillereitä kului toinenkin annos, viimeinen tunti oli sen verran kiikkerää kyytiä.

Enää ei ole kivaa, huomaa aaltojen kastelema ikkuna. Kuva©Tuija Palonen

Selvisimme ehjin nahoin Utööseen ja hotelliin. Nopean kaupassa käynnin jälkeen yritimme urhoollisesti löytää hippiäisuunilintua koulun pihasta, tuulen ollessa jo myrskylukemissa. Saaressa ei näkynyt kuin muutama vihervarpunen ja urpiainen, jotka olivat jalkautuneet maantasalle. Tuuli sieppasi kaikki yli metrin korkeudella lentäneen pikkulinnut mukaansa, muutoin sää ei näyttänyt Utön elämää hetkauttavan. Päivällinen sujui rauhallisesti tuulilukemia äimistellen: keskituuli 30 m/s ja puuska 37 m/s.  Jotkut väittivät, että ikkunalasitkin pullistuivat sisäänpäin tuulenvoimasta. Ravintolasta poistuttiin vinossa kävellen, jos halusi pysyä pystyssä, oli syytä nojata vastatuuleen. Tuuli katkaisi vielä koko saaresta sähkö myöhemmin illalla, mutta onneksi 20 minuuttia sujui ihan hyvin otsalampunkin valossa.

Perjantai 15.10.2010

Aamu valkeni puoli pilvisenä ja tuuli oli jo tyyntynyt siedettäviin lukemiin, vain 12 m/s. Ennen aamiaista löytyi punatulkkuja, tilhiä, peukaloisia ja rautiainen ja parvi teeriä. Tavanomaiseen tapaan aamiainen oli runsas, ja positiivisena yllätyksenä olivat lätyt ja mansikkahillo. Hotellin pihasta löytyi heti kangaskiuru, jonka ‘pyrstötön’ profiili oli helposti tunnistettavissa lennossa. Mereltä löytyi muutamia alleja, haahkoja ja talvipukuisia riskilöitä. Tilhiä oli joitakin parvia, mutta mitään suuria erikoisuuksia ei näkynyt. Suvi näki luodoilla kirvisiä, mutta tarkempi lajimääritys jäi tekemättä.  Aamupäivän kohokohdaksi muodostui 3 pohjoiseen! muuttavaa hiirihaukkaa, joita saimme tarkkailla läheltä. Hiirihaukkojen mukana muuttanut piekana pääsi livahtamaan meidän, mutta ei Kalkon Ollin tarkkojen silmien ohitse.

Sää on jo parempi. Itäniityn länsireunaa. Kuva©Tuija Palonen

Olimme palaamassa lounaalta ja suunnittelimme iltapäivän ohjelmaa, kun puhelin soi. Christian Geiger soitti ja kertoi, että majakan läheltä oli löytynyt sinipyrstö. Sinne! Muulle ryhmälle lähti lennossa tekstiviesti, jotta kaikki ehtisivät näkemään tämän normaalisti Kuusamon seudulla viihtyvän harvinaisuuden. Sinipyrstön etsijät löytyivät Hannan kahvion vierestä ja pian Vilanderin Vesa löysi linnun uudestaan Kalkon Ollin avustuksella. Koko PiLYn porukka ehti paikalle ja suuri joukko harrastajia näki tämän kauniin linnun. Hiljaisen aamupäivän jälkeen eliskättelyt olivat iloisia.

Kaunis sinipyrstö pensaissa. Kuva©Timo Havimo.

Iltapäivän vietimme saarta kierrellen ja satunnaisilta, tuulen voimistamilta raekuuroilta välillä suojatuen. Tutuksi tulivat isot kivet,  talojen seinustat ja etelä-kärjen bunkkeri. Bunkkeri suojasi ehdottomasti parhaiten säältä, mutta näkyvyys suuaukolta oli huono, eli lintujen tarkkailuun se ei soveltunut. Kännykän valo ei riittänyt bunkkerin tutkimiseen, päätimme palata seuraavana päivänä otsalampun kanssa.  Pidimme hotellilla iltahuudon, jossa kävimme läpi kahden päivän aikana kertyneet lajit, yhteensä 66. Osa retkeläisistä uskaltautui vielä rantasaunaan ja mereen uimaan.

Lauantai 16.10.2010

Lauantaina sää oli entisestään parantunut. Tuuli alle 10 m/s ja aurinkokin näyttäytyi. Lintujen määrä saaressa lisääntyi huomattavasti. joskaan lajien määrä ei.  Aloitimme etelä-kärjestä, jossa yritimme määrittää luodolla viihtyviä kirvisiä huonolla menestyksellä. Tällä kertaa syypäänä oli vastavalo. Aamua kuitenkin piristi kahdeksan sepelhanhen parvi, joka muutti länteenpäin.  Tässä vaiheessa eteläkärjen bunkkerit oli kertakaikkiaan pakko tutkia otsalampun valossa, toisen sisältä löytyi kerroslaverit, ruosteinen kamina, viemäröinti ja vuoden 1995 Turun Sanomat. Bunkkereihin ei kannata mennä ilman riittävää valaistusta, sillä lattioilla on romua. Aloimme kuitenkin heti suunnitella X-treme linturetkeä Utöseen todella edullisella majoituksella.

Eteläkärjen isompi bunkkeri sisältä. Kuva©Tuija Palonen

Hannan kahviossa nautitun iltapäiväkahvin jälkeen saari oli täynnä tilhiä, talitiaisia ja peippolintuja.  Markku Harju löysi kirkon läheltä isolepinkäisen, joka herätti retkeläisten kiinnostusta, mutta ehti katoamaan ennen kuin kaikki näkivät sen. Varpushaukkojakin oli useita ja ne kävivät aina välillä nappaamassa koulun ruokinnalta tiaisen. Kerran kuulimme ruokinnalla yhden ehdokkaan hippiäisuunilinnuksi, mutta emme nähneet äänen päästänyttä lintua. Iltapäivällä suuntasimme jälleen eteläkärkeen, tavoitteena määrittää luodolla oleskevat kirviset, toivomuksena tietenkin luotokirvinen. Myötävalossakin kirviset näyttivät lupaavan tummilta, mutta jalkojen väristä ei kertakaikkiaan saanut selvää. Vähitellen ryhmämme alkoi kokoontua eteläkärkeen ja kukin vuorollaan yritti määrittää kirvisiä. Osa tyytyi staijaamaan merellä näkyviä lintuja, joista saatiin määritettyä ainakin alleja ja mustalintuja.  Osassa retkeläisistä alkoi jo näkymään kolmannen retkipäivän rasituskin ja kallion ergonominen muotoilu tuli testattua. Lopulta myös Christian eksyi eteläkärkeen ja sai vihdoin varmistettua kirvisten jalkojen värin: keltaiset. Pettymys oli suuri, kysymyksessä oli siis vain niittykirviset luodolla. Lauantaina ei pidetty iltahuutoa, joten päivän tarkasta lajimäärästä ei ole tietoa.

Markku staijaa merelle, Jukka uskottelee tarkkailevansa taivasta. Kuva@Tuija Palonen

Sunnuntai 17.10.2010

Kotiinlähtöpäivä. Aamiaisen jälkeen tavarat vietiin laiturille odottamaan laivaan lastausta. Kiertelimme saarta vielä jonkin verran, ja havaitsimme mm. leppä-ja pajulinnun. Vaikka Utöstä ei tälläkään kertaa löytynyt sitä suurharvinaisuutta, retkeläiset pakkautuivat tyytyväisinä laivaan. Tällä kertaa sää salli koko matkan viettämisen kannella ja pysähdyksen Jurmossa. Jurmon rannoilta löytyi odotettu talvehtija, merisirri. Vaikka havainto jäi kaukoputkettomilla vähän heikoksi, osa laivankannella olijoista oli silti onnellisia uudesta elämänpinnasta.

Laivan kapteeni varmasti säikähti laivan äkillistä keinahdusta, jonka sai aikaan kannella seisovien lintuharrastajien syöksyminen äkisti laivan toiselle laidalle, “kajava!”- huudon saattelemana. Pikkukajava kierteli hetken laivan vanavedessä ja monet, jopat laivan ravintolasta asti kannelle juosseet ehtivät nähdä sen.  Nopea siirtyminen herätti myös kanssamatkustajien huomion ja tiedusteluja: “Mitä te oikein näitte?” Laivamatka jatkui miltei perille saakka ilman yllätyksiä, kunnes lähellä määränpäätä toinen pikkukajava ohitti laivan läheltä ja tuli myös kuvatuksi paremmin kuin edellinen.  Retken kokonaislajimääräksi kertyi 82 lajia, joista parhaimpina sinipyrstö, merisirri ja pikkukajava.

Retken toinen pikkukajava. Kuva©Timo Havimo.

- Tuija Palonen

Pilyläisten retkiporukka rantautui jälleen runsaaksi viikonlopuksi 20.5-23.5. keväiselle Utön lintusaarelle. Pilyläiset kävivät paikalla suurella joukolla jo viime syksynä, mutta nyt päätettiin palata katsastamaan lintusaaren lajisto keväiseen muuttoaikaan. Retkiporukka oli tällä kertaa kahdentoista hengen suuruinen. Mukaan otettiin puolet sellaisia pilyläisiä, jotka eivät osallistuneet syksyiseen retkeen.

Kun lähdimme ajamaan Tampereelta kohti Pärnäistä, sää oli mitä lämpimin. Helle jatkui. Itse ajattelin matkaa pienellä pelolla. koska munkkikorppikotka oli juuri edellispäivänä pyörinyt Lounais-Suomessa. Retkien järjestäminen ja retkenvetäjänä toimiminen aiheuttaa toisinaan harmaita hiuksia, jos on halukas näkemään harvinaisia lintulajeja Suomessa. Usein nämä rarit päättävät ilmaantua juuri silloin, kun itse on poissa mantereelta saaressa tai muutoin retkeä vetämässä. Mutta tietenkin velvollisuudet menevät tällöin bongauksen edelle.

Eivor Pärnäisten satamassa©Jukka T. Helin

Saavuimme hyvissä ajoin Palosen Tuijan ja Vilanderin Vesan kanssa lossirantaan ja pääsimme lähes välittömästi lossilla ylitse. Sitten jatkoimme matkaa Pärnäisten satamaan, jossa Eivor jo odotteli. Mutta aikaa lähtöön oli vielä ruhtinaallisesti ja ehdimme nauttia kaikessa rauhassa eväistämme ja Pärnäisten maisemista. Aloin myös rakennella retken lajilistaa. Paikalle saapui vähitellen muiden matkustavaisten ohessa myös muita pilyläisiä. Tavarat vietiin laivaan ja paikat valittiin aurinkoiselta kannelta, jolta saattoi tarkkailla meren yllä ja luodoilla näkyviä lintuja.

Laiva lähti aikataulun mukaisesti klo 11.15 Pärnäisten satamasta. Pienen matkan päässä Pärnäisten satamasta on aivan laivareitin vieressä kuuluisa sääksen pesä, jota nytkin voitiin ihailla. Sääksi lenteli pesän tuntumassa ja toinen sääksiemo hautoi pesässä. Ainekset olivat koossa mukavaa laivamatkaa ja lukuisia lintuhavaintoja varten.

Pilyläiset odottelevat laivanlähtöä Pärnäisissä©Jukka T. Helin

Sitten alkoi piippari laulaa munkkikorppikotkan matkasta pitkin eteläistä Suomea lännestä itään. Viestejä tuli jatkuvasti siitä, miten upeasti tuo suurharvinaisuus oli nähty ja koettu. Asiaan oli nyt sopeuduttava, koska sille ei voinut mitään. Tällaisia tilanteita tulee useasti eteen. Kaikkea ei voi nähdä eikä aina kaikkiin bongausreissuihin viitsi edes lähteä. Edessä oli kuitenkin mukava saaristolasviikonloppu Utössä pilyläisten seurassa. Pitää myöntää, että aluksi hieman harmitti tämä epäonnistunut ajoitus, mutta vähitellen mieli virkistyi.

Merimatkan aikana kertyi retkihaaviin jo lukuisa määrä lajeja. Useita merikotkia lenteli siellä täällä saaristossa. Saariston lintumaailma ja lajisto on aina poikkeuksellista sisämaan lintuihin verrattuna. Oman leimansa tähän saaristolaisretkeilyyn luo hieno maisema. Irtaantuminen tutuista kuvioista saaristoon muutamaksi päiväksi vuodessa on erittäin kannatettava ajatus.

Kuvassa Utön pääraittia©Jukka T. Helin

Kun laiva saapui Utön satamaan, tavarat kuljetettiin nopeasti majapaikkoihin. Pilyläiset majoittuivat rivitaloissa. Rivitalojen tasosta oli jo hyvät kokemukset viime retkeltä. Sitten oli aika tehdä ensimmäinen silmäys saaren linnustoon. Itselläni oli epäonnea myös siinä, että olin kadottanut staijikeppini maihinnousun yhteydessä. Keppiä ei löytynyt mistään, joten jouduin tyytymään pelkkään kiikariin ilman tätä olennaista apuvälinettä.

Näkymä kallioiseen saareen©Jukka T. Helin

Yritimme aluksi sepelsieppokoirasta koulun pihan tuntumasta. Kun saavuimme paikalle, sinne jo ehtineet muutamat saareen saapuneet kertoivat nähneensä linnun vain paria minuuttia aikaisemmin. Pilyläisille tuo sepelsieppo ei sitten enää suostunut näyttäytymään kovasta yrityksestä huolimatta. Varsinkin niiden, joille tämä sepelsieppo olisi ollut elis, on syytä jatkossa opiskella ripeyttä hoidella paikalla olevia lajeja. Olisin toki voinut itsekin kehottaa väkeä suurempaan ripeyteen. Jouduimme tyytymään laulaviin kirjosieppokoiraisiin.

Saaren keväisiä pihapiirejä©Jukka T. Helin

Klo 18.00 aikoihin kävimme syömässä hotellilla. Tämän jälkeen lähdimme iltastaijiin luotsiaseman edustalle. Siellä oli jo saaressa oleillutta lintuporukkaa. Staijaaminen (muutonseuranta) luotsiaseman edustan kallioilla kuuluu Utön päiväohjelmaan. Muuttoa seurataan sekä aamulla auringonnoususta lähtien ja sitten vielä illalla auringonlaskuun. Lintujen muuttotilanteen ja oman halun mukaan voi muuttoa ja paikallisia lintuja seurata luotsiaseman tuntumasta muutoinkin.

Pilyläisiäkin luotsiasemalla staijailemassa©Jukka T. Helin

Merellä liikkuikin muuttoparvia -lähinnä alleja ja mustalintuja. Meri oli paikka paikoin täynnä myös suuria haahkaparvia. Viikonlopun aikana usealla paikalla näkyi pieniä haahkanpoikasia. Saa nähdä, miten haahkanpoikaset selviävät tänä vuonna merikotkien saalistuksesta. Kahlaajia oli liikkeellä varsin niukasti.

Koreita pilkkasiipiä Saunalahdella©Jukka T. Helin

Muutonseurannan lomaan liittyy sitten saaren kiertelyä. Hyviä paikkoja tarkistella tilannetta pitkin päivää ovat koulun piha ja sen ympäristö, Saunalahti ja kuluisa Itäniitty raripuskineen. Tänä keväänä ainakin itselleni oli ikävänä yllätyksenä Itäniityn edustan ruovikon täydellinen häviäminen. Syynä tähän olivat olleet talven erityispiirteet. Itäniitty oli surullisen näköinen ilman ruovikkoa.

Itäniitty näyttää ankealta ilman ruovikkoaan©Jukka T. Helin

Saaressa liikkumisessa on huomioitava kielletyt sotilasalueet ja sitten linnustollisesti arat kohteet. Lintujen hyinvoinnin takaaminen ja pesintöjen onnistuminen edellyttää esimerkiksi sitä, että Itäniitylle ei majoituta kovin pitkäksi aikaa eikä siellä käydä jatkuvasti pienissä porukoissa. Eteläkärkeen on myös kuljettava tietä pitkin, koska alueella on lukuisasti mm. lapintiirojen pesiä.

Perjantaiaamuna herätys oli klo 4.30 ja luotsiaseman edustalle alettiin saapua siinä klo 5.00 tuntumassa. Hyvin tuo aamuherätys näytti pilyläisiltä onnistuvan! Keväällä ei nukkumisaikaa jää innokkaalle lintuharrastajalle kovin runsaasti, koska lintuja on havainnoitava aamuvarhaisesta iltamyöhään. Mutta iltapäivällä on mahdollista viettää lyhyttä päivätaukoa. Ainakin omana lähtökohtanani on ollut, että saaristoon lähteminen merkitsee innokasta lintujen havainnointia. Annan tunnustuksen kaikille pilyläisille siitä, että innokkuutta riitti läpi koko retken. Pilyläisten porukka käyttäytyi myös hyvin ja lintuja kunnioittaen.

Palvelun toimiminen on perusta onnistuneelle retkelle©Jukka T. Helin

Lauantaina sää alkoi hieman viilentyä ennusteiden mukaisesti. Pari joukostamme lähti käymään Jurmon lintusaarella, mutta mitään ihmeellistä ei sieltäkään löytynyt. Utössä hautausmaan ja jäteaseman välistä havaittiin kuitenkin koirassepelrastas. Niinpä pilyläisten porukka lähti astelemaan ripeää vauhtia kohti havaintopaikkaa. Hetken odottelun jälkeen sepelrastas vilahtelikin kivikossa. Lopulta se antoi ihailla itseään näkyvästi hautausmaan aidan vierustalla hetken aikaa. Lauluakin kuului tuulen huminan läpi. Sepelrastas oli usealle retkelle osallistuneelle elis.

Valkoposkihanhia Itäniityn edustalla©Jukka T. Helin

Koulun pihan tuntumasta etsittiin sitten siellä nähtyä pikkusieppoa. Puissa ravintoa nauttivia hyönteissyöjiä käytiin tarkasti läpi, mutta pikkusieppoa ei vain löytynyt. Jonkin ajan päästä näin itse siitä pienen vilahduksen, mutta lintu katosi taas nopeasti matalalle aidan taakse. Lopulta kuitenkin Palosen Tuija havaitsi linnun koulun pihan ulkopuolella tieltä. Nyt se antoi havainnoida itseään hyvin.

Koulun tuloportin lähistöllä kiikitti myös käenpiika hauskasti. Se viihtyi pitkiä aikoja pöntön luukulla töllistellen ohikulkevia lintuharrastajia. Välillä kuului piian kovaäänistä kimitystä.

Nokkavarpusta ei näy tälläkään kertaa©Jukka T. Helin

Sunnuntaina oli sitten lähtöpäivä takaisin mantereelle ja Pirkanmaata kohti. Aamukiertely saaressa ei tuonut juurikaan uutta. Satakieli lauleskeli aamutuimaan koulun lähistöllä. Olinkin jo ihmetellyt, miksei satakieliä kuulu lainkaan. Kirjokerttua yritettiin jälleen mm. Itäniityn tuntumasta, mutta lajista ei näkynyt jälkeäkään. Ehkäpä se saapuu reviirilleen vasta lähtömme jälkeen. Puissa ja pensaissa liikuskeli tuttuja hyönteissyöjiä kuten kerttuja ja sieppoja.

Tavarat kannettiin laivaan ajoissa. Samalla varattiin paikat sisätiloista, koska luvassa oli sadetta. Utössä alkoikin sataa pari tuntia sen jälkeen, kun laiva oli irtaantunut satamasta. Tältä osin retkemme oli ajoittunut hyvin, koska saaressa oloaikana ei tarvinnut kastua.

Saaren rapsutuksenkipeä lemmikki©Jukka T. Helin

Paluumatkan aikana kuitenkin staijattiin hiukkasen laivan kannella. Uutena lajina saatiin pikkutiira Jurmon satamasta. Pelätyistä lossijonoista päästiin tällä kertaa loistavasti läpi. Näin kotimatka saattoi alkaa hyvissä tunnelmissa. Menetetyt munkkikorppikotka ja staijikeppi eivät enää painaneet mieltä. Eikä sekään, että Utön lajisto olisi voinut olla monipuolisempi kuin se juuri nyt oli ollut. Mukava seura ja saaristolaiselämä piristävät mieltä kummasti, vaikka hieman lihaksissa tuntuikin saaren ahkera kiertely ja vähiin jääneet yöunet.

Yön saapumisen romantiikkaa©Jukka T. Helin

Pilyläiset onnistuivat näkemään retken aikana Pärnäisistä lähtien 92 eri lajia. Jonkinlaiseksi alarajaksi ennakolta asettamastani 100 lajista jäätiin. Saaressa olisi kertynyt enemmän lajeja, jos luotsiasemalla olisi staijannut pitempään. Parhaimpina lajeina pilyläisten näkökenttään osuneina olivat varmaankin sepelrastas, pikkusieppo, merikihut ja nopeasti ohi lehahtanut isosirriparvi. Tundrakurmitsakin näkyi. Ja karikukkoja oli mielestäni runsaasti näkyvissä. Taisi karikukostakin joku saada eliksen. Eikä sitä Jurmon pikkutiiraakaan sovi unohtaa, vaikka tämä laji päätti vierailla retkemme jälkeen Tampereellakin Iidesjärvellä 45 vuoden jälkeen uudestaan.

Jukka T.